perjantai 29. joulukuuta 2017
torstai 28. joulukuuta 2017
Hammer Films: Hands of the Ripper (1971)
Kuvaus: Ollessaan pieni Anna (Angharad Rees) näkee isänsä Viiltäjä-Jackin ottavan äitinsä hengiltä varsin väkivaltaisin ottein. Viitisentoista vuotta myöhemmin Annasta on kasvanut moniongelmainen nuori nainen, joka saattaa hyvinkin olla edesmenneen isäpappansa pahan sisuisen hengen riivaama. Transissa ollessaan Anna suorittaa isänsä tavoin verisiä veritekoja, muttei jälkeenpäin muista sellaisia tehneensä. Sympatiaa Annaa kohtaan tunteva psykiatri John Pritchard (Eric Porter) ottaa tytön hoidettavakseen, vain pian huomatakseen ettei ehkä sittenkään olisi pitänyt niin mennä tekemään.
Tuomio: Siitäkin huolimatta, että omistan aika läjän erinäisiä Hammer-pätkiä, niin tämä Tappajan kädet on jotenkin kummassa aina onnistunut välttelemään minua, enkä siis sitä ole reissuillani matkaani mistään saanut napatuksi. Jälleen kerran pikainen käyntini suosikkidivarissa osoittautui hyödylliseksi, sillä sain tämänkin karussa pitkään ollen tuotteen viimeinkin alati kasvavaa kokoelmaani koristamaan. Olen löydökseeni siis enemmän kuin tyytyväinen.
Millainen itse leffa sitten on? Noh, jossain määrin omituinen, mutta siitäkin huolimatta yllättävän hyvin pelittävä koktaili edwardiaanista pukudraamaa, johon on sekaan miksattu ripaus psykologista jännäriä, että myöskin vivahteita slasher-leffoista jokusen vuotta ennen niiden varsinaista tulemista. Kokonaisuutena ei ehkä parasta Hammeria, mutta tutusta kaavasta sopivasti poikkeavaa (Draculat, Frankensteinit yms.) sellaista, joten kolme tähteä on mielestäni siten oikeutettu määrä Hands of the Ripperille annettavaksi.
tiistai 26. joulukuuta 2017
Full Moon High (1981) aka A Transylvanian Werewolf In America
Kuvaus: Tony Walker (Adam Arkin) on Full Moon High Schoolia käyvä nuorukainen, joka odottaa into piukeana tulevaa jalkapallomatsia arkkiviholliskoulu Simpson Highta vastaan. Valitettavasti Tony ei koskaan pääse ottamaan osaa siihen peliin, sillä isänsä William Walker (Ed McMahon), eläköitynyt eversti, nykyinen CIA-operatiivi, tarvitsee poikaansa peitetehtävään Transylvaniassa suoritettavassa tehtävässään. Romaniaan saavuttuaan Tony kohtaa kahvilassa naisen, joka tahtoo kovin lukea poitsun tulevaisuuden hänen kädestään. Näin siksi, että suuri osa kirjoista on kiellettyä kamaa Romaniassa, joten luettavaksi jäävät siis vain ihmisten kätöset.
Hubaa, eiköstä vain?
Anyways, nainen vilkaisee Tonyn kättä, ilmoittaen hetikohta tämän olevan kirottua tavaraa. Pentagrammi, ihmissudet, vampyyrit ja neitsyetkin mainitaan, mutta vain Tonyn puolesta. Hän kun ei usko moisiin otuksiin ja niiden olemassa oloon. Yön pimeydessä Tonyn suuntavaisto menee pahan kerran sekaisin, eikä siten löydä tietään takaisin hotellilleen. Jostakin varjojen keskeltä esiin syöksyy verenhimoinen ihmissusihukkanen, joka upottaa terävät hampaansa Tonyn hämmentyneeseen olemukseen. Ja mehän kaikki tiedämme mitä se tarkoittaa. Noh, sitä että naisen ennuste käy toteen, ja Tonysta on nyt tullut yllätyksekseen ja pyytämättä ihmissusi, joka on tuomittu vaeltamaan kuolemattomana maan joka kolkkaan. Tosin vain siihen asti, kunnes hän kyllästyy pakkamaan matkalaukkuaan.
Hubaa, eiköstä vain.
Kotiin takaisin palauttuaan Tony yrittää jatkaa elämäänsä siitä, mihin se ennen Romanian reissua jäi, mutta eihän siitä mitään tule, kun väliin karvoituksen kasvaessa on ulvottava täyttäkuuta kitapurje suorana, ihmisiä ohessa pelotellen. Tonyn ei auta muu, kuin poistua kotikaupungistaan seuraavaksi 20-vuodeksi, jottei hän vahingoittaisi tai ottaisi hengiltä ketään lähellään olevaa. Vuosien täyttyessä Tony viimein kyllästyy reissaamiseen ja matkalaukkunsa pakkaamiseen, palaten takaisin kotiin. Poissaollessaan kaikki on kuitenkin muuttunut, paitsi Tony itse. Hän on yhä se samainen poika, jota ihmissusi aikoinaan puraisi, vanhentumatta päiväkään tuosta tapahtumasta. Tony palaa takaisin koulun penkille ja jalkapallon pariin. Ja siitä se hauskuus vasta alkaakin...
Tuomio: Paitsi että ei ala, sillä Teenwolf - pallokentän kauhu on sisällöltään yhtä hauskaa katsottavaa, kuin vaikkapa raastinraudalla itsensä tyydyttäminen. Vitsejä kyllä lauotaan, mutta eipä niitä oikein parhaalla tahdollakaan sellaisiksi osaa tunnistaa, kun ne penteleet eivät onnistu millään muotoa naurattamaan. Okei, se ennustajaeukon kädestä lukeminen kirjojen sijasta sai minut hetkellisesti hymähtään, mutta se taisikin olla sitten ainoa kerta lajissaan. Ohjaaja/käsikirjoittaja/tuottaja Larry Cohen ei siis ainakaan tämän pätkän perusteella ole mikään suuri humoristi, olkoonkin että tämä oli hänen eka kertansa komedian parissa.
Samoihin aikoihin tehtiin parempiakin ihmissusijuttuja, joten suosittelen lämpimästi katsastamaan tämän sijasta vaikkapa John Landisin ohjastaman Ihmissusi Lontoossa tai vaihtoehtoisesti Joe Danten hitusen vakavamman aikalaisohjaustyön Ulvonnan. Kumpainenkin viimemainituista lyö kevyesti laudalta tämän Cohenin Larryn epähauskan kauhukohkailun suoraa kompostin pohjalle köllöttämään. Turhana tietona tähän loppuun voisin mainita vielä sen, että Arkinin perheestä tässä leffassa esiintyy myös Adamin velipoika Anthony Arkin, että myöskin kummankin isäpappa Alan. Että näin.
maanantai 25. joulukuuta 2017
lauantai 23. joulukuuta 2017
perjantai 22. joulukuuta 2017
Päivän musalevybongaus: Hammer Horror - Classic Themes 1958 - 1974
Joululahjaostoksia suorittaessani poikkesin ohessa myös levyliikkeessä. Mukaan sieltä lähti joululahja lähinnä itselleni, eli tuo vieressä näkyvä Hammer Horror - Classic Themes 1958 - 1974. Ei ollenkaan hassumpi hankinta, vaikka jälleen itse sanonkin, ja hyvin pitkälti pakollinen hankita meikälle, sillä sen verran lähellä vanhat Hammer-leffat sydäntäni kuitenkin ovat.
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
Dracula (1974) aka Bram Stoker's Dracula
Kuvaus: Kiinteistöjä työkseen välittävä Jonathan Harker (Murray Brown) matkaa kreivi Draculan (Jack Palance) linnalle esitelläkseen arvon siniveriselle erinäisen läjän Brittilässä sijaitsevia kämppiä, joihin vanha aatelismies voisi hyvinkin nykyisestä asumuksestaan muuttaa. Näin siitäkin huolimatta, että kohtaamansa paikalliset kehottavat Harkeria jättämään reissunsa kesken, ja palaamaan takaisin sinne mistä liikkeelle lähtikin, eli takaisin kotiinsa pikimmiten. Paikalliset asukit nimittäin tietävät, että mainittu linna on itse pahuuden tyyssija, ja sen seinien sisällä asustava kreivi Dracula on suoraa saatanasta seuraava.
Varoituksista piittaamatta Harker jatkaa matkaansa, päätyen lopulta Draculan ovelle kolkuttelemaan. Sisään astuttuaan Dracula kehottaa Harkeria syömään, muttei anna hänen kuitenkaan tehdä niin, sillä kreivi on luonteeltaan sillä tapaa mulkero. Sen sijaan hän pyytää Harkeria esittelemään kuvia kiinteistöistä, joihin hän saattaisi olla kiinnostunut kamppeensa kantamaan. Ohessa Dracula havaitsee vieraansa tavaroiden seassa mustavalkovalokuvan, jossa Harkerin lisäksi poseeraa morsiamensa Mina (Penelope Horner) ystävätterensä Lucy (Fiona Lewis) sekä kihlattunsa Arthur Holmwood (Simon Ward). Draculaa kuvassa kiinnostaa eniten kuitenkin Lucyn siihen vangittu olemus. Tämä kun sattuu olemaan kauan sitten edesmenneen vaimonsa ilmetty kaksoisolento. Lucyn näkeminen saa jonkin liikahtamaan verevän vainajamme sisällä, ja siksipä hän päättääkin siltä seisomalta matkata Englantiin, pakottaen ja jättäen poloisen Harkerin kolmen vampyyrimorsiamensa armoille tyhjiin verestään imettäväksi.
Jokin aikaa myöhemmin The Demeter niminen alus rantautuu Englannin rantavesille kreivi Dracula kyydissään. Todisteena tästä toimii ruoriin sidottu ruumis, jonka suonistosta ei parhaalla tahdollakaan löydy tippasen tippaakaan verta. Pian Draculan saapumisen jälkeen Lucy sairastuu äkillisen vakavasti, josta syystä sulhonsa Arthur ei oikein tunnu tietävän mitä tehdä. Hädissään Holmwood kääntyy tohtori Van Helsingin (Nigel Davenport) puoleen, jolla on omat aavistuksensa siitä, mitä on meneillään.
Aavituksensa vahvistuvat entisestään, kun Lucy katoaa Hillinghamin kodistaan, löytyen lopulta puunjuurelta kuolleena kuiviin kupattuna. Lucy haudataan, mutta pian hän nousee arkustaan, suunnaten kohti entistä kotiaan, jonka seinien sisällä Arthur käy surunmurtamana läpi menetystään. Lucy koputtelee ikkunaan, pyytäen päästä sisään. Arthur tekee työtä käskettyä ja laskee kuolleeksi luulemansa Lucyn taloon sisään, tietämättä että Lucysta on Draculan pureman seurauksena tullut ihmisverta ravinnokseen janoava vampyyri. Lucy yrittää purra Arthuria kaulaan, mutta Van Helsing risteineen ehtii kreivin aikaan väliin. Yksissä tuumin Van Helsing ja Holmwood suuntavat tiensä Lucyn haudalle, lyöden tammipuisen seipään tylysti tämän sysimustan, sykkimättömän sydämen läpi, vapauttaen hänet siten Draculan ylleen langettamasta kirouksesta. Myöhemmin Dracula itse saapuu Lucyn haudalle vain löytääkseen rakkaansa hengiltä seivästettynä, raivostuen ja veristä kostoa tekijöille, Van Helsingille ja Holmwoodille janoten. Suutuspäinen vampyyrikreivi ottaa raivonsa kohteeksi Mina Harkerin, purren ja juottaen tälle Van Helsingin ja Holmwoodin silmien edessä omaa saastunutta vertaan, poistuen paikalta vampyyrinmetsästäjien sitä sen isommin estelemättä.
Van Helsing ei kuitenkaan aio päästää Draculaa niin vähällä, vaan hypnotisoi Minan paljastamaan minne kreivi seuraavaksi mahtaisi mennä. Verisen siteen ansiosta Mina on kykeneväinen näkemään Draculan silmin, ja käy ilmi, että takaisin linnalleen käy nosferatumme tie. Sinne lähtevät myös Van Helsing ja Holmwood, sillä ainoa keino vapauttaa Mina vampyyrin vallasta, on tuhota hänet lopullisesti. Viimeinen taisto hyvän ja pirullisen pahan välillä on valmis alkamaan...
Tuomio: Dan Curtisin (Dark Shadows) televisiolle ohjastama ja Richard Mathesonin (I am Legend) käsikirjoittama keskivertoinen variaatio Bram Stokerin samaa nimeä kantavasta romaanista, joka kokonaiskuvaa katsottaessa jää lopulta valitettavan vaisuksi tapaukseksi. Mathesonin kynäilemä kässäri tuo Draculan tarinaan mukanaan ensimmäistä kertaa romanttisemman aspektin vampyyrikreivin ja tämän edesmenneen morsiamen inkarnaation välillä, mutta hukkaan menee sekin, sillä Jack Palance nyt vain ei uhku olemuksellaan sen luokan romantiikkaa, että se olisi edes hitusen uskottavaa katsottavaa. Väliin kasvoilleen loihtimansa ilmeet tuovat mieleen liiaksi ilmavaivoista kärsivän miekkosen, joka pakolla koittaa saada aikaiseksi pierun tulemaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Väkivaltaa ja raivoa mies ilmentääkin sitten paremmin, mutta nekin hetket menevät osittain piloille tuon edellä mainitun ilmehdinnän vuoksi. Muista näyttelijöistä mieleen ei jäänyt sitten oikeastaan juuri kukaan, sen verran värittömiä ja mauttomia suorituksissaan olivat.
Juonikuvio puolestaan seurailee kyllä alkuperäistarinaa, jättäen kuitenkin tapahtumistaan ja hahmogalleriastaan kokonaan pois niin Renfieldin, tohtori Sewardinkin, kuin myös muistakin filmatisoinneista usein ulos jäävän Quincey Morrisin. Viimeksi mainitun poissaolon kykenen hyvinkin ymmärtämään, sillä aika turhasta hahmosta lopulta on hänen kohdallaan kyse. Ötököitä syövän Renfieldin olisin mielelläni suonut tässäkin leffassa näkeväni, mutta Matheson ei ilmeisesti pitänyt mukana oloa tarpeellisena, joten Renfieldiä ei siksi tässä tuotoksessa siten näy.
Mitäs vielä? Ai niin. Vaikka tämä aika tylsähkö tapaus olikin, niin muutama hyytäväkin kohtaus tästä löytyy ja pari samaa sorttia olevaa kuvaakin meille tarjoillaan, joten ei tämä Curtisin Dracula sentäs täysi susi siinä suhteessa ole. Enemmän jäin sitä pelottavuutta tässä kuitenkin kaipaamaan. Turhana tietona tähän loppuun voisi vielä mainita sen, että Sarah Douglas (Superman II, Beastmaster II, Return of the Living Dead III) tekee leffadebyyttinsä yhtenä Draculan morsiamista.
lauantai 16. joulukuuta 2017
perjantai 15. joulukuuta 2017
Of Unknown Origin (1983)
Kuvaus: Bart Hughesilla (Peter Weller) pyyhkii elämässään enemmän kuin hyvin. Hänellä on rinnallaan kuvaakin kauniimpi vaimo Meg (Shannon Tweed), jälkikasvua yhden kiltin pojanklopin verran, hyvä palkkainen työ new yorkilaisen sijoitusfirman johtoportaassa, ja isohko kartanoa ulkonäöltään muistuttavan talo, jonka mies itse on remontoinut siihen kuntoon, missä se nyt on. Siis kaikkea sitä hyvää, mitä itsekin elämäänsä haluaisi.
Päivänä eräänä Megin isäpappa soittelee Vermontin lumisilta hangilta, pyytäen tytärtään ja tyttärenpoikaansa lomailemaan luokseen. Bart tahtoisi niin kovin hänkin lähteä heidän matkaansa, mutta firmassa hänelle kaavailtu ylennys pakottaa jäämään New Yorkiin töitä niska limassa paiskimaan. Iltana eräänä töistä kotiin palattuaan Bart löytää keittönsä lattian vesivahingon vallassa. Käy ilmi, että astianpesukoneen letku on jotenkin kummassa päässyt vahingoittumaan, ja siinä oleva reikä on saanut veden virtaamaan valtoimenaan. Paikalle hälyttämänsä huoltomies on enemmälti sitä mieltä, että talossa saattaisi hyvinkin olla hiiriä tai vaikkapa ihka oikea rotta. Bart saakin huoltomieheltä kehotuksen viritellä erinäisi ansoja ympäri huoneistoa, josko sillä kurin tuhoa aiheuttava jyrsijä jäisi kiikkiin kiipeliin. Otus osoittautuu kuitenkin metsästäjäänsä ovellammaksi, pistän Bartin virittelemät trapit yksi toisensa jälkeen tuhannen palasiksi. Bart onkin näin pakotettu ottamaan järeämmät aseet käyttöönsä, mikäli mielii päästä mielenrauhaansa alati riivaamasta rotan retkusta kertaheitolla eroon. Taistelu Hughesin perheen kämpän hallinasta on valmis alkamaan...
Tuomio: Tämä Tuntematon vaara kuuluu jälleen kerran sarjaan leffoja, jotka olen nähnyt joskus ikuisuus sitten, ja sen jälkeen en sitten niin kertakaan. Etsinyt sitä itselleni useamman kuin kerran divareista ja kirppareilta, vaan onni ei ole ollut matkassa mukana niillä reissuilla. Paitsi eilen, jolloin onnistuin nimittäin vihdoin paikallistamaan sen suosikkidivarissani pyöriessä. Tottakait nappasin sen sieltä hyllystä heti matkaani, vaikkakin hieman jännitti tehdä niin. Enimmäkseen siksi, että muistelen vuosia sitten tykänneeni tästä enemmän kuin hullu puurosta, ja nyt mielessäni kävi heti taasen ajatus siitä, että nyt kun sitä rupean katselemaan, niin aika onkin jälleen kerran kullanut muistot, ja elokuva onkin täysi susi ja sekunda. Onnekseni sain kuitenkin havaita, ettei niin ole, vaan kyllähän tämä edelleenkin kohdallani toimi oivallisesti, joten en siis heittänyt vähiä rahojani hukan teille.
Tuntematon vaara on edelleenkin kokonaisuutena hyvin toimiva jyrsijäjännäri, joka panostaa pitkälti toimeliaisuutensa täysin Peter Wellerin ja sen (välillä täysin näkymättömissäkin olevan) rotan varaan (joita leffassa on käytetty ilmeisesti nelisenkymmentä kipaletta). Weller ilmentää hulluuden partaalle ajautumistaan taidokkaasti, roolisuorituksensa hipoen lähes maanista täydellisyyttä. Muut näyttelijät ovat mukana vain silloin, kuin heitä tarvitaan, eikä heidän esittämänsä hahmot ole tässä sillä kurin mitenkään mielenkiintoisia tapauksia. Rouva Gene Simmonsina paremmin tunnettu Shannon Tweedkin passitetaan heti alussa lomailemaan, joten häntäkään emme näe kuin silloin tällöin pieninä välähdyksinä. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on debyyttiroolinsa ja kaikki. Tunnelma on paikoin kihelmöivän jännittävä, jopa ahdistavan pelottavakin, joten sellaisesta menosta pitävät ovat varmasti kuin kotonaan tämän pätkän parissa. Hyvinkin viihdyttävää rottakauhua, jonka parissa viihtyy hyvnkin mukavasti koko kestonsa ajan. Silleen kolmen annetun taivaankappaleen arvoisesti. Turhana tietona tähän loppuun voisi mainita vielä sen, että tämä on kauhukirjailija Stephen Kingin lempielokuva. Ainakin mikäli IMDb:n triviaosastoa on yhtään uskominen. Ja miksi emme uskoisi, sillä onhan se nettiin laitettu, joten tottahan sen silloin olla täytyy.
maanantai 11. joulukuuta 2017
perjantai 8. joulukuuta 2017
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
Pound of Flesh (2015)
Kuvaus: Deacon Lyle (Jean-Claude Van Damme) on entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka elättää itsensä kidnappauksen kohteeksi joutuneiden ihmisten takaisin kotiin omaistensa luo hakemisella. Erään pahoin pieleen menneen keikan jälkeen Deacon havahtuu takaisin todellisuuten hotellihuoneestaan, vain huomatakseen, että perskeles sentään joku kirugin taidot omaava pitkäkyntinen on vienyt häneltä toisen munuaisen pois tiäkseen. Munuaisen, jonka Deaconin oli tarkoitus luovuttaa muutaman päivän päästä veljensä Georgen (John Ralston) kuolemansairaalle tyttärelle. Sisäelin olisi saatava takaisin ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä, ja niinpä Deacon värvää reissulle tälle mukaansa vihamiehestä ystäväksi kääntyneen Kungin (Aki Aleong) kuin myöskin veljensä Georgen. Taistelu elämästä ja kuolemasta aikaa vastaan on valmis alkamaan...
Tuomio: Brysselin muskelina tunnettu Van Damme on viimevuosina onnistunut tekemään muutaman ihan mojovan, suoraa videolevitykseen päätyneen toimintapätkän, eikä tämä Pound of Flesh tee siinä suhteessa poikkeusta tuohon kaavaan. Toimintaa piisaa ihan mukavasti, ja juonen kuljetuskin pitää sisällään tarpeeksi käänteitä pitämään leffan mielenkiintoisena katsottavana. Taistelukohtauksiin Van Damme on tutuksi tulleen jalan nostamisen lisäksi ottanut mukaan elementtejä Ultimate Fighting ympyröistä, ja tästä syystä saammekin potkujen ja lyöntien lisäksi nähtäväksemme erinäisiä sidonta- ja painiliikkeitä, joita en muista miehen ennen tätä ikinä käyttäneen. Lähitaistelun vastapainoksi tarjoillaan aseellista toimintaa, joka taasen on puolestaan sitä samaa, mitä ennenkin.
Valituksen aiheita löytyy enimmäkseen ajokohtausten tajuttoman kehnosta green screenauksesta, joka on tasoltaan täysin ala-arvoista katsottavaa, rikkoen elokuvallisen illuusion heti ensi-silmäyksellä täysin. Pientä ärsytystä meikäläisessä aiheutti myös John Ralstonin esittämän George Lylen uskonnollisuus, jota korostettiin väliin vähän turhankin ahkeraan. Vähempikin mainostus sen suhteen olisi kyllä riittänyt. Mutta muutoin tämä oli kokonaisuutena astetta parempaa Van Dammea, joten kolme tähteä on siinä suhteessa sille ihan hyvä määrä annettavaksi, ja sen verran se minulta siis tässä kohdin saakin.
sunnuntai 3. joulukuuta 2017
lauantai 2. joulukuuta 2017
The Abduction of Kari Swenson (1987) aka Abduction
Kuvaus: Ampumahiihtäjä Kari Swenson (Tracy Pollan) kuuluu harjoittamansa lajin ehdottomaan eliittiin. Päivänä eräänä lenkkeillessään Montanan metsäisellä vuoristoalueella Kari kohtaa kaksi siellä asustelevaa miestä, isän ja pojan, Don Nicholsin (M. Emmet Walsh) sekä Dan Nicholsin (Michael Bowen), jotka kaappaavat nuoren ampumahiihtäjättären väkisin matkaansa. Danny kun on jo liian pitkään elänyt ilman naisen kosketusta, ja jälkikasvuakin olisi kiva saada, sillä muutoin Nicholsin suku saattaisi hyvinkin lakata top tykkänään olemasta. Kamalata olisi se, mutta vain tämän kaksikon silmin katsottuna.
Karin äkillinen katoaminen saa vanhempansa Bobin (Ronny Cox) ja Janin (Dorothy Fielding) huolestumaan, ja niinpä he kääntyvätkin hädissään virkavallan puoleen saadakseen tyttärensä takaisin kotiin. Sheriffi Onstad (Joe Don Baker) ottaa asian hoitaakseen, kooten ympärilleen ryhmän ihmisiä, joiden tarkoituksena on selvittää mitä Karille tapahtui, ja saattaa tämä, mikäli vain mahdollista, takaisin huolesta soikeana olevan perheensä pariin. Kun sitten selviää, että Kari on joutunut kahden hullun vuoristolaisen kidnappaamaksi, alkaa armoton Ihmisjahti, jonka tuoksinassa ihmishengen menetykseltäkään ei valitettavasti kyetä välttymään.
Tuomio: Elokuvaksi, jolle on suomennoksessa annettu niinkin karulta kuulostava nimi kuin Ihmisjahti, tämä oli harvinaisen pitkäpiimäinen ja tylsähkön puoleinen tapaus. Jännityselokuvaksikin kansipaperi kovasti tätä mainostaa, mutta ainoa jännite, jota tätä pätkää katsoessa koin oli enimmäkseen se, että jaksanko katsoa pätkän loppuun asti nukahtamatta. Jaksoin, mutta kyllä se kieltämättä aika vaikeaa oli.
Walshin ja Bowenin esittämät vuoristolaiset näyttivät ulkonäkönsä puolesta oikeasti ilkeämmiltä kuin lopulta olivat, ja jäin siten väkisinkin kaipamaan heiltä astetta roisimpaa otetta tyyliin Syvä joki. Olihan siellä toki se Walshin hahmon suorittama kylmäverinen murha, josta syystä toiveeni heräsi, että nämä kaverithan ovat sittenkin astetta vaarallisempia tapauksia, ja että Joe Don Baker apureineen joutuisi tosissaan tekemään töitä heidän kiinni saamisekseen. Mutta ei. Harhaa oli kaikki se. Tracy Pollania en muista oikeasti tätä ennen nähneeni missään muualla, kuin Michael J. Foxin kainaloisena punaisella matolla, joten hänen roolisuorituksestaan en osaa sen ihmeemmin mitään sanoa. Veteraanit Ronny Cox ja Joe Don Baker taasen puolestaan vetävät roolinsa rutiinilla läpi, eivätkä siten tarjoa tässä tuotoksessa juuri muuta kuin sen, mitä heiltä luultavasti on pyydettykin. Dorothy Fielding on taasen tullut tutuksi minulla ainoastaan Fright Nightistä, joten oli hauska nähdä häntä välillä muissakin ympyröissä, vaikkei roolinsa ollut hänelläkään mitenkään maata mullistava tapaus.
Jotain positiivista? Noh, Sylvester Levayn säveltämä syntsamusa toimi hyvin, ja olihan ne Kalliovuorten jylhät maisematkin, silloin kun niitä näytettiin, varsin jylhää katsottavaa. Joten kaippa niistä yhteisesti voin tälle pätkälle tuon toisen tähden bonuksena antaa. Turhana tietona voisi tähän loppuun mainita vaikkapa sitten sen, että leffan ohjauksesta vastaa kaveri nimeltä Stephen Gyllenhaal, joka taasen sattuu olemaan Maggien ja Jaken isäpappa.
Edit: Ai niin. Meinas kaiken hässäkän keskellä unohtua täysin, että elokuvan alussa näytetyssä ampumahiihtokisassa Swenson ohittaa suomalaisen, nimettömäksi harmittavasti jäävän kilpasiskon, joten tarttiskos tässä nyt taasen lähteä torille tästä mesoamaan? Kommentteja voi tuttuun tapaan jättää tämän lässytyksen alta löytyvään kommenttiosioon.
perjantai 1. joulukuuta 2017
Päivän opusbongaus: English Gothic - Classic Horror Cinema 1897 - 2015
Lähestyvä ikääntymispäiväni pakotti minut tänään ostamaan itselleni lahjan. Elokuvallista kirjallisuutta, jossa käydään läpi Brittilän kauhuleffatuotantoa alkaen vuodesta 1897 ja päätyen vuoteen 2015. Tuolle aikavälille mahtuu mukasti erinäisiä kauhistelupätkiä, joista jokusen olen saattanut jossakin kohtaa jopa nähdäkin. Ja tällä tarkoitan enimmäkseen tuorempaa tuotantoa, en noita 1800-luvun lopun juttuja. Ihan niin vanha en sentäs kuitenkaan ole.
Samaan kirjasarjaan kuuluu pari muutakin opusta tuon lisäksi, eli Euro Gothic sekä American Gothic, jotka lisäänkin tässä ohessa samoin tein hankintalistalleni. Sen verran mielenkiintoa nuokin opukset minussa nimittäin sisältönsä puolesta herättävät.