Enter the Ninja (1981)

Kuvaus: Cole (Franco Nero) valmistuu ninjaksi japanilaisesta ninjaopistosta, ja sekös saa luokkatoverinsa Hasegawan (Sho Kosugi) näkemään punaista. Cole kun ei ole ikiaikaista samuraisukua, vaan gaijin ja vieläpä amerikkalainen, jolloin ninjaksi hänen ei pidä tuleman. Koulun rehtori on kuitenkin asiasta toista mieltä, ilmoittaen isoon ääneen, että Cole on ninja ja sillä hyvä. Hasegawa pitäköön siis suunsa kiinni tai muutoin tulee karttakepistä näpeille.

Todistusten jaon jälkeen Cole matkaa Manilaan tapaamaan Frankia (Alex Courtney), entistä taistelutoveriaan, joka on joutunut pienoiseen pulanpoikaseen. Häikäilemätön businessmies Charles Venarius (Christopher George) on nimittäin saanut jostakin päähänsä, että hän tarvitsee Frankin tilukset maineen päivineen itselleen, ja onkin tahtonsa läpi saamiseksi valmis tekemään aivan mitä tahansa. Jopa tappamaan, jos tilanne sitä vaatii. Cole puolestaan ei pidä Venariuksen suunnitelmista punaisen puupennin vertaa, tehden kerta toisensa jälkeen selvää jälkeä vastustajansa lähettämistä gorilloista.

Panokset kuitenkin kovenevat Venariuksen palkatessa Hasegawan henkilökohtaiseksi tappokoneekseen. Kaunaa kantava ninja ottaakin Frankin tylysti hengiltä, kaapaten kaupan päälle vaimonsa Mary Annin (Susan George) väkisin matkaansa. Tasatakseen tilit Cole sonnustatuu valkoiseen ninja-asusteeseen, tekee ninjoille ominaisia sormileikkejä, ja lähtee sitten kostamaan verisesti niille, jotka ovat häntä vastaan niin pahoin rikkoneet. Lopullinen taisto käydään kahden tasavertaisen ninjan välillä, sillä vain ninja voi tappaa toisen ninjan....

Tuomio: Kultaisen 80-luvun ninjabuumin ja Cannon Groupin shuriken-trilogian liikkeelle laittava tuotos, jonka elokuvalliset arvot eivät juurikaan päätä huimaa. Mutta se ei ole tässä kohdin tärkeää, sillä juustoasteikolla mitattuna asianlaita on aivan toinen. Sen mittapuun mukaan leffa on nähkääs täyttä Oltermannia, ja siksi erittäin viihdyttävää seurattavaa. Mainitusta juustoisuudesta on enimmäkseen vastuussa pääpahista esittämä Christopher George, joka vetää hahmonsa messevän sarjakuvamaisesti totaalisen överiksi. Kaverille voisi hyvinkin piirtää puhuessaan puhekuplan siihen nuppinsa viereen, sillä dialoginsa on kuin suoraa napattu jonkun kehnosti kirjoitetun sarjiksen sivuilta. Georgen suoritus onkin edellämainitusta syystä erittäin hauskaa seurattavaa, ja sama pätee myös hänen hilpeähköön kuolinkohtaukseensa. Vai voitteko muka olla asiasta eriävää mieltä?

Franco Neron valintaa pääosaninjaksi täytyy tässä kohdin hieman kyseenalaistaa, sillä olisihan siihen rooliin varmasti löytynyt joku itämaisia taistelulajeja ihan oikeasti osaava heppuli. Ei silti, hyvin Nero ne muutamat tappelukohtauksensa (joissa itse leikkitappelee) hoitaa, jättäen vaikeammat temput ammattitappelijan huolehdittavaksi. Muutoin Nero on näyttelemisen osalta aikasta tasapaksu sankarishahmo, eikä suorituksellaan iske ruutuun mitään maata mullistavaa. Mutta tämä onkin Cannon tuotanto, joten eipä varmasti ollut pahemmin tarviskaan. Riitti kun ilmaantui paikalle ajoissa ja osasi vuorosanansa ulkoa. Tuosta jälkimmäisestäkään ei tosin voi mennä täysin takuuseen.

Kurttuotsaista korahtelijaa, eli Sho Kosugia puolestaan olisin taasen suonut näkeväni enemmänkin, mutta hänen aikansa enempi esillä olemiseen tulee sitten trilogian keskimmäisessä osassa, Ninjan kostossa (1983). Ja onhan mies kuitenkin mukana mesoamassa leffan päätöstappelussa, joten se hyvittää sopivasti tämän muutoin niin vähäiseksi jääneen ruutuajan.

Loppuyhteenvetona voisin tässä kohdin todeta, että kyllä minä ainakin tämän pölhöilyn parissa viihdyin varsin mukavasti. Eritoten nyt, kun onnistuin löytämään piloille leikatun suomijulkaisun (Future Film I'm looking at you) tilalle astetta pidemmän brittiversion, josta tästäkin on minuutin verran silvottu pois. Mutta se ei haittaa, sillä tuo poistettu minuutin pätkä pitää sisällään eläinrääkkäykseksi luokitellun kukkotappelun, jonka olisi voinut silpaista jo silloin pois, kun tätä pätkää ekaa kertaa kokoon editoitiin.