House II: The Second Story (1987)

Kuvaus: Lehteen juttuja työkseen kirjoittava Jesse (Arye Gross) perii vanhemmiltaan suvussaan sukupolvelta toiselle aikojen saatossa kulkeneen, parhaat päivänsä jo aikaa sitten nähneen kartanon, jonne mies muuttaakin pian asustelemaan musiikin parissa ammatikseen puuhastelevan naisystävänsä Katen (Lar Park Lincoln) kera. Talolla on takanaan synkemmän puoleinen historia, sillä Jessen vanhemmat tulivat sen seinien sisällä raa'asti murhatuiksi vain hetki sen jälkeen, kun olivat luovuttaneet pienokaisensa toisen perheen hoivattavaksi. Murhaajaa ei koskaan tavoitettu, henkilöllisyytensä jäädessä näin hämärän peittoon.

Iltana eräänä kartanolle pälähtää myös Charlie (Jonathan Stark), Jessen sisäisen jimcarreynsä irti päästänyt pöljäkekaveri, naisystävänsä Lana (Amy Yasbeck) kainaloisenaan. Charlie toimii Lanan toistaiseksti tuntemattoman elektro-pop bändin Puce Glitz and the Avoidersin managerina, haluten esitellä laulajattaren Katelle mahdollisen levytyssopparin toivossa. Lanasta kun löytyy talenttia niinkin isosti, että hänestä voisi mahdollisuuden saatuaan tulla hyvinkin uusi 80-luvun Madonna, siitäkin huolimatta, että Madonna itse sellainen jo on.

Jesse ryhtyy uteliaisuuttaan tutkimaan sukunsa historiaa, saaden selville, että samaa nimeä kantava isoisoisänsä (Royal Dano) oli eläessään ollut melkoinen veijari, ryöstellen ja rötöstellen missä sitten ikinä kulkikin. Tutkimusten edetessä Jesse löytää vanhan valokuvan, jossa isoisoisänsä poseeraa muinaisen atsteekkipyramidin edustalla mystisen oloinen kristallikallo kourassaan. Taustalla, muutaman metrin päästä papparaisesta seisoo partnerinsa rikoksessa, eli mies nimeltä Slim Razor (Dean Cleverdon), jonka kanssa välit kuitenkin menivät poikki, sillä myös hän olisi halunnut tuon maagisen kallon itselleen, sitä kuitenkaan koskaan saamatta.

Tarina ei kerro mihin kristallikallo aikojen vaihtuessa lopulta päätyi, mutta nokkelana kaverina Jesse päättelee sen tulleen haudatuksi isoisoisänsä mukana maan poveen. Todistaakseen päätelmänsä todeksi Jesse värvää Charlien yösydännä mukaansa läheiselle hautuumaalle lapioimaan kauan sitten kuolleen sukulaiskaimansa viimeisen leposijan auki. Kesken kaivamisen kalman kylmä koura tarraa tiukasti kiinni Jesseen. Haudassaan maannut vanha kehveli epäelää ja voi jäykästi kiitos hallussaan olevan kristallikallon.

Yöllisen seikkailunsa päätteeksi Jesse ja Charlie palaavat takaisin kämpille 170-vuotias zombievanhus muassaan. Käy ilmi, että Jessen omistama tönö onkin itseasiassa atsteekkien temppeli, jonka jokainen huone toimii ajallisena portaalina eri aikakausien välillä. Lisää päänvaivaa aiheuttavat myös talolle yllättäen ja pyytämättä ilmaantuvat kuokkavieraat aina dinosauruksista ja luolamiehestä seikkailua etsivään sähkömieheen (John Ratzenberger). Osuupa paikan päälle mainittujen lisäksi myös epäkuollut, veristä kostoa Jesse vanhempaa kohtaan janoava Slim Razor, joka on valmis tekemään vaikka ja mitä kamalaa maagisen kristallikallon haltuunsa saadakseen...

Tuomio: Naapurissa kummittelee taas, mutta ei ehkä ihan yhtä pelottavasti kuin ensimmäisellä kerralla. Painopiste on nimittäin tässä itsenäisessä kakkososassa siirtynyt kauhusta entistä vahvemmin pöljähkön, ei edelleenkään kovinkaan hauskan huumorin sekä fantasian puolelle. Lopputulema onkin sitten sen luokan sillisalaatti, että leffaa katsellessa tulee väliin väkisinkin mieleen, että mitään käsikirjoitusta tai muutakaan aihiota ei tätä tehdessä ole ollut alkuunkaan, vaan tekijäpoppoo on keksinyt lennosta mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Harry Manfredini vastaa jälleen kerran musiikista, kun taas pakollista Cheers-osastoa edustaa tällä kertaa George Wendtin sijasta John Ratzenberger seikkailunhaluisen sähkärin roolissa. Jason Voorheesia pariin otteeseen esittänyt Kane Hodder puolestaan vilahtaa nopeasti ohi Gorilla asuun pukeutuneena Halloween juhliana. Jatkoille päästiin muutamaa vuotta myöhemmin House III: The Horror Shown muodossa. Siitä enemmälti sitten joskus toiste.

"Vuf! I'm so cute that it hurts. Vuf!"