Sivut

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

He's the Ultimate Killer, She's the Perfect Weapon

Muutama viimeaikainen leffahankinta tähän kohtaan...


The Longest Yard: Burt Reynolds joutuu vankilaan ja kokoaa siellä sitten ympärilleen joukkueen isoja ukkoja, jotta voivat pelata amerikkalaista jalitsua vartioita vastaan. Ei ollenkaan hassumpi urheillullinen pläjäys.

Jaded: Ei haisua harmaintakaan tästä pätkästä. Kannen perusteella voisi päätellä sen kuitenkin kertovan tyttöjen välisestä ystävyydestä.

For the Cause aka Final Encounter: Dean Cainin ja Thomas Ian Griffithin tähdittämä scifipökkelöinti, jonka parissa tulee luultavasti hörähdeltyä enemmän kuin laki sitä sallii.

Ghost Lake: Järvi joka kummittelee... tai jotain. Kansi on hiano. Elokuva luultavasti ei.

Betrayal: Kannen perusteella luvassa on jälleen jonkin sorttista tyttöjen välistä ystävyyttä.

Fear X: Tanskalaisohjaaja Winding Refnin ensimmäinen Hollywood pätkä, jonka ainakin muistelen olevan ihan kohtuullisen kelvollista katsottavaa.


Poison Ivy & Poison Ivy 2 - Lily: Tuon ykkösen olen joskus kauan sitten nähnyt, mutta tämä Alyssa Milanon kakkososa onkin sitten täysin uusi tuttavuus meikäläiselle. Kuten olisivat myös kakkosen jälkeen tehdyt jatkeetkin, joita en kuitenkaan tässä kohdin omista.

Devils of War: Natsizombiepätkä, jonka kansitaiteessa on jotakin niin kovin tuttua.

Hard to Kill: Vaikeasti tapettavan aasialaisjulkaisu. Kun halvalla sain, niin ostin pois.

The Dark Crystal: Viimeksi nähnyt tämän kakarana, joten ajattelin hieman verestellä muistoja katsomalla sen uudestaan. Kahdenlevyn erikoisversio, jossa mukana ihan kiitettävästi ekstrojakin.

City of Fear: Gary Danielsin tähdittämä turpaanmättöooppera. Ei sen kummempata.


Witch Crow: Mark Dacascosin lyhytikäiseksi jääneen The Crow televisiosarjan kahdesta peräkkäisestä jaksosta koostettu elokuvalliset mitat täyttämä edesottamus, joka ei tasoltaan pahemmin päätä jaksa huimata, mutta menee mukana taustahälynä jotakin muuta puuhaillessa.

Demons Underground aka The Burrowers: Kauhuelementeillä höystetty länkkäri, jonka näköjään eräs toinenkin bloginpitäjä on kokoelmiinsa hankkinut.

The Boogeyman: Ulli Lommelin paras elokuva?

Blade: Ennestään jo tuolla hyllyssä, mutta tässä versiossa on parempi kansi. Niin ja ekstrojakin taitaa löytyä enemmän, kuin siitä aiemmin hankkimasta julkaisusta.

Soylent Green: Soylent Green is made of... jaa enpäs sanokaan mistä.

The Last Temptation of Christ: Viimeksi nähnyt tämän vissiin silloin, kuin se vuokravideona ulos pukattiin. Pieni kertaus ei liene tämänkään leffan kohdalla pahitteeksi.

Ja sokerina pohjalla:



Hmm... Samurai Ninja? Mutta eihän se voi olla mitenkään mahdollista. Sitä ollaan joko Samurai tai sitten ninja, mutta ei molempia yhtäaikaa. Eihän Mick Jaggerkaan ole samaan aikaan Rollari ja Beatle. Mitään logiikkaa taas tuossakaan tittelissä... :D

perjantai 28. marraskuuta 2014

Portaali Helvettiin


Klikkaa kuvaa tietääksesi enemmän.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Bruce Lee Has Done the Impossible... ...HE'S SURPASSED HIMSELF!!!

Muutamat hankinnat tähän kohtaan...


Look, Up in the Sky: The Amazing Story of Superman: Teräsmiehen historiikki dokumentaariseen muotoon sovitettuna. Kertojana Lex Luthoriakin näytellyt Kevin Spacey.

Sherlock Holmes Collection: BBC:n tuottama ja Peter Cushingin tähdittämä Sherlock Holmes kokoelma. Pitää sisällään seuraavat jaksot: The Hound of the Baskervilles (Osat I ja II), A Study in Scarlet, The Boscombe Valley Mystery, The Sign of Four sekä The Blue Carbucle.

Last Man Standing: Ei, tämä ei ole se Bruce Willisin Yojimbo variaatio, vaan Jeff Wincottin vuotta aiemmin (1995) ilmestynyt turpiinmättöpätkä. En muista aiemmin tätä nähneeni, mutta oletan sen olevan etukäteisesti aikasta kehno tuotos. Voin toki olla väärässäkin, vaan tuskinpa sittenkään.

Bloodfist II & Bloodfist III: Ykkösenkin olisin ostanut, mutta eipä sitä sieltä divarin hyllyltä valitettavasti löytynyt. Sama pätee myös noiden kahden jälkeen tehtyihin jatkeisiinkin. Mutta nuo sentäs löysin, joten onhan sekin jo jotain se.

Assault on Wall Street: Uwe Bollin parempaa tuotantoa edustava elokuva, josta sekä ...noir, että myöskin Movie Manian Jessus ovat kumpainenkin kirjoittaneet omat arvostelunsa. Ehkä joku päivä minäkin liityn siihen joukkoon.


Sweepers: Dolph Lundgrenin tähdittämä toimintapätkä, jota en kuolemaksenikaan muista aiemmin nähneeni. Miksi sitten tuo kansi tuntuu minusta jotenkin niin hiton tutulta?

The Human Shield: American ninja Michael Dudikoffin tähdittämä terroristipätkä, jota tätäkään en muista aiemmin nähneeni. 

Extramarital: Varmaan aika kakka pätkä, mutta kun tässä näyttäisi olevan mukana niin Tracy Lords kuin myös Jeff Faheykin, niin en tohtinut olla sitä ostamati.

Space Fury: Avaruudessa kukaan ei kuule raivoamistasi. Paitsi Michael Pare.

Game of Death & Fist of Fury: Ei liene vaadi isompia esittelyjä. Kahden levyn erikoisversioita kumpainenkin. Ekstroja katseltavaksi ihan hitokseen kumpaisessakin nääs.

Sokerina pohjalla:

  

The Fly (1986)


"Be afraid, be very afraid." - Veronica Quaife

Kuvaus: Fiksu ja muutoinkin filmaattisen oloinen tiedeheppu Seth Brundle (Jeff Goldblum) keksii varastorakennuksessa sijaitsevassaan labrassa teleportaatiolaitteen, joka julki tullessaan mullistaisi kuljetus ja logistiikka-alan kertarysäyksellä. Mannertenvälisen matkailunkin, muttei ihan heti, sillä Brundlen vempain ei jostain syystä ole kykeneväinen siirtämään elollista materiaa paikasta toiseen ilman karmaisevia seurauksia.

Brundle on kuitenkin pienistä laitteistosnafuista huolimatta ylpeä keksinnöstään, ja täten haluavainen kertomaan siitä jollekulle, koko maailmalle. Aikansa eräissäkin pippaloissa tylsistyttyään Brundle pyytää lehdistöä edustavan toimittajan, Veronica Quaifen (Geena Davis) vierailemaan verstaallaan, jotta Sethin lapa saataisiin iskettyä jääthän ja nimi sen jälkeen lehteen.

Seth ja Veronica rakastuvat tottakai toisiinsa. Ronnien soon to be exän Stathis Boransin (John Getz) suureksi harmiksi vieläpä. Tuore pariskunta osoittaa rakkauttaan toisiaan kohtaan siirtämällä paviaanin kopista toiseen. Tuloksena isohko läjä kuoleman kielissä kirkuvaa jauhelihaa. Kehitystyö jatkuu, kunnes tulee aika yrittää paviaanin siirtoa uudestaan. Tällä kertaa koe onnistuu ja eläin säilyy siirrosta ehjin nahoin. Seth haluaisi juhlia, mutta Veronica taasen ei. Niinpä Seth juhlii ypönä, saaden siinä ohessa päähänsä kokeilla uskaliaasti itsensä teleporttaamista paikasta toiseen. Pöljä Brundle. Jos otat, et teleporttaa. Voi läikkyä.

Päällisin puolin siirtyminen sujuu mainiosti, mutta syvemmälti tarkasteltuna asian laita onkin sitten jotakin ihan muuta. Sethin lisäksi siirtokoppaan on päätynyt jostakin kärpänen, jonka geenit sekoittuvat porttaamisen yhteydessä tiedemiehen vastaavien kanssa. Pikkuhiljaa Seth saa - ensin hämmennyksekseen, sitten kauhukseen - huomata käyvänsä läpi muodonmuutosta ihmisestä kammottavaksi ihmiskärpäkseksi, kiipeillen kirjaimellisesti seinillä tapahtuvan vuoksi. Pian Veronicakin saa kokea omat kauhun hetkensä, sillä hän on pamahtanut paksuksi, biltin ollessa melko varmasti kärpästymisensä juuri aloittaneen Seth Brundlen. Be afraid, be very afraid....

Tuomio: Ne muutamat teistä, jotka ovat jo pitempään seuranneet tätä blogiani, ovat varmastikin huomanneet, etten pahemmin pidä riimeikeistä. Tuppaa olemaan nimittäin niin, etteivät ne juuri koskaan yllä lähellekkään originaaliteoksen tasoa, ja samalla osoittavat sen, että Hollywood on viime vuosina laiskistunut, pykäten moisia pökäleitä ulos pikaisen rahan toivossa, sen sijaan että kehittelisi katsojilleen jotakin originaalimpaa katsottavaksi. Varman päälle peluuta ilman riskin ottoa. Sitähän se on.

Tässä kohdin on kuitenkin todettava se, että riimeikkienkin kohdalla poikkeus vahvistaa säännön. Arvosteluni alla oleva Cronenbergin Kärpänen on tästä erinomainen todiste. Se ottaa pohjansa jo klassikoksi muodostuneesta alkuperäisteoksesta, mutta mikään karboonikopio se ei silti suostu millään muotoa olemaan. Cronenbergin ja Charles Edward Poguen kirjoittama älykkään surumielinen käsikirjoitus päivittää tarinan nykypäivään paremmin sopivaksi, vieden sen ohessa rohkeasti sinne, missä yksikään ihmiskärpänen ei ennen tätä ollut koskaan surissut.

Visuaaliselta puolelta leffa on groteskin karua katseltavaa. Eritoten siinä vaiheessa, kun Brundlen kärpäsmäisyys ottaa isännästään lopullisen otteensa. Muodonmuutos on kauhistuttavaa katsottavaa, mutta kaiken sen inhotuksen ohessa pintaan pyrkii samalla aiemmin mainitsemani surumielisyys, jota Brundlefly kaiken menettäneenä hyvin osoittaa. Cronenbergin ohjaustyöskentely on kaikin puolin tasokasta, erikoisefektit toimivat edelleenkin yllättävän hyvin, eikä näyttelemistyöskentelyssäkään ole mitään valittamista. Goldblum on mainiossa vedossa vasten tahtoaan kärpäseksi muuntatuvana tiedemiehenä, Davis puolestaan kaunis katsella, John Getzin ollessa väliin sen luokan iljetys, että itse kärpänenkin on jäädä hänen rinnallaan kakkoseksi. Ehdottomasti neljän tähden pätkä, ja ehdottomasti yksi parhaista uudelleen lämmittelyistä ikinä. Niin ja tottakait oivallinen kunnianosoitus alkuperäisteosta kohtaan. Turhanpäiväisille jatkoille päästiin kolmisen vuotta myöhemmin kakkoskärpäsen muodossa.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

In Memoriam

Glen A. Larson
1937 - 2014

Underworld (1985) aka Transmutations aka Angel Death


Kuvaus: Mielipuolen vikaa omaava biokemisti Savary (Denholm Elliot) kehittelee kaupungin viemäristössä sijaitsevassa labrassaan uuden muotihuumeen, jota sitten tökkii testimielessä neulakaupalla muihin putkistossa vetelehtiviin sukankuluttajiin. Tämän synteettisen piristekoktailin ansiosta he riippuvaistuvat mainittuun litkuun, mutatoituen siinä sivussa karmaiseviksi, kasvaimia ja muita epämääräisiä ulokkeita täynnänsä oleviksi mottipäiksi. Drugs are bad, m'kay!

Mutanttijoukkio on kuitenkin saanut vihiä mahdollisen vastalääkkeen olemassa olosta. Maan kamaralla elää kuuleman mukaan korkean hintatason ilolintu, Nicole (Nicola Cowper), jonka suonistossa tuo kipeästi kaivattava antidootti kertoman mukaan virtaa.

Iskuryhmä kootaan. Missiokseen se saa tunkeutua Madame Pepperdinen (Ingrid Pitt) pitämään bordellin, ja kaapata Nicole sieltä keinoja kaihtamatta mukaansa. Näin tapahtuukin, mutta ei ilman jälkiseuraamuksia. Rikollispomo Hugo Motherskille (Steven Berkoff) vetää asian tiimoilta pellollisen herneitä nekkuunsa, kihisten raivosta. Tyttö pitää saada takaisin. Heti, eikä viidestoista päivä. Tehtävä Nicolen takaisin hakemiseen lankeaa Roy Bainille (Larry Lamb), entiselle rikolliselle ja kaapatun naisen ex-rakastajalle, joka vastahakoisuudestaan huolimatta lähtee kaappareiden perään. Täysin tietämättömänä siitä, mihin soppaan kauhansa tulikaan iskeneeksi...

Tuomio: Kaikinpuolin kökköpaska kauhuscifiviritelmä, josta Clive Barker itsekään ei jaksanut pahemmin perustaa. Tai noh, perusti sentäs sen verran, että päätti tämän tekeleen nähtyään ohjata tulevan Hellraiser-filmatisoinnin ihan itse. Enkä kyllä yhtään ihmettele miksi näin. Oli tämä nääs sen luokan tuubaa, että oksat pois. Jotain positiivista? Freurin taustalla soivasta synasaxomafoonimusasta tykkäsin. Jotakin kaiketi sekin sentään.

Casualties (1997)


Kuvaus: Hiirulaisen oloinen Annie Summers (Caroline Goodall) asustelee avioliitossa poliisimies Billin (Jon Gries) kanssa. Poliisimies Bill puolestaan on luonteeltaan mustasukkainen ja väkivaltainenkin, pitäen vaimonsa tiukasti nyrkin ja hellan välissä. Tai noh, enimmäkseen nyrkin, sillä Annien ruoanlaittotaidot ovat Billin suureksi harmiksi Trish Murtaughiakin surkeammat. Niinpä Annie onkin saanut mieheltään luvan käydä kokkauskurssilla siinä toivossa, että siellä vaimokkeesta leivottaisiin pätevien oppien avulla uusi Hell's Kitchenin MasterTopChef.

Kurssilla ollessaan Annie tapaa Tommyn (Mark Harmon), hiljaisen, yksinäisen oloisen, mutta muutoin mukavalta vaikuttavan miehen, jonka kanssa jutut tuntuvat käyvän yksiin heti ensi silmäykseltä. Jopa siinä määrin. että pian Annie paljastaa Tommylle olevansa miehensä Billyn henkilökohtainen nyrkkeilysäkki, jota ukko muksii aina silloin kun tarvetta moiseen tuntee. Poliisikaan ei tee mitään, kun Billy itse on kyttä, eikä kytät hakkaa vaimojaan koskaan, ikinä, milloinkaan. Tommy tarjoaa kiperään tilanteeseen omaa lopullista ratkaisuaan, mutta Annie kieltäytyy ottamasta tarjousta vastaan. Muksinnan jatkuessa Annien ei kuitenkaan lopulta auta muu,kuin kääntyä Tommyn puoleen, joka ryhtyykin nopeasti tarvittaviin toimenpiteisiin ongelman poistamiseksi. Kauhukseen Annie saa pian huomata millaisen virheen hän menikään tekemään. Elämänsä pahin painajainen on vasta alkamaisillaan.

Tuomio: Hyvistä asetelemista liikkeelle lähtevä ojasta allikkoon jännäri, joka loppuaan kohden valitettavasti kuitekin hukkaa henkilöhahmojensa väliin ladatun jännitteensä ja painostavan tunnelmansakin slasher-elokuvamaisen verellä lotraamisen vuoksi. Näyttelijät hoitavat annetut roolinsa pätevähkösti, varsinkin Mark Harmon, joka suoriutuu osastaan kylmäverisenä ja sieluttomana tappajana yllättävänkin mainiosti. Enpä olisi ikinä uskonut, että kaverista irtoaa moista laskelmoitua kylmyyttä, ellen sitä itse olisi aitiopaikalta todistanut. Harmon kun edustaa minulle edelleenkin Summer Schoolia, eikä niinkään Liftaria. Anyways, kaksi tähteä itse elokuvalle, kolmannen mennessä bonuksena Harmonille itselleen edellämainituista syistä.


lauantai 8. marraskuuta 2014

Somewhere In the Universe, There Must be Something Better than Man!

Muutama leffahankinta tähän kohtaan, kun en tähän hätään muuta jaksa tänne keksiä...


Teenage Mutant Ninja Turtles 3: Kaksi ekaa Turtles-pätkää hyllystäni ennestään jo löytyikin, joten tämän kolmannen leffan myötä koko sarja onkin nyt sitten koossa.

The Changeling: Omistin tämän joskus vuosia sitten VHS-nauhana, mutta en kirveelläkään muista mihin sen onnistuin tuolloin hukkaamaan. Epäilen vahvasti vieneeni sen divariin, vaan varmaksi en mene sanomaan. Noh, väliäkö tuolla enää on, sillä nyt sama leffa löytyy dvd-formaattiin sovitettuna. Ja se jos mikä on hyvä se.

Last House on Dead End Street: Tätä en muista aiemmin nähneeni, joten siksi se tulikin hommattua. Oikein kahden levyn variaatio ja kaikki. Kivasti ekstrojakin näyttäisi olevan.

Clash of the Titans: Se aito ja alkuperäinen.

Planet of the Apes: Pitää sisällään alkuperäisen leffan jatko-osineen. Mukana myös bonuslevy, jolta löytyy Behind the Planet of the Apes dokumentti. Juuri se samainen, joka ennestään omistamastani boksista niin surkeasti uupui.

Society: Päivitystä nauhasta levylliseen muotoon. Ei sen kummempaa.


Ong Back Trilogia: Tämäkin leffasarja löytyy nyt kaikessa kokonaisuudessaan. Hyvä niin, sillä vain tuon ykkösen olen aiemmin nähnyt. Muut ovatkin minulle ainakin toistaiseksi täysin tuntemattomia suuruuksia.

Vampire's Kiss: Nicolas Cagen ehkä oudoin leffa ikinä. Vajaatoimintasankari Occon alkuvuodesta kirjoittaman arvostelun elokuvasta tästä voipi halutessaan käydä lukemassa täältä.

Steel Trap: En muista esittelinkö tämän jo. Jonkin sortin kidustuspornoilu kaiketi kyseessä. Varmaksi en mene sanomaan, kun en ole sitä katsastanut. Kansitaiteesta plussaa.

Vampire in Brooklyn: Eddie Murphyn Blacula variaatio, jonka ohjauksesta vastasi aikoinaan Elm Streetillä painajaisiakin aikoinaa nähnyt Wes Craven.


Päivän VHS-bongaus: Blood on Satan's Claw






Eli kansanomaisemmin Paholaisen kynnet (kulkee myös nimellä Paholaisen nahka). Hyppäsi tänään silmiini, kun aamusella keskustassa kirpparilla poikkesin. Pakkohan se oli sitten pois ostaa, siitäkin huolimatta, että nauha itsessään saattaa olla täyttä ryppyä, tai sitten siihen on joku mennyt hetken mielenhäiriössä nauhoittamaan Salkkareita päälle. Pelkkä ajatuskin tuosta viimemainitusta puistattaa minua isosti. Hrgh!!

Noh, mikäli nauha osoittautuu sudeksi, niin kansipaperi sentäs on ehjä ja samalla sen verran erikoisen näköinen, että sen ajattelin kyllä erikseen säilyttää kansipaperikokoelmaani varten. Ja nyt jos sallinette laitan nauhan pyörimään, toivoen ohessa parasta, peläten samalla pahinta.