Sivut

Pro Wrestlers vs Zombies (2014)

Kuvaus: "The Franchise" Shane Douglasille (Himself) käy narutetussa neliössä painiessaan pienoinen kömmähdys, jonka seurauksena vastustajansa päätyy lappu varpaassa ruumishuoneelle ikuista lonkkaa vetämään. Edesmenneen kalsaripainijan velipoika Angus (Ashton Amherst) on luonnollisesti raivoissaan mämmikouraiselle Douglasille, janoten välitöntä kostoa tätä kohtaan. Niinpä Angus tekee kuten jokainen meistä tekisi samassa tilanteessa, eli suorittaa saatanallisen rituaalin, manaten esiin muinaistakin muinaisemman demonin, joka palkitsee uskollista palvojaansa voimalla herättää kuolleet takaisin henkiin. Eikä siinä vielä kaikki, sillä Angus onnistuu myös keplottelemaan Douglasin, Roddy Piperin (Himself) sekä ryppään muita showpainijoita ottamaan osaa hylätyssä vankilassa järjestämäänsä painitapahtumaan rahallista korvausta vastaan. Rangaistuslaitokselle saavuttuaan karu totuus paljastuu sankareillemme. Ei ole mitään painitapahtumaa. On vain Zuul! Ei vaineskaan. Ei siis ole mitään painitapahtumaa. On vain lauma ihmislihaan mieltyneitä zombeja, joiden mädäntyvän visvaisen lihamuurin läpi painijoiden on taisteltava, mikäli mielivät pistää stopin Anguksen mielipuoliselle kostolle.

Tuomio: 


Elokuvana:                          Pölhöviihteenä:


torstai 27. lokakuuta 2016

Bubba Ho-Tep (2002)

Kuvaus: Elvis (Bruce Campbell) elää ja voi kehnosti eräässä teksasilaisessa vanhainkodissa. Kehnosti siksi, että vuosikausia hyvin pelittänyt heppinsä on nyt karmaisevan kuolettavan kanserin, eli syövän riivaama, ja siksi mies onkin viulun kieltäkin kärttyisempi tapaus. Asiaa ei auta yhtään sekään, että elämä vanhainkodissa on kuolettavan tylsää, ilman isompia virikkeitä tai viihdykkeitä, jolla pitää mieli vireänä. Pelkkää sängyssä makaamista ja viikatemiehen visiittiä odottelemista. Kaukana, vähintäänkin 3000 mailin päässä kaikesta siitä loistokkuudesta, johon rock 'n' rollin kuningas ehti nuorempana miehenä tottumaan.

Tilanne keikahtaa pian kertalaakista päälaelleen, kun läheisen lammikon pohjamudista ryömii esiin Bubba Ho-Tep (Bob Ivy), egyptiläinen ruosteisen luodinreiän kautta ihmisten sieluja imevä, seiniä härskeillä hieroglyfeillä sotkeva muumio, joka tunkeutuu sisään vanhustentaloon nauttiakseen siellä aimon annoksen sielun ruokaa. Elvis toteaa pienoisen pohdiskelun jälkeen, että hell no, not on my watch, ja lähtee mottonsa Taking Care of Businessin mukaisesti hoitamaan hommat kotiin, eli potkimaan (karatea taivava kaveri kun on) käärinliinoihin kietouneesta muinaiskalmasta kakkendaalit pihalle. Avukseen Elvari saa salamurhastaan jotenkin kummassa hengissä selvinneen, afrikkalais-amerikkalaiseen muotoon muuntuneen JFK:n (Ossie Davis), jonka rikkoutuneiden aivojen tilalle on vaihdettu hiekkaa täynnä oleva pussukka. Eeppinen taisto hyvän ja pahan välillä on jälleen kerran valmis alkamaan...

Tuomio: Omaperäisellä idealla varustettu, kaikin puolin tasokkaasti totetuttu pienimuotoinen kauhukomedia, jossa Evil  Dead elokuvista tutuksi tullut Bruce Campbell heittää kehiin loistavan, tunteisiin oikealla tavalla vetoavan roolin vanhana syövän raiskaamana Elviksenä, joka kuoleman porteillakin heiluessaan onnistuu vielä kertaalleen löytämään elämälleen tarkoituksen. Campbellin asiaparia esittävä Ossie Davies on hänkin tässä pätkässä varsin oivallisessa vedossa, ja monet ovat ne hilpeät hetket, jotka tämä kaksikko meille silmiemme eteen onnistuu loihtimaan. Ehdottomasti ohjaajansa Don Coscarellin parasta tuotantoa sitten Phantasmi(e)n.

Pohjautuu Joe R. Lansdalen kynäilemään novelliin, jota en valitettavasti ole lukenut, mutta kovasti haluasin niin tehdä, mikäli sen jostakin käsiini vain saan. Mahdollisesta jatko-osastakin (Bubba Nosferatu: Curse of the She-Vampires) on huhuiltu jo pidemmän aikaa, mutta harmittavasti mitään valmista ei sen suhteen ole toistaiseksi aikaiseksi tähän päivään mennessä saatu. Toivo elää kuitenkin vielä, sillä Campbell on omien sanojensa mukaan halukas jatko-osan tekoon, mikäli kässäri vain on tarpeeksi laadukasta luettavaa ja planeetat ovat muutoinkin kohdillaan. Ash vs Evil Dead pitää miehen kuitenkin ainakin toistaiseksi varsin kiireisenä, joten ihan heti emme tule tätä jatketta iloksemme näillä näkymin saamaan.





keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Päivän vhs-bongaus: Pimeyden armeija











Tarvinneeko tuota sen kummemmin edes esitellä?













Jotakin tännekin




Kiirettä pitänyt sen verran reaalielämän puolella tässä vimosina aikoina, etten ole ehtinyt elokuville aikaani pahemmin omistaa. Sama pätee myös tämän blogin suhteen, jonne en ole liiemmin ehtinyt mitään järjellistä postailemaan. Tiukka tahti on kuitenkin tasaantumaan päin ja saatanpa hyvinkin tuossa loppuviikosta päästä taasen leffoja tuijottelemaan, ehkä jopa arvosteluja kirjoittelemaan. Sen näkee sitten, kun sinne asti ennätämme.

Kirpparilla ehdin sentäs kotimatkalla tänään poikkeamaan. Mukaan lähti tuossa vieressä pönöttävä Deadpool-pehmolelu, sillä jos jostakin Marvel hahmosta pitää pehmolelu tehdä, niin tottahan toki tämä hahmo on juurikin Deadpool. Ironia on sana, jota usein väärin käytetään, mutta ehkä sitä voisi tuon lelun kohdalla (edes vähän) käyttää, vai mitä olette mieltä?

Wasteland (2013)

Kuvaus: Ikävän puoleinen virus on pyyhkäissyt yli brittiläisen kuningaskunnan, muuntaen ihmiset toistensa lihaa himoitseviksi zombeiksi. Mies nimeltä Scott Miller (Shameer Seepersand) on toistaiseksi onnistunut välttelemään ihmisyöjiksi ryhtyneitä eläviä kuolleita, ja piiloutumaan vainoajiltaan maaseudun rauhassa sijaitsevaan mökin rähjään. Aikansa Scott saa kulumaan pelaamalla pasianssia, jutellen LA-puhelimensa välityksellä Georgen (Gavin Harrison), toisen outbreakista hengissä selviytyneen kanssa, että myöskin odotellessa Lontooseen perhettään katsomaan lähteneen naisystävänsä Bethin (Jessica Messenger) paluuta takaisin luokseen...

Tuomio: Pieni budjettinen, hieman toisenlaisesta näkövinkkelistä esitettävä zombiekauhistelu, joka jättää verellä ja suolenpätkillä mässäilyn vähemmälle, keskittyen enemmälti päähenkilönsä ja naisystävänsä kadonneen rakkauden uudelleen lämmittelyyn tilanteessa, jossa toivon kipinä ihmiskunnan suhteen alkaa hyvin pitkälti olla mennyttä. Etenee väliin turhankin laiskasti, käyden ajoittain jopa tylsäksikin katsottavaksi. Elokuvan loppupuolella saamme vielä ihmeteltäväksi pari uuttakin hahmoa, joista kumpaisenkin olisi voinut mielestäni jättää hyvinkin pois. Tuntuivat vahvasti jälkeenpäin lisätyiltä, jotta leffaan saataisiin sillä kurin lisää juoksuaikaa. Kokonaisuutena tästä jäi muutoinkin semmoinen fiilis, että lyhytfilminä tämä olisi toiminut paljolti paremmin kuin täyteen puolentoista tunnin mittaansa väkisin venytettynä. Lyhäri formaatissa Wasteland olisi helposti saanut meikältä kolme tähteä, vaan tällaisenaan sen on tyydyttävä kahteen taivaankappaleeseen. Halusi se sitä tahi ei.
Veljekset kuin Elvikset

lauantai 15. lokakuuta 2016

Laser Mission (1989) aka Mission Laser aka Soldier of Fortune aka Battle Dragon

Kuvaus: Rakkaan itänaapurimme tuhmaakin tuhmemmat terroristit kaappavat väkivalloin matkaansa aseteknologiaan erikoistuneen professori Braunin (Ernest Borgnine), aikeinaan pakottaa tämän rakentamaan heille timantilla (kuinka muutenkaan) toimivan superlaserin, jolla olisi sitten niin hitsin kiva pistää muuta mailmaa polvilleen, kun tarve sitä vaatisi. 

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu on asiasta kuitenkin siitä kuuluisaa eriävää mieltä, lähettäen parhaista parhaimman operaativinsa Michael Goldin (Brandon Lee) pelastamaan kiipeliin joutuneen proffan katalien konnien kynsistä timanttineen päivineen. Aisaparikseen Gold saa Braunin ärsyttäväksi nopeasti käyvän tyttären, Alissan (Debi Monahan), johon sankarimme tottakait tehtävän edetessä lopulta jotenkin kummassa rakastuu. Pian tuoreltaan muodostettu kaksikko onkin jo pääpahiksena häärivän, Afrikan auringon alla piileksivän eversti Kalishnakovin (Graham Clarke) kannoilla, ja viimeinen taisto hyvän ja pahan välillä on näin valmis alkamaan...

Tuomio: Kaikin puolin pöljähkö ja köpöisen kökköinen äksönspektaakkeli, jolle Black Samurain tavoin on vaikea olla kuitenkaan millään muotoa vihainen, sillä sen verran viihdyttävästä köyhän miehen jamesbondeilusta tässä lopulta kuitenkin on kyse. Ammuskelua, massiivisia räjähdyksiä, kaatuvia vartiotorneja, ilman halki räjähdyksen voimasta lentäviä vihulaisia, ja ajoneuvoilla suoritettavia takaa-ajoja löytyy tästä tuotoksesta ihan kiitettävästi. Niin ja onpa mukaan menoon saatu noiden lisäksi myös puskan takaa täysin yllättäen paikan päälle pälähtävä Godfrey Ho ninjakin. Sarjakuvamaista meininkiä piisaa siis koko rahan edestä. 

Edesmennyt Brandon Lee ei ota rooliaan turhan ryppyotsaisesti, vaan hoitaa leiviskänsä rennolla otteella, tietäen tasantarkkaan ettei tässä mitään Citizen Kanea olla tekemässä. Saman lienee havainnut myös legendaarinen Ernest Borgnine, joka väliin puhuu saksalaisella aksentilla, väliin taasen ei. Toiminnalista reippailuakin mies pääsee vanhoilla päivillään tässä pätkässä harrastelemaan, ja haulikkonsa puhuukin varsin tylyä, joskin hieman koomistakin kieltä konnan ketaleiden keskuudessa. Debi Monahan onnistuu omassa roolissaan olemaan juuri niin ärsyttävä kuin pitääkin, eikä Graham Clarkekaan kieroutuneen everstin housuissa täysin tuhoon tuomittu tapaus ole. No niin. Siinäpä ne tärkeimmät taisi taasen tullakin, joten jäljellä on enää tähtien antaminen. Black Samurain tapaan Laser Mission saa minulta kolme tähteä lähinnä siksi, että nimestään huolimatta yhtäkään laserasetta ei laukaistu tämän elokuvan aikana. 

Ai niin. Yksi juttu vielä. Michael Goldin rooliin kaavailtiin alunperin David Hasselhoffia, mutta Brandon Lee oli lopulta se kaveri, joka roolin sai. Että tämmöinen turha tieto tähän kohtaan.

torstai 13. lokakuuta 2016

Black Samurai (1977) aka Black Terminator aka The Freeze Bomb

Kuvaus: Ihmis- ja huumausainekauppaa harjoittava saatananpalvojien kultti kidnappaa Hong Kongissa Toki Konuman (Chia Lin), vaikutusvaltaisen poliitikon tyttären ilkeän ja kieroon pahoin kasvaneen johtajansa Augustus Janicotin aka Warlockin (Bill Roy) käskystä. Näin siksi, että sillä kurin kuvioihin mukaan saadaan pelätyn kung fun taitaja, kivistä aitaa rikkova, lomalla oleva ja tennistä pelaava Robert Sand (Jim Kelly), nimikirjainyhdistelmähirviöorganisaatio D.R.A.G.O.N:in (Defense Reservy Agency Guardian of Nations) erikoisagentti, jonka naisystävä kidnapattu Toki sattuu olemaan. Warlock on kuitenkin valmis vapauttamaan Tokin, mikäli hänelle luovutetaan uudenlaisen tuomionpäivän aseen valmistuskaava, jonka pohjalta tehdyllä vempeleellä olisi sitten niin hitsin kiva pelotella muuta maailmaa aina, kun tarve sitä vaatisi.

D.R.A.G.O.N. ei tunnetusti neuvottele halpahalli Bond konnien kanssa, joten ratkaisu pulmaan tähän on haettava toista kautta. Sand keskeyttää näin ollen lomansa, lähtien siltä seisomalta Tokin katalasti kaapanneiden konnan ketaleiden kannoille, seuraten jälkiä Hong Kongista Miamiin ja sitä kautta Kaliforniaan, saaden reissun päällä ollessaan vastaansa koko joukon tappavan kuolettavia vihulaisia, joiden ainoa tehtävä on ottaa Sand hengiltä keinoja kaihtamatta ja niitä säästämättä. Viimeinen taisto tullaan kuitenkin käymään Sandin ja Warlockin välillä. Vain toinen voi selvitä tästä taistosta hengissä maaliin...

Tuomio:  Al Adamsonin (mm. Dracula vs. Frankenstein) ohjastama ja Enter the Dragonista tutuksi tulleen Jim Kellyn tähdittämä blaxploitaatio kung fuilu, johon on lisukkeeksi sekoitettu ruokalusikallinen Bond henkeä. On maailmanmatkailua, päästään vialla oleva pahis, joka halajaa maailmaa valtansa alle, on erikoisvarustein varustettu auto, selkäreppuraketti tyyliin Pallosalama ja nicknackmäisiä henchmaneja ruoskineen. Kauniita naisia tietenkin ja sitten siellä oli vielä tämä...
Hetken mielenhäiriössä ehdin jo kuvitella, että Bondin gun barrel introahan se sieltä nyt pukkaa, mutta ei sittenkään. Autojen valoja ne vain lopulta olivatkin. Bond vaikutteiden lisäksi mallia on otettu myös Enter the Dragonista, sillä tiettyjä juonellisia yhtäläisyyksiä löytyy, jos sellaisia jaksaa vain huomailla. Mutta joo. Se niistä viittauksista, sillä nyt lienee oikea aika julistaa lopullinen tuomio Black Samurain suhteen. Tähtimäärineen kaikkineen. Kyseessä on kaikin puolin kömpelö ja kamalan kökköinen tekele, jolle meikän pitäisi tässä kohdin heristää nyrkkiä ja toitottaa moinen roska alimpaan mahdolliseen helvettiin. Vaan en minä pysty millään muotoa olemaan tälle pätkälle vihainen, sillä kaikesta pökiömäisyydestään huolimatta tulin viihtyneeksi vallan mainiosti sen parissa. Jim Kelly potkii huonosti jälkiäänitettyjä pahiksia tasokkaasti persuksille, pelastaa maailman varmalta tuholta, ja saa tyttönsäkin lopulta takaisin. Ei ehkä yhtä sulavasti kuin joku 007 sen tekee, mutta tekee kuitenkin, joten pakkohan Mustalle Samuraille kolme tähteä sen vuoksi antaa. Ja tästä päätöksestä ei voi muuten sitten valittaa mihinkään, joten turha edes yrittää. 

Pohjautuu Marc Oldenin samaa nimeä kantavaan kahdeksan kirjaa sisältävään kirjasarjaan, joita en ole lukenut, mutta mieluusti niin tekisin, jos niitä jostakin vain käsiini saisin. Lieneekö täällä Suomessa niitä edes julkaistu? Jos joku tietää, niin kommenttia asian tiimoilta tulemaan vaan. Näyttäisi myös siltä, että Black Samurai olisi saamassa piakkoin oman televisiosarjansa, mikäli Varietyn artikkelia on yhtään uskominen. Ja miksi emme uskoisi, sillä onhan sen totta oltava, kun kerran nettiinkin on laitettu.

Jameksen Bondista vielä sen verran, että naapuriblogin ....noirilla on Bond arvostelumaratooni meneillään. Käykääs vilkasemassa pois kuleksimasta tästä...

The Only Words Which Have Meaning Are the Last Ones Spoken.


Pikkuhiljaa karttuva Star Wars-pokkarien kokoelmani sai tässä taannoin jälleen mukavasti täydennystä, kun divareita keskustassa aikani kiertelin. Mielenkiintoisin kuvassa näkyvistä löydöksistä on kuvan vasemmassa laidassa ensimmäisenä näkyvä Tarkin, jonka kannessa komeilee Peter Cushingia ulkoisesti muistuttava hahmo. Syyn siihen me kaikki toki tiedämme, mutta mitä mahdamme tietää Tarkinista itsestään. Emme oikeastaan juuri mitään, joten siinä suhteessa tuo kirja tulee varmastikin olemaan hyvinkin antoisaa luettavaa.

Tein minä ohessa muutaman sarjakuvallisenkin löydöksen, mutta jätin ne tarkoituksella pois tästä postauksesta, sillä kumpainenkin niistä liittyy aihepiiriltään muuhun kuin Tähtien sotaan, joten niistä sitten enemmälti joskus toiste. Vaikkapa seuraavien leffalöytöjen yhteydessä tai erikseen. Tähän loppuun luovutan puheenvuoron Peter Cushingille, joka tarjoilee meille tuikitärkeää nippelitietoutta siitä, kuinka hän aikoinaan Tarkinia A New Hopessa esittikkään. Enjoy!

The Secret Village (2013) aka Salem Witch Hunters

Kuvaus: Rachel (Ali Faulkner) on nuori tutkiva journalisti, joka ryhtyy tutkimaan eräässä syrjäkylässä asukkaiden keskuudessa epidemian tavoin leviävän joukkohysterian aiheuttajaa. Avukseen tutkimuksiinsa Rachel saa huonetoverinsa Gregin (Jonathan Bennett), urallaan epäonnistuneen käsikirjoittajan, jolla ei liiemmin ole muutakaan tekemistä. Tutkimusten edetessä kaksikolle selviää, että kylää pitää rautaisessa otteessaan salaperäinen lahko, jolle ihmishenki ei merkkaa hevonhittojakaan. Kun Greg sitten katoaa kuin maan nielemänä, on Rachelin yksin löydettävä vastaukset kysymyksiinsä, jotka hänen kannaltaan olisi ehkä sittenkin kannattanut jättää kokonaan kysymäti...

Tuomio: 



Nightmare Castle (1965) aka Lovers Beyond The Tomb aka The Faceless Monster aka The Night Of The Doomed aka Amanti D'oltretomba

Kuvaus: Mieleltään hitusen vinoutunut tiedemies ja Hamptonin linnanherra Stephen Arrowsmith (Paul Muller) yllättää vaimonsa Murielin (Barbara Steele) - tuon korpin mustin hiuksin kruunatun kaunottarensa -parittelemasta sukunimen puutteesta kärsivän puutarhuri Davidin (Rik Battaglia) kanssa. Stephen suhtautuu petturimaisen vaimonsa suorittamaan aviorikokseen kohtuullisen hyvin; kahlimalla Murielin ja Davidin ketjuilla kiinni linnan vankityrmän kiviseinään, ruoskien ja sanan säilällä syvälle sisimpään kumpaistakin vuorollaan viiltäen.
Käy ilmi, että Stephen on käyttänyt vaimonsa varoja häikäilemättä hyväkseen tieteellistä tutkimusta laboratoriossaan suorittaessaan, ja että Muriel on jo pidemmän aikaa vihannut tätä, etsien siksi lohtua groundskeeper Daven sylistä. Ennen kuolemaansa Muriel paljastaa myös muuttaneessa testamenttiaan niin, että hermoromahduksesta toipuva siskopuolensa Jenny (jälleen Barbara Steele) perisi kaiken, Stephenin jäädessä näin tyystin perinnöttömäksi. Yllättävä käänne, joka saa Stephenin kehittämään katalan kierohkon suunnitelman pahaa aavistamattoman Jennyn pään menoksi. Stephen menee Jennyn kanssa naimisiin, jotta voisi ajaa tuoreen morsiamensa hulluuden syövereihin perinnön siten itselleen saadakseen. Avukseen suunnitelmansa toteuttamiseen Stephen värvää kotimaisen Pomo piilossa tositelevisiosarjan maskeeraajien vanhaksi ja raihnaiseksi epäuskottavasti maskeeratun palvelijattaren, Solangen (Helga Liné)...
...joka niin kovin tohtoriamme rakastaa, ja jolle päästään pipi puoskarimme on luvannut valmistaa edesmenneen vaimonsa (joka eläessään oli ilmeisesti kaiken muun lisäksi vielä jonkin sortin noitakin) verestä regeneratiivisiä entsyymejä sisältävää mikstuuraa, joka tekisi Solangesta jälleen nuoren, että myöskin varreltaan ah niin vetreän neitosen.
Linnaan taloksi asetuttuaan Jenny saa pian piinakseen tasaisen tappavin väliajoin toistuvat yölliset painajaiset, joiden sankarittarena seikkailee edesmennyt siskopuolensa Muriel. Huolestunutta aviomiestä näyttelevä Stephen kutsuu paikan päälle vaimoaan katsomaan mielen saloihin erikoistuneen tohtori Dereck Joycen (Lawrence Clift), joka tulee diagnoosissaan siihen lopputulemaan, että se on Murielin pahansuopa henki, kun on palaillut manan majoilta riivatakseen Jennyn hennon olemuksen, kostaakseen siten verisesti niille, jotka häntä vastaan ovat niin pahoin rikkoneet.
Tuomio: Sekavahkon oloinen, hölmöhköllä tarinalla ja paikoin mihinkään johtamattomilla juonenkäänteillä lätkäisty italokauhistelu, joka eteneminsensäkin suhteen olisi mieluusti saanut kyllä olla rivakampaa sortimenttia. Niin ja pelottavampikin se olisi kyllä siinä ohessa saanut olla, sillä eipä tämä nyt varsinaisesti selkäpiitä saanut karmimaan oikeastaan missään vaiheessa, vaikka sitä muutamaan otteeseen kovasti yritettiinkin. Legendaarinen Barbara Steele hoitelee kaksoisroolinsa varsin mallikkaasti, ja leffan pahista esittävä Paul Muller on hänkin roolissaan oivallisen niljakkaan oloinen tapaus. Sadistininen nilviäinen, jota on helppo vihata. Muut näyttelijät yrittävätkin hekin varmasti parhaansa, vaan eipä heidän suorituksistaan (leffan ns. sankari mukaan lukien) jäänyt mitään konkreettista mieleen. Kokonaisuutena Nightmare Castle edustaa olemassa olollaan helposti unohdettavaa keskivertokauhua, jolle kaksi tähteä on juuri oikea määrä tässä kohdin annettavaksi.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Päivän boksibongaus: 50 Movies - Horror Classics Anniversary Edition


Pitää sisällään seuraavat klassikoiksi luokitellut pelottelupätkät...



Devil's Pond (2003) aka Heaven's Pond

Kuvaus: Julianne (Tara Reid) on varakkaan perheen ainoa tytär, jolla on kaikkea mahdollista mitä rahalla vain irti saa. Vain yksi asia uupuu hänen elämästään. Nimittäin aviomies. Vanhempansa ovat nimittäin jo pidemmän aikaa olleet asiasta tästä huolissaan, mutta huokaavat syvään helpotuksesta, kun Julianne viimein ilmoittaa menevänsä naimisiin Mitchin (Kip Pardue) kanssa, josta kukaan ei oikein tunnut tietävän tuota eikä sen puoleen taivaallistakaan. Perhettä Mitchillä ei ole, eikä liioin ystäviäkään, mutta Juliannea moiset pikkuseikat eivät tunnu haittaavaan, sillä ovathan he niin lätkässä toisiinsa, että oikein pahaa tekee ja vatsaa vääntää. 

Mitch ehdottaa, että he lähtisivät häämatkalle pienelle syrjässä olevalle (kokonaan veden ympäröimälle) saarelle, jonka keskellä nököttää yksinäisen oloinen mökki, joka ulkonäkönsä ja sisustansa puolesta näyttää siltä, että siellä on Necronomicon Ex Mortisia  käännetty muinaisesta sumerista englanniksi karmaisevin seurauksin. Juliannea miehensä ehdotus hieman ihmetyttää, mutta lopulta hän suostuu antautumaan mukaan erähenkiseen seikkailuun, vaikka pelkääkin vettä kuollakseen. Saarelle saavuttuaan pariskunta nauttii luonnon rauhasta ja muusta sellaisesta täysin palkein - kunnes Mitch paljastaa todellisen luonteensa...

Tuomio: Tästä leffasta ei puuttunut mitään vikaa. 'nuff said.