Silent Predators (1999)

Kuvaus: On vuosi 1979. Dominic Purcellin kuljettamasta eläinkuljetusautosta puhkeaa kesken reissun rengas ja sen seurauksena ajamansa auto heittää flipat. Lavalla oleva isohko puulotju menee kaikessa siinä hötäkässä riksräks, vapauttaen sen sisällä olevan trooppisen hybridikalkkarokärmeksen vankilastaan. Ennen metsään luikertamistaan Purcell saa kärmekseltä muistoksi pureman, joka vie häneltä hengen. Goodbye Mr. Purcell. Kiva kun kävit, mutta vielä kivempi kun lähdit.

Nykyaika, eli toisin sanoen vuosi 1999. Onnettomuusalueen lähimaastossa sijaitsevasta San Catalanon kylästä on kahdessakymmenessä vuodessa kehittynyt 30 000 asukkaan pikkukaupungiksi. Yhtenä kehittäjistään luonteeltaan matelijaa muistuttuva Max Farrington (Jack Scalia), jolla on jatkuvasti jokin rakennusprojekti jossakinpäin meneillään. Aikanaan vapauteen karannut käärmekin on vuosikymmenten vaihtuessa kehittänyt itseään. Lähinnä lisääntymisen muodossa. Lähistöllä sijaitsevassa metsikössä kun lymyilee 25 000 vihaista mutaatiorattleria, joiden elintila alkaa käymään ahtaaksi. Reviiriään laajentaaksen myrkylliset matelijat ottavat kohteekseen San Catalanon pikkukaupungin sekä sen asukkaat. Hämärän (ja ah niin kovin kliseisen) menneisyyden omaava palomies, Vic Rondelli (Harry Hamlin) nousee kuitenkin vastarintaan matelevaa uhkaa vastaan, saaden sivupotkijakseen Farringtonin kuvankauniin avustajattaren, Mandy Stratfordin (Shannon Sturges). Käärmeiden metsästyskausi on virallisesti avattu....

Tuomio: Keskiverto käärmekauhistelu, jossa lajityypille ominaiset kliseet toistetaan orjallisesti aina juonikuviota ja henkilöhahmoja myöden. Plussaa pukkaa oikeiden käärmeiden käytöstä tietokoneistettujen sijasta. Iso miinus puolestaan taas hölmöstä nimestä. Kalkkarokäärme helistimineen kun ei varsinaisesti ole niitä aivan hiljaisempia petoja ja niin pois päin. Väittävät tämän leffan muuten pohjaavan John Carpenterin 70-luvun lopulla kirjoittamaan kässäriin Fangs nimeltään. Uskokoon tuon ken (miksei barbikin) tahtoo....