Sivut

tiistai 31. toukokuuta 2016

Päivän sarjisbongaus: Freddy vs Jason vs Ash

Divarissa tuli taasen käytyä, niin kuin tuosta viereisestä kuvasta voi varmastikin hyvin päätellä. Sarjakuvaa lähti tällä kertaa mukaan, eli Freddy vs Jason vs Ash. Tarina kertoo, että New Line Cinema suunnitteli pienen hetken tekevänsä tästä legendaarisesta yhteismittelöstä jatkopätkän Freddy vs. Jasonille, mutta ei sitä sitten koskaan kuitenkaan tehnyt. Robert Englundin mukaan lähellä se kuitenkin kävi, projektin kaatuessa (ainakin osittain) siihen, että Sam Raimi halusi Ashin voittavan mittelön, ja sehän ei sopinut New Linelle alkuunkaan.

Bruce Campbell taasen piti ideaa alun alkaenkin pöljänä, sillä eihän Freddyä ja Jasonia voi oikeasti kukaan tappaa, ei edes Ash. Leffan lopussa molemmat kuitenkin havahtuisivat taasen henkiin seuravaa jatko-osoita varten, tehden siten juuri katsotun elokuvan tapahtumat sillä kurin täysin turhaksi.

Elokuvaa ei siis koskaan tehty, mutta sitä varten kirjoitettua kässäriä ei kuitenkaan viskattu roskiin, vaan sen pohjalta väsäiltiin sitten tuo kuvassa näkyvä sarjakuva, joka näin ollen toimii siis epävirallisena jatkeena Freddy vs. Jasonille. Että näin.


Secrets of a Married Man (1984)

Kuvaus: Lentokoneinsinööri Chris Jordanilla (William Shatner) on kaikki se mitä mies elämältään voi toivoa; kaunis Katie vaimo (Michelle Phillips), jälkikasvua kolmen lapsen verran, ja hulppean oloinen talo, jonne palata raskaan työpäivän jälkeen. Keski-iän kriisi ja paineet työpaikalla sekoittavat kuitenkin Chrisin pakan täysin, ja niinpä hän ajautuu etsimään lohtua maailman vanhinta ammattia harrastavien naisihmisten luota. Aluksi kaikki sujuukin hyvin, mutta sitten Chris tapaa seksikkäitä alusvaatteita vaimolleen ostaessaan Elainen (Cybil Shepherd), astetta tasokkaamman maksullisen naisen, jonka kanssa sängyssä pelehtiminenkin tuntuu Chrisistä aiempaa arvokkaammalta.

Päivänä eräänä Elainen luota poistuessaan siveyspoliisin etsivät jututtavat Chrisiä, paljastaen hänelle ettei Elaineen olisi alkuunkaan luottaminen. Parittajanaan kun toimii Jesse (Glynn Turman), jonka Elaine kertoi joutuneen vankilaan erään mekaanikon murhasta. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä jutun käsittely raukesi tärkeän todistajan oikeuteen saapumattomuuteen. Käy myös ilmi, että Jessellä on paha tapa piekseä tyttöjään ja kiristää näiden asiakkailta viimeisetkin pennoset lompuukistaan pois kuleksimasta. Näin käy myös Chrisille, jolta Jesse vaatii viiden tonnin verran riihikuivaa kahisevaa, tai muutoin vaimonsa Katie saisi tietää ukkonsa likaisista puuhasteluista. Pelko kaiken menettämisestä saa Chrisin tunnustamaan tekonsa vaimolleen, jolta ei luonnollisesti ymmärrystä liiemmin irtoa asian suhteen. Ennen äitinsä luo lasten kanssa lähtöään Katie kehottaa napakasti Chrisiä normalisoimaan tilanteen, mikäli mielii avioliittonsa pelastaa. Chris tekee työtä käskettyä, pohtien ohessa onko entiseen enää paluuta...

Tuomio: Laiskasti etenevä ja väliin paikoillaan liiaksikin jumittava töllöpätkä, jonka parissa uni meinaa väkisinkin tulla simmuun. Shatner vetää roolinsa läpi naama peruslukemilla, pitäen itsensä hyvin kurissa ylinäyttelemisensä suhteen. Tyypillinen katkonainen vuorosanojen esittäminenkin uupuu tyystin, joten mies on selvästikin oivaltanut kyseessä olevan vakavanpuoleinen pätkä, jossa moista menoa ei hyvällä katsottaisi. Tästä plussaa Shatnerille. Shepherd puolestaan on luonnollisesti ilo silmälle tässä pätkässä, suoriutuen roolistaan hänkin ihan kelvollisesti, vaikka jääkin hahmonsa kanssa aikalailla etäiseksi tapaukseksi. Mainittakoon tähän loppuun vielä sekin, että kansipaperi mainostaa tämän pätkän olevan eroottinen trilleri. Noh, kyllähän tässä ajoittain pusutellaan ja sängyssäkin makaillaan, mutta en minä silti tätä eroottiseksi trilleriksi menisi millään muotoa kutsumaan. Trilleriksi kutsuminenkin kun tekee tiukkaa. Sen verran tylsästä pätkästä tässä kuitenkin on kyse.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Blind Date (1987)

Kuvaus: Walter Davis (Bruce Willis) on työlleen täysin omistautunut uraohjus, jonka sanavarastosta uupuvat tyystin sellaiset sanat kuin treffit, seurustelu ja parisuhde. Pian kuitenkin koittaa hetki, jolloin Walterkin tarvitsee itselleen naispuolisen seuralaisen, sillä hänen tulee illastaa tärkeän japanilaisasiakkaan kera, eikä niille kekkereille sovi millään muotoa ilmaantua yksin. Asiakas kun ottaisi moisen loukkauksena itseään kohtaan.

Walterin veli Ted (Phil Hartman) päättää auttaa miestä mäessä, järjestäen Walterille treffiseuraksi vaimonsa serkkulikan Nadian (Kim Basinger), joka on vastikään muuttanut kaupunkiin. Walter on tietenkin kiitollinen veljelleen, vaikka suhtautuukin Nadiaan ja tämän tapaamiseen pienehköllä varauksella. Huolet kuitenkin haihtuvat, kun käy ilmi, että Nadia on itseasiassa kuvaakin kauniimpi, hyvä käytöksinen ja söpöllä tapaa ujo tapaus, jota kehtaa hyvinkin kierrättää treffeillä, jos kohta toisillakin. 

Kaikki hyvin siis? 

Noh, ei aivan. Nadialla on nimittäin pienoinen ongelma alkoholin suhteen. Liiaksi tulilientä nautittuaan hän villintyy täysin, muuntuen kiltistä tytöstä silmänräpäyksessä käveleväksi katastrofiksi, jonka edessä tsunamit ja massiiviset maanjäristyksetkin kalpenevat silkasta kauhusta. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kuvioita sotkemaan ilmaantuu myös Nadian entinen, päästään pikkuisen pipi poikakaveri David (John Larraquette),  joka on valmis tekemään kaikkensa saadakseen Nadian itselleen takaisin. Walter parka. Ei ole helppoa hänelläkään.

Tuomio: Heppoinen ja kaikinpuolin harmittoman oloinen kertakäyttökomedia, josta irtoaa parit naurutkin jos oikein väsyneenä sattuu sitä katsastelemaan. Konnankoukkuja kahdelle televisiosarjasta maailmanmaineeseen nouseen Bruce Willisin leffadebyytti, jonka jälkeen siirryttiinkin sitten melko pian astetta rankempiin kuvioihin Die Hardin muodossa. Turhana tietona voisin tähän loppuun mainita vielä senkin, että kävin tämän aikoinaan ihmettelemässä läpi (aikoja sitten pois puretussa) leffateatterissa asti. Vähänkö olen vanha...

Avengers Grimm (2015)


Kuvaus: Tuhma Tittelintuure (Casper Van Dien) on saanut jostakin (lue:Googlesta) saanut selville, että fantasiamaailmansa rinnalla oleskelee toinen ulottuvuus, jossa taikuus on täysin tuntematon käsite, ja jonka alistaminen valtansa alla tulisi olemaan yhtä helppoa kuin heinänteko. Sinne olisi siis päästävä heti, eikä viidestoistapäivä, vaan esteitä on tiellä kohtalon tässäkin tapauksessa. Ainoa käypä portaali tähän rinnakkaismaailmaan sattuu nimittäin Tuuren harmiksi löytymään kuningattarena häärivän Lumikin (Lauren Parkinson) linnasta. Ja kun sanon portaali, tarkoitan sillä tietysti Lumikkia edeltäneen ilkeän kuningattaren taikapeiliä, jolta hirmuhallitsija tivasti alati ken on maassa kaunein, barbista sen kummemmin piittaamaatta

Tittelintuure pälähtää Lumikin luo yllättäen ja pyytämättä, kiristäen tältä lupaa käyttää peiliä ulottuvuuksien väliseen matkailuun. Kinastelun tuoksinassa kumpainenkin, niin Tuure kuin Lumikkikin päätyvät peilistä läpi, päätyen minnekkäs muuallekkaan kuin tämän päivän Los Angelesiin. Sinne päätyvät myös peilin äärelle liian myöhään saapuneet Ruusunen (Marah Fairclough), Tuhkimo (Milynn Sarley), Tähkäpää (Rileah Vanderbilt), että myöskin isoa pahaa sutta pelkäämätön Punahilkka (Elizabeth Peterson), tehtävänään etsiä käsiinsä ystävänsä Lumikki, ja pistääkseen sitten sen kuuluisan lopullisen stopin Tittelintuuren megalomaaniset mittasuhteet saavuttaneelle maailmanvalloituspuuhastelulle...

Tuomio: Siitä on jo tovi, jos kohta toinenkin ehtinyt kulumaan, kun viimeksi halpisleffayhtiö The Asylumin tuotoksia olen katsastellut, saati sitten blogistaniassa arvioinut. Enimmäkseen kaiketi siksi, että jossakin vaiheessa iski iso kyllästyminen mainitun firman tuotoksiin, ja toiseksi halu ottaa arvioinnin kohteeksi jotakin muutakin, jotakin ei välttämättä parempaa, mutta kuitenkin. Päivänä eräänä divarissa poiketessani Avengers Grimm ponnahti hyllystä silmieni eteen sen verran voimallisesti, että pakkohan se oli matkaan sielä ottaa, ja arvostelun kohteeksi ottaa. Joten tässä tämä nyt tulee, koittakaa kestää.

Avengers Grimm. Voisi luulla, että tämä leffa olisi jonkinsortin vastine Marvelin jatkuvajuoniselle The Avengers saagalle, mutta näin ei kuitenkaan ole. Supersankarien sijasta tässä pätkässä nimittäin seikkailevat Grimmin saduista tutuksi tulleet hahmot, vaikkakin omanlaisensa Rautamies tästäkin pätkästä löytyy lihaskimppu Lou Ferrignon esittämän Rauta-Hannun hahmossa. 

Ideahan tässä on lähtökohtaisesti hyvä, mutta jälleen kerran toteutus ontuu kuin rampa ankka lumihangessa. The Asylum yrittää kyllä epätoivoisesti rakennella budjettinsa rajoissa eeppistä seikkailutuokiota, mutta rehellisyyden nimissä rahkeet eivät tälläkään kertaa sellaisen tuottamiseen riitä alkuunkaan. Tietokoneella tehdyt efektit ovat edelleenkin karmaisevan kehnosti toteutettuja, rooleihin valitut näyttelijät parasta ö-luokkaa, ja eeppiseksi tarkoitetut toimintakohtaukset latistuvat pannukakun litteäksi rahanpuutteen vuoksi. Erityistä huvittuneisuutta meikässä aiheutti se, että Tittelintuuren kerrotaan valjastaneen Los Angelesin poliisiivoimat pahantekonsa välikappaleeksi. Varmasti näin, mutta kun ne poliisivoimat koostuvat tässä leffassa tasan kahdesta lainvartijasta, niin kyllä siinä uskottavuus on aikalailla koetuksella moista touhuilua seuratessa. 

Casper Van Dien esittää tämän leffan pahista, koittaen parhaan kykynsä mukaan vetää roolinsa niin överiksi kuin suinkin, epäonnistuen siinä surkeasti. Kaverin näyttelijän taidot ovat tasoltaan sen verran heikohkot, ettei ympäristön syöminen luonnistu häneltä millään muotoa siihen vaadittavalla tasolla. Joku Vincent Price olisi ollut kotonaan tämän tyyppistä hahmoa esittäessään, Casper puolestaan ei. Elokuvan naiset ovat ulkonäkönsä puolesta varsin näyttävän näköisiä tapauksia, ja siviilielämässä varmasti mukavia ihmisiä. Näyttelemisen sijasta olisi ehkä syytä kuitenkin harkita jotakin muuta ammattia, sillä siihen hommaan heistä ei valitettavasti ole alkuunkaan. Hieman yllättäen tämän pätkän parhaasta suorituksesta vastaakin Lou Ferrigno, joten sekin kertoo jo aika paljon millaisesta tuotoksesta tässä on kyse. Idealtaan toteuttamiskelpoisesta, mutta toteutukseltaan täysin väärän yhtiön käsissä olevalta tekeleestä, josta irtoaa hupia vain ja ainoastaan mitä vähimmissä määrin. 


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Päivän vinyylibongaus: Rocky V Soundtrack


Musiikilla jatketaan, vaikkei ketään kiinnostakkaan (hei sehän rimmaa). Taannoin bongaamani Rocky IV:n soundtrack sai tänään seurakseen kaverin Rocky V:n vastaavasta. Leffana mainitun sarjan heikohkoin suoritus, eikä musakaan yllä aivan samalle tasolle kuin edeltäjässään, mutta pitäähän vinyyli tuo kokoelmista löytyä. Sentäs Rockystä kyse ja silleen.

Soitinta, jolla tuota soittaa ei löydy vieläkään, mutta alan pikkuhiljaa lämpiämään ajatukselle sellaisen hankkimisesta.




perjantai 20. toukokuuta 2016

The Saint - Software Murders (1989)

Kuvaus: Herrasmiesvaras Simon Templarin (Simon Dutton) ystävällä, tietokoneista kaiken tietävällä Jack Rushtonilla (Colin Bruce) on hallussaan elintärkeää informatsuunia kolmen tiedemiehen kuolemista vähintäänkin hämärperäisissä olosuhteissa. Vaan ennen kuin mies ehtii jakaa tietonsa, hänet murhataan kylmäverisesti hengiltä. Pyhimys tykkää luonnolisesti kyttyrää kaverinsa tappamisesta, ryhtyen selvittämään kuka Jackin niin tylysti hengiltä otti ja miksi. Avukseen Templar saa viehättävän Irinan (Pamela Sue Martin), rapakon takaa kotoisin olevan tutkijan, joka on saapunut Brittilään ottamaan osaa kansainväliseen tietokonekonferessiin. Templar osallistuu myös, vain havaitakseen joutuneensa keskelle salakavalahkon puoleista vehkeilyä, jonka tuoksinassa täpärät, hengelle vaaralliset tilanteet, arvaamattomat juonen käänteet ja intohimoa pursuavat kohtaukset seuraavat toisiaan kuin hai laivaa. Kunnes murhaajan henkilöllisyys lopulta paljastuu...

Tuomio: Leslie Charterisin luoman Pyhimyksen televisiollinen elokuvapäivitys 80-luvulle, joka kokonaisuutena jää lopulta kuitenkin kaikinpuolin laimeaksi katselukokemukseksi. Näitä töllöelokuvia tehtiin tuolloin tämä mukaan lukien 6 kipaletta, joista toistaiseksi olen nähnyt vain ja ainoastaan arvosteluni alla olevan. Mikäli ne muut, kuten vahvasti epäilen niiden olevan, ovat yhtä avuttomia räpellyksiä kuin tämä, niin taidan jättää ne suosilla väliin, ja katsella jotakin aivan muuta.

Jos olivat Roger Moore ja Ian Ogilvy kumpainenkin varsinaisia veijareita Pyhimystä esittäessään, niin tämän leffan vastaava, eli Simon Dutton onkin sitten edellä mainitun kaksikon rinnalla sen luokan puunaama, että hänestä on vaikea väliin sanoa onko mies edes hengissäkään. Sen verran jähmettyneestä tapauksesta tässä on kyse. Karismaa ukosta löytyy yhtä paljon kuin märästä villasukasta, ja tätä tuotosta katsellessa tuli väkisinkin ikävä Moorea, Ogilvya ja jopa Val Kilmeriä, joka hänkin suoriutui roolista paremmin, vaikkei kovin hyvin kuitenkaan. Ajanhukkapätkä, jolle yksi tähtykäinen on enemmän kuin osuva määrä sille annettavaksi.

torstai 19. toukokuuta 2016

Traileri: MacGyver (2016)


Trailerin perusteella ei pitäisi mennä etukäteen tuomitsemaan, mutta olihan tuo aika kamalaa katsottavaa. Ei ole originaalia tässäkään tapauksessa voittanutta.

Päivän nauhabongaus: Predator - saalistaja

Nyt siellä joku varmaan ihmettelee hiljaa itsekseen, että miksi se Tuoppi on tuon mennyt hankkimaan, kun se on ensinnäkin vhs-julkaisu, ja vieläpä Valtion elokuvatarkastamon torsoksi teurastama sellainen. Ja minä vastaan, että juuri siksi. Viimeksi nimittäin nähnyt tämän tollouden huipentuman - ja tarkoitan sillä niitä tökerösti tehtyjä leikkauksia, en itse elokuvaa - hyvin pitkälti sen vuokralle tullessa, joten on siitä jokunen vuosi ehtinyt siitäkin jo kulahtamaan.

Tuolloin tehdyt leikkaukset aiheuttivat äärimmäistä ärsytystä, jopa siinä määrin, että pakkohan se kokonainen versio oli jostakin käsiin etsiä. Sen katseleminen tämän rinnalla olikin sitten yhtä juhlaa, sillä olihan se nyt vaan niin hiton hienoa nähdä Predator kokonaisena, eikä minään totaalisen tautisena torsona, josta kaikki jännät kohdat oli menty saksimaan tylysti pois.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin tilanne on hieman toisenlainen. Nyt asialle tälle voi nauraa, ja sen minä kohta aioin tehdäkin nauhan pyörimään laittaessani. Olettaen, ettei siihen ole kukaan mennyt nauhoittamaan Salattuja elämiä päälle. Sekin mahdollisuus kun on valitettavasti aina olemassa.


Tuosta meitin lähikirpparilta mukaan puolestaan tarttui Godzilla - The Art of Destruction nimeä kantava opus, joka päällisin puolin vaikuttaa varsin coolilta hankinnalta. Hieman iltalukemista Predatorin jälkimainingeissa nääs.


tiistai 17. toukokuuta 2016

Trailerihärdelli

Sen verran pukkasi uutta traileriä tuossa ihmisten ilmoille, että lienee parasta postailla ne kaikki saman otsakkeen alle. Pitemmittä lässyttelyittä eikun asiaan...

Assassin's Creed (2016)


Visuaaliselta ilmeltään näyttävän näköinen. Toivottavasti itse tarinakin on seuraamisen arvoinen.

24: Legacy (2016)


Kakkosnelonen tekee paluun töllön puolelle. Ilman Jack Baueria tosin. Saas nähdä kuinka tämän uuden äijän sarjan tuoksinassa käypi...

Lethal Weapon (2016)


Everybody's favorite weapon is back... only this time on television. Hieman epäilen tämän sarjaversion pitempää kestävyyttä. Yksi kausi ja se on siinä. Mitäs muut ovat mieltä? Kommenttiosiossa sana on tuttuun tapaan vapaa.

The Exorcist (2016)


The Omenin tavoin myös Manaaja siirtyy television puolelle sarjamuotoon sovitettuna. Geena Davis on saatu näköjään huijattua menoon mukaan. Näin ensisilmäyksellä traileri ei kauheasti ainakaan meikää vakuttaanut. Turhan pitkäkin se tuntui olevan. Katson, jos jaksan, mutta en usko menettäväni mitään, vaikka väliin jäisikin. Tubular Bellsin käytöstä plussaa.

The Saint and The Brave Goose (1979)

Kuvaus: Herrasmiesvaras Simon Templar (Ian Ogilvy) ottaa osaa pikavenekisaan, joka päättyy dramaattisesti rahamies Oscar Westin (Edward Brayshaw) kilpapaatin äkilliseen räjähdykseen, vieden Oscar paran hengen siinä ohessa. Kaikki merkit viittaavat onnettomuuteen ja sellaiseksi sen oikeuskin julistaa. Leskeksi jäänyt Annabel (Gayle Hunnicutt) on yhtäältä tapahtuneesta luonnollisesti surun murtama, mutta kahtaalta myös jossain määrin hämmentynyt. Viime mainittua olotilaa vahvistaa vielä sekin, että edesmennyt Oscar on jättänyt Annabelille perinnöksi Rohkean hanhen, hulppean jahtinsa, jonka olemassa olosta mies sopivasti unohti eläessään vaimolleen kertoa.

Samaan aikaan toisaalla Templar tulee pohdinnoissaan lopulta siihen johtopäätökseen, että Westin onnettomuus ei ollutkaan onnettomuus, vaan rikoksista se kaikista katalin, eli murha. Näin siksi, että kahdeksan vuotta aiemmin Marokossa suoritettiin paljon kohua aiheuttanut kultaryöstö, jonka pääjehuna Templarin mukaan hääri itse Oscar West. Joukkion muut jäsenet päätyivät keikan jälkeen telkien taakse rekisterikilpiä väsäilemään, kun West itse pääsi pälkähästä kadoten maailman tuuliin arvokas jalometallisaalis mukanaan. Aina venekilpailuun asti siis, ja Templar epäilee Westin tulleen murhatuksi kostoksi menneiden tapahtumien vuoksi. Westin poistuminen kuvioista herättää kysymyksen kertoiko hän tappajalleen kulta-aarteensa sijainnin vaiko ei?

Toisaalla Annabel on saanut selville Rohkean hanhen lokaation, matkaten kohti Ranskan Rivieraan aikeinaan myydä paatti pois eniten siitä tarjoavalle. Reissu ei suju kuitenkaan kovinkaan hyvin, sillä Annabel päätyy tahtomattaan kolmen konnan ketaleen vangiksi. Edesmenneen miehensä huijaamaksi joutuneita rikostovereita ovat he, uskoen vakaasti lesken tietävän tasantarkkaan piilotetun kullan sijainnin. Templar saapuu paikalle pelastavan enkelin ominaisuudessa, lyöttäytyen yksiin Annabelin kanssa kullan löytääkseen. Peräänsä kaksikko saa edellä mainitutut rötösherrat, kuin myös virkavaltaa edustavan tarkastaja Lebecin (Derren Nesbitt), jolla on omat kaunansa Templaria kohtaan. Aarrejahdin tuoksinassa Pyhimys havaitsee pian, ettei kehenkään ole luottamista, eikä mikään ole todellisuudessa niin, kuin päällepäin ehkä näyttää...

Tuomio: 70-luvun Return of the Saint televisiosarjan kahdesta peräkkäisestä episodista (Collision Course: The Brave Goose & Collision Course: The Sixth Man) kokoon kursittu töllöpätkä, joka pienoisista juonellisesta fiboistaan (ja hölmöhköstä nimestään) huolimatta on siltikin varsin viihdyttävä toimintapaketti. Simon Templarin roolin Roger Moorelta perinyt Ian Ogilvy omaa samantyyppistä veijarimaisen roistomaista charmia kuin edeltäjänsä, tuoden rooliin kuitenkin jotakin omaansakin, joten aivan totaalisesta kopiosta tässä ei siis ole kyse. Autokin on vaihtunut legendaarisesta Volvo P1800:sta toiseen, eli Jaguar XJS:sään. Gayle Hunnicutt edustaa puolestaan tämän tuotoksen naiskauneutta, tehden hyvän roolisuorituksen leskeksi jääneenä, mutta siltikin toiminnallisena Annabel Westinä.

Huhujen mukaan Pyhimyksen luoja Leslie Charteris vilahtaa hänkin pätkässä jossakin kohtaa taustahahmona, mutta minä en häntä onnistunut kyllä bongaamaan. Tosin, enpä minä yrittämällä yrittänyt moista tehdäkään, joten liekö se sitten mikään ihme, etten häntä huomannut. Mutta joo. Kokonaisuutena parempi suoritus, kuin mikään tämän jälkeen ulos pukattu Pyhimys seikkailu, Val Kilmerin tähdittämä leffavariaatio mukaan lukien. The Saint and The Brave Goose... ehdottomasti kolmen tähden arvoinen suoritus.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Death Troopers

Palataas hetkeksi pieneksi vielä pari postausta sitten esittelemieni Star Wars pokkareiden pariin, ja varsinkin tuohon tuossa vieressä, eli Joe Schreiberin kynäilemään Death Troopersiin. Äkkäsin nimittäin Youtubessa pyöriessäni siihen liittyvän 5ive by 5ive Studiosin tekemän kirjatiiserin, jonka voi käydä halutessaan käydä katsomassa tämän höpinän alapuolelta.

Itse sen tuossa juuri katsastin ja täytyy sanoa, että lyhyestä kestostaan huolimatta se oli varsin mainio kokonaisuus, jota katsellessa kävi mielessä, että tässähän olisi aineksia vaikkapa kokoillan mittaiseen leffaan tai vaihtoehtoisesti muutaman osan sisältävään minisarjaan.

Juu tiedän, zombieleffoja on jo ennestään pilvin pimein, ja suurin osa niistä on silkkaa sontaa. Star Wars aiheista zompparileffaa ei kuitenkaan ole ikinä tehty, joten lähtökohdat ovat heti aivan toista luokkaa, kuin normitapauksissa.

Juu tiedän, Disney omistaa nykyisin Star Warsin, josta syystä tulevat tuskin Death Troopersista minkään sorttista valkokangasseikkailua tekemään. Opus kun ei varsinaisesti ole mitään lapsiystävällistä materiaalia, mutta saa kait sitä silti haaveilla, vai mitä? Ja nyt se lupaamani tiiseri kehiin...

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Päivän leffabongaus: Kickboxer 3 & 4

Tiettyjen moniosaisiksi aikojen kuluessa revenneiden leffojen hankinta voi väliin olla varsin turhauttavaa puuhaa. Näin siksi, että niistä on joko painos loppunut, tai sitten ovat vain muutoin varsin vaikeasti tavoitettavissa. Kickboxerin jatko-osat kuuluvat (ainakin omalla kohdallani) tuohon viimeksi mainittuun kategoriaan, sillä eipä niitä ole silmieni eteen reissuillani pahemmin ole osunut. Ei ainakaan ennen eilistä iltapäivää, jolloin meikällä kävi vaihteen vuoksi ns. säkämäiskä. Suosikkidivarissa pikaisesti vieraillessani tein nimittäin tuon vieressä komeilevan löydöksen, jonka suhteen olen enemmän kuin tyytyväinen. Vitosen kun vielä jostakin löydän, niin sitten tämäkin leffasarja alkaa olla kokoon keräilty.

Okei, okei, sieltä on se ekan pätkän riimeikki tuloillaan, ja listaapa IMDb City of Bloodin osaksi Kickboxer saagaa, mutta tuo riimeikki on (Van Dammen mukana olosta huolimatta) täysin oma juttunsa, ja tuon jälkimmäisen toteutuminenkin on näillä näkymin epävarmaa, joten en laske kumpakaan siinä suhteessa mielelläni kuvaan mukaan.



maanantai 2. toukokuuta 2016

Päivän vinyylibongaus: Rocky IV Soundtrack





Tuo tuossa vieressä bongahti äskettäin kirpparilla käydessäni silmiini, enkä tohtinut olla sitä pois ostamatta, vaikka cd:nä samaisen levyn ennestään jo omistankin. Hintakaan ei ollut mikään tähtitieteellisen massiivinen, joten sekin vaikutti mukavasti omalla osuudellaan ostopäätöksen tekoon. Nyt minulla on jo viisi vinyylilevyä, mutta soitin jolla niitä soittaa uupuu edelleenkin, heh.





Shakma (1990)


Tottahan me kaikki muistamme Amandan parhaiten
juuri Wheels on Firestä, emmekä alkuunkaan
täysin tuntemattomaksi suurudeksi jääneestä 
A Nightmare on Elm Streetistä, vai mitä?

Kuvaus: Professori Sorenson (Roddy McDowall) järjestää eräänä iltana lääketiedettä alaisuudessaan opiskeleville isänmaan toivoillensa eräänlaisen larppisession, joka pelataan läpi uloskäynneiltään lukitun tutkimusrakennuksen uumenissa. Aluksi kaikki sujuu by the numbers, mutta sitten aivoleikkauksen seurauksena hulluksi tullut paviaani Shakma puuttuu peliin, ryhtyen systemaattisesti lahtamaan opiskelijoita yksi toisensa perään, eikä kenelläkään ole näin tapahtuessa enää yhtään kivaa.

Tuomio: Varsin mitään sanomaton slasher-variaatio, jonka parhaasta roolisuorituksesta vastaa raivohullua paviaania onnistuneesti näyttelevä paviaani. Roddy McDowall on ihan ookoo hänkin, vaikka onkin ilmiselvästi ottanut roolin ruokarahat siitä itselleen tienatakseen. Muista näyttelijöistä ja heidän hahmoistaan on mahdoton mennä sanomaan oikeastaan yhtään mitään, sillä yksikään heistä ei millään muotoa ole kovinkaan kiinnostava, joten joutivatkin vallan mainiosti siinä suhteessa raivoavan Shakman vihan kohteeksi. Yksi tähti ja sekin menee paviaanille itselleen.