Sivut

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Päivän boksibongaus: The Invisible Man - Complete Legacy Collection

Totuuden nimessä tuo tuli bongailtua jo toista viikkoa takaperin, mutta tuolloin en saanut aikaiseksi siitä postausta tehdä. Niinpä teen sellaisen nyt, kun en oikein muutakaan tähän hätään keksi ja kykene. Siitä enemmän joskus toiste, jos jaksan ja viitsin. Voi olla että en... kumpaakaan.

Mutta asiaan.... Kuten kuvasta jo ehkä (vasten leffojen teemaa) näkyykin, niin kyseessä on The Invisible Man - Complete Legacy Collection, joka pitää sisällään nelisen kipaletta sinireiskalevyjä, joilta taasen löytyy seuraavat elokuvalliset tuotokset...

The Invisible Man (1933)
The Invisible Man Returns (1940)
The Invisible Woman (1940)
Invisible Agent (1942)
The Invisible Man's Revenge (1944)
Bud Abbot & Lou Costello Meet the Invisible Man (1951)

Hieno boksi kaikessaan ja koko leffasarjaa itselleen havittelevalle aivan pakollinen hankinta. Yksittäisinä julkaisuina en muista noista oikeastaan muita nähneeni, kuin Claude Rainsin taidokkaasti tähdittämän originellin. Muutkin Universalin hahmot ovat saaneet vastaavanlaisen julkaisun, mutta niistä lisää sitten, kun joskus kohdalleni osuvat.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Traileri: Star Trek - Picard (2020)

Star Trek: Discovery osoittautui sitten (ainakin omasta mielestäni) lopulta isomman luokan tuhnuksi. Tästä kiitos Alex Kurtzmanille, jolla tuntuu olevan ilmiömäinen taito pilata kaikki mihin ryhtyy. Muistatte varmaan mitä tapahtui Universalin Dark Universelle?

Kurtzman on (ainakin osittain) mukana myös Picardin tekijäpoppoossa. Trailerinsa perusteella Picard kuitenkin vaikuttaisi ainakin näin alustavasti katsottavammalta tapaukselta kuin Discovery. Tuttuja naamoja menneiltä on saatu muitakin huijatuksi mukaan SirPatStew:n lisäksi. Saas nähdä nyt sitten onko Picardista mihinkään vai pettääkö sekin porukat pahoin Discon tavoin. Itse suhtaudun tähän tulevaan sarjaan varovaisen epäluuloisella varauksella.

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Traileri: Creepshow (2019)

Kahdesta ensimmäisestä Creepshow leffasta tykkäsin (ja tykkään edelleenkin) kuin hullu puurosta. Kolmas taasen olikin sitten sellaista kuraa, että sen mielelläni jätän suosilla mainitsematta kokonaan, kun elokuvat puheeksi joskus tulevat. 

Tuo yllä oleva ja pois katseltava traileri ei ole leffa sellainen, vaan televisiosarjan vastaava, joka onnistui yllättämään minut positiivisesti. Joutuu vilkaisemaan, josko itse sarjakin niin tekee, kun aikanaan ulos jostakin tuutista tulee.

Instant Justice (1986) aka Marine Issue aka Madrid Connection

Kuvaus: Scott Youngblood (Michael Paré) on Yhdysvaltain merijalkaväen kersantti, jolle kaikenlainen sankarointi ja urotekoilu on jokapäiväistä arkea. Suurlähettillään hengenkin Scott pelastaa rutiininomaisesti aamulenkin yhteydessä. Pian tapahtuneen jälkeen Scott saa puhelun siskoltaan Kimiltä (Lynda Bridges), joka on ajautunut pahoihin vaikeuksiin huumeita diilaavien ja paritusta siinä ohessa harjoittavien rikollisten, Dutchin (Scott Del Amo) sekä Silken (Eddie Avoth) kanssa. Scott haluaa luonnollisesti auttaa pulaan joutunutta siskoaan, suunnaten tiensä siltä seisomalta Madridiin, vain kuullaakseen Kimin tulleen murhatuksi rikollisten toimesta. Paikallinen poliisi osoittatuu sen verran saamattomaksi, että saadakseen syylliset vastuuseen tekosestaan, on Scottin otettava oikeus omiin käsiinsä. Sillä vain siten hän tulisi saamaan upseerin arvolleen sopivan kostonsa...

Tuomio: Umpisurkea, mutta suurimmaksi osaksi juuri sen vuoksi viihdyttävä toimintaräpellys, jossa nyrkit viuhuvat kömpelösti, kumi palaa, ruuti on kuivaa ja huonosti kirjoitetut one-linerit täyttävät ilman koko puolentoista tunnin kestonsa ajan. Niin ja Whitesnaken videoista tutulla Tawny Kitaenilla on isohko tukkalaite. Jäi tuottajana 80-luvulla enimmäkseen häärineen Craig T. Rumarin ainoaksi käsikirjoitustyöksi. 

Elokuvana:                Pölhöviihteenä:

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Ride in a Pink Car (1974)

Kuvaus: Gid Barker (Glenn Corbett) palaa takaisin kotikonnuilleen Bentoniin, Floridaan, mesottuaan sitä ennen kaksi viimeistä vuotta Vietnamin viidakoissa. Vastaanottonsa on kaikkea muuta kuin ystävällinen, sillä asukkaat ovat pitäneet Gidiä jo aikaa sitten tyhjää potkaisseena. Kyläpahasensakin on jotenkin kummassa päätynyt roistomaisten ihmisten hallintaan. Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä käy ilmi, että vaimonsa Sheryl (Ivy Jones) on mennyt Gidin poissa ollessa nainut tämän veljen, Frankin (Edward Faulkner). Kovin hyvin eivät pullat siis ole uunissa Gidin kannalta, mutta asiat voisivat toki olla huonomminkin... 

....ja kohtalon oikusta pian ne sitä ovatkin. Gid nimittäin ajautuu nopeasti nokkapokkasille entisten ystävien ja kylänmiesten kanssa, ampuen vahingossa hengiltä Jeff Richmanin (Morgan Woodward) pojan Buckin (Minor Mustain). Muut ovat tapahtuneesta luonnollisesti kärmeissään, haluten hirttää Gidin kostoksi pois päiviltään siltä seisomalta. Gid ei moiseen aio suostua, vaan ottaa vaaleanpunaisen ajoneuvon luvattomasti käyttöönsä pakomatkaansa silmälläpitäen. Seurakseen Gid nappaa entisen vaimonsa Sherylin sekä kaverinsa Rain 'Rainy' Eaglenin (Erni Benet), ilkeiden kyläläisten krooniseksi silmätikuksi tahtomattaan päätyneen natiivin amerikkailaisen. Hippulat vinkuen kolmikko katoaa mutkaista tietä näkymättömiin, armoton lynkkauspoppoo tiukasti kannoillaan....

Tuomio: Tutunoloisella tarinankaarella varustettu toimintadraama, joka kovasta yrityksestään huolimatta jää kuitenkin lopulta harmittavan valjuksi katsomiskokemukseksi. Paikoin jopa tylsäksikin, ja sellainen ei ole koskaan hyväksi tämän tyyppisissä tuotoksissa. Toiminnallisesti kuolleita hetkiä on siis jokunen liialti, eikä draamapuolikaan aina pelaa ihan siten, kuin tekijät sen ehkä alunperin halusivat toimivan. Harmi sinänsä, sillä muutamia juttuja uudelleen miettimällä ja yksityiskohtia puhtaammaksi hiomalla Takaa-ajosta olisi hyvinkin voinut tulla yksi 70-luvun klassikkopätkistä, jonka tuoksinassa pelti rytisee, ruuti on kuivaa ja kyyti kylmää. Tällaisenaan se ei sitä valitettavasti ole, vaan se on kaikessaan helposti unohduksiin painuva tuotos, jolle kaksi tähteä on juuri oikea määrä annettavaksi.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Traileri: Jacob's Ladder (2019)


Oliko tämä(kin) nyt ihan pakko mennä tekemään uudestaan? Ilmankin oltaisiin nimittäin pärjätty vallan mainiosti.

Jotakin positiivista? Noh, ainakin se, etteivät tekijät ole apinoineet orjallisesti kaikkea originaalista, vaan antaneet oman twistinsä tuotannolleen. Josta syystä tämän leffan olisi mielestäni voinut nimetä ihan omaksi teoksekseen, ja jättää koko remake kuvio siten siitä kokonaan pois.

Mites te muut? Mitä olette mieltä vai oletteko mitään? Sana on vapaa tuttuun tapaan tämän tekstin alta löytyvässä kommenttiosiossa. 


The Phantom of the Opera (1989)

Kuvaus: Christine Day (Jill Schoelen) on nuori ja lupaava sopraanon alku, joka haaveilee loistokkaasta oopperalaulajattaren urasta New Yorkissa. Jotta paikka auringossa avautuisi, on Christinen löydettävä esitettäväkseen laulu, jolla hän löisi itsensä läpi koe-esiintymisessä kertalaakista. Managerinsa ja ystävättärensä Megin (Molly Shannon) suosiollisella avustuksella sopiva viisu löytyykin kirjaston harvinaisten, painosta jo hyvän aikaa sitten loppuneiden teosten joukosta. Se on sävellys, jonka tekijäksi paljastuu suuri tuntemattomuus, eli mies nimeltä (Robert Englundin esittämä) Erik Destler. 

Tytöt ottavat kappaleen matkaansa, aikomuksenaan esittää se seuraavassa koe-esiintymisessä. Näin tapahtuukin, mutta niin kovin kohtalokkain seurauksin. Lavasteissa oleva hiekkasäkki nimittäin ottaa ja putoaa, lyöden osuessaan Christinen tainnoksiin. Herätessään Christine löytää itsensä vuoden 1885 Lontoosta, oopperan lavalta, keskeltä Oopperan kummituksen selkäpiitä karmivan hirvittäviä tapahtumia...

Tuomio: Gaston Leroux'n samaa nimeä kantavaan romaaniin pohjautuva kauhistelu, johon perustarinan lisäksi on ympätty hieman slasher-leffoista tuttuja elementtejä. Verta ja suolenpätkiä nähdäänkin siinä määrin, että täällä meillä kotoisesta VHS-julkkarista elokuvatarkastamon askartelupoppoo leikkaisi raaistavaa materiaalia pois 47 sekunnin edestä. Kruegerin Freddynä paremmin tunnettu (ja sen vuoksi tähänkin palkattu) Robert Englund tekee kummituksena perusvarman roolisuorituksen, josta ei mieleen juuri mitään jää, mutta jota ei tarvitse sen isommin hävettäkkään. Muut näyttelijät tuntuvat olevan mukana vain mukana olemisen vuoksi. Kyllä tämän nyt kertaalleen katsoo, mutta uudelleen katsomista se tuskin sen kummemmin kestää. Kaksi tähteä. Ei enempää. Ei vähempää.