Sivut

tiistai 29. elokuuta 2017

Horror High (1973) aka Kiss the Teacher... Goodbye! aka Twisted Brain

Kuvaus: Vernon Pottsilla (Pat Cardi) ei mene kovinkaan kaksisesti. Koulutoverinsa kiusaavat ja rääkkäävät häntä armottomasti, eivätkä opettajatkaan ole yhtään sen kohteliaampia häntä kohtaan. Ainoa, joka ei kiusimisesta liiemmin perusta on luokallaan oleva pieni punatukkainen tytteli Rose Holotik (Robin Jones), josta Vernon niin kovin pitää, muttei ole uskaltanut sitä hänelle kertoa. Enimmäkseen kaiketi siksi, että Rosen poikakaveri Roger (Mike McHenry) hakkaisi Vernonista ulosteet pihalle, mikäli hän moisista tunteista menisi Roselle kertomaan.

Lohtua tukalaan ja kroonisesti pahenevaan tilanteeseensa Vernon hakee lohtua tieteen parista. Kemian luokassa ahertaessaan hän kehittelee mystisen mikstuuran, jota sitten testaa uskolliseen koe-eläin marsuunsa Mr. Mumpsiin. Seerumi vaikuttaa muutoin niin lempeään jyrsijään siten, että siitä tulee julma vertajanoava hirvitys, joka ensitöikseen syö isompaan nälkäänsä koulun vahtimestarin katin retaleen lounaakseen. Vahtimestari suhtautuu lemmiksinsä menetykseen yllättävän hyvin, eli maistattaen kostoksi Vernonille väkipakolla omaa synteettistä labracocktailiaan karmaisevin seurauksin. Liuoksen ansiosta Vernonista sukeutuu uskomattoman vahva raivopääöhkö, joka ottaa elämäntehtäväkseen teurastaa surutta päiviltä kaikki ne ilkiöt, jotka häntä vastaan niin pahoin menneet rikkomaan.

Tuomio: Kahdessa viikossa kengännauhabudjetin ($67,000) turvin kuvattu Tohtori Jekyll ja Herra Hyde teinivariaatio, jossa koulukiusaamisen kohteeksi tahtomattaan päätynyt nörttispersonaa tasaa tilit kiusaajiensa kanssa läpikäymänsä kemiallisen reaktion ansiosta. Ei nyt välttämättä mikään edustamansa lajityypin valio, mutta käytetyn rahan ja kuvausaikatauluunsa suhteutettuna kohtuullisen onnistunut tapaus, joka ilmiselvästi on toiminut Troma leffoista tutuksi myöhemmin tulleen Toxic Avengerin innoittajana. 

When Crime Becomes a War, it Takes a Soldier to Win it

Parit viimeaikaiset VHS-nauhalöydöt tähän kohtaan...
Alarivi vas. oik: The Overthrow, Liberty & Bash

"How much Keeffe is in this movie?"
"Miles O'Keeffe!"


Black Fist (1974/1977) aka Black Streetfighter aka Leroy Fisk aka Bogard aka Get Fisk

Kuvaus: Leroy Fisk (Richard Lawson) on Los Angelesin katujen kovaa toista turpaan lyövä kasvatti, jolla on ajankuvaan sopiva tukkatyyli, raskaana oleva vaimo, että myöskin pientä sutinaa salassa pitämänsä rakastajattaren kera. Niin ja kaiken tuon lisäksi häntä vaivaa myös akuutti, krooniseksi pikkuhiljaa muuntuva rahapula, joten jostakin pitäisi jotakin homman tynkää saada ja mahdollisimman pian. Mieluiten ennen kuin Matti kukkarossaan kuolee nälkään.

Fiskin hulttiokaveri Boom Boom (Philip Michael Thomas) päättää jelppiä miestä mäessä, esittelemällä tämän Loganille (Robert Burr), paikalliselle rötösherralle, jonka rikoshistoria on pidempi kuin nälkävuosi ja lain pitkä koura yhteen ynnättynä. Logan ei liiemmin myöskään pidä vierasta väriä päävärinään edustavista ihmisistä, joten mistään huippupomosta tässä ei todellakaan ole kyse. Rahan tarpeessa olevalla Fiskillä ei kuitenkaan ole muita vaihtoehtoja näköpiirissään, ja niinpä hän suostuu ottelemaan Loganin alaisuudessa laittomissa otsaanlyöntikisoissa. Aina siihen asti, kunnes taaloja löytyy tarpeeksi perheensä elättämiseen ja pitkäaikaisen haaveensa toteuttamiseen, eli oman yökerhon perustamiseen. 

Aluksi kaikki sujuu yllättävänkin hyvin, mutta sitten paikalle pälähtää jostakin ilmaa pilaamaan kaljamerkin mukaan nimetty, virkamerkkinsä pahoin lainvalvojan uransa varrella liannut rikosetsivä Heineken (Dabney Coleman), joka kiristysmielessä ryhtyy vaatimaan itselleen osuuksia Fiskin ottelemien matsien tuotoista. Fiskin ei auta muu kuin suostua, sillä vaikka Heineken onkin likainen poliisi, hän on siltikin poliisi pidätysoikeuksineen kaikkineen. Myöhemmin Fiskin suureksi harmiksi selviää, että etsivä Tuotesijoittelu työskentelee hänkin Loganin laskuun.

Fiskin lompakko pullottaa ja on täten tullut viimeisen matsin aika. Vastaansa Fisk saa Moosen (H.B. Haggarty), isokokoisen klanipään, jonka nyrkit ovat tunnetusti terästä ja rautaa. Tosin ruosteista, sillä Fisk pieksee Hirven pois tieltään alta aikayksikön, nöyryyttäen siinä sivussa pahemman kerran pian entikseksi käyvää pomoaan. Logan ei moista katso hyvällä ja määrää Fiskin heti hengiltä otettavaksi. Tumpelot alaisensa onnistuvat kuitenkin tyrimään koko homman niin, että Fiskin sijasta henkensä menettävät Leroyn lankomies ja paksuna oleva vaimo. Välitöntä kostoa janoava Fisk lähtee välittömälle kostoreissulle tilit Loganin ja tämän epäpätevien alaisten kanssa lopullisesti tasatakseen.

Tuomio: Vuosien varrella näitä arvostelun tapaisia pykätessä tulee vastaan väliin leffoja, joiden taustatarina on paljoltikin mielenkiintoisempi tapaus, kuin elokuva itsessään. Black Fist edustaa olemassa olollaan juuri tätä mainittua osastoa, sillä alunperin vuonna 1974 Bogard nimellä teattereihin ilmestynyt raina sisälsi rankemman puoleisia seksikohtauksia, joiden ansiosta se luokiteltiin Rated X pornopätkäksi. Kävi kuitenkin niin, että tuottaja oli rahoittanut tuotannon rikollisella rahalla, joka taas johti siihen, että pätkä vedettiin varsin nopeasti pois teattereista yleistä hämmennystä herättämästä. 

Tuottajat William Larraburne ja Richard Kaye havaitsivat tilaisuutensa tulleen korjata markkinoilta pois vedetty tuote, ja niinpä Bogardiin kuvattiin nippu täysin uusia kohtauksia, joita varten paikalle kiidätettiin Dabney Coleman ja lähitulevaisuudessa Miami Vicesta maailman maineeseen ponkaiseva Philip Michael Thomas. Rankat seksikohtaukset korvattiin tuoreeltaan kuvatulla materiaalilla Godfrey Ho tyyliin, lopun ollessa lähinnä kosmetiikkaa nimen vaihtoa sekä Rated R merkintää myöden. 

Millainen pätkä Black Fist sitten kaiken tuon huomioon ottaen on? Noh, ei kovinkaan kaksinen. Peruskostotarinalla varustettu, suttuisen ruma tuotos, jolle yksi tähti olisi täysin omiaan. Mielenkiintoisesta taustastoorista johtuen annan Katutaistelijalle yhden lisätaivaankappaleen, jolloin lopulliseksi tulokseksi tulee näin ollen kaksi. Kun tähän loppuun vielä lisää sellaisenkin turhan tiedon, että tässä tuotoksessa esiintyy Philip Michael Thomasin lisäksi toinenkin tuleva Miami Vice naama, eli Edward James Olmos debuuttiroolissaan vessassa oleilevana narkkarina, niin toimikoon se lopullisena vahvistuksena siitä, että tämä pätkä on siinäkin suhteessa bonaristarbansa ansainnut.

Nick Knight (1989) aka Midnight Cop

Kuvaus: Enkelten kaupungin öisillä kaduilla liikuksii julmahko murhaaja, joka jättää jälkeensä ryppään verettömiä vainajia. Media nimeää silmittömät veriteot osuvasti vampyyrimurhiksi, sillä miksipä muuksikaan niitä oikeastaan voisi kutsua. Juttuja tutkiva rikosetsivä Nick Knight (Rick Springfield) pitää median puheita luonnollisesti täytenä puppuna. Ovathan vampyyrit oikeasti silkkaa vilkkaan mielikuvituksen tuotetta, eikä niitä siten ole oikeasti olemassa.

Paitsi että ei ole totta sekään. Yövuorossa alati hommaa painava Knight kun sattuu itse olemaan kuolettavasti allerginen auringovalolle, eikä ihmisveren janokaan ole hänelle millään muotoa tuntematon käsite. Vaan ei hätiä mitiä. Nick on nimittäin sellainen hyvä luontoinen vampyyri, jolle veri kyllä välillä maistuu, muttei kanssaihmisen kaulavaltimosta imettynä, vaan jääkaapissaan olevista pullosista maya-intiaanien uhrimukiin sivistyneesti kaadettuna. Ohessa Nick myös etsii ongelmaansa lopullista parannuskeinoa. Kuolemattomana olo ei nimittäin oikein iske hänen kohdallaan enää samaan malliin kuin entisaikaan. Vapautuakseen kirouksestaan Knightin on etsittävä käsiinsä Lacroix (Michael Nader), verenimijöiden pirullistakin pirullisempi valtias, joka on syypää Nickin nykyiseen olotilaan, ja jolla saattaa hyvinkin siinä sivussa olla kulmahampaansa pelissä kaupungissa tapahtuneiden murhien suhteen...

Tuomio: Menevän kuuloisella rock-musalla, maya-legendalla, ja vampyyreillä höystetty televisiolle tehty kauhupilottipätkä, joka ottaa jossain määrin nokkiinsa valitun formaattinsa rajoitteista. Tunnelma onkin varsin leppoisa, sillä tässä ei gorella tai väkivallalla pahemmin mässäillä, vaan kyseessä on enemmälti melko tavanomainen rikospätkä, jossa nyt vain sattuu olemaan pääosassa ja mukana muutoin menossa vertaimeviä yön olentoja. Niin ja olihan tähän ympätty mukaan hieman huumoriakin. Sellaista pikkukivaa, joka laittaa ehkä pari kertaa hymähtelemään, vaan ei kuitenkaan nauramaan.

Rick Springfield on melkolailla outo valinta vampyyrikytäksi, vaan suorituu osastaan siltinkin yllättävänkin mallikelpoisesti. Dynastiasta kaikelle kansalle tutuksi tullut Michael Nader puolestaan revittelee osuvasti kalmankelmeänä ja ikuista pahuutta huokuvana vampyyripahiksena, joskin jossain määrin hieman turhaan, sillä tämän pilotin perusteella ei 80-luvun lopulla televisiosarjaa tämän pidemmälle viety. Se tapahtui vasta 90-luvun alussa, jolloin tapahtumat ja henkilöhahmot siirrettiin rajan yli Kanadan puolelle Torontoon ilman Rick Springfieldiä ja Naderia. Ainoana yhteyshenkilönä tämän kiinnostamattomuutta tuolloin herättäneen pilotin ja Forever Knight nimisen televisiosarjan välillä on kummassakin tuotannossa rikosetsivä Don Schankea esittänyt näyttelijä John Kapelos. Mutta joo. Kyllähän Nick Knightin parissa yhden sateisen iltapäivän mukavasti viettää, vaikkei se nyt tasoltaan mikään huippuluokan vampyyripätkä itsessään olekaan.




tiistai 22. elokuuta 2017

Knight Rider Rated R

Nythän on hyvin pitkälti niin, että David Hasselhoff haluaisi niin kovin tehdä rankemman version 80-luvun hittisarjastaan Knight Riderista. Logan style. The Hoff on ehtinyt jo esitellä ideansa ohjaaja Robert Rodriguezille, joka tosin oli enemmälti kiinnostunut ottamaan selfien veteraaniteeveetähden kanssa. Seuraavassa David Hasselhoffin hieman sekavalta kuulostavaa sanailua asian tiimoilta:

"I have met Robert Rodriguez. He does Dusk til Dawn and Machete. And I said 'You need to do Knight Rider.' Because he was doing a marathon of Knight Riders and he said 'Can we have a selfie!?' And I said, 'No, I don't want a selfie! I want to do the movie! I want to shoot the TV series! I want to bring it back and make it dark! Michael Knight comes back and he's pissed'... I hope it happens, and if it does, it'll be kind of like Logan. It will be dark. Hasselhoff as Michael Knight in 2017. Knight Rider. The saga continues"

Täytyy sanoa, että kyllä minä tämän rankemman version hyvinkin pois katsoisin, mikäli sellaisen vain eteeni saisin. Olisihan se nimittäin mielenkiintoista nähdä löytyykö Hasselhoffista niin paljon kärttyä ukkoa moisen roolin läpi vetämiseen...

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Päivän boksibongaus: Universal Studios Classic Monster Collection





Tokihan minulta suurin osa noista jo löytyi ennestäänkin, mutta Karloffin Muumion kohdalla jäin hetkellisesti miettimään, jotta mitenköhän sen laita oikein onkaan. Saattaa se tuolla jossakin hyllyjen kätköissä olla, vaan saattaa olla ettei sitten kuitenkaan olekaan, joten päätin pelata varman päälle ja ostin kirpparilta koko lotjun poikkee. Löytyvät tästä eteenpäin kaikki saman laatikon sisältä, joten enää ei tarvi epäröidä onko joku näistä klassikoista jäänyt uupumaan tai peräti päätynyt hukuksiin aikojen kuluessa.











Bonuksena matkaani lähti myös kauhuelokuvallista kirjallisuutta...

"Here's Johnny!!"

IT - The 8-Bit Video Game

Tähän menessä paras tulokseni on 31800. Mites teillä?

perjantai 11. elokuuta 2017

The Lonely Lady (1983)

Kuvaus: Jerilee Randall (Pia Zadora) on San Fernandon laaksosta kotoisin oleva tytön tyllerö, joka rakastaa kirjoittamista yli kaiken. Ei siis ihme, että haaveenaan on jonakin päivä lyödä isosti läpi Hollywoodissa tehtailtevien liikkuvaan kuvaan ja ääneen perustuvien teosten käsikirjoittajana. Iltana eräänä Jerilee voittaa pystin luovasta kirjoittamisestaan, tavaten sen jälkeen Waltin (Kerry Shale), joka sattuu olemaan taidokkailla käsikirjoituksillaan kuuluisaksi tulleen Walter Thorntonin (Lloyd Bochner) jälkikasvua. 

Waltilla ja Jerileellä lyö yksiin sen verran hyvin, että jälkimmäinen suostuu lähtemään ensimainitun mukaan tämä kotiin. Siellä kun on iso uima-allas, jossa olisi niin kovin mukava pulikoida ja pelehtiä. Samalla autokyydillä altaalle lähtevät myös Joe Heron (Ray Liotta) jatkuvan käpälöintinsä kohteena olevine naisystävineen. Allasbileet päätyvät varsin pian hyvin mollivoittoisesti, sillä Joe osoittautuu varsinaiseksi prssreiäksi yrittäessään maata Jerileen väkisin puutarhaletkun päätä apunaan käyttäen. Jerileen onneksi Walter saapuu juuri sopivasti paikalle, pelastaen hänet valkean ritarin tavoin Joen levottomasti ympäriinsä vaeltavilta käsiltä. Jerilee rakastuu päätä pahkaa Walteriin, eikä aikaakaan kun rakastavaiset suunnitelevat menevänsä keskenään naimisiin. Jerileen äidin Veronican (Bibi Besch) raivokkaasta vastaanpanosta sen isommin piittaamaatta. 

Aluksi kaikki sujuu kuin Strömsössä ikään, mutta sitten Jerilee menee tekemään sen, mitä ei missään nimessä olisi saanut mennä tekemään, eli muokkaamaan Walterin kirjoittamaa kässäriä mielestään entistä ehommaksi, lisäten sinne vain ja ainoastaan yhden dialogiksi luokiteltavan sanan; "Miksi?" Jerileen ja Walterin tiet eroavat, mutta unelma elää yhä. Jerilee on nähkääs valmis tekemään kaikkensa saadakseen kirjoittamansa käsikirjoituksen tuotantoon valmiiksi leffaksi asti. Vaikka sitten makaamaan koko Hollywoodin tuotantokoneiston kanssa pitkäaikaisen haaveensa toteuttaakseen.

Tuomio: 

Perry Rhodan - Miehemme maailmankaikkeudessa

Aamun kirpputorikierros oli hyvin laihanlainen elokuvien suhteen, joten keskitin energiani ja rahani muuhun. Matkaan lähti muutama Perry Rhodan läpyskä, joita aina väliin olen niitäkin retkilläni metsästellyt...

Ongelmaksi näiden läpysköjen hankinnassa on aiemmin ollut se, että ne löytämäni tuppaavaat yleensä olemaan juurikin niitä samoja, jotka jo ennestään omistan. Nyt kävi kuitenkin sen verran hyvä flaksi eli mäsis, että vastaan tuli rypäs uusia tuttavuuksia. Vieläpä hyvin lompakkoystävälliseen hintaan. Niinpä käytin tilaisuuden hyväksi, sillä arvelen etten noihin ihan heti uudestaan lähitulevaisuudessa tulisi törmäämään.
Perry Rhodanin seikkailuista maailmankaikkeudessa on toki tehty ihka oikea elokuvakin. En ole sitä nähnyt, eikä sitä liioin kokoelmistanikaan löydy, mutta mielelläni sen hyllykkööni lisäisin, jos sen jostakin vain löytäisin. Trailerin löysin Youtuben kätköistä, joten päätetäänpäs tämä postaus sitä katsastelemalla...



lauantai 5. elokuuta 2017

The Midnight Hour (1985)

Kuvaus: On Halloween ilta ja Uudessa Englannissa sijaitseva Pitchford Coven kyläpahanen asukkeineen valmistautuu viettämään kurpitsajuhlaa näyttäviin asusteisiinsa sonnustautuneina. Ystävykset Phil (Lee Montgomery), Mary (Dedee Pfeiffer), Mitch (Peter DeLuise), Vinnie (LeVar Burton) ja Melissa (Shari Belafonte) aikovat viettää elämänsä illan, jonka he kaikki tulisivat muistamaan kuolivuoteelleen saakka. Niinpä villi viisikko murtautuukin ensitöikseen paikalliseen museoon asiaan kuuluva vermeet itselleen saadakseen. Matkaan ohessa lähtee erinäistä esineistöä, että myöskin 300-vuotta takaperin eläneen Nathaniel Granierin matka-arkku. Arkun sisältä puolestaan löytyy samaa ikäluollaa oleva mystinen pergamentti, johon on kirjattu roviolla poltetuksi tulleen noidan, Lucinda Cavenderin (Jonelle Allen) Pitchford Coven ylle langettama kauhistuttavaakin pelottavampi kirous.

Hautausmaalla ollessaan noidan vikaa omaava Melissa lukee kiroukseen ääneen ystävilleen, täysin tietämättömänä siitä, että loistuamisensa saa kuolleet nousemaan sankoin joukoin haudoistaan, joukossaan vampyyriksi jostakin selittämättä jäävästä syystä muuntunut Lucinda Cavender, jolla on oma kanansa kynittävänä Pitchford Coven asukkeja kohtaan...

Tuomio: Televisiolle tuotettu Halloween aiheinen kauhukomedia, joka ei aiheestaan huolimatta ole millään mittapuulla mitattuna kovinkaan pelottava, eikä liioin saa katsojaansa ulvomaan vedet silmissä naurustakaan. Harmi sinänsä, sillä muutamilla mojovilla vitseillä ja enemmillä väristyksillä varustettuna tästä olisi hyvinkin saanut paljotinkin oivallisemman tuotoksen. Tällaisenaan se ei valitettavasti sitä ole, vaan se on kaikin puolin keskivertoinen, kerran katsottava, ja sen jälkeen helposti unohduksiin painuva yritelmä, jolle on parempiakin vaihtoehtoja tarjolla. Miksi sitten kolme tähteä? Noh, kaksi itse leffalle, kolmannen mennessä yhteisesti musiikista vastaavalle Brad Fiedelille (mm. The Terminator, Fright Night) sekä yllättävän tasokkaille monsterimaskeille noin niin kuin televisiolle tehtyä tuotosta ajatellen.