maanantai 27. toukokuuta 2019
perjantai 24. toukokuuta 2019
torstai 23. toukokuuta 2019
Child's Play (2019) Posterit
Chuckylla on selkeästi jotakin hampaankolossa Toy Story elokuvissa esiintyviä hahmoja kohtaan.
keskiviikko 22. toukokuuta 2019
sunnuntai 19. toukokuuta 2019
Batman and Harley Quinn (2017)
Kuvaus: Poison Ivy (Paget Brewster) ja Floronic Man (Kevin Michael Richardson) ovat kumpainenkin viimein saaneet tarpeekseen siitä, kuinka ihmiset kohtelevat luontoa ja siellä esiintyviä luontokappaleita. Yksissä tuumin kaksikko kehittelee suunnitelman, jonka toteutuessa pallollamme palloilevat ihmiset muuntuisivat kaikki eräänlaisisiksi kasvihybrideiksi. Jotta näin ei pääsisi kuitenkaan käymään, on Batmanin (Kevin Conroy) sekä Nightwingin (Loren Lester) etsittävä käsiinsä rikollisista puuhasteluista eläköitynyt Harley Quinn (Melissa Rauch), ja taivuteltava tämä taivuttelemaan Poison Ivy luopumaan katalasta juonestaan ihmiskunnan pään menoksi. Helppoa se ei tulisi olemaan, mutta ei sen sitä pitäisi ollakaan...
Tuomio: Tavanomaisesta kaavasta hitusen poikkeava Battis-animaatio, jonka juonen kuljetukseen on ympätty mukaan tavallista enemmän huumoripitoista sisältöä. Paikoin hauskaa, suurimmaksi osaksi kuitenkaan ei. Sananmukaisen pieruhuumorin olisin itse jättänyt tästä suosilla heti kättelyssä pois, mutta kun minulta ei taaskaan kysytty, niin sitä on nyt sitten väkisinkin tarjolla. Adam Westin 60-lukuisesta Batmanista tutut rikkinäiset crashit, boomit ja bangit huvittavat nekin sen hetken ruudulle ilmestyessään, vaan niidenkin tarpeellisuudesta voidaan olla lopulta montaakin eri mieltä. Kokonaisuutta ajatellen Batman and Harley Quinn on sellainen kertalleen katsottava, helposti sen jälkeen unohdettava animaatiopläjäys, jonka väliin jättäminen ei ole kovinkaan iso rikos. Ai niin, Swamp Thing käy tekemässä nopean, mutta aikasta viileän cameon. Niin ja Batman juo maitoa. Että näin.
perjantai 17. toukokuuta 2019
torstai 16. toukokuuta 2019
Päivän DVD-bongaus: Ninja Condors aka Ninjas, Condors 13 aka Ninja Condor 13
Tarttui mukaan divarireissullani...
torstai 9. toukokuuta 2019
perjantai 3. toukokuuta 2019
Silent Rage (1982)
Kuvaus: Mieleltään pahoin viistoutunut John Kirby (Brian Libby) ryhtyy kirveslittasille lähiympäristössään olevien ihmisten kanssa, herättäen selkäpiitä karmivalla toiminnallaan paikallisten lainvalvojien ja erityisesti sheriffi Dan Stevensin (Chuck Norris) huomion. Hetken kestävän nujakoinnin jälkeen Stevens pidättää Kirbyn, mutta vain toviksi, sillä tottahan tämän on kaikkien sääntöjen mukaan karkuun yritettävä. Muutoinhan leffa loppuisi jo heti alkuunsa.
Telottuaan muutaman tinanapin Kirby pumpataan tylysti täyteen lyijyä, josta syystä eliniänodotteensa laskee muutamien lähituntien mittaiseksi. Tohtori Tom Halman (Ron Silver), psykiatri ja kirurgi, yrittää pelastaa potilaansa hengen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kollegansa Philip Spires (Steven Keats) ei kuitenkaan halua luovuttaa vielä, vaan näkee tilaisuutensa laboratoriossaan kehittelemänsä ihmeseerumin testaamiseen ihmisellä. Mikstuura toimii tuoden Kirbyn takaisin kuoleman porteilta elävien kirjoihin, tehden hänestä ohessa hiljaista raivoa sisällään hautovan tappajan, jolla on yliluonnolliset voimat, kyky parantua saamistaan vammoista ja haavoista alta aikayksikön sekä psykoottinen mieli, joka ajaa hänet veritöiden pariin kerta toisensa jälkeen.
Halman koettaa pysäyttää Kirbyn ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä, menettäen kuitenkin henkensä sitä yrittäessään. Samoin käy myös työkavereilleen Spiresille ja Vaughnille (William Finley), joiden päiviltään poistamisen jälkeen Kirby ottaa kohteekseen Tom Halmanin siskon, Alisonin (Toni Kalem), joka sattuu myös olemaan kelpo lainvalvojamme mielitietty. Stevensin onkin täten pistettävä kova kovaa vastaan, mikäli mielii pysäyttää tappamisen makuun päässeen supersarjamurhaajan... lopullisesti.
Tuomio: Koitin arvostelua kirjoittaessani miettiä, että mitähän hittoa minä antaisin tälle pätkälle tähtimääräksi. Kyseessä on kuitenkin kaikin puolin melkolailla kehnohkon oloinen tuotos, jolle yksi tähti olisi siten täysin omiaan. Toisaalta leffa on kuitenkin kaikessa pökkelyydessään ja paikoittaisessa tahattomuudessaankin erittäin viihdyttävä tapaus, josta syystä yksi tähti olisi sille liian vähäinen määrä. Niinpä sitten lopulta päädyin vakioratkaisuuni ja lätkäisin pätkälle tälle kaikkiaan kolme taivaankappaletta. Norris potkii tuttuun tapaan pahiksia persuksille, olivat ne sitten baarissa hulluna hilluvia bikereitä tai Michael Myers tyyppisiä puukkohippastelijoita. Ehtiipä mies vielä kaiken elokuvassa nähtävän hässäköinnin keskellä ylläpitämään ihmisuhdettakin vastakkaista sukupuolta edustavan naisihmisen kanssa, joten ole tässä nyt sitten vihainen leffalle tälle, kun en millään moiseen pysty.
Brian Libbyä on pakko kehaista myös, sillä hän oli yllättävän tasokas Myers-variaatio kaikessa ilmeettömyydessään ja sanattomuudessaan. Jos jotakin olisin jättänyt pois, niin Stephen Furstin koomiseksi kevennykseksi tarkoitetun nössösheriffin. Hahmo oli mielestäni täysin turha lisä, jota ilmakin oltaisiin kyllä pärjäilty. Slasher-pätkä tyyliin loppu lupailee mahdollista jatko-osaa, jota ei sitten koskaan kuitenkaan tullut.
