Katsottua

Tullut tässä viikon sisällä muutama leffa katsottua. Ovat tosin kaikki olleet sellaisia tapauksia, joista en pahemmin viitsi arvosteluja tänne kirjoitella, joten heitänpä niistä kehikkoon pienimuotoisen listauksen niistä kommentteineen päivineen.

A Good Man (2014): Pullataikinaksi paisuneen Steven Seagalin tähdittämä Direct to Video toimintaräpellys, joka nimensä perusteella mainostaa Seagalia hyväksi mieheksi. Noh, leffa itsessään on täyttä kökköä, eikä se Seagalin mainekaan ole niin puhtoinen, että häntä voisi hyväksi mieheksi sen kummemmin tituleerata. Jatko-osa vuonna 2013 ilmestyneelle Force of Executionille.

War Pigs (2015): Toisen maailmansodan tuoksinaan ajallisesti sijoittuva pienibudjettinen Dirty Dozen variaatio, jossa joukko-osastonsa mokansa vuoksi menettänyt kapteeni Jack Wosick (Luke Goss) saa komennettavakseen rykelmän niskurointiin ja rettelöintiin syyllistyneitä solttuja, tehtävänään ottaa selvää Hitlerin uuden superaseen olemassa olosta. Dolph Lundgren näyttelee mukaalaislegionaassa koulutuksensa saanutta fransmannia, joka lyöttäytyy joukkoon mukaan. Mickey Rourke puolestaan näyttää naamaltaan entistä oudomman näköiseltä. Ei kovin kaksinen tapaus, jos nyt ei aivan täys susikaan.

Charleston (1977): Parrakkaan ison miekkosen, eli Bud Spencerin tähdittämä veijarihuijarikomedia, jossa tylsiä hetkiä on liiaksi pitääkseen katsojansa mielenkiinnon loppuun asti yllä. Myös Spencerille ominaiset turpakäräjät uupuvat tästä pätkästä lähes tyystin, joka sekin lisää pettymyksen määrää entisestään.

The Black Hole (1979): Disneyn tuottama avaruusseikkailu, joka nimekkäästä kastistaan huolimatta jää tarinaltaan varsin valjuksi katselukokemukseksi. Leffan loppukin on sitä luokkaa hämmentävä tapaus, etten vieläkään ole aivan satavarma, mitä sillä loppujen lopuksi yritettiin viestittää. Vaan liekö sillä sitten niin väliäkään. Leffassa esiintyvät robotit ovat cooleja, etenkin pahisrobo Maximilian, jonka täyttä iiveliä uhkuvan olemuksen voitta havaita yllä näkyvän julisteen oikeassa nurkkauksessa.

Hitman: Agent 47 (2015): Joo-o. Olihan se.... olihan se elokuva... tämäkin... kai...
Ei kunnioita alkuperäismateriaalia tippaakaan, paitsi nimensä ja Agentti 47 ulkoisen olemuksen puolesta. On viivakoodi niskassa, tumma puku ja punainen kraka. Siinä se. Hitman-pelit eivät perustu silmittömään räiskintään, vaan varjoissa hiippailuun, valeasujen käyttöön, ja palkkamurhan kohteeksi valittujen henkilöiden hengiltä hiljaisuudessa ottamiseen. Että jos nyt siellä Hollywoodissa vielä kertaalleen yritätte tehdä Hitmanista leffaa, niin kokeilkaapas vaihteen vuoksi tehdä se niin, kuin peleissäkin. Ei sen nyt niin vaikeata olla pitäisi...