maanantai 30. marraskuuta 2015
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Tappara on...
Ei liity millään muotoa elokuviin tuo alla oleva kuva, mutta ajattelin sen postata tänne näkyville, kun se on oikeastaan aika hauska otos ja silleen.
perjantai 27. marraskuuta 2015
Parempi pyy Pivot'ssa
...kuin kymmenen Liptonissa.
Cinema Lozengen Cilo postasi tuossa aiemmin blogiinsa Bernard Pivot'n jo legendaksi muodostuneen kymmenen kysymyksen sarjan omine vastauksineen, kehotellen siinä ohessa muitakin leffabloggaajia tekemään vapaaehtoisissa merkeissä samoin. Tämähän tarkoittaa siis sitä, että osallistuvalla henkilöllä on yhtäältä mahdollisuus olla Inside the Actors Studion dekaani James Lipton, ja kahtaalta ohjelmassa vieraileva näyttelijä/näyttelijätär, joka näihin tivailuihin joutuu shown loppupuolella vastailemaan. Skitsoa! Alla näkyvän kuvan alta voitte käydä tiirailemassa omat vastaukseni Pivot'n mieltä kutkuttaviin uteluihin.
Aiemmat vastaukseni voi halutessaan käydä lukaisemassa täältä.
Cinema Lozengen Cilo postasi tuossa aiemmin blogiinsa Bernard Pivot'n jo legendaksi muodostuneen kymmenen kysymyksen sarjan omine vastauksineen, kehotellen siinä ohessa muitakin leffabloggaajia tekemään vapaaehtoisissa merkeissä samoin. Tämähän tarkoittaa siis sitä, että osallistuvalla henkilöllä on yhtäältä mahdollisuus olla Inside the Actors Studion dekaani James Lipton, ja kahtaalta ohjelmassa vieraileva näyttelijä/näyttelijätär, joka näihin tivailuihin joutuu shown loppupuolella vastailemaan. Skitsoa! Alla näkyvän kuvan alta voitte käydä tiirailemassa omat vastaukseni Pivot'n mieltä kutkuttaviin uteluihin.
Mikä on suosikkisanasi?
Vatulointi
(Tästä on kiittäminen/syyttäminen pääministeri Sipilää)
Mistä sanasta pidät vähiten?
Rukola
Mikä saa sinut innostumaan?
Hyvä huumori
Mikä saa sinut lannistumaan?
Ihmisten ilkeämielisyys
Mikä on suosikki kirosanasi?
Perseensuti
Mitä ääntä rakastat?
Hiljaisuuden ääntä
Mitä ääntä inhoat?
Naapurin porakoneen ääntä
Säkkipilli tulee hyvänä kakkosena
Mitä muuta ammattia haluaisit kokeilla?
Arkeologin hommaa. Historia
kun kiinnostaa jossain määrin
Mitä ammattia et haluaisi kokeilla?
Kyllä se taitaa edelleenkin olla se
puhelinmyyjän toimi
Jos Jumala on olemassa, mitä haluaisit hänen sanovan sinulle taivaanporteilla?
Sisään vaan, meillä on paljon tilaa
Aiemmat vastaukseni voi halutessaan käydä lukaisemassa täältä.
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
tiistai 24. marraskuuta 2015
Just a Few More Things
Eiliseen postaukseen liittyen heittelen kehiin tänään löytämäni pokkarilliset tuotokset. Pari Columboa ja niiden lisäksi opuksellinen Robert E. Howardin fantasiatuotantoa. Ei ollenkaan hassumpia bongauksia nämäkään, vaikka itse taasen itseäni tehostaen niin sanonkin,
maanantai 23. marraskuuta 2015
Onnen päivät
Happy Days pokkareiden kokoelmani kasvoi jälleen tänään muutamalla kipaleella, kun divarissa erehdyin poikkeamaan. Jos muuten jollakulla on tietoa siitä, kuinka paljon näitä pokkareita aikoinaan täällä Suomessa julkaistiin, niin ei muuta kuin kommenttia kehiin tekstin alta löytyvään kommenttiosioon. Olisi kiva meinaten tietää kuinka paljon näitä joutuu keräilemään, mikäli mielii saada koko sarjan täyteen.
Edit: No voi kehveli. Minulla jo olikin tuo Mennään kovaa! ennestään tuolla hyllyssä. Noh, nyt niitä on sitten tuplasti, heh.
lauantai 21. marraskuuta 2015
Cop Car (2015)
Kuvaus: Kymmenvuotiaat pojanklopit hahmottavat pellonlaidassa hylätyltä vaikuttavan poliisiauton, ja päättävät ottaa sen omin luvin käyttöönsä, vaikkei kumpainenkaan kaveruksista osaa autoa edes ajaa. Mario Kartia pojat ovat sen sijasta pelanneet paljolti, joten sen perusteella oikeankin ajoneuvon ohjastaminen luulisi heiltä sujuvan. Ja sujuuhan se, sillä pian nämä rasavillit jo paahtavatkin anastamallaan piiskalla pitkin allaan vilkkaan vilistävää baanaa tuhatta ja sataa.
Samaan aikaan toisaalla, eli siellä mistä juniorit hetki sitten Kissalan pojan ajoneuvon käänsivät, ilmantuu puskista näkösälle sheriffi Kretzer (Kevin Bacon), joka äimistyy suuresti havaitessaan menopelinsä kadonneen jäljettömiin. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä. Kretzer kun sattuu olemaan virkamerkiltään pahoin tarhiintunut lainvartija, joka autovarkauden aikana oli hävittämässä suorittamansa rötöksen todistusaineistoa. Takakonttiin jäi kuitenkin vielä jotakin, ja siksi auto olisi saatava takaisin hinnalla millä hyvänsä. Pirullinen kissa ja hiiri leikki Kretzerin ja alaikäisten autovarkaiden välillä on valmis alkamaan.
Tuomio: Simppelillä juonikuviolla liikenteeseen lähtevä takaa-ajo trilleri, johon matkan varrella sekoittuu ripaus tumman puhuvaa huumoria. Kärsii puolen välin paikkeilla pienoisesta tyhjäkäynnistä ja muutamasta turhan tuntuisesta kohtauksesta, joiden poistaminen olisi tiivistänyt tarinaa entistä tiukempaan pakettiin. Väkisinkin kävi mielessä olisiko Cop Car sittenkin toiminnut tehokkaammin lyhytelokuvalliseen formaattiin sovitettuna.
Leffa herättää kestonsa aikana myös tukun mieltä kutkuttavia kysymyksiä, joihin vastaamisen se jättää sujuvasti katsojan tehtäväksi. Joitakin tämän tyyppinen kerronta saattaa ärsyttää, mutta omalla kohdalla juttu toimi vallan mainiosti, sillä stoorin edetessä rakentelin mielessäni leffassa esiintyville hahmoille erinäisiä aiemmin paikkansa ottaneita tarinankaaria, jotka lopulta johtivat niihin tapahtumiin, jota tässä pätkässä meille esitetään. Sama pätee tässä kohdin loppuratkaisuunkin, joka sekin jätetään tarkoituksellisesti avoimen epäselväksi tapaukseksi.
Kevin Baconin suoritus virkamerkkinsä pimeälle puolelle eksyneenä, mielentilaltaan lievästi järkkyneenä tinanappina on oivallinen, ja auton kääntäneet kakarat puolestaan oikealla tavalla ärsyttäviä tapauksia. Mitäs vielä? Ai niin, turhana tietona mainittaakoon tähän loppuun se, että Baconin vaimoke tekee äännellisen cameo-roolin pehmeästi artikuloivana keskusneitinä, joka saattaa olla karvainenkin, muttei luultavasti sitä kuitenkaan ole.
perjantai 20. marraskuuta 2015
torstai 19. marraskuuta 2015
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
tiistai 17. marraskuuta 2015
Klaatu... Barada... Necktie
Tässä kohdin lienee hyvä hetki päivitellä ajantasalle viimeaikaiset leffalöydökset...
The Charlie Chan Chanthology:
Ja sitten olisi vielä tämä...
maanantai 16. marraskuuta 2015
Strait-Jacket (1964)
Lataamosta vapauduttuaan asunnoton Lucy päätyy kimppakämppäilemään veljensä Bill Cutlerin (Leif Erickson) ja vaimonsa Emilyn (Rochelle Hudson) huusholliin. Samaisessa talossa kortteeraa edellä mainittujen lisäksi Lucyn jo aikuiseksi kasvanut tytär Carol (Diane Baker), josta on aikojen saatossa kehkeytynyt varsin pätevähkö taiteilija ja kuvanveistäjä. Ollessaan kolme vee tytöntyllerö Carol todisti äitinsä (oudohkon verettömän) kirveshipan edesmenneen isänsä kanssa, mutta ei tunnu muistavan näkemästään ja kokemastaan enää sitten niin yhtään mitään.
Aluksi Lucyn ja tyttärensä Carolin jälleennäkeminen sujuu muutamista pikkusnafuista huolimatta hyvin, mutta sitten kuin tyhjästä alkavat karmaisevat kirvesmurhat pilaavat onnistuneesti tunnelman, sillä kaikki merkit viittaavat Lucyn olevan syyllinen kuolemantapauksiin. Lucy koittaa parhaan kykynsä mukaan vakuuttaa olevansa syytön, vaan ihan varma hänkään ei silti asianlaidasta ole. Takaumat menneistäkin piinaavat ja aiheuttavat siten suurta päänvaivaa. Mutta onko Lucy sittenkään murhaaja? Ja jos ei ole, niin kuka hitto se sitten on?
Tuomio: Oheistemppuleffoistaan tunnetun William Castlen luotsaama, ja Psykonkin aikanaan kynäilleen Robert Blochin käsikirjoittama makaaberin puoleinen, mutta samalla mitä sopivimmissa määrin camp-henkinen murhajainen, jota seuratessa katsoja itsekin tempautuu mukaan pohtimaan kuka ihme sitä kirvestä oikein heiluttaa, jos se ei olekaan Joan Crawford. Huba pätkä kaikki tyynni.
lauantai 14. marraskuuta 2015
torstai 12. marraskuuta 2015
The Killing Machine (1994) aka The Killing Man
Kuvaus: Harlin Garrett (Jeff Wincott) on viettänyt viimeiset 267 päivää elämästään maatessaan syvässä tajuttomuuden tilassa eräässä USA:n hallituksen omistamassa rakennuksessa. Herätessään Harlin havaitsee, ettei hänellä ole hajuakaan siitä kuka ja missä hän on, ja kuinka hän on sinne missä on ylipäätään päätynyt. Vastauksia olisi siis kiva saada, mutta kukaan ei tunnu haluavan sellaisia Harlinille millään muotoa antaa. Moinen salailu saa Garrettin ärsyyntymään siinä määrin, että kukaan lähellään olevista ei ole turvassa hänen väkivaltaisilta raivokohtauksiltaan.
Päivänä eräänä Garrettin luokse lampsii Mr. Green (Michael Ironside), laitoksen johtojuusto, joka kertoilee Harlinin aiemmin toimineen alamaailmassa vaikuttavien rötösherrojen henkilökohtaisena palkkamurhaajana. Herra Vihreä paljastaa lisäksi myös senkin, että Harlin "menetti henkensä" erään keikkansa yhteydessä raivoavassa tulipalossa, mutta on nyt mytologisen Feeniks-linnun lailla noussut tuhkasta takaisin eläväisten joukkoon. Siihen on syynsä ja se syy on se, että Green tarjoaa Harlinille mahdollisuutta hyödyntää hengiltäottamisen taitojaan valtion piikkiin. Tarjous, josta voi kyllä kieltäytyä, mutta kovin se vain olisi ikävätä Harlinin kannalta, jos hän niin päättäisi lopulta tehdä. Garrett hyväksyy Greenin tarjouksen, kun ei oikein muutakaan voi.
Ennen kotiutustaan Harlin saa Greeniltä lahjaksi uuden henkilöllisyyden. Tästä eteenpäin Harlin tunnetaan viattomien suojelemiseksi nimellä Sylvia Wiss... ei kun siis hetkinen...(liitä tähän muistiinpanojen plarauksen aiheuttama ääni) Danny.... Danny Grange. Juu. Sillä nimellä Danny siis nyt tunnetaan. Edessä uusi elämä ja uudet sen mukana tuomat kujeet, joista yksi on valitettavasti Mr. Green ja tämän antavat tehtävät, joita pukkaakin heti kehiin kaksin kappalein. Ensin hengiltä tulisi ottaa seksuaalisen vähemmistön edustajien puolesta isoon ääneen puhuva aktivisti, ja heti perään eräskin lehtimies, jonka lopulta ottaa (vahingossa) hengiltä joku ihan muu kuin Danny itse.
Kolmas kohde on puolestaan nuori tutkijatar tohtori Ann Kendall (Terri Hawkes), jolla on hallussaan vedenpitävät todisteet AIDS-viruksen olevan keinotekoisesti valmistettu, ja labrasta tarkoituksella ulos päästetty pöpönen. Green kumppaneineen haluaa vaientaa tällaiset puheet kertalaakista koska totuus sattuu. Käy kuitenkin niin, että Danny ei kykene ottamaan kohdettaan hengiltä, huomaten suureksi hämmästyksekseen olevansa korviaan myöden rakastunut herttaiseen tohtorisnaiseen, romuttaen siten koko operaation toiminnallaan. Kuten arvata saattaa Green tykkää kyttyrää Dannyn aiheuttamasta äkkiväärästä juonenkäänteestä, ja siksi hänestä onkin päästävä mitä pikimmin eroon. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä vastaansa Green saa huippuunsa hiotun palkkamurhaajan. Täydellisen tappokoneen...
Tuomio: Alkumetreillään paljon lupaileva ja mielenkiintoa herättelevä toimintadraama, joka etenemisensä aikana hukkaa harmittavasti punaisen lankansa tyystin, hyytyen ohessa tylsän laiskasti loppuaan kohden laahavaksi silmien lurppaajaksi. Wincott ilmentää yksi-ilmeistä palkkatappajaa luontevasti, mutta kun mies on muutenkin kuin puupökkelö, niin eipä moinen esitys siinä suhteessa näyttelijänlahjoja häneltä pahemmin vaadi. Hojohojoilun mies taitaakin huomattavasti mallikkaammin, vaan liian harvassa ovat valitettavasti ne hetket, jolloin Wincott taitojaan pääsee tässä pätkässä esittelemään. Leffan parhaasta suorituksesta vastaakin lopulta pahista esittävä Michael Ironside, joka on kyllä enemmän kuin kotonaan erinäisiä paskiaisia esittäessään, eikä hän petä katsojia tässäkään.
Totuus on kuitenkin se, ettei Ironsiden oivallinen suoritus ja kiintoisat alkuminuuttinsa riitä kumpainenkaan pelastamaan Täydellistä tappokonetta kaikelta siltä keskivertoisuudelta, jota se kokonaisuutena päätyy päivän päätteeksi edustamaan. Harmi sinänsä, sillä ainekset parempaan tässäkin pätkässä olisi ollut. Niitä vain ei osattu tekijöiden puolesta hyödyntää oikealla tavalla.
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
maanantai 9. marraskuuta 2015
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Steel and Lace (1991) aka Final Exterminator
Kuvaus: Gaily Morton (Clare Wren) on taitava konserttipianisti, jolta klassisen musiikin soittaminen sujuu kuin vettä vaan. Iltana eräänä Gaily joutuu kaupungilla kulkiessaan törkeän seksuaalirikosen uhriksi, jonka suorittajiksi paljastuu niljakemainen poninhäntäpisnismies Daniel Emerson (Michael Cerveris) nilkkimäisine ystävineen.
Tapahtuneesta edelleenkin shokissa oleva Gaily saa oikeudenkäynnin ajaksi tarvittavaa tukea kybernetiikkaan erikoistuneelta tiedemiesveljeltään Albertilta (Bruce Davison), joka ilmeisesti tekee väliin kuutamokeikkaa myös lakimiehen ominaisuudessa. Vaan eipä velimiehestä paljonkaan apua ole, sillä Danielin sikanautafrendit todistavat kukin vuorollaan, ettei Danny boy ollut lähimaillakaan, kun Gailya väkisin maattiin. Juttu raukeaa ja tyrmistynyt Gaily syöksee itsensä oikeustalon katolta asvalttiin kuolettavin seurauksin.
Viisi vuotta myöhemmin Daniel on ottanut vapauttavan tuomion hänelle järjestäneet kaverinsa partnereikseen omistamassaan firmassaan. Elämä tuntuu hymyilevän ja leipäkin maistuu jälleen leivälle. Mutta kaikki tuo on vain väliaikaista, sillä samaan aikaan toisaalla robottitiedemies Albert on saanut laboratoriossaan valmiiksi kostonsa välikappaleen, eli kuolleen siskonsa maallisista jäännöksistä kokoon kyhäämänsä kyborgin, ohjelmoituna suorittamaan hurmeen kyllästämä vendetta niitä kohtaan, jotka henkensä riistänyttä Gailyä vastaan niin pahoin rikkoivat.
Tuomio: Jos RoboCop ja I Spit on Your Grave saisivat keskenään aviottoman lapsen, niin se lapsi olisi hyvin pitkälti Steel and Lace. Ei nyt mikään maata mullistava tuotos, mutta erinäisistä lapsuksistaan huolimatta ihan kohtuu onnistunut kostotrilleri scifi-höystein maustettuna. Kokonaisuutena kahden tähden arvoinen suoritus.
lauantai 7. marraskuuta 2015
Päivän boksibongaukset: The Toxic Avenger 1-4 & Film Noir Classic Collection vol. 3
Ja kyllä.
Birdie num numit olivat jälleen kerran oikeassa, sillä kyseistä boxia tosiaankin oli siellä myynnissä, ja ostinkin omani heti pois, ennen kuin ehtivät katoamaan kuin tukka tuuleen.
Kolme ensimmäistä Toxieta olen onnistunut elämän taipaleeni aikana näkemään, mutta Citizen Toxie, eli trilogian neljäs ja viimeinen osa on jostain syystä jäänyt minulta kokonaan katsomati. Noh, nyt sekin erhe tulee sitten korjattua, kun tuon lootan sisältöä ryhdyn läpi käymään.
Löysin minä toisenkin boksin. En tosin Anttilasta, vaan ei niin kovin yllättäen kirpparilta. Film Noir Classic Collection vol 3 lähti sieltä matkaani. Sisältää kannen mukaan viisi ajatonta jännitys trilleriä, joista seuraavassa pikainen listaus linkkeineen päivineen...
- Border Incident
- His Kind of Woman
- Lady in the Lake
- On Dangerous Ground
- The Racket
Ja bonuksena dokumentti...
Film Noir: Bringing Darkness to Light
Elokuvakirjallisuuttakin tulin hommaneeksi kuten alla olevasta kuvasta voi silmällä katsastaen hyvinkin havaita...
Ihan kaikkia 501:tä pätkää en varmastikaan ole nähnyt, mutta sen voin vannoa, että enemmän kuin kaksi kuitenkin. Mutta joo. Siinäpä ne löydökset sitten olivatkin, joten ei niistä tässä kohdin sen enempää. Koitan jossakin kohtaa heittää kehiin uutta arvosteluakin, jahka saan draivin päälle sellaisen kirjoittamiseen. Lähinnä siksikin, ettei mene pelkästään näiden hankintojen esittelyksi koko bloggaaminen. Tylsäksi kun sekin pidemmän päälle käy. Niin minulle kuin mahdollisille lukijoillenikin.
perjantai 6. marraskuuta 2015
And the Winner is...
Wohoo! Vajaatoimintasankari teki sen, mihin yksikään muu bloggari ei suin surminkaan tohtinut ryhtyä, eli heitti meikän blogille Liebster awardin (aka Lobster award) nimellä kulkevan kiertopalkinnon siihen kuuluvine haasteineen. Tästä iso käsi mainittua blogia ylläpitävälle Occolle.
Tässä kohdin on pakko myöntää se, että hetken aikaa olin kyllä huolissani, ettei kyseinen jutska tule osumaan kohdalleni ollenkaan, sillä yksi toisensa haasteeseen osaa ottanut ei sitten jaksanut/halunnut nimetä listauksessaan muita osanottajia sen kummemmin. Olo oli vähän kuin yläasteella, jossa kaikki muut juhlivat saatuja palkintojaan, ja minä en, kun en semmoisia ikuna saanut. Juu tiedän, tämä on leikkimielinen juttu, johon pitää suhtautua huumorilla, mutta sen verran pinnallinen heebo minäkin näköjään olen, että kyllä minäkin kehuja yms. mielelläni vastaanotan, jos sellaisia on jostakin mahdollisesti saatavissa. Tämän enempää lässyttelemättä lienee parempi siirtyä itse asiaan...
Tässä kohdin on pakko myöntää se, että hetken aikaa olin kyllä huolissani, ettei kyseinen jutska tule osumaan kohdalleni ollenkaan, sillä yksi toisensa haasteeseen osaa ottanut ei sitten jaksanut/halunnut nimetä listauksessaan muita osanottajia sen kummemmin. Olo oli vähän kuin yläasteella, jossa kaikki muut juhlivat saatuja palkintojaan, ja minä en, kun en semmoisia ikuna saanut. Juu tiedän, tämä on leikkimielinen juttu, johon pitää suhtautua huumorilla, mutta sen verran pinnallinen heebo minäkin näköjään olen, että kyllä minäkin kehuja yms. mielelläni vastaanotan, jos sellaisia on jostakin mahdollisesti saatavissa. Tämän enempää lässyttelemättä lienee parempi siirtyä itse asiaan...
Säännöt kuuluvat seuraavasti:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.
Kohdat 4 ja 5 jätän suosilla tässä kohdin väliin, sillä suurin osa on jo ehtinyt ottaa osaa tähän härdelliin, jopa useammin kuin kerran, joten tuntuu hieman turhalta jatkaa tätä juttua tämän pidemmälle. Sitäpaitsi kukaan muista, Occoa lukuunottammatta, ei suonut minulle kunniaa osallistua tähän touhuun sen alettua, joten siitäs saitte senkin ryökäleet, heh :D
Vastauksia Occon kysymyksiin:
1. Onko sinulla erityisen rakkaita genrejä tai alagenrejä?
On toki. Kauhut, scifit, ja huonon hyvät leffat ovat lähellä sydäntäni.
2. Iskeekö jonkin maan tai maakolkan elokuvakulttuuri aivan erityisesti?
Vaikka blogissani olen käsitellyt enimmäkseen jenkkipätkiä, niin kyllähän minä muidenkin maiden tuotantoja sujuvasti katselen. Spaniardi ja italokauhut ovat tulleet vuosien varrella tutuksi. Samoin Aasiasta lähtöisin (Japani, Kiina, Etelä-Korea, Thaimaa) olevat vastaavat ja tuottamansa toimintapätkänsäkin. Eivät ehkä olleet kovinkaan paljolti esillä blogissani, joten ehkäpä jossakin vaiheessa olisi syytä keskittyä enemmälti niihinkin.
3. Entä erityisen vähänlännästi?
Bollywood-leffoihin en ole koskaan päässyt oikein sisälle, sillä niissä tunnutaan pääasiallisesta laulettavan ja tanssittavan, enkä siksi ole pahemmin jaksanut niistä kiinnostua. Okei, myönnetään, tehdään niissä kaiketi muutakin, mutta vähemmälle ovat silti jääneet katselemisosastollani.
4. "Sitä leffaa en (enää) katsoisi ämpärikännissäkään..."
Meet the Spartans ynnä muut vastaavat tuotokset tulevat päälimmäisenä mieleeni.
5. Biisi tai bändi, joka ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota elokuvasoundtrackeissa?
Poets of the Fall voisi puolestani vetää vaikkapa seuraavan Bond-leffan tunnarin.
6. Onko olemassa kadonneeksi todettu (tai ainakin äärimmäisen vaikeasti saavutettava filmi), jonka haluaisit nähdä?
Jaa-a. Näin äkkiseltään sanottuna Sho Kosugin tähdittämän Pray for Deathin leikkaamaton versio on onnistunut olemaan vallan mainiosti näppieni ulottumattomissa aina näihin päiviin saakka. DVD-julkaisua kun ei tunnu saavan oikein mistään, tai sitten olen etsinyt sitä aivan vääristä paikoista. Mieluusti näkisin sen niin hyllyssäni kuin myös töllöruudussa pyörimässä.
7. Onko jotain oleellista jäänyt mielestäsi sovittamatta valkokankaalle näin sarjakuvafilmatisointibuumin aikana, vai oletko jo leipääntynyt tähän trendiin?
Sarjisfilmatisoinneista tuntuu olevan näinä päivinä jo ylitarjontaa, mutta jos jostakin soisin elokuvan tehtävän, niin Shang-Chi: Master of Kung Fu voisi olla semmoinen tuotos, jonka haluaisin valkokankaalla joskus vielä nähdä, ja 70-luvun kung fu pätkän tyyliin toteutettuna vieläpä. Ei millään muotoa Marvelin tunnetuin hahmo, mutta kaippa siitäkin menevän leffan saisi, jos vain osaavat kädet sen kokoon kyhäisivät.
8. Onko jonkun elokuva-alan ihmisen tapaaminen säväyttänyt poikkeuksellisesti?
Eipä ole elokuva-alan ihmisiä pahemmin kohdalle osunut, joten tähän on vaikea siinä suhteessa vastata. Edesmenneen Tony Halmeen olen (silloisen) työni puolesta kertaalleen tavannut ja muutaman sanan hänen kanssaan vaihtanut. Lasketaanko se vastaukseksi?
9. Onko jonkin elokuvan värimaailma säväyttänyt näköaistiasi harvinaisen syvästi?
Muistelen, että Robin Williamsin tähdittämä What Dreams May Come teki minuun visuaalisuudellaan jossakin kohtaa vaikutuksen. Saatan toki muistaa väärinkin, joten elkee lyökö minnuu, heh.
10. Onko jokin inhokkisi päätynyt IMDB:n kärkisijoille?
Vaikka kuinka kotin tuota listausta tihrustaa, niin enpä minä sieltä varsinaista inhokkiani onnistunut löytämään, joten vastaukseni tähän on siis ei.
11. Suosikkielokuvaörkki/örkit?
Alien, Predator ja Christopher Leen esittämä Dracula.
torstai 5. marraskuuta 2015
There Comes a Time to Put Away Childhood Things. But Some Things Just Won't Stay Put!
Aikani hunningolla (ei vaan ole napannut bloggailla) oltuani palailen pikkuhiljaa takaisin ruotuun, ja teen sen perinteitä kunnioittaen, eli esittelemällä muutaman viimeaikaisen leffanhankintani. Ei mitään maata mullistavia löydöksiä, mutta jotakin kuitenkin sentään.
