Mielensä pahoittanut

Aamusella poikkesin keskustassa, ja siellä sijaitsevissa liikkeissä, joissa myös liikkuvaan kuvaan ja ääneen perustuvia tuotoksia myydään. Eli toisin sanoen divareissa ja kirppareilla. Mukaan lähti yhtenä tuo vieressä näkyvä rogermooreilu. Muutakin tuli hommattua, mutta niistä sitten enemmälti joskus toiste, Keskitytään nyt tällä erää Pahan kasvoihin.

Aikani keskustassa kierrettyäni palasin sitten lopulta kotiin. Ajattelin, jotta katselen heti Mooren pois, ja sitten jos jaksan, niin jotakin muutakin. Noh, Moore lävähti levylautaselle. Playta painettiin. Mukava asento etsittiin ja eikun katselemaan. Aluksi kaikki sujui loistavasti. Vähän liiankin loistavasti, jolloin hälytyskellojen olisi pitänyt olla valmiudessa siihen, että jotakin menee vielä pieleen.

Chapter ysin kohdalla jotakin sitten meni pieleen. Leffasta nimittäin katosi äänet tyystin. Kuva kyllä näkyi, tekstityskin. Mutta ei ääniä. Mykäksi män hän. Ensin tietysti ajattelin, että olin vahingossa painanut säätimelläni äänen pois. Vaan sepä ei ollut mahdollista, sillä säädin ei ollut sillä hetkellä hallussani. Seuraavaksi tuumailin, että kyseessä on jokin hetkellinen häröily, ja skippailin pari chapteria eteenpäin tätä nerokasta teoriaani testatakseni. Se teoria ammuttiin nopeasti alas mykkyyden jatkuessa edelleenkin. Aina leffan loppuun saakka. Kyllä minä niin mieleni kuulkaas tästä pahoitin. Tässä nyt sitten mietin, että mitä minä tuon osittaisen mykkäleffan kanssa teen. Vienkö sen takaisin divariin, ja otan tilalle jotakin muuta, vai uhraanko sen Suurelle Cthulhulle. Jotenkin tuo jälkimmäinen vaihtoehto kiehtoo minua, vaikka hyvin tiedän, että mitään hyvää moisesta tempauksesta tuskin seuraa. Sen verran tarkkaan olen Lovecraftini nääs lukenut.