torstai 30. marraskuuta 2017
sunnuntai 26. marraskuuta 2017
perjantai 24. marraskuuta 2017
torstai 23. marraskuuta 2017
Close Range (2015)
Kuvaus: Sonora, Meksiko. Tuhma huumekartellin johtaja Fernando "El Jefe" Garcia (Tony Perez) on mennyt tekemään sen, mitä hänen ei ikimaailmassa olisi pitänyt mennä tekemään. Jaa mitäkö? Noh, kidnappaamaan punttiksella Irakista olevan jenkkisoltun Colton MacReadyn (Scott Adkins) sisarentyttären Hailey Reynoldsin (Madison Lawlor). Coltonia tämän tyyppinen oma-aloitteisuus ottaa nimittäin sen verran pattiin, että raivosta kihisten hän lähtee sukulaislikkaansa konnan ketaleiden kynsistä siltä seisomalta väkivaltaa hyväksi käyttäen pois hakemaan.
Yhden miehen pelastusoperaatiota suorittaessaan Colton nappaa matkamuistoksi mukaansa muistitikun, joka pitää sisällään tuiki tärkeää informatsuunia kartellin käymistä pisneksistä ja vähän muustakin harjoittamastaan rikollisesta toiminnasta. Tosin Colton itse ei tässä vaiheessa sitä vielä tiedä, vaan on enemmän keskittynyt toimittamaan Haileyn takaisin äitinsä Angelan (Caitlin Keats) luo Reynoldsin Arizonassa sijaitsevalle tilalle. Garcia puolestaan tietää tasan tarkkaan mitä tikulla on, haluten sen mitä pikimmin takaisin, janoten ohessa veristä kostoa Coltonille pelastusreissunsa yhteydessä tylysti hengiltä tappamiensa alaistensa puolesta. Avukseen Garcia pyytää puhelimitse virkamerkkinsä pimeälle puolelle eksyneen Jasper Callowayn (Nick Chinlund) apulaisineen, ja pian Colton löytää itsensä keskeltä brutaalia henkiinjäämistaistoa, josta selvitäkseen hänen otettava käyttöönsä kaikki armeijassa oppimansa keinot, mikäli mielii pitää rakkaimpansa turvassa murhanhimoisilta, varastettua omaisuuttaan takaisin hakemaan tulleilta rikollisilta....
Tuomio: Halvalla tehty, lähes täysin yhdessä ja samassa paikkaa kuvattu toimintapläjäys, jonka juonellista ohuutta peitellään loppuun asti ruudin käryisillä ammuntakohtauksilla sekä Adkinsin taidokkaasti suoritetuilla lähitaistelusessioilla. Isaac Florentinen ja Scott Adkinsin yhteistuotannoista tämä on ehdottomasti tasoltaan se kaikista heikoin tuotos, pysyen katsottavuuden rajoilla vain ja ainoastaan päätähtensä turpiin mättö taitojen vuoksi. Ilman Adkinsin mukana oloa Close Range olisi saanut minulta yhden tähtykäisen, mutta koska mies on mukana menossa mukana, ja hyvässä vedossakin vielä, niin lätkäisenpä syystä siitä tuon toisenkin taivankappaleen lisää tähän tuomioni julistamisen loppuun. Että näin.
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Leffamusa - Back to School - Jude Cole
Bonus: E.G. Daily - Mind over Matter (Summer School Soundtrack)
Bonus Bonus: E.G. Daily - One Way Love (Dance With The Dead Remix) Better Off Dead Soundtrack
lauantai 18. marraskuuta 2017
Aftermath (2017)
Kuvaus: Rakennustyömaata johtava Roman Melnyk (Arnold Schwarzenegger) odottaa innolla raskaana olevan vaimonsa Nadyan (Danielle Sherrick) ja tyttärensä Olenan (Tammy Tsai) paluuta Europaasta takaisin Amerikan mantereelle. Yhteisen kotinsakin Roman on ehtinyt koristelemaan asian kuuluvin tervetuliastoivotuksin ja rinnassaan sykkii jälleennäkemisen riemu.
Käy kuitenkin niin, että kohtalo puuttuu peliin ja Roman menettää läheisensä katastrofaalisen lento-onnettomuuden seurauksena, joka juontuu lennonjohtaja Jake Bonanosin (Scoot McNairy) huolimattomuusvirheestä. Ymmärrettävästi kummankin miehen maailmat romahtavat tapahtuneen johdosta, ja kumpainenkin koittaa jatkaa elämäänsä sisällä alati jäytävästä tuskastaan huolimatta. Ajan kuluessa Roman vaikuttaa päällisin puolin päässeen yli menetyksistään, mutta kaikki tuo on silkkaa harhaa, sillä koston liekki palaa edelleenkin voimakkaana sisuksissaan. Lopulta kostonhalu ja syyllisyys kohtaavat kohtalokkain seurauksin.
Tuomio: Enimmäkseen toiminnallista reippailuelokuvistaan tutuksi tullut Itävallan tammi Arnold Schwarzenegger astuu jälleen kerran mukavuusalueensa ulkopuolelle tässä väkevässä, tositapahtumista pohjan ottavassa draamassa, jonka tuottamispuolesta vastaa pätevistä pätkistään tunnettu Darren Aronofsky. Iso-Arska suoriutuu vaativasta surevan isän roolistaan mallikkaasti, vaikkakin hahmo tuntuukin jossain määrin hyvin samankaltaiselta, kuin pari vuotta aiemmin ilmestyneessä Maggiessa, jossa Abigail Breslinin esittämä tytär päätyy zombin puremaksi. Se leffa tosin oli enemmälti kauhufantasiaa, kun taas tämä Aftermath on angstissaan kaikin puolin realistisempi tapaus. Loppuaan kohden edetessä saadaan mukaan myös hieman trillerimäisiä elementtejä, joka maustaa muutoin draaman puolella kulkevaa kerrontaa varsin mukavasti. Kolmen tähden arvoisesti.
perjantai 17. marraskuuta 2017
Madhouse (1990)
Kuvaus: Jessie (Kirstie Alley) ja Mark Bannisterilla (John Larroquette) on kaunis koti, auvoinen avioliitto ja loistokas tulevaisuus töiden suhteen edessään. Täydellistä onnea, josta kumpainenkin osapuoli tuntuu nauttivan täysin siemauksin. Harmi vain, ettei Jessie tai Mark kumpikaan ole ammatiltaan puutarhureita, vaan paikallisen televisiokanavan uutisankkuri ja kohtuu hyvin menestyvän firman toimistorotta, josta syystä heidänkään onnensa ei ole ikuista.
Käy nimittäin niin, että päivänä eräänä Markin alati vätystelevä serkkupoika Fred (John Diehl) saapuu kajahtaneen, raskaana olevan vaimonsa Bernicen (Jessica Lundy), että myöskin yhdeksän henkeä omaavan kissansa kanssa viiden päivän mittaiselle vierailulle. Parin päivän kuluttua Markin hermot eivät enää kestä ärsyttäviä sukulaisiaan, joten hätäpäissään hän lykkää Fredille ja Bernicelle kummallekin 300 dollaria kouraan, ajaen heidät ovesta ulos nähtävyyksiä katselemaan. Paperilla hyvä idea, mutta käytännössä tuhoon tuomittu, sillä Jessien miehenkipeä sisko Claudia (Alison La Placa) pälähtää paikalle vaatie itselleen asuinsijaa talosta. Suksensa kun menivät pahemman kerran ristiin raharikkaan aviomiehensä Kaddirin kanssa, ja luottokorttinsakin on tästä syystä peruutetut. Pitkin hampain Jesse suostuu avustamaan siskoaan, vaikkei hänestä ja elämää suuremmasta elämöinnistään liioin pidäkään.
Kaiken muun kamalan lisäksi Fred ja Bernice palaavat kaupunkierrokseltaan takaisin talolle yleistä hämmennystä aiheuttamaan. Bernice onnistuu loukkaamaan itsensä sen verran pahoin, että omalääkärinsä tohtori Penixin ei auta muu kuin määrätä nainen välittömään vuodelepoon. Seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi synnytyshetkeen saakka. Jessie parka joutuu tahtomattaan Bernicen henkilökohtaiseksi palvelijattareksi, ajaen tämän vaatimuksillaan hermorohmaduksen partaalle. Ja ihan kun tässä ei olisi jo ihan tarpeeksi, käy vielä niinkin, että Mark ja Jessie onnistuvat polttamaan naapurinsa Dalen (Robert Ginty) talon asuinkelvottomaksi, ja välttääkseen tuhopolttotuomion, he ovat pakotetut ottamaan Dalen poikineen omaan taloonsa asumaan. Kun soppaan tähän lisätään vielä Bernicen jatkuvasti henkensä heittävä kissa, sekä Claudian huumeita diilava poika Jonathan (Bradley Gregg), ei liene ihme, että pinna Markin ja Jessien päässä kiristyy entisestään. Talonsa on kuin pommin jäljiltä, jääkaappi ammottaa jatkuvaa tyhjyttään ja puhelinlaskutkin luokkaa tähtitieteellinen. Lopulta Jessiellä ja Markilla on vain kaksi mahdollisuutta: tyytyä kohtaloonsa tai ryhtyä taistoon saadakseen talon takaisin kokonaan itselleen. Arvatkaas piruuttanne kaksi kertaa kumman vaihtoehdon he valitsevat...
Tuomio: Keskivertoisen oloinen ja näköinen talonvaltaus ja sen takaisin lunastus huvittelu, joka vetää loppuaan kohden koko homman yllättävänkin överiksi. Harmi vain, etteivät ilmoille lauotut vitsit osu kaikki kohteeseensa, vaan suurin osa menee reippaasti pöpelikköön sen isommin naurattamatta. Paremmin kirjoitetulla materiaalilla tästä olisi helposti voinut tulla oman lajityyppinsä klassikko. Tällaisenaan se ei sitä ole, vaan enemmältikin helposti unohdettavaa kertakäyttökatsottavaa, jonka parissa kyllä viihtyy, mutta mieleen siitä ei katsomisensa jälkeen jää oikeastaan yhtään mitään. Paitsi Robert Ginty, jonka mukana olo tässä minua edelleenkin hitusen äimistää. Kuitenkin enemmän suoraan toimintaan kuin komediaan suuntaunut kaveri oli aikoinaan hän.
keskiviikko 15. marraskuuta 2017
perjantai 10. marraskuuta 2017
torstai 9. marraskuuta 2017
Hider in the House (1989)
Päivänä eräänä käy sitten niin, että taloon muuttaa Dryerin eloisa perhe, johon kuuluvat äiti Julie (Mimi Rogers), isä Phil (Michael McKean) sekä lapset Neil (Kurt Christopher Kinder) ja Holly (Candace Hutson. Piilopaikastaan käsin Tom tarkkailee perheen yhteiseloa salaa, haaveillen ja uneksien omalle kohdalleen samanlaista onnea ja autuutta. Oma perheensä kun ei moisia kyennyt hänelle ikinä antamaan. Vain tuskaa, kipua ja jatkuvaa mielipahaa. Ajan kuluessa Tomin kehittämä obsessio Julieta kohtaan kasvaa silminnähden maanisiin mittoihin, ja mies onkin valmis tekemään kaikkensa saadakseen ihastuksensa kohteen ja elämän, josta jo pidemmän aikaa on haaveksinut itselleen. Jopa tappamaan...
Tuomio:
keskiviikko 8. marraskuuta 2017
Michael Myersin maski
Jokainen meistä on varmastikin jossakin vaiheessa elämäänsä miettinyt, että miltähän se Michael Myersin Halloweenissa (1978) käyttämä William Shatner maski mahtaa näyttää tänään? Noh, alta voitte katsastaa vastauksen tähän mieltä kutkuttavaan kysymykseen...
Ihan on edelleenkin Shatnerin näköinen, vaikka hieman vuosikymmenten saatossa damagea on osakseen ottanutkin, heh. Maskin muuten omistaa nykyisin Mark Roberts niminen kaveri, joka pyörittää omaa Haunted House yritystään rapakon toisella puolella. Maskin lisäksi miehellä on hallusaan myös Halloween 2:sta tutuksi tullut skalpelli...
Ihan on edelleenkin Shatnerin näköinen, vaikka hieman vuosikymmenten saatossa damagea on osakseen ottanutkin, heh. Maskin muuten omistaa nykyisin Mark Roberts niminen kaveri, joka pyörittää omaa Haunted House yritystään rapakon toisella puolella. Maskin lisäksi miehellä on hallusaan myös Halloween 2:sta tutuksi tullut skalpelli...
...sekä Myersin samaisessa leffassa käyttämät popot...
Kumpainenkaan viimemainituista ei muistuta olemuksiltaan sitten niin yhtään William Shatneria... tai noh, ehkä nuo kengät hitusen...
maanantai 6. marraskuuta 2017
Päivän Blu-ray bongaus: The Punisher (1989)
No nyt siellä joku jo ihmettelee, että mitäs kummallista sitä nyt tuossa on, ja että eikös sinulla tämä jo ennestäänkin hyllyssäsi ole. Noh, on toki, mutta yhden levyn versiona, ja siten ilman tänään hankkimani Saksa-julkaisun kakkoslevyllä bonuksena tulevaa workprinttiä. Keräilijäluonne kun olen, niin olihan tuo pakko napata matkaan, sillä jälleen kerran tiedä koska seuravaan kerran mahdollisuus moiseen eteen ilmaantuu.
Seppo Räty totesi aikonaan Saksan olevan paska maa. Tämän päivän ja niiden aiemmienkin hankintojeni perusteella varaan itselleni oikeuden olla Rädyn kanssa eriävää mieltä, heh.
sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Dark Tower (1987/1989)
Poliisi pitää Pagen puheita luonnollisesti täytenä höpönä, mutta kun kuolemantapauksesta nyt kuitenkin on kyse, niin tutkiahan se täytyy, vaikka tapahtuneeseen tavalla tai toisella liittyvät henkilöt kummia puhuisivatkin. Virkavallan lisäksi paikalle kiperää keissiä setvimään saapuu myös turvallisuuskonsultti Dennis Randall (Michael Moriarty), jonka suorittamat tutkimukset johtavat hänet varsin nopeasti umpikujaan. Randall ei kuitenkaan anna periksi, vaan mystisten hengen menetysten jatkuessa jatkaa puuhasteluaan, saaden lopulta selville, että Unicon Placan käytävillä kulkee pahansuopa kummitus, jolle ihmishenki ei merkkaa punaista puupenniäkään, ja jonka pysäyttäminen tulisi olemaan kaikkea muuta kuin pala kakkua...
Tuomio: Tulitikkuaskin kanteen kokonaisuudessaan helposti mahtuvan juonikuvion omaava, sekavahkon pökkelö kummittelupätkä, joka lupaavan alkunsa jälkeen lässähtää kasaan kuin ilmapallo kaktuksen sitä halatessa. Järin pelottavakaan se ei ole, vaan pikemminkin tylsääkin tylsempi tuotos, jossa parempiakin suorituksia uransa aikana tehneet näyttelijät käyvät jokainen vuorollaan ruudullamme pitkästymässä, jos ei nyt aivan kuoliaiksi, niin kokovartalopuuduksiin asti kuitenkin.
Jotakin elokuvasta itsestään kertoo sekin, että vuonna 1987 suoritettujen kuvausten jälkeen se hyllytettiin, ja pukattiin ulos suoraa videolevitykseen parisen vuotta myöhemmin. Eikä siinä vielä kaikki, sillä ohjaajiakin tälle tolloilulle löytyy oikein kaksin kappalein, eli Hammer elokuvistaan tuttu Freddy Francis, joka myöhemmin korvattiin syystä tai toisesta Ken Wiederhornilla. Saattoi tuo vaihdos olla toisinkin päin, mutta eipä sillä isommin väliä ole, sillä kumpainenkin sai lopulta krediitin tehdystä työstään tämän tuotoksen parissa pseydonyymillä Ken Barnett. Lienee parempi niin, kun ottaa huomioon, ettei Pimeä torni todellakaan ole sellainen tuote, josta olisi syytä olla millään mittapuulla mitattuna mitenkään ylpeä.
Turn Back The Clock (1989)
Kuvaus: On uudenvuodenaatto. Näyttelijätär Sheila Powers (Connie Selleca) on juuri ampunut elokuvia työseen ohjaavan aviomiehensä Barneyn (David Dukes) kuoliaaksi. Vuoden vaihteen juhlahumussa ollessaan Sheilaa alkaa kuitenkin kaduttamaan kammottava tekosensa, ja niinpä hän esittää kotiin kanssaan palaavan ystävänsä William Hawkinsin (Jere Burns) kuullen viattoman oloisen toiveen, että saisi elää kuluneen vuoden uudestaan, tehden asiat täysin toisin kuin nyt. Varohan vain Sheila mitä toivot, sillä toivomuksilla on väliin ilkeä tapa käydä toteen.
Kuin taikaiskusta Sheila löytää itsensä jälleen uudenvuoden pippaloista, mutta vuotta aiemmin. Samassa hän tajuaa saaneensa uuden mahdollisuuden ja ryhtyy siten kaikin voimin pitämään aviomiestään erossa viehättävästä Tracy Alexanderista (Wendy Kilbourne), jonka vuoksi Sheila päätyi tylynpuoleiseen ratkaisuunsa Barneyn suhteen. Uusi vuosi, uudet kujeet, vaan toistaako historia kaikesta huolimatta Sheilan kohdalla itsensä...
Tuomio: William O'Farrellin kynäilemään novelliin pohjautuva, televisiolle tuotettu fantasiatrilleri, joka lopputulemaltaan jää kokonaisuutena värittömän mauttomaksi tuotokseksi. Jos nyt jostakin tässä pidin, niin alun ja lopun osittain värivapaasta film noir tunnelmasta löysän jazzin sävyttämänä. Hyvä idea, jonka olisin suonut kestävän läpi leffan. Mutta kun ei kestänyt, niin ei kestänyt. Tehty kertaalleen aiemmin vuonna 1947 ilmestyneen Repeat Performancen muodossa. En ole sitä nähnyt, mutta jos kohdalle joskus osuu, niin mielenkiinnosta sen voisin hyvinkin pois kuleksimasta kastastella. Ei se nyt ainakaan huonompi voi olla verrattuna tähän keskivertoisuuteen, jonka juuri tulin katsoneeksi.
perjantai 3. marraskuuta 2017
keskiviikko 1. marraskuuta 2017
It Is The Future. He Fought the Horror of Robots Programmed to Kill
Edellisestä löydösesittelystä on kulunut sen verran pitkä aika, että lienee syytä luoda pikainen katsahdus niihin tässä vaiheessa elämän menoa. Blu-ray levyjä enimmäkseen. Saksa-julkkareita aika moni, sillä suosikkidivarini on ottanut sellaisia viimeaikoina reilusti listoilleen. Kansipaperien mukaan oikein leikkaamattomiakin ja Lontoon murteella varustettuja, joten mikäs niitä on ostellessa, kun hintakin on lompakkoystävällinen. No joo. Asiaan, eli itse esittelyyn....
Ylärivi vas. oik: Hologram Man, Executive Command, The Dead and the Damned aka Cowboys & Zombies aka Django vs Zombies
Ylärivi vas. oik: The Monster Club, Runaway