Dark Night of the Scarecrow (1981)

Kuvaus: Syvässä etelässä sijaitsevassa kyläpahasessa tapahtuu kauheita. Pikkutyttö Marylee Williams (Tonya Crowe) joutuu naapurin koiran raatelemaksi. Tytön ainoa ystävä, mieleltään jälkeenjäänyt Bubba Ritter (Larry Drake) osuu paikalle väärään aikaan, ja pian tätä luonteeltaan lempeää jättiä syytetäänkin tytön kuolemasta. Ilkeä postinjakaja Otis Hazelrigg (Charles Durning) tulee pienen päänsä sisällä siihen tulokseen, että Bubban pitää saada rangaistuksensa Maryleehen kajoamisestaan, ja niinpä mies kokoaakin kylänmiehistä oman käden oikeuteen vakaasti uskovan possen, joka lähtee siltä seisomalta vahvasti aseistettuna aivotoimintansa puolesta taantunutta miestä jahtaamaan.

Samaan aikaan toisaalla Bubban äiti (Jocelyn Brando) saa vihiä miesten aikeista, naamioiden poikansa pellolla nököttäväksi variksenpelätiksi, toivoen ohessa ettei raivon täytteinen lynkkayspoppoo siten tätä löytäisi. Pahaksi onneksi käy kuitenkin niin, että eräs Otisin vainukoirista äkkää tämän rötöksellä huijaamisyrityksen, ja tämän seurauksena jahtijoukkio tyhjentää tylysti tulikeppiensä sisällön bubbapelätin kehoon, tappaen hänet hengiltä.

Myöhemmin käy ilmi, ettei Marylee kuollutkaan koiran hyökkäykseen, ja Bubba olikin se, joka onnistui pelastamaan tytön kalmiston puolelle siirtymisestä. Lynkkaajat tappoivat siis syyttömän miehen. Juttu menee oikeuteen, mutta se kariutuu pitävien todisteiden puutteen vuoksi. Vapauttavasta tuomiosta tyytyväiset jahtaajat palaavat takaisin koteihinsa, saaden yksi kukin kuitenkin pian kuolettavan vieraan bubbapelättiä ulkoisesti muistuttavan mysteerihahmon muodossa...

Tuomio: Televisiolle tehty, veretön ja suoleton kostomysteerislasheri, joka edellämainittujen tekijöidensä puutteen vuoksi panostaakin enemmälti aavemmaisen painostavaan tunnelmaan, sekä pätevähköön näyttelemistyöhön. Yleensä niin leppoisa Charles Durning on tässä leffassa oikea megaluokan ketku, jota ruutuun ilmestyesään tekee mieli tempaista turpaan siinä määrin, että passikuvansakin päätyy teho-osastolle toipumaan. Larry Drake puolestaan harjoittelee tulevaa (saman tyyppistä) L.A. Law rooliaan varten järjellisesti jälkeenjääneenä heppulina, jota lyhyestä esiintymisajastaan huolimatta käy väkisinkin sääliksi. Muutkin näyttelijät suoriutuvat osistaan puhtain valkoisin paperein, vaikka hieman taustahahmomaisia ovatkin.

Kokonaisuutena Variksenpelättimen synkkä yö on lopulta yllättävän positiivinen kokemus, joka ansaitsee hyvinkin oman paikkansa slasher-leffojen parhammiston joukossa. Jos ei nyt muuten, niin ainakin verettömien ja televisiolle tehtyjen sellaisten. Niin ja onhan se toki ohessa myös lajissaan yksi paremmista linnunpelätinkauhisteluistakin. Kolmen tähden arvoisesti...