Striking Distance (1993)

Kuvaus: Pittsburghin teollisuuskaupungin kaduilla lakia ja järjestystä työkseen valvova rikosetsivä Tom Hardy (Bruce Willis) valmistautuu isänsä Vincen (John Mahoney) kanssa matkaamaan poliisien tanssiaisiin. Matkaan tulee kuitenkin mutka, kun kaksikko hälytetään kesken kaiken jahtaamaan muiden ohella raitilla vauhdikasta pakomatkaa suorittavaa sarjamurhaajaa, jota Tomin setä Nick Detillo (Dennis Farina) epäilee vahvasti poliisiksi. Myös Tom epäilee samaa, sillä takaa-ajon tuoksinassa hän havaitsee karkuun epätoivon vimmalla pyrkivän rötöstelijän ajavan ajoneuvoaan kuin lainvartija ikään. Tarkka on Tomin silmä, ei muuta voi sanoa. Takaa-ajo saa onnettoman lopun, sillä Tomilta menee jalka, ja isä Vinceltä puolestaan henki. Niin ja se murhamies. Lipettiin livahti pahalainen hänkin.

Yllämainitun lisäksi Tomilla on edessään oikeudenkäynti, jossa hänen on määrä todistaa entistä partneriaan, Jimmy Detilloa (Robert Pastorelli) vastaan. Tom kun käräytti tämän liiallisen voiman käytöstä, josta syystä Jimmy velipoika Danny (Tom Sizemore) sekä suurin osa työtovereistaan pitää miestä täytenä törkymöykkynä. Ennen jutun käsittelyä ilmenee, että Vince Hardyn kuolemasta vastuussa oleva murhaaja on saatu kiinni, ja tunnistettu Douglas Kesser (Robert Gould) nimiseksi heppuliksi. Tom on pidätyksestä tästä sitä kuuluisaa toista mieltä. Rautoihin lätkäisty kaveri näyttää nimittäin liian nyhveröltä sukankuluttajalta, eikä miltään mielipuoliselta sarjahenkiltäottajalta. Tarkka on Tomin silmä, ei muuta voi sanoa.

Jimmy Detillo ei kuitenkaan kovasta odottelusta huolimatta koskaan saavu oikeusaliin tuomiotaan kuuntelemaan, vaan löytyy iltamyöhällä hengailemasta samalta sillankaiteelta, jolta äitinsä aikoinaan syöksyi Ahdin valtakuntaan kuolettavin seurauksin. Jimmy toistaa äitinsä tempun, saaden kyyneeleet virtamaan valtoimenaan niin Nickin, Dannyn kuin myös Tomin poskia pitkin. Danny syyttää raivoissaan Tomia veljensä kuolemasta, ajaen viimemainitun seurustelemaan lähemmin itsensä pullon hengen kera.

Kaksi vuotta myöhemmin Tom edustaa edelleenkin virkavaltaa, mutta ei enää rikosetsivänä, vaan Jokikyttänä ruorijuoppoja ja muita vesistöhörhöjä bongailemassa. Rinnalleen Hardy saa nuoren naispoliisin, Jo Christmanin (Sarah Jessica Parker), jonka tarkoituksena on pitää silmällä viinapirulle antautunutta kollegaansa. Pian kaupungin yli pyyhkii uusi murha-aalto, Tomin ollessa vakuuttunut tappajan olevan se ja sama, joka parisen vuotta takaperin pisti tylysti porukkaa kylmäksi. Hardyn mielestä kaikki keinot ovat sallituja hengenriistäjän kiikkiin saamiseksi. Mutta kun hänen entinen naisystävänsä löytyy raa'asta murhattuna, Hardy huomaa olevansa ykkösenä poliisin epäiltyjen listalla.

Tuomio: Rutiininomaista perusjännäriä tarjoileva Jokikyttä ei millään muotoa kuulu Bruce Willisin karriäärin parhaimmistoon, mutta paremman puuttessa senkin kertaalleen katselee ennen kuin selkäänsä ottaa. Willis esittää jälleen kerran tuliliemelle persoa pääjebua, joka kärsimästään krapulasta huolimatta onnistuu lopulta setvimään eteensä heitetyn rikosmysteerin sopivaksi asetetun kestoajan puitteissa. Krapula on tällä erää kuitenkin hieman lievemmän tyyppinen, sillä mitään Viimeisen partiopojan tai vaihtoehtoisesti Die Hard - koston enkelin tapaista jysäriä emme tällä erää pääse todistelemaan, vaan tämä darra on tosiaankin sellainen hangover light, joka (valitettavasti) pitää päähenkilömme kielenkannatkin kurissa liiankin hyvin. Mitään shaneblackimaisia sutkautuksia on siis Willisiltä tässä turha odottaa, vaikka muutama hyvä letkautus miehen suuhun onkin saatu silti istutettua. Mutta tämä onkin Jokikyttä, eikä mikään Die Hard, vaikkakin kansipaperi sen tyyppistä toimintaa kovasti meille lupaileekin. Ei pitäisi mennä moisia lupailemaan, jos se ei ole alkuunkaan totta.

Kastilista on Willisin lisäksi yllättävän kova, mutta eipä se ennenkään ole leffaa pelastanut, jos kässäripuolella mennään rytinällä metsähallituksen puolelle. Alkumetreillä elokuvan juonenkuljetus vaikuttaa varsin sekavalta päällekkäisine tarinoineen, joten ei ihme että katsojakin saattaa olla hetken aikaa hukassa, että mitäs hittoa onkaan oikein meneillään. Loppua kohden meno kuitenkin tasaantuu ja samalla hyytyy lopulta rutiininomaiseksi perusjännäriksi, johon on ripoteltu hitunen toimintaakin mukaan. Kastilista on siltikin kova, ja hieman ihmettelekin, että mites kaikki nuo mainitut nimet on onnistuttu saamaan menoon mukaan, kun meno ei niin kovin kaksista kuitenkaan ole. Semmoista kahden tähden arvoista, johon Sarah Jessica Parkerkin mahtuu mukaan vallan mainiosti.