torstai 29. kesäkuuta 2017
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
Judas Ghost (2013)
"Remember, we don't take any
shit from the hereafter." - Jerry Mackay
Kuvaus: Aaveisiin ja muihinkin paranormaaleihin ilmiöihin erikoistunut Carnacki instituutti saa selville, että eräässä syrjäkylässä sijaitsevassa kaupungintalossa kummittelee, ja niinpä sieltä lähetetään Jerry Mackayn (Martin Delaney) luotsaama haamujengi keissiä lähemmin tutkiskelemaan. Talolle saavuttuaan ja sisälle astuttuaan ryhmä rämä huomaa pian kauhukseen, että huushollissa valtoimenaan mellastava räyhänhenki on kaukana Casperista, sillä tämä kumpio on valmis tekemään kaikkensa, ettei yksikään paikalle saapunut poistu paikalta muutoin kuin puupalttoo yllään. Henkiinjäämistaisto mielipuolista fantomia vastaan on valmis alkamaan...
Tuomio: Pieni budjettinen, muutamaa takaumaa lukuunottamatta koko kestonsa ajan samassa huoneessa paikkansa ottava kummittelukauhistelu, joka muutamista näyttävistä erikoistehosteistaan huolimatta jää kokonaisuutena helposti unholaan painuvaksi pelottelusessioksi. Kaksi tähteä on siten sopiva määrä tälle pätkälle annettavaksi. Pohjautuu Simon R. Greenin Ghost Finders merkkiseen kirjasarjaan.
It Erupted from the Bowels of the City in a Lethal Frenzy
Lomat blogin suhteen on tältä kesältä lomailtu, joten on tullut jälleen aika palata takaisin ruotuun. Pehmeällä laskulla kuitenkin, sillä ollaanhaan tässä vielä hieman kesäterässä ja niin ja pois ja päin. Parilla VHS-löydöksellä onkin hyvä sen vuoksi lähteä liikenteeseen...
perjantai 23. kesäkuuta 2017
torstai 22. kesäkuuta 2017
maanantai 19. kesäkuuta 2017
Cage & Goldblum: Roomies - Episode 4 - Con Air 2 Movie Set
Deadpoolista puheenollen...
— Ryan Reynolds (@VancityReynolds) 17. kesäkuuta 2017Dropped by the X-Mansion. Big fucking surprise. No one's home. pic.twitter.com/svbUMEdKbb
sunnuntai 18. kesäkuuta 2017
lauantai 17. kesäkuuta 2017
perjantai 16. kesäkuuta 2017
torstai 15. kesäkuuta 2017
Never Made Movies: The Revenge of Dracula (1959)
The Revenge of Dracula (1959)
Terence Fisherin ohjastama Dracula aka Horror of Dracula (1958) menestyi lippuluukuilla sen verran mallikkaasti, että Hammer tilasi elokuvan käsikirjoittaneelta Jimmy Sangsterilta uuden käsikirjoituksen jatko-osaa silmällä pitäen. Sangster teki työtä käskettyä, luonnostellen lyhyen tarinankaaren, joka jatkoi Draculan tarinaa suoraa siitä, mihin edellinen elokuva päättyi. Tässä luonnostelmassa vampyyrikreiville uskolliset romanipalkolliset käyvät keräämässä Van Helsingin tuhoaman mestarinsa maalliset jäännökset linnan lattialta talteen, ottaen sen jälkeen tylysti hengiltä kourallisen viattomia neitsyeitä, joista vuodatetulla verellä he sitten hokkuspokkustelevat kreivi Draculan takaisin elävien kuolleiden kirjoihin.
Ylösnousemuksensa jälkeen verevä vampyyrikreivi janoaa suonissa virtaavan elämännesteen lisäksi kostoa, ja sen saadakseen hän kokoaa alaimaisensa yhteen, hyökäten sitten väkivalloin ympäristössä asustelevien, pahaa aavistamattomien kyläläisten kimppuun. Näin siksi, että kylän asukit olivat pettäneet hänet pahemman kerran, kun eivät rynnänneet sankoin joukoin avittamaan hallitsijaansa Van Helsingin ottaessa tätä hengiltä. Vanha talttahammas ei kuitenkaan ole ainoa kostoa havitteleva hahmo Sangsterin synopsiksessa, sillä erään uhratuksi päätyneen impyen siskonlikka (no Peter Cushing in this one) halajaa samaa Draculaa kohtaan. Viimeinen taisto käydään kahden mainitun välillä käydään vanhan kirkon pihamaalla. Taistelun tuokinassa kirkon torni romahtaa ja seivästää pimeyden prinssin pois päiviltään.
Hammer halusi Christopher Leen luonnollisesti uusivan roolinsa Draculana, mutta mies itse suhtautui ajatukseen äärimmäisen negatiivisesti, ja niinpä leffa jäikin sen vuoksi lopulta kokonaan tekemäti. Hammer ei kuitenkaan jäänyt projektin peruuntumista sen kummemmin märehtimään, vaan keskitti kaiken energiansa Dracula/Lee vapaan The Brides of Draculan tuottamiseen. Peter Cushingillekin löytyi hänellekin jälleen käyttöä, sillä taidokas näyttelijä pääsi uusimaan roolinsa legendaarisena vampyyrintappajana Van Helsinginä. Ja sehän ei ollut ollenkaan huono juttu se. Pikemminkin päin vastoin.
sunnuntai 11. kesäkuuta 2017
lauantai 10. kesäkuuta 2017
perjantai 9. kesäkuuta 2017
Collapse of the Living Dead (2011) aka Collapse aka Nightmare of the Living Dead
Robert koittaa kovasti tolkuttaa itselleen ja perheelleen, että kyllä me tästäkin pulasta hengissä selviämme, mutta sitten ihmislihaa mielellään lounaakseen makustelevat zombit laahustavat hitaasti, mutta varmasti paikalle pilaten kaiken. Jo ennestään kovan paineen alla olevan Robertin ei auta muu, kuin laudoittaa ovet ja ikkunat, ja ryhtyä taistelemaan eläviä kuolleita vastaan, vaikka sitten oman henkikultansa kustannuksella...
Tuomio: Näin heti alkuun on pakko todeta se, että enpä olisi ikinä uskonut, että niinkin loppuun kaluttu lajityyppi, kuin zombielokuva onnistuisi minua enää kaiken näkemäni jälkeen yllättämään. Mutta penteles sentään, niin vain pääsi tämän Collapse of the Living Deadin kohdalla käymään. Leffa alkaa varsin ihmisläheisesti draaman merkeissä, sitten mukaan tulevat elävät kuolleet, jotka kaikessa mässäilevyydessään iskevät kehiin ripauksen kauhullisia elementtejä, vaikkei tämä varsinaisesti mikään pelottava pätkä olekaan. Sitten, hetki ennen loppukrediittejä ruutuun pätkähtää täysin puskista tuleva Shyamalani (lue: lopputwisti), jota en todellakaan osannut odottaa näkeväni. Jätän tämän twistin tässä kohdin luonnollisesti paljastamatta, jotten pilaisi elokuvallista kokemusta teiltä muilta. Totean vain sen, että ihmeiden aika ei näköjään edelleenkään ole ohi. Kaksi tähteä itse leffalle, kolmannen mennessä positiivisesti yllättävälle käänteelle, josta vastaa leffan ohjaajana ja käsikirjoittajana toiminut Insane Mike Saunders. Hullu mikä hullu, mutta selvästi luovasti sellainen.
Man's Best Friend (1993)
"We're not talking
'man's best friend' here!"
- Dr. Jarret
Kuvaus: Lori Tanner (Ally Sheedy) on tutkivaa journalismia harjoittava naisihminen, joka ottaa tehtäväkseen selvittää, että mitäs hittoa mahtaa olla meneillään salaperäisyyden verhoon tiukasti kietoutuneessa EMAX merkkisessä tutkimuslaitoksessa. Rakennukseen uskollisen kameranaisensa Annien (Trula M. Marcus) kanssa tunkeuduttuaan kaksikolle selviää, että hullun tiedemiehen vikaa liialtikin omaava tohtori Jarret (Lance Henriksen) on suoritellut siellä jos jonkinlaisia kokeita erinäisillä eläimillä. Yksi näistä eläimistä on kohtuullisen kookas Tiibetinmastiffi Max, jota Lorin käy sääliksi siinä määrin, että hän päättää vapauttaa koiruliinin ahdingostaan, tietämättä yhtään minkä vitsauksen tuli juuri ulos päästäneeksi. Tuoreeltaan muodostettu kolmikko poistuu paikalta nopeasti, ennen kuin työpaikalleen uusia koe-eläimiä toimittamaan saapunut tohtori Jarret nappaisi heidät rysän päältä itse teossa.
Lori vie Maxin kotiinsa, jonne hän miesystävänsä Perryn (Fredric Lehne) suureksi harmiksi on ennenkin tuonut erinäisiä löytämiään juttuja, kuten rumia alati puhuvan papukaijan tai seinällä roikkuvan kammotuksen, jota ei parhaalla tahdollakaan tauluksi voi kutsuman. Max on kuitenkin toista maata, sillä se tuntuu ymmärtävän uuden emäntänsä tunteita ja ajatusmaailmaa täydellisesti.
Samaan aikaan toisaalla Jarret on kääntynyt poliisin puoleen saadakseen apua karun teille lähteneen kooysinsä jahtaamiseen. Max olisi nimittäin saatava mahdollisimman pian kiinni, sillä sen rauhallisena pitävä lääkitys on teholtaan hiipumassa, ja niin käydessä koirasta tulee armottoman kylmäverinen tappaja, joka ei tunne sääliä, ei liioin armoakaan, eikä suostu perääntymään ennen kuin valitsemansa uhri on saanut kokea nahoissaan kuolettavan raivonsa voiman...
Tuomio: Keskivertoinen, mustin hurtalla huumorilla kevyesti höystetty koirakauhistelu, jossa Beethoven kohtaa Stephen Kingin Cujon. Tätä katsellessani jäin muuten miettimään, että onkohan Lance Henriksen katsellut ensimmäisen Rambon valmistautuessaan rooliinsa, sillä niin trautmanilaisella meiningillä hahmonsa tohtori Jarret suhtautuu luomaansa luomukseen Maxiin. Ehkä katsoi, ehkä ei, mutta molemmat hahmot ovat ainakin tuossa yllämainitussa suhteessa hyvinkin samanlaisia keskenään. Turhana tietona tähän loppuun voisin liittää sen, että New Line Cineman johtoheppu Robert Shaye käy tekemässä pienen cameon automekaanikkona. Ei tosin omalla nimellään, vaan salanimellä L.E. Moko.
torstai 8. kesäkuuta 2017
keskiviikko 7. kesäkuuta 2017
Päivän sarjisbongaus: Superman vs. Muhammad Ali (1978)
Tuosta kannesta (sekä etu, että taka) on pakko mainita vielä sellainen hauska yksityiskohta, että siinä näkyvään ihmisjoukkoon on piilotettu rypäs erinäisiä julkkiksia ja supersankareita, joiden henkillöllisyyttä voipi aikansa kuluksi kukin tahoillaan yrittää arvuutella. Albumin sisäkannesta voikin sitten käyvä katsomassa osuiko arvaukset oikeaan ensinkään. Tässä meidän kotoisesta julkaisusta tarkkasilmäisemmät saattavat hyvinkin bongata itsensä Urho Kekkosen.
Tiesittekös, että tuo yllä näkyvä albumi sai viime vuonna jatko-osankin. Siinä Teräsmies ottaa kehässä yhteen toisen nyrkkeilylegendan eli Harley... Quinnin kera??? Öh... okei... eikait siinä mitään. Mukava olisi sekin silti jostakin kokoelmiin saada, sillä kerää koko sarja ja niin ja pois ja päin.
Bonus: The Story Behind That Superman and Muhammad Ali Team Up
sunnuntai 4. kesäkuuta 2017
Friday the 13th The Game
Tuota yllä näkyvää olen tässä pelaillut muutamaan eri otteeseen viikonlopun aikana. Ei nyt mikään maailman huonoin peli, jos ei nyt ihan paraskaan. Ongelmia nimittäin piisaa ja yksi sellainen on, ettei peliä voi pelata yksikseen itsekseen (ainakaan vielä), vaan verkossa muiden kanssa. Eikä siinä mitään, jos serverit toimii ja niin ja pois ja päin. Mutta kun tämän pelin kohdalla ne eivät oikein tunnu pelittävän, josta syystä serverille pääsyä saa PS4:lla väliin odotella melko pitkääkin. Puoli tuntia taisin tuossa perjantai iltana odotella ennen kuin pääsin peliä lopulta kokeilemaan. Hetki sitten tänään pääsin sisään viidessä minuutissa, mutta jossakin kohtaa peliä iski errori ja pelisessio keskeytyi juuri, kun jännitys oli huipussaan. Tylyä, mutta totta.
