The Fly (1986)

"Be afraid, be very afraid." - Veronica Quaife

Kuvaus: Fiksu ja muutoinkin filmaattisen oloinen tiedeheppu Seth Brundle (Jeff Goldblum) keksii varastorakennuksessa sijaitsevassaan labrassa teleportaatiolaitteen, joka julki tullessaan mullistaisi kuljetus ja logistiikka-alan kertarysäyksellä. Mannertenvälisen matkailunkin, muttei ihan heti, sillä Brundlen vempain ei jostain syystä ole kykeneväinen siirtämään elollista materiaa paikasta toiseen ilman karmaisevia seurauksia.

Brundle on kuitenkin pienistä laitteistosnafuista huolimatta ylpeä keksinnöstään, ja täten haluavainen kertomaan siitä jollekulle, koko maailmalle. Aikansa eräissäkin pippaloissa tylsistyttyään Brundle pyytää lehdistöä edustavan toimittajan, Veronica Quaifen (Geena Davis) vierailemaan verstaallaan, jotta Sethin lapa saataisiin iskettyä jääthän ja nimi sen jälkeen lehteen.

Seth ja Veronica rakastuvat tottakai toisiinsa. Ronnien soon to be exän Stathis Boransin (John Getz) suureksi harmiksi vieläpä. Tuore pariskunta osoittaa rakkauttaan toisiaan kohtaan siirtämällä paviaanin kopista toiseen. Tuloksena isohko läjä kuoleman kielissä kirkuvaa jauhelihaa. Kehitystyö jatkuu, kunnes tulee aika yrittää paviaanin siirtoa uudestaan. Tällä kertaa koe onnistuu ja eläin säilyy siirrosta ehjin nahoin. Seth haluaisi juhlia, mutta Veronica taasen ei. Niinpä Seth juhlii ypönä, saaden siinä ohessa päähänsä kokeilla uskaliaasti itsensä teleporttaamista paikasta toiseen. Pöljä Brundle. Jos otat, et teleporttaa. Voi läikkyä.

Päällisin puolin siirtyminen sujuu mainiosti, mutta syvemmälti tarkasteltuna asian laita onkin sitten jotakin ihan muuta. Sethin lisäksi siirtokoppaan on päätynyt jostakin kärpänen, jonka geenit sekoittuvat porttaamisen yhteydessä tiedemiehen vastaavien kanssa. Pikkuhiljaa Seth saa - ensin hämmennyksekseen, sitten kauhukseen - huomata käyvänsä läpi muodonmuutosta ihmisestä kammottavaksi ihmiskärpäkseksi, kiipeillen kirjaimellisesti seinillä tapahtuvan vuoksi. Pian Veronicakin saa kokea omat kauhun hetkensä, sillä hän on pamahtanut paksuksi, biltin ollessa melko varmasti kärpästymisensä juuri aloittaneen Seth Brundlen. Be afraid, be very afraid....

Tuomio: Ne muutamat teistä, jotka ovat jo pitempään seuranneet tätä blogiani, ovat varmastikin huomanneet, etten pahemmin pidä riimeikeistä. Tuppaa olemaan nimittäin niin, etteivät ne juuri koskaan yllä lähellekkään originaaliteoksen tasoa, ja samalla osoittavat sen, että Hollywood on viime vuosina laiskistunut, pykäten moisia pökäleitä ulos pikaisen rahan toivossa, sen sijaan että kehittelisi katsojilleen jotakin originaalimpaa katsottavaksi. Varman päälle peluuta ilman riskin ottoa. Sitähän se on.

Tässä kohdin on kuitenkin todettava se, että riimeikkienkin kohdalla poikkeus vahvistaa säännön. Arvosteluni alla oleva Cronenbergin Kärpänen on tästä erinomainen todiste. Se ottaa pohjansa jo klassikoksi muodostuneesta alkuperäisteoksesta, mutta mikään karboonikopio se ei silti suostu millään muotoa olemaan. Cronenbergin ja Charles Edward Poguen kirjoittama älykkään surumielinen käsikirjoitus päivittää tarinan nykypäivään paremmin sopivaksi, vieden sen ohessa rohkeasti sinne, missä yksikään ihmiskärpänen ei ennen tätä ollut koskaan surissut.

Visuaaliselta puolelta leffa on groteskin karua katseltavaa. Eritoten siinä vaiheessa, kun Brundlen kärpäsmäisyys ottaa isännästään lopullisen otteensa. Muodonmuutos on kauhistuttavaa katsottavaa, mutta kaiken sen inhotuksen ohessa pintaan pyrkii samalla aiemmin mainitsemani surumielisyys, jota Brundlefly kaiken menettäneenä hyvin osoittaa. Cronenbergin ohjaustyöskentely on kaikin puolin tasokasta, erikoisefektit toimivat edelleenkin yllättävän hyvin, eikä näyttelemistyöskentelyssäkään ole mitään valittamista. Goldblum on mainiossa vedossa vasten tahtoaan kärpäseksi muuntatuvana tiedemiehenä, Davis puolestaan kaunis katsella, John Getzin ollessa väliin sen luokan iljetys, että itse kärpänenkin on jäädä hänen rinnallaan kakkoseksi. Ehdottomasti neljän tähden pätkä, ja ehdottomasti yksi parhaista uudelleen lämmittelyistä ikinä. Niin ja tottakait oivallinen kunnianosoitus alkuperäisteosta kohtaan. Turhanpäiväisille jatkoille päästiin kolmisen vuotta myöhemmin kakkoskärpäsen muodossa.