Sivut

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Black Sabbath (1963) aka I Tre Volti Della Paura aka Three Faces of Fear

Kuvaus: Tässä italialaisohjaaja Mario Bavan luotsaamassa ja kauhistelulegenda Boris Karloffin hostamaassa kauhunantologiassa meille tarjoillaan kolme makaaberia tarinaa, joista ensimmäisenä silmiemme eteen levittäytyy....

The Drop of Water: Viktoriaaniseen Lontooseen sijoittuvassa tarinassa vanhemman puoleinen meedio heittää veivinsä ja näin ollessa sisäkkö Milly (Milly Monti) kutsuu paikalle hoitajatar Helen Chesterin (Jacqueline Pierreux) hoitamaan edesmenneen työnantajansa hautajaiskuntoon. Ruumiille vaatteita vaihtaessaan hoitsu äkkää tämän sormessa arvokkaan näköisen safiirisormuksen, varastaen sen ahneuksissaan itselleen. Samassa hötäkässä nainen kaataa lasillisen vettä lattialle, saaden kimppuunsa myös ruumiinhajusta kiksejä saavan kärpäsen.

Sormus muassaan pahaa aavistamaton hoitsu palaa takaisin kotiinsa, jossa täysi helvetti pääsee varsin nopeasti irti. Sähköt katkeavat. Tippuvan veden ääni täyttää ilman. Kärpänenkin pörrää. Ja mikä kammottavinta, kuollut meedio on tullut hakemaan varastetun sormuksensa takaisin....

Huomionarvoista: Ehdottomasti tämä kollektiivin paras ja samalla aidosti pelottavin segmentti. Jo pelkästään kuolleen meedion karmaisevan naamavärkin vuoksi. On se vaan semmoinen pärstäkerroin, että pelkkä vilkaisukin siihen suuntaan saa vahvimmankin heppulin/heppulittaren housuun valahtamaan jotakin lämmintä ja pahalle haisevaa. Vai oletteko kuvan nähdessänne kanssani asiasta kenties eriävää mieltä? Pohjautuu venäläiskirjailija Anton Tsehovin samannimiseen lyhyttarinaan. Saapasmaan versiossa sijoitettu leffan päätösstooriksi.

Aaaargh! Tappakaa se tulella!!!!! Tappakaa se tulella!!!!
Väliaika. Kahvia ja pullaa. Tauon päätyttyä Karloff esittelee meille tarinan nimeltänsä....

The Telephone: Pariisissa asuva Rosy (Michele Mercier) saapuu yön riennoista kotiinsa, joutuen heti kättelyssä outojen puhelinsoittojen piinaamaksi. Tuntematon soittaja tuntuu tietävän tasan tarkkaan Rosyn puuhastelut ja sekös saa nuoren naisen panikoimaan isosti. Pian käy ilmi, että puhelujen takana on Rosyn entinen miesystävä Frank (Milo Quesada), joka viimeisimmän tiedon mukaan on kuollut ja kuopattu. Kauhun vallassa oleva Rosy ottaa hädissään yhteyttä ystävättäreensä Maryyn (Lidia Alfonse), kertoen kuolleen miehen juuri rimpautteneen hänelle useaan otteeseen, pyytäen ohessa Marya tulemaan asunnolle henkiseksi tuekseen. Mary sanoo lähtevänsä heti tulemaan ja puhelu päättyy siihen. Kohtapuoliin Frank soittaa taas, tällä kertaa uhaten ottaa Rosyn hengiltä aamunkoittoon mennessä. Frank kun joutui aikoinaan Rosyn ansiosta linnaan tiilenpäitä lukemaan, janoten täten haudantakaista kostoa.

Mary saapuu ja kehoittaa Rosya ottamaan iisisti, arvellen puhelujen olevan pelkkää julmaa pilaa jonkun idiootin taholta. Mary valmistaa ohessa myös rauhoittavilla terästetyn koktailin, jotta Rosy saisi paremmin unosten päästä kiinni. Ystävättärensä nukkuessa Mary rustaa kirjeen. Siinä hän paljastaa olevansa enemmän kuin huolissaan Rosyn mielenterveydestä ja tämän kokemista hallusinaatiopuheluista kuolleen Frankin taholta. Mutta jos Frank kerran on Maryn mielestä pelkkä hallusinaatio, niin kuka sitten on tuo hänen selkänsä takana pahoin aikein hiiviskelevä mieshahmo....

Huomionarvoista: Visuaalisesti hieno, mutta tarinansa puolesta aikasta köykäinen tapaus. Kärsii selkeästi myös väärästä sijoituspaikasta. Italoversiossa tämä osio onkin fiksusti asetettu aloittamaan elokuva, ja niin sen olisi pitänyt tehdä myös tässä amerikkalaisjulkaisussa. Hieman ihmetellä täytyykin miksi näiden osioiden paikkaa on ylipäätään pitänyt mennä jenkkilässä päikseen vaihtamaan, semminkin kun originaalissa homma toimii vallan loistavasti. Mainitun järjestyssekoilun lisäksi jenkit ovat menneet sorkkimaan itse tarinaakin. Rosyn ja Maryn tyttöjen välinen ystävyys on leikattu kokonaan pois. Lisäksi tarinasta on tehty (dubbauksen avulla) kömpelöhkön oloinen kummitusjuttu, originaalin ollessa enemmänkin psykologinen trilleri. Why, Hollywood, why? Pohjautuu F.G. Snyderin kynäilemään tarinantynkään.

"...eikä siinä vielä kaikki, sillä tilaamanne lehden lisäksi
saatte kaupanpäälle ruostumattomasta teräksestä valmistetun
elektronisen banaaninsuoristajan, arvoltaan noin..."
Vessabreikki, jonka jälkeen Karloff kertoilee meille muutaman sanasen vampyyreistä, esitellen siinä samalla illan viimeisen tarinan, joka kulkee simppelisti nimellä...

The Wurdalak: 1800-luvun Venäjällä matkaa taittava kreivi Vladimire d'Urfe (Mark Damon) löytää maasta päättömän ratsumiehen, jonka selässä törröttää siihen isketty tikari. D'Urfe ottaa tikarin mukaansa, häviten paikalta mutkaista tietä näkymättömiin. Myöhemmin iltasella kreivi saapuu ränsistyneen oloiselle talolle, toivoen saavansa sieltä yösijan. Väsyjä poikia viiksettömiä kun mies sekä polle kumpikin on. Sisälle päästyään aatelismies äkkää seinälle koristeeksi ripustetut teräaseet, joista yksi näyttäisi kuitenkin uupuvan. Juurikin se kreivin itsensä hoteissa oleva. Talon isäntä Giorgio (Claudo Onorato) kertoo veitsen kuuluvan isälleen Gorcalle (Boris Karloff), josta ei viiteen päivään ole kuulunut pihahdustakaan. Yösijakin järjestyy ja kohta kreivi onkin jo hieromassa tuttavuutta talossa asuvan muun perheen (Giorgion vaimo, pikkuinen poika, veli Pietro sekä sisko Sdenka) kanssa. Silmänsä hän iskee eritoten Giorgion ja Pietron (Massimo Righi) kuvankauniiseen systeriin, Sdenkaan (Susy Anderson), ihmetellen ohessa tämän erikoista kutsumanimeä.

Myöhemmin selviää perheen pään sen hetkisen poissaolon syy. Gorca on lähtenyt ottamaan verisesti yhteen paikallisen lainsuojattoman ja tunnetun wurdalakin, Ali Begin kanssa. Vladimire saa kuulla wurdalakin olevan verenhimoinen eläväkuollut, joka imeksii veret poikkee mieluiten lähimmistä ystävistään sekä perheenjäsenistään. Veljekset ovat yhtämieltä siitä, että Vladimiren tielle osunut päätön stiffi on lähes sataprosenttisella varmuudella Ali Beg. Kaksikko on yhtälailla huolissaan isästään, sillä hän on hyvinkin saattanut taiston tuoksinassa tulla Begin puremaksi, ja näin ollen muuntunut itsekin verta janoavaksi wurdalakiksi.

Keskikyön aikaan Gorca palaa takaisin kotiin. Hämmentynyt perhe ottaa patriarkan vastaan ristiriitaisin tuntein, päästäen isänsä silti sisälle taloon. Virhe, jonka seurauksista he tulisivat vielä maksamaan kovan hinnan...

Huomionarvoista: Tunnelmallinen, goottiromantiikkaa ylitsepursuava episodi, jonka visuaalisesti värikylläinen maailma on ulkoiselta habitukseltaan brittiläisen Hammer-yhtiön kauhuntäytteisten tuotantojen vastaava, mutta sopivissa määrin spagettimausteella höystettynä. Tarinana leffan toiseksi paras, vaikkakin kestoltaan hitusen liian pitkä. Pohjautuu venäläiskirjailija Aleksei "Leon serkkupoika" Tolstoin kirjoittamaan lyhyttarinaan. Originaalissa sijoitettu kakkostarinaksi heti I Telefonen jälkeen.

"....Iiiii ain't got no booody... no booody...."
Tuomio: Pätevähkö kauhisteluantologia, jonka jenkkiversio ottaa nokkaansa kehnosta episodien uudelleen sijoittelusta ja tarinallisen sisältönsä tarpeettomasta peukaloinnista. Italoversiossa edellämainittuja ongelmia ei ole, ja siten se toimiikin kokonaisuutena paremmin rapakon takaiseen kaimaansa verrattuna. Kummastakin löytyy kuitenkin lopulta ne samaiset hyytävän kammottavat hetkensä, joiden ansiosta sateinen Halloween ilta sujuu mukavasti selkäpiitä karmivissa merkeissä. Kolme tähteä tasapuolisuuden nimissä kummallekin, vaikka jenkkijulkaisun sekopäisyys minua jossain määrin ärsyttääkkin.


4 kommenttia:

  1. Eli kaiken kaikkiaan italoversio olisi suositeltavampi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. Siinä tarinat ovat loogisemmin laitettu esille. Heikoin ensin ja paras sitten vasta viimeisenä. Vähän niinkuin sokerina pohjalla. Lisäksi stoorit esitetään niin kuin ne on alunperin tarkoitettukin, ilman turhia peukalointeja. Ilmeisesti kahden naisen lepsosuhde on ollut jenkeille tuolloin hieman liikaa ja siksi ovat menneet sen pois silpomaan.

      Poista
  2. "....Iiiii ain't got no booody... no booody...."

    :-D

    Loistavasti kirjoitettu teksti muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, ihan kaikkea kunniaa en kuitenkaan tekstistä voi itselleni ottaa, sillä ainakin noiden kuvausten pohja löytyy Wikipediasta. Niitä sitten hieman muokkailin omaan suuhuni sopivaksi ja silleen... :D

      Poista

Kommentti olis kiva...