Sivut
▼
maanantai 28. marraskuuta 2016
Slipstream (1989)
Murhasta epäilty Byron (Bob Peck) ei lennä, vaan liikuksii muista poiketen vaikeakulkuisessa maastossa vanhanaikaisesti laittamalla jalkaa toisen eteen, kannoillaan palkkiota päästään havittelevat, liidokillaan ilmojen halki taidokkaasti liitävät metsästäjät Will Tasker (Mark Hamill), partnerinsa Belitskin (Kitty Altridge) kera. Hetkellisen, muttei kovinkaan hektisen takaa-ajon päätteeksi Tasker pidättää karkulaisen, mutta vain toviksi, sillä veijarimainen salakuljettaja Matt Owens (Bill Paxton) havittelee hänkin murhamiehestä lunastettavaa rahasummaa, kaapaten ukon aseella uhaten matkaansa. Alkaa laiskasti etenevä ajojahti, jonka aikana käy ilmi, ettei Byron ole lihaa ja verta oleva olento alkuunkaan, vaan tekoälyllä varustettu androidi, jolla on kova tarve oppia ymmärtämään mitä ihmisenä oleminen oikeasti on. Owens puolestaan havaitsee omaksi yllätyksekseen ystävystyneensä Byronin kanssa siinä määrin, ettei hän ole enää millään muotoa varma haluaako luovuttaa vankinsa viranomaisten haltuun palkkiorahoja vastaan. Lopullinen välienselvittely käydään kuitenkin Byronin ja Taskerin välillä taistossa, josta vain toinen voi selvitä hengissä maaliin.
Tuomio: Olemattomalla juonikuviolla valjastettu, ja siten tarinansa puolesta täydeksi tuhnuksi jäävä scifikompurointi, jossa lahjakkaat (miksei lahjattomatkin) näyttelijät käyvät keräämässä tilipussinsa pois kuleksimasta ilman sen suurempia elehtimisiä. Mark Hamill koittaa tietoisesti karistaa Luke Skywalkerin viittaa yltään partasuista pahista esittäessään, mutta varsin valjuksi lopulta jää sekin suoritus. Paxton on osassaan puolestaan ihan ookoo, muttei hänkään millään muotoa parasta osaamistaan tässä maanantaikappaleeksi helposti luokiteltavassa tekeleessä pääse esittelemään. Ben Kingsleyn osuus on sen verran lyhyt, että jos vessaan sitä ennen menet, niin takuulla suorituksensa missaat. Hukkaan aikaansa heittää myös toinen veteraaninäyttelijä F. Murray Abraham, jonka osuus vaikuttaa lähinnä pidennetyltä cameolta, ei juuri muulta. Niin ja olihan siellä Robbie Coltranekin mukana jossakin kohtauksessa, kun vain muistaisi vielä missä.
Jotakin positiivista? Noh, Elmer Bernsteinin musa on sentäs laadukasta kuunneltavaa, vaikka sekin tuntuu väliin eksyneen täysin väärään elokuvaan. Sama pätee myös Then Jericon Big Area kipaleeseen, jonka voi halutessaan käydä kuuntelemassa tätä edeltävästä postauksesta. Menevän kuuloista poppia onpi kuulkaatten se. Siinäpä ne tärkeimmät taisi jo tullakin, joten enää on jäljellä tähtien anto, ja Slipstream saa meikältä yhden sellaisen. Enemmän jos antaisin, niin isosti silloin valehtelisin.
lauantai 26. marraskuuta 2016
Leffamusa - Big Area - Then Jerico
Soi elokuvassa Slipstream. Itse leffasta lisää arvostelun muodossa lähitulevaisuudessa, jahka saan sen uudelleen jossakin välissä katsotuksi.
perjantai 25. marraskuuta 2016
Alien Warrior (1986) aka King of the Streets
Kuvaus: Buddy (Brett Baxter Clark) on vieraalta planeetalta kotoisin oleva partanaama-alien, jonka isäpappansa lähettää tuhoamaan Los Angelesin kaduilla valtoimenaan rehottavan Suuren Pahan, jota rikollisuudeksi kansanomaisemmin kutsutaan. Näin siksi, että Buddyn osoitettava olevansa vahvaa johtaja-ainesta, ja siten arvoinen ottamaan paikkansa uutena hallitsijana, kun isästään aika jättää. Mutta sitä ennen Buddyn on teleportattava paljas takapuolensa (à la Terminaattori) enkelten kaupungin synkkääkin synkemmille laitakujille, joille saavuttuaan hän tutustuu pahvilaatikossa asustavaan kadun persoonaan, hankkii itselleen vaatteet, oppii karatea kulkemalla dojon ohi, ja pelastaa Lora (Pamela Saunders) nimisen naisen tuhmien sikanautaraiskaajien pahoilta aikeilta.
Käy ilmi, että Lora ylläpitää lukemiseen keskittyvää työpajaa, johon paikalliset, elämässään eksyksissä olevat nuoret voivat halutessaan ottaa osaa. Buddy pitää ideaa hyvänä, jääden pajalle hengailemaan uuden ystävättärensä kera, ja romanssiahan se heidän välilleen pian pukkaa. Ohessa Buddy pitää myös ympäröivät kadut puhtaana rikollisesta elementistä omaan tehokkaaseen tyyliinsä, saaden paikallisen rötösherran, Lawrence Fishburnea ulkonäöltään muistuttavan, Mr. Onen (Reggie De Morton) kihisemään kiukusta ja vannomaan kuolettavaa kostoa pisniksiään alati sotkevaa Avaruussoturia kohtaan. Ratkaiseva taisto ulkoavaruudesta saapuneen hyvän ja maanpäällisen pahan välillä on valmis alkamaan.
Tuomio: Toiminallinen, pienen budjetin scifistelypökiöinti, johon mausteeksi mukaan on lisätty ripaus yhteiskuntakritiikkiä, kuin myös uskonnollisiakin elementtejä. Lopputulema onkin sitten sen luokan sekametelisoppa, ettei siitä ota selvää erkkikkään onko kyseessä lintu vaiko kalasoppa. Elokuvallisia arvoja tästä on turha lähteä sen isommin etsimään, sillä tämä pätkä täyttä pölhöviihdettä kaikessa loistokkaassa kehnoudessaan. Että näin.
Elokuvana: Pölhöviihteenä:
torstai 24. marraskuuta 2016
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
Saturn 3 (1980) aka The Helper
Kuvaus: Kaukaisessa tulevaisuudessa pallostamme on ylikansoittumisen vuoksi tullut erittäin kehno planeetta olla ja oleskella. Kaikille kun ei yksinkertaisesti riitä ravitsevaa sapuskaa nautittavaksi, eli rumemmin sanottuna ihmiskunta kituu riuduttavan nälänhädän kalmaisissa kynsissä, eikä Soylent Greeniäkään ole vielä toistaiseksi keksitty.
Ratkaisua ongelmaan tähän kuitenkin etsitään kuumeisesti ympäri aurinkokuntaa sijoitetuilla avaruusasemilla, joista yksi, Saturnus 3 nimeltään, sijaitsee yllättäen Saturnuksen kolmannen kuun, Titanin kamaralla. Jo kolmen vuoden ajan asemaa ovat asuttaneet tiedehenkilöt Adam (Kirk Douglas) ja kolleegarakastajattarensa Alex (Farrah Fawcett), tehtävänään etsiä ja löytää jokin toimiva keino, jolla estää hiilipohjaisen elämänmuotomme nälkään nääntyminen.
Rauhaisa elämä asemalla rikkoutuu, kun paikan päälle pälähtää kapteenin arvonimellä paiskattu heppuli nimeltään Benson (Harvey Keitel), jolla hänelläkin on oma tehtävä suoritettavaan. Toinen asemalla olevista tiedemiehistä olisi tarkoitus korvata Demigod sarjaan kuuluvalla robotilla, ja nalli näyttäisi napsahtaneen Adamin kohdalle. Ilmeisesti jossain määrin siksi, että kapu tuntee lihallista himoa Alexia kohtaan, ja tämä taas saa Adamin näkemään isosti punaista. Eikä siinä vielä kaikki, sillä Benson ei ole alkuunkaan se, joka väittää olevansa, vaan päästään pahasti vinksallaan oleva murhanhimoinen psykopaatti, jonka sairaat aivot ovat suoraa linkatut kokoon laittamansa robotin, Hectorin vastaaviin. Eikä aikaakaan, kun Hector saa keinotekoiseen päähänsä, että verta ja lihaa olevista yksiköistä pitää hankkiutua lopullisesti eroon. Mitä pikimmin, sen parempi.
Tuomio: Kohtuullisen onnistunut pienen budjetin scifijännäri, joka tekovaiheessaan kohtasi ison nipun erinäisiä vaikeuksia, joista päällimmäisenä lienee parhaiten mieleen on jäänyt ohjaajaksi alunperin valitun John Barryn (ei se säveltäjä) korvaaminen enimmäkseen musikaaleja tätä ennen
ohjanneella Stanley Donenilla. Tuotantoa vaivasivat ohessa myös rahalliset ongelmat, sillä osa elokuvalle varatuista varoista siirettiin mediamoguli Lew Graden toimesta kattamaan samoihin aikoihin kuvatun, budjettinsa överiksi pahoin vetäneen Nostakaa Titanicin tuotantokuluja. Jos olisin yhtään ilkeä, saattaisin tässä kohdin todeta, että hukkaan menivät nekin taalat. Vaan kun en ole, niin en sano, vaikka mieleni kyllä tekisi kovasti niin tehdä.
Budjettileikkurin vuoksi Saturn 3:sen kässäriäkin (ja tämä on täysin oma arvioni) jouduttiin sitäkin rukkaamaan tietyiltä osin uusiksi, jotta jäljellä olevat rahat saataisin riittämään elokuvan loppuun saattamiseen saakka. Vaikeuksien kautta... jos ei nyt ihan voittoon, niin tiukkaan tasuriin vähintäänkin, eli toisin sanoen Saturnus 3 - Salainen avaruusasema saa meikältä tähtimääräkseen kokonaiset kaksi. Toisen annan itse leffalle, toisen mennessä Hectorille itselleen, joka pahistelee tässä pätkässä varsin kiitettävällä tavalla. Hmmm... kumpihan voittaisi, jos (Mustan aukon) Maximillian ja Hector tappelisivat? Chuck Norris varmaan.
Ai niin, jos joku siellä on ihmetellyt sitä, miksi Harvey Keitel ei kuulosta tässä pätkässä alkuunkaan Harvey Keitelilta, niin paljastettakoon tässä kohdin se, että syy löytyy herrasta itsestään. Keitelia ei nimittäin haluttanut loopata omia vuorosanojaan jälkituotantovaiheessa, joten hänen äänensä korvattiin brittiläisen näyttelijän Roy Dotricen äänellä. Tähän loppuun lienee syytä antaa myös varoituksen sana siitä, että Kirk Douglas (tuolloin 62 v.) esiintyy tässä elokuvassa alasti, joten mikäli meinaatte elokuvan katsella, tapahtukoot se omalla vastuullanne. What has been seen... cannot be unseen!
maanantai 21. marraskuuta 2016
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
lauantai 19. marraskuuta 2016
Ladyhawke (1985)
Kuvaus: Tapahtuipa Ranskanmaalla kerran niin, että ilkeä ja sisuksiltaan läpimätä piispa Aquila (John Wood) rakastui päätä pahkaa nuoren neitoseen Isabeau (Michelle Pfeiffer) nimeltään. Sinänsä tuo ei ole mikään ihme, sillä olihan Isabeau norja varreltaan ja kuvankaunis kasvoiltaan, joten näkemisensä sai vahmemmankin karjun polvet helposti lyömään loukkua ja henkeään haukkomaan. Niin myös uskomiehemme, joka oli valmis tekemään mitä vain saadakseen Isabeaun omakseen. Isabeau kuitenkin vähät välitti piispan tunteista häntä kohtaan, sillä neitonen näki silmin kirkkain kaiken sen pahuuden, jota mies edusti. Sitä paitsi hänen sydämensä kuului miehelle toiselle, kaartin uljaalle kapteenille, Etienne Navarelle (Rutger Hauer), joka puolestaan palvoi intoihimoisesti syvästi rakastamaansa neitoaan ja maata tämän jalkojen alla.
Kun uutinen Navarren ja Isabeaun suhteesta kantautui lopulta Aquilan korviin, raivostui hän niin kovin, että teki siltä seisomalta sopimuksen itsensä paholaisen kanssa, langettaen ohessa julman kirouksen nuorten rakastavaisten ylle. Isabeau lentäisi päivät ilmojen halki haukan hahmossa, kun Navarre puolestaan muuttuisi yö sydännä harmaaksi, kuuta kaihoisasti ulvovaksi sudeksi. Ihmishahmossa he kohtaavat toisensa vain aamun sarastaessa ja illan pimetessä yöksi.
Päivänä eräänä pahan piispan kyltymätöntä vihaa toista vuotta paossa olleet Navarre ja haukan hahmossa oleva Isabeau kohtaavat Philipe "Hiiri" Gastonin (Matthew Broderick), Aquilan synkeähkön tympeästä vankityrmästä kuin ihmeen kaupalla karanneen varkaan, joka saattaisi hyvinkin olla ratkaiseva tekijä piispan päiviltä poistamiseen ja ylleen langetetun kirouksen murtamiseen...
Tuomio: Kaikin puolin pätevähkö kasarifantasiaseikkailu, joka kestää kevyesti useammankin katselukerran. Rutger Hauer on tapansa mukaan äijä paikallaan, eivätkä muutkaan näyttelijät kehnoja osissaan ole. Jopa Matthew Broderickillakin on omat hetkensä, vaikka hänen esittämänsä Hiiri väliin ärsyttävä onkin. Niin ja kaiken tuon lisäksi tässä pätkässä on myös mukavan menevän oloinen musakin, eritoten niille, jotka 80-luvun syntsamusiikista pitänevät.
Kun uutinen Navarren ja Isabeaun suhteesta kantautui lopulta Aquilan korviin, raivostui hän niin kovin, että teki siltä seisomalta sopimuksen itsensä paholaisen kanssa, langettaen ohessa julman kirouksen nuorten rakastavaisten ylle. Isabeau lentäisi päivät ilmojen halki haukan hahmossa, kun Navarre puolestaan muuttuisi yö sydännä harmaaksi, kuuta kaihoisasti ulvovaksi sudeksi. Ihmishahmossa he kohtaavat toisensa vain aamun sarastaessa ja illan pimetessä yöksi.
Päivänä eräänä pahan piispan kyltymätöntä vihaa toista vuotta paossa olleet Navarre ja haukan hahmossa oleva Isabeau kohtaavat Philipe "Hiiri" Gastonin (Matthew Broderick), Aquilan synkeähkön tympeästä vankityrmästä kuin ihmeen kaupalla karanneen varkaan, joka saattaisi hyvinkin olla ratkaiseva tekijä piispan päiviltä poistamiseen ja ylleen langetetun kirouksen murtamiseen...
Tuomio: Kaikin puolin pätevähkö kasarifantasiaseikkailu, joka kestää kevyesti useammankin katselukerran. Rutger Hauer on tapansa mukaan äijä paikallaan, eivätkä muutkaan näyttelijät kehnoja osissaan ole. Jopa Matthew Broderickillakin on omat hetkensä, vaikka hänen esittämänsä Hiiri väliin ärsyttävä onkin. Niin ja kaiken tuon lisäksi tässä pätkässä on myös mukavan menevän oloinen musakin, eritoten niille, jotka 80-luvun syntsamusiikista pitänevät.
perjantai 18. marraskuuta 2016
torstai 17. marraskuuta 2016
One Deadly Tournament. A Last Fight For Freedom.
Pitäydytääs edelleenkin hetki leffalöydösten ihmeellisessä maailmassa, sillä tänä aamuna tuli tehtyä muutama mukavan oloinen löydös...
keskiviikko 16. marraskuuta 2016
tiistai 15. marraskuuta 2016
De Palma (2015)
Kuvaus: Legendaarinen käsikirjoittaja/ohjaaja Brian De Palma on kaiken kattavalla urallaan ohjastanut koko joukon kriitikoiden ylistämiä hittejä kuin myös hutejakin. Tässä Noah Baumbachin ja Jake Paltrowin luotsaamassa dokumentissa De Palma (himself) avaa oman sanaisen arkkunsa, kertoen kameralle mitä hän itse on mieltä aikaansaannoksistaan, että myöskin työskentelystään Hollywoodissa ja sen ulkopuolellakin.
Tuomio: Mielenkiintoinen, joskin hieman yksipuoliseksi jäävä retrospektiivinen katsahdus Brian De Palman ohjaajan uran värikkäisiin vaiheisiin ohjaamiensa elokuvien kautta.
maanantai 14. marraskuuta 2016
sunnuntai 13. marraskuuta 2016
After a Lifetime of Detective Work, There's One Mystery Left to Solve: His Own.
Lienee tullut aika luoda katsahdus viimeaikaisiin leffahankintoihin...
Ja sitten olisi vielä tämä...
perjantai 11. marraskuuta 2016
Puusepän kadonneet teemat
Tämmöiset musiikilliset läpyskät tulin tuossa taannoin hommanneeksi...
Sen kummemmin en ala noista tässä kohdin lätistä (ketään kiinnostaisi kuitenkaan), vaan annan Carpenterin säveltämän musiikin puhua puolestaan. Hyvät naiset ja herrat... John Carpenter...
torstai 10. marraskuuta 2016
Raiders!: The Story of the Greatest Fan Film Ever Made (2015)
Kuvaus: Eletään vuotta 1982. Kolme mississippiläistä pojan kloppia saa päähänsä tehdä oman kotivideoversionsa Steven Spielbergin ohjaamasta ja George Lucasin tuottamasta seikkailuelokuvasta Kadonneen aarteen metsästäjät. Seuraavat seitsemän kesää kolmikko pakertaa ahkerasti massiiviset mittasuhteet saaneen faniprojekstinsa parissa, kuvaten kaiken paitsi kohtauksen, jossa Indy ottaa lentokentällä yhteen ison kaljupäisen natsisotilaan kera. Nyt, 25 vuotta myöhemmin samainen kolmikko kokoontuu vielä kerran yhteen kuvatakseen tuon uupumaan jääneen kohtauksen, ja saattaakseen siten loppuun projektin, jonka he lapsuusiällään alkuun laittoivat...
Tuomio: Hitusen ylipitkä, ripauksen epäuskottava. mutta fiboistaan huolimatta siltikin varsin viihdyttävä dokumentaarinen katsahdus lapsuusajan unelman lopullisesta toteutumisesta, ystävyydestä, ystävyyden rikkoutumisesta, että myöskin elokuvan teosta ja sen mukana tuomista ongelmista ja kommelluksista, joita tekijöille kuvausten aikana sattui ja tapahtui. Kolmen tähden arvoisesti.
keskiviikko 9. marraskuuta 2016
maanantai 7. marraskuuta 2016
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
lauantai 5. marraskuuta 2016
The Night Caller (1998)
Kuvaus: Hissukan oloinen Beth Needham (Tracy Nelson) on viimeiset yksitoista vuotta työskennellyt erään pikkumarkerin yökassana. Duuni on laadultaan tylsähkön puoleista, sillä asiakkaita ei juuri näy eikä käy, joten aikansa kuluksi Beth kuuntelee radiosta suositun kuuppatohtori Lindsay Rolandin (Shanna Reed) suosittua showta, jonne moniongelmaiset ihmiset voivat avun toivossa soitella tyyliin Frasier Crane.
Yönä eräänä Beth rohkaisee pitkän pohdinnan jälkeen viimein mielensä, soittaen pikaisen puhelun suuresti fanittamalleen tohtorille, jonka antamien neuvojen ansiosta työhönsä täysin leipääntynyt kassaneiti uskaltaa vihdoin haistattaa pitkät ilkeälle pomolleen, ja antaa keuhkoahtaumasta kärsivän, joka ikisestä asiasta nalkuttavan äitinsä kuolla hapenpuutteeseen. Ohessa Bethnín ihailu radiopsykologia kohtaan muuntuu pahoin pirstaloitunutta mieltään sairaanloisesti ruokkivaksi pakkomielteeksi, ja siitähän ei luonnollisesti seuraa mitään hyvää. Beth haluaa nyt ja ikuisesti olla lähellä idoliaan, ollen valmis tekemään mitä vain tavoitteensa saavuttaakseen. Jopa tappamaan...
Tuomio: Peruspsykotrilleri, josta tuoreita ideoita on turha lähteä etsimään, sillä sen verran orjallisesti tämäkin pätkä toistelee lajityypilleen ominaisiksi muodostuneet juonenkäänteet. Kertaalleen katsottava ja helposti unohduksiin painuva tusinatuote, jolle kaksi tähteä on tässä kohdin mitä mainioin tähtimäärä.