lauantai 20. elokuuta 2016

Päivän opusbongaus: Verikekkerit - kauhun käsikirja





Tuo tarttui mukaani, kun divarissa eilen hätäisesti hyllyjä kävin penkomassa. Noidan käsikirjan lähisukulainen, jonka sivuilla käydään seikkaperäisesti läpi niin vampyyrit, ihmissudet, zombiet sun muut yössä vaeltavat örvelöt, jotka painajaisunia meille kaikille silloin tällöin aiheuttavat. Erittäin mieluinen ja onnistunut löytö meikän kannalta, sillä tähän asti olen joutunut turvautumaan kirjastosta lainattavaan kappaleeseen. Vaan nyt kun opus löytyy omasta takaa, saa kirjaston vastaava jäädä minun kohdaltani rauhaan, ja muiden immeisten lainattavaksi.

6 kommenttia:

Occo kirjoitti...

En ole tätä yläasteen jälkeen lukenut, mutta oli muisstikuvissani sangen kattava katsaus (mitä nyt kirjoittajat olisi saaneet spoilereiden kanssa kursailla).

Tuoppi kirjoitti...

Ehdottomasti näin tuohon ensimmäiseen. Mitä taas tulee noihin spoilereihin, niin minä olen niille jossain määrin immuuni, joten minua ne eivät sillä tavoin häiriinneet. Mutta ymmärrän hyvin, että joitakuita muita ne saattavat hyvnkin ottaa aivoon...

Franco kirjoitti...

Tämä, Alasten veljesten Musta Peili ja Virolaisen - Hokkasen Roskaelokuvat oli aikoinaan kova kirjakolmikko joita tuli selailtua. Itse asiassa tulee joskus `nykypäivinäkin` katseltua.

Tuoppi kirjoitti...

Tuo Musta peili on minulle täysin uusi tuttavuus. Täytyypä pistää se seurantaan, jos vaikka kävisi uskomaton säkämäiskä ja se jostakin kohdalle paukahtaisi. Roskaelokuvat opus löytyy kyllä ja sitä aina välillä tulen läpi selailleeksi, kun sille päälle satun.

...noir kirjoitti...

Tätäkin on tullut luettua siihen tahtiin, että on suoranainen ihme jotta se ei syttynyt kitkasta tuleen.

Tuoppi kirjoitti...

Kovassa käytössä on sitten kirja sinulla ollut, heh.