Slipstream (1989)

Kuvaus: Lähitulevaisuudessa luontoäiti on iskenyt lopulta takaisin ihmiskuntaa vastaan erinäisten mullistusten, kuten maanjäristysten ja tulvien muodossa. Isoja metropoleja ei enää ole, josta syystä katastrofeista hengissä selvinneet ihmiset asuvatkin nyt kallioilla kukkuloilla sijaitsevissa luolastoissa ja muissa kiven kolosissa. Metsiköt ja niissä eläneet eläimetkin ovat nekin hyvin pitkälti kadonneet myräköiden mukana, jättäen jäljelle vain karuhkon tylsän maiseman, jota Splitstreamiksi kutsuttu myrskytuuli rankalla kädellään alati rankaisee. Ainoa tapa liikkua tällaisessa maailmassa on lentäminen, sillä se on statistiikan mukaan edelleenkin turvallisin tapa matkustaa.

Murhasta epäilty Byron (Bob Peck) ei lennä, vaan liikuksii muista poiketen vaikeakulkuisessa maastossa vanhanaikaisesti laittamalla jalkaa toisen eteen, kannoillaan palkkiota päästään havittelevat, liidokillaan ilmojen halki taidokkaasti liitävät metsästäjät Will Tasker (Mark Hamill), partnerinsa Belitskin (Kitty Altridge) kera. Hetkellisen, muttei kovinkaan hektisen takaa-ajon päätteeksi Tasker pidättää karkulaisen, mutta vain toviksi, sillä veijarimainen salakuljettaja Matt Owens (Bill Paxton) havittelee hänkin murhamiehestä lunastettavaa rahasummaa, kaapaten ukon aseella uhaten matkaansa. Alkaa laiskasti etenevä ajojahti, jonka aikana käy ilmi, ettei Byron ole lihaa ja verta oleva olento alkuunkaan, vaan tekoälyllä varustettu androidi, jolla on kova tarve oppia ymmärtämään mitä ihmisenä oleminen oikeasti on. Owens puolestaan havaitsee omaksi yllätyksekseen ystävystyneensä Byronin kanssa siinä määrin, ettei hän ole enää millään muotoa varma haluaako luovuttaa vankinsa viranomaisten haltuun palkkiorahoja vastaan. Lopullinen välienselvittely käydään kuitenkin Byronin ja Taskerin välillä taistossa, josta vain toinen voi selvitä hengissä maaliin.

Tuomio: Olemattomalla juonikuviolla valjastettu, ja siten tarinansa puolesta täydeksi tuhnuksi jäävä scifikompurointi, jossa lahjakkaat (miksei lahjattomatkin) näyttelijät käyvät keräämässä tilipussinsa pois kuleksimasta ilman sen suurempia elehtimisiä. Mark Hamill koittaa tietoisesti karistaa Luke Skywalkerin viittaa yltään partasuista pahista esittäessään, mutta varsin valjuksi lopulta jää sekin suoritus. Paxton on osassaan puolestaan ihan ookoo, muttei hänkään millään muotoa parasta osaamistaan tässä maanantaikappaleeksi helposti luokiteltavassa tekeleessä pääse esittelemään. Ben Kingsleyn osuus on sen verran lyhyt, että jos vessaan sitä ennen menet, niin takuulla suorituksensa missaat. Hukkaan aikaansa heittää myös toinen veteraaninäyttelijä F. Murray Abraham, jonka osuus vaikuttaa lähinnä pidennetyltä cameolta, ei juuri muulta. Niin ja olihan siellä Robbie Coltranekin mukana jossakin kohtauksessa, kun vain muistaisi vielä missä. 

Jotakin positiivista? Noh, Elmer Bernsteinin musa on sentäs laadukasta kuunneltavaa, vaikka sekin tuntuu väliin eksyneen täysin väärään elokuvaan. Sama pätee myös Then Jericon Big Area kipaleeseen, jonka voi halutessaan käydä kuuntelemassa tätä edeltävästä postauksesta. Menevän kuuloista poppia onpi kuulkaatten se. Siinäpä ne tärkeimmät taisi jo tullakin, joten enää on jäljellä tähtien anto, ja Slipstream saa meikältä yhden sellaisen. Enemmän jos antaisin, niin isosti silloin valehtelisin.