Fifty/Fifty (1992) aka 50-50

Kuvaus: Ei, tämä ei ole se komedia syövästä, vaan tämä on toiminnallinen spektaakkeli kahdesta palkkasoturista, Sam Frenchistä (Robert Hays) ja Jake Wyeristä (Peter Weller), joista ensin mainittu palkataan Tengaran saaren kapinallisjoukkion toimesta kaatamaan valtaa hallussaan diktaattorin elkein pitävän kenraali Bosavin (Dom Magwili) hallinto nurin, ja joista jälkimmäinen taasen on ottanut vastaan jobin hirmuhallitsijan turvallisuuspäällikkönä. Kun sitten kumpaisenkin ukon duunit menevät pahemman kerran reisille, ei jäljelle jää muuta vaihtoehtoa kuin lyöttäytyä yksiin, mikäli mielivät palata hengissä takaisin ihmisten ilmoille.

Käy kuitenkin niin, että CIA:n johtomies Martin Sprue (Charles Martin Smith) haluaa Bosavin pois valtaistuimeltaan, ja niinpä hän lähettääkin tuoreeltaan muodostetun kaksikon tekemään likaisen työn puolestaan. Aivan kaksistaan Frenchin ja Wyerin ei tehtävää kuitenkaan tarvitse suorittaa, sillä avukseen he saavat Akhantarin (Kay Tong Lim), Tengaran syrjäytetyn johtomiehen kapinallisineen. Tiukan koulutussession jälkeen lopullinen rähinä kahden toisiaan tasapuolisesti inhoavan tahon välillä on valmis alkamaan...

Tuomio: Epätasainen ja vain satunnaisesti hauska toimintareippailu, josta käteen jää katsomisen jälkeen vain soittimen kaukosäädin, ei juuri muuta.

Tai noh, turhaa tietoa jäi hitunen säätimen lisäksi, eli joskus kauan sitten (80-luvulla) Sylvester Stallone oli kiinnostunut tekemään tämän leffan. Aisaparikseen kaavailtiin tuolloin moottoriturpa Eddie Murphyä. Murphyn jälkeen roolia tarjottiin seuraavaksi Kurt Russellille, joka muistelee käyneensä keskusteluja elokuvan tiimoilta Stallonen kanssa tämän kämpillä. Sly olisi esittänyt Wyeria ja Russell taasen Frenchiä. Kumpainenkin jätti projektin lopulta väliin, mutta tekivät yhdessä myöhemmin Tangon & Cashin, joka noihin aikoihin tunnettiin työnimellä The Set-Up.

Cannonin ostaessa käsikirjoituksen rooleihin kaavailtiin Chuck Norrisia ja Michael Dudikoffia. Norris ei halunnut kuitenkaan tehdä leffaa, sillä oli siinä vaiheessa uraansa rymynnyt viidakossa liiaksikin asti, eikä häntä siksi liioin kiinnostanut lähteä ryteikköön enää kuvaamaan. Viimein roolit menivät sitten Wellerille ja Haysille, lopun ollessa historiaa kuten sanonta kuuluu.