Sivut

Lady Jayne: Killer (2003) aka Betrayal

Kuvaus: Jayne Ferrélla (Julie Du Page) on kova kiirus päästä pois Los Angelesista. Näin siksi, että viimeisin  mafialle tekemänsä tappokeikka ei mennyt niinkuin Strömsössä, ja tämän pahoin reisille levähtäneen jobin seurauksena Jaynella on nyt hoteissaan iso salkullinen täynnä rahaa. Mainittu valuutta ei kuitenkaan kuulu Jaynelle, vaan mobsteri Frank Biancille (Louis Mandylor), joka lähettää joukkion alaisiaan Jaynea etsimään ja rahoja takaisin hakemaan. Mobstereiden lisäksi Jayne saa peräänsä niin LAPD:n rikosetsivän Mark Winstonin (Adam Baldwin), että myöskin liittovaltion agentiksi itseään väittävän Alex Tylerin (James Remar), joista kummallakaan ei välttämättä ole ne kaikista puhtaimmat jauhot pusseissaan.

Pakomatkalla oleva Jayne saa onnekseen kyydin yksinhuoltajaäiti Emily Shawlta (Erika Eleniak), ja tämän 16-vuotiaalta pojalta Kerryltä (Jeremy Lelliott), matkalla kohti uutta elämän alkua Teksasin laakeilla aakeilla. Matkaa taittaessaan autonsa kuitenkin hajoaa, pakottaen kolmikon viettämään yönsä tienposkessa olevassa motellissa. Yösydännä Kerry hiippailee Jaynen huoneseen, löytäen salkullisen riihikuivaa tuohta, varastaen sen ja liftaten tiensä takaisin Los Angelesiin, jotta sinne päästyään voisi maksaa pystyyn sikäläiselle huumediilerille jäämänsä velan pois tiekseen. Kun Jayne sitten huomaa varallisuutensa kadonneen, hän pakottaa Emilyn väkipakolla ajamaan takaisin enkelten kaupunkiin, jossa viimeinen yhteenotto kaikkien yllämainittujen hahmojen välillä tultaisiin käymään. Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä.

Tuomio: Ö-luokan toiminta- ja rikospätkäpökiöinti, joka sekavine, suunnilleen viiden sekunnin välein tapahtuvine juonenkäänteineen, koittaa epätoivoisesti olla niin hiton nokkelaa ja näppärää, että itse M. Night Shyamalankin olisi näitä twistejä pähkäillessään enemmän kuin hukassa. Joskus, ja aika useinkin vain on niin, että yksinkertainen on kaunista, ja tämänkin pätkän kohdalla se yksinkertaistaminen olisi saattanut olla jopa leffan pelastus. Tai noh, ainakin lyhyt askel parempaan suuntaan, jos nyt ei sentään ihan pelastus kuitenkaan. Yksi tähti ja sekin tulee lähinnä tuosta alla näkyvästä, varsin hupaisan oloisesta kuvasta, jossa Erika Eleniak flippaa katsojiaan linnulla päin pläsiä. That is something you don't see everyday.
"Fucking suck!"

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Päivän opusbongukset: Star Wars

Ei niin kovinkaan kauaa sitten, ihan tässä lähellä tulin tehneeksi nuo vieressä näkyvät opusbongaukset.
Ei liene tarvis esitellä mistä niissä on kyse, sillä aihepiiri lienee kaikille meistä varsin tuttu, ja jos ei ole, niin kannet puhuvat puolestaan, että myöskin googlen hakupalvelu on tässä(kin) asiassa ystäväsi.

P.S. Oli tarkoitus tehdä tämän postauksen yhteyteen semmottis Star Wars tyyppinen aloitusscrollihässäkkä parodia, vaan sen verran laiska olin, että jätin sen sitten lopulta tekemäti, heh. Saatte sen sijaan tyytyä alta katsottavaan musavideoon, joka sekin on... "hauska".

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Paluu - Paluu

Noin viikon taukoilun jälkeen palailen takaisin blogini pariin. Ei ihan täydellä voimalla kuitenkaan, vaan tuttuun tapaan pehmeällä laskulla varusteltuna. Vaikkapa uutisen muodossa. Nythän on nimittäin niin, jotta jo pitkään tekeillä oleva Escape From New York riimeikki on vihdoista viimein saanut ohjaajansa. Näin, mikäli alla olevaa kuvaa ja John Carpenterin twiittiä on yhtään uskominen...


Vaikken nyt varsinaisesti ihan hirveästi uudelleen lämmittelyistä perustakaan, niin tämä saattaa olla sillä hilkulla, että siitä voisi tulla jotakin katsottavaakin. Olen siis valmis antamaan sille mahdollisuuden, mikäli tämä uutinen paikkansa pitää. Mites on teidän muiden laita?



Wrecked (2010)

Kuvaus: Mies (Adrien Brody) havahtuu todellisuuteen rotkon pohjalle päätyneessä auton romussaan. Jalkansa on murtunut ja jäänyt puristuksiin kojelaudan ja pelkääjän puolen oven väliin. Pollakaan ei tunnu pelaavan entisen lailla, sillä hänellä ei ole haisua harmaintakaan kuka on, missä on tai miten hän on nykytilaansa itsensä onnistunut saattamaan. Kaiken kukkuraksi auton takapenkillä retkottaa pahoin runnoutunut ruumis, jonka henkilöllisyys on sekin muistinsa menettäneelle täysi mysteeri. 

Mies kokoaa ajoneuvonsa jäänteissä muutaman päivän kökittyään kaiken jäljellä olevan voimansa metallisesta ansastaan pois päästäkseen. Näin tapahtuukin, mutta ihana vapauden tunne ei kestä kovinkaan pitkään. Autoradiosta kantautuva uutislähetys nimittäin kertoo pahoin pieleen menneestä pankkiryöstöstä, jonka tuoksinassa rahalaitoksen turvallisuudesta huolehtiva vartija sai surmansa. Kun romuttuneen auton takapaksista sitten löytyy vielä useampi säkillinen pankista väkivalloin anastettua valuuttaa, on Mies melko varmahko siitä, että hän on yksi uutisissa mainituista kolmesta ryöstäjästä, jolle ei kyllä millään muotoa hyvä heiluisi, jos takaisin siviilisaation pariin karun erämään keskeltä hengissä ylipäätään nyt edes selviytyisi...

Tuomio: Tämä tämän viikonlopun toinen amnesiapätkä ei sisältönsä puolesta räväköillä toimintajaksoilla tai äkkiväärillä juonenkäänteillä pahemmin juhli, vaan se keskittyy enemmänkin rauhallisesti etenevään tarinankerrontaan sekä paikoin aavemaisenkin tunnelman luontiin. Lähes soolosuorituksen tekevä Adrien Brody ilmentää mallikkaasti henkiinjäämiskamppailun kourissa angstaavan hepun rikkinäistä olemusta, eikä loppuun sijoitettu Shyamalankaan (lue: twisti) turhia jaarittele, iskien totuuden vasten katsojan kasvoja lyhyesti ja ytimekkäästi. Tykkäsin. Kolmen tähden arvoisesti,

The Bourne Identity (1988)

Kuvaus: Ranskalaisen Port Noirin kalastajakylän rantavesiin huuhtoutuu ulapalta aavalta tuntematon, tajuttomuuden tilassa oleva mies. Myrskyn piiskama, luotien runtelema. Hädin tuskin elossa. Miehellä käy kuitenkin tuuri, sillä hän päätyy tiedostamattaan paikallisen lääkärin Geoffrey Washburnin (Denholm Elliot) hellään huomaan, ja vähitellen hän toipuu takaisin todellisuuteen. Muistinsa täysin menettäneenä tosin. Ihonsa alle piilotettu siru vie merestä noukitun miehen Zürichiin ja sieltä Pariisiin etsimään kadonnutta menneisyyttään, johon näyttäisi kuuluvan kansanvälistä terrorismia, huippudiplomatiaa sekä miljoonien arvosta rahaa. Mutta kuka mies oikeasti on ja kenen puolella? Onko hän pahamaineinen Carlos, maailman vaarallisin ja jahdatuin terroristi? Vai onko hän sittenkin Jason Bourne (Richard Chamberlain), kylmäverinen tappaja, tehtävänään hoitaa Carlos pois kuvioista... lopullisesti...

Tuomio: Robert Ludlumin samannimiseen bestselleriin pohjautuva, televisiokatsojia silmällä pitäen tuotettu minisarja, joka toimii varmasti astetta paremmin osissa katsottuna. Näin yhteen pötköön tuijotettuna se tuntuu koko komeassa kolmen tunnin mitassaan turhankin verkkaisesti etenevältä ja tarpeettomasti pitkitetyltä tuotokselta, johon väliin on ujutettu jokunen kohtuullisen onnistunut toimintaosuus menoa hetkellisesti piristämään.

Richard Chamberlain ei ehkä ole maailman uskottavin toimintasankari, mutta yllättävän hyvin hän hoitaa homman lopulta kuitenkin kotiin. Jaclyn Smithin hahmo taasen kävin väliin vähän ärsyttämään, kun tämä ei oikein tuntunut missään vaiheessa tietävän onko hän Chamberlainin hahmon puolella vaiko sittenkin häntä vastaan. Mutta joo, semmoinen kertakatsomisen kestävä tapaus se tämäkin kokonaisuutena on, joten antamani kaksi starbaa sopii sille kuin nyrkki naamaan ja nenä silmään. Lämmiteltiin uusiksi vuonna 2002 ilmestyneen The Bourne Identityn ja sitä tähdittäneen Matt Damonin toimesta.

Never Made Movies: Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu

Nythän on hyvin pitkälti niin, että olen tässä säännöllisen epäsäännöllisesti ilmestyvässä kirjoitusteni sarjassa käsitellyt vain ja ainoastaan syystä tai toisesta tekemättä jääneitä amerikkalaistuotantoja. Vaan nyt kun armas kotimaamme täyttää kuluvana vuonna pyöreät sataset, tuumailin josko ottaisin aiheeksi erään täällä valmistumatta jääneen produktion, eli leffan, joka kantaa komealta kuulostavaa titteliä Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu. 


Alunperin yllä mainitun piti olla sarjassaan neljäs Palmu pätkä, johon kirjalija Mika Waltari kirjoitti vuonna 1963  61-sivuisen, vahvasti dialogipainotteisen käsikirjoituksen, jonka pohjalta edellisten Palmujen ohjaaja Matti Kassila lähtisi sitä sitten valmiiksi koko illan elokuvaksi työstämään. Käsikirjoituksen tarinassa Palmu saa tutkittavakseen William Shakespearen kirotuksi kutsutun näytelmän Macbethin ensi-illan aikana tapahtunutta veritekoa. Tapahtumapaikaksi surmatyölle oli Waltarin toimesta määritelty Vanhan ylioppilastalon näyttämö.

Kassila itse piti käsikirjoitusta hankalana, sillä se oli hänen mielestään sisältönsä puolesta vähän liiankin puhelias tapaus. Lopullisen niitin leffan tekemättömyyteen iski vuoden 1963 alussa iskenyt kahden ja puolen vuoden pituinen ammattinäyttelijöiden lakko, joka esti Joel Rinteen (Palmu), Matti Raninin (Virta) ja Leo Jokelan (Kokki) osallistumisen elokuvan tekoon. Myttyyn menneen projektin jälkeen Palmu-mysteerit elivät pitkään hiljaiseloa, kunnes vuonna 1969 Kassila palasi aiheen pariin ohjaten leffan Vodkaa, komisario Palmu, jonka kanssa Waltarilla ei kuitenkaan enää ollut mitään tekemistä. Vodkaa jäi samalla sarjan viimeiseksi elokuvaksi, eikä Palmua kumppaneineen ole sen koommin valkokankailla nähtykään.

Tähän loppuun lienee syytä liittää linkki Seura-lehdessä ilmestyneeseen artikkeliin, jossa Mika Waltarin tyttären poika Joel Elstelä kertoo haaveestaan ohjata Waltarin käyttämättömän Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu kässärin valmiiksi leffaksi asti. Jutun voi halutessaan käydä lukemassa täältä.

Lähteet: Wikipedia, Seura

torstai 9. maaliskuuta 2017

Filmed on Location at a Real Castle

Muutama löydös pikaisesti tähän väliin...

Tokihan tuo Burial Ground minulta ennestäänkin löytyy, mutta tässä sinireiskaversiossa on mukana mukavasti ekstramateriaalia, että myöskin kommenttiraita, joten olin pakotettu sen itselleni mainituista syistä hankkimaan. Burial Ground vieressä komeileva The Bloodstained Shadow onkin sitten taasen täysin uusi tuttavuus, vaikka se 70-luvulla tehty onkin. Alarivissä ekana oleva Bloodsucking Pharaos in Pittsburgh taasen houkutteli ostamamaan sen hassulta kuulostavan nimensä puolesta. Niin ja Tom Savinin efektien tietty. The Burning puolestaan edustaa kategoriaa tätä olinkin jo etsinyt pitkään, joten olen erittäin tyytyväinen  kun sen viimein kokoelmiini onnistuin kaappaamaan.

Jokin aika sitten edesmenneen Leonard Nimoyn Spock aiheisista opuksista se toinen, eli käsittääkseni jälkimmäinen. Sehän siis tarkoittaa taasen sitä, että saadakseni koko sarjan kokoon, on minun etsittävä jostakin käsiini se edeltävä opus, eli I am Not Spock. Spockin vieressä pönöttää kirjanen, jossa yhdistyvät minulle kaksi mukavaa asiaa; Sherlock Holmes ja Cthulhu. Samaan sarjaan kuuluu pari muutakin opusta, joten nekin täytyy jostakin siis esiin kaivaa.

Vannoutunut Bond-fani kun olen, niin olihan tuo yllä näkyvä pakko matkaan napata, vaikka hitusen hintava olikin. Vaan eipä noita täällä päin kovin usein vastaan tule, joten toimikoot se perusteena sen hankkimiseen, heh.

Edit: Lätkäisenpä alla näkyvän leffahankinnan vielä tähän samaan syssyyn, vaikken sitä varsinaisesti divarista löytänytkään. CDONista tilasin, kun halvalla sain...



Päivän DVD-bongaus: The Ultimate Weapon









Hulk Hogan is... The Ultimate Weapon. Näin shatnermaisesti meille uhoaa leffan takakanteen lätkäisty tagline. Hieman kyllä nyt jännittää, että onkohan asian laita sittenkään ihan näin. Vaan katsomallahan tuo selviää, jos on selvitäkseen. Niin ja traileristakin voi jo päätellä jotain, joten laitanpa sen tähän mukaan näkyville, jotta voitte sitten vedellä omia johtopäätöksiä asian suhteen.










Hoganin pullistelun lisäksi matkaan lähti muutama kauhuaiheinen sarjakuva...


...sekä ihka ensimmäinen Remo Williams pokkari...