Kuvaus: Länsi-Saksassa majapaikkaansa pitävä terroristisolu Lokakuun ryhmä kaappaa väkivalloin matkaansa amerikkalaisen lentoyhtiön monikansallisen miehistön, joukossaan lukiossa koripalloa valmentavan Paul Hobartin (Brian Dennehy) ja vaimonsa Barbaran (Joanna Cassidy) lentoemäntänä työskentelevä tytär Karen (Helen Patton).
Terroristien el jefe Wolfgang Donner (Christoph M. Ohrt) vaatii kahden vangitun lajitoverinsa vapauttamista määräaikaan mennessä tai muutoin edessä olisi punatulkkujen verilöyly. On hänellä toinenkin toive, eli jenkkisotilaiden poistuminen maan puolikkaansa ilmapiiriä pilaamasta. Tätä toivetta emme voi tosin vahvistaa Donnerin sanomaksi, sillä sen meille paljastaa tämän televisioleffan turhimmaksi hahmoksi helposti nouseva tutkiva journalisti Max Greenwald (Ron Silver), josta tulikin tässä kohdin kerrottua kaikki tarpeellinen.
Hobartit ovat tapahtuneesta luonnollisesti hädissään ja niinpä he kääntyvät maansa hallituksen puoleen mahdollisen avun toiveessa. Mutta kuten me kaikki hyvin tiedämme USA:n hallitus ei tunnetusti neuvottele terroristien kanssa. Keskustelee sujuvasti kyllä, mutta ei missään nimessä neuvottele, joten sieltä suunnalta onkin siten turha odottaa apua minkäänlaista. Turhautuneena oman maansa päättävien elinten vitkasteluun Hobartin pariskunta suuntaa tiensä hetikohta Frankfurtiin, jossa sama peli sikäläisten
viranomaisten kesken saa jatkoa. Paul on jo heittää kirveensä kaivoon, kun varjoista esiin astuu Vickers (Anthony Valentine) niminen miekkonen, joka omaa spesiaalin setin taitoja, joita hyödyntämällä hän on kykeneväinen metsästämään, löytämään ja tarvittaessa tappamaan Wolfgangin alaisineen. Entinen SAS-operatiivi kun on. Paul puolestaan on käynyt armeijan. Oikein urheilujoukoissa palvellen, joten ei hänkään nyt sentään ihan täysin turha jäppinen ole. Hyvää hyvyyttään Vickers ei Patea suostu kuitenkaan auttelemaan, vaan vaatii palkkiokseen 35 000 dollarin verran riihikuivaa vihreäselkäistä. Paul suostuu maksumieheksi, mutta vain sillä ehdolla, että pääsee itse keikalle mukaan. Raivoisa terroristijahti ja siihen yhdistetty pelastusoperaatio on valmis alkamaan.
Tuomio: Viime vuosina olemme saaneet ihmeteltäväksemme ns. isätoimintaelokuvia, jossa tietyn koulutustaustan omaava vanhempi herrasmies lähtee potkimaan konnan ketaleita takalistoille milloin milläkin verukkeella. Raivoisa vastaisku lokeroituu tietyin piirtein tuohon mainitsemaani kategoriaan, vaikkakin sitten sillä erotuksella, että tämä pätkä on tehty 80-luvun loppupuolella televisiota ajatellen. Meno ja meininki onkin tasoltaan kesyehköä, joten mitään verikekkereitä luiden napsumisella höystettynä on turha odottaa. Suoran toiminnan sijasta Isin kosto onkin enemmän jännärin omainen tapaus, joka puolen välin paikkeilla jää liiaksi junnamaan virkamiesten saamattomuutta kuvaavaan kierteeseen. Loppua kohden meno onneksi kuitenkin piristyy, kun toiminnallinen vaihde isketään viimein päälle, ja Dennehykin pääsee näyttämään hetkellisesti kuka käskee ja komentaa. Lopun toiminnallisuus ei kuitenkaan valitettavasti riitä pelastamaan tuotoksen vajoamista keskinkertaisuuden pohjattomaan suohon, joten kaksi tähteä on tässä kohdin omiaan tälle televisioproduktiolle.
Ennen muinoin isätoiminnasta vastasivat Charles Bronson ja ystävät, mutta silloin termi oli vielä hakusessa ja tyydyttiin arkiseen vigilanteen. Merkittävin ero ennen ja nyt isätoiminnan kohdalla lienee se, että nykyiset isät ovat aina jotain lähitaistelutaitajia kun ennen faija vain ampui pahiksen.
VastaaPoistaTotta. Tässäkin tapauksessa isä on ihan tavallinen koripallovalmentaja, joka on kyllä käynyt armeijan, mutta urheilujoukoissa. Ne kaverit ei pahemmin taistelutaitoja ehtineet opettelemaan, sillä olivat aina jossakin pelireissulla näreessä kykkimisen sijasta.
Poista