Kuvaus: Christine Day (Jill Schoelen) on nuori ja lupaava sopraanon alku, joka haaveilee loistokkaasta oopperalaulajattaren urasta New Yorkissa. Jotta paikka auringossa avautuisi, on Christinen löydettävä esitettäväkseen laulu, jolla hän löisi itsensä läpi koe-esiintymisessä kertalaakista. Managerinsa ja ystävättärensä Megin (Molly Shannon) suosiollisella avustuksella sopiva viisu löytyykin kirjaston harvinaisten, painosta jo hyvän aikaa sitten loppuneiden teosten joukosta. Se on sävellys, jonka tekijäksi paljastuu suuri tuntemattomuus, eli mies nimeltä (Robert Englundin esittämä) Erik Destler.
Tytöt ottavat kappaleen matkaansa, aikomuksenaan esittää se seuraavassa koe-esiintymisessä. Näin tapahtuukin, mutta niin kovin kohtalokkain seurauksin. Lavasteissa oleva hiekkasäkki nimittäin ottaa ja putoaa, lyöden osuessaan Christinen tainnoksiin. Herätessään Christine löytää itsensä vuoden 1885 Lontoosta, oopperan lavalta, keskeltä Oopperan kummituksen selkäpiitä karmivan hirvittäviä tapahtumia...
Tuomio: Gaston Leroux'n samaa nimeä kantavaan romaaniin pohjautuva kauhistelu, johon perustarinan lisäksi on ympätty hieman slasher-leffoista tuttuja elementtejä. Verta ja suolenpätkiä nähdäänkin siinä määrin, että täällä meillä kotoisesta VHS-julkkarista elokuvatarkastamon askartelupoppoo leikkaisi raaistavaa materiaalia pois 47 sekunnin edestä. Kruegerin Freddynä paremmin tunnettu (ja sen vuoksi tähänkin palkattu) Robert Englund tekee kummituksena perusvarman roolisuorituksen, josta ei mieleen juuri mitään jää, mutta jota ei tarvitse sen isommin hävettäkkään. Muut näyttelijät tuntuvat olevan mukana vain mukana olemisen vuoksi. Kyllä tämän nyt kertaalleen katsoo, mutta uudelleen katsomista se tuskin sen kummemmin kestää. Kaksi tähteä. Ei enempää. Ei vähempää.
No nyt sitten Argenton ohjaus samasta aiheesta arvosteluun?
VastaaPoistaTäytyy kahtoa sekin alta pois jossakin kohtaa.
PoistaKatsoin tämän joskus muinoin kun kasetin ostin, mutta edes tutusta tarinasta huolimatta en muista sisällöstä oikeastaan mitään. Ei siis tainnut tehdä vaikutusta ja jos se ei toistoa kestä niin kakkoskierroskin taitaa kadota jonnekin tulevaisuuden utuun. Englundin leffoja ei kyllä nykyisin suuremmin tule vastaan, kun tuoreimpana mielessä lilluu jokin 2001 Maniacs.
VastaaPoistaTaisi olla toinen (ja samalla se viimeinen) kerta, kun tämän tulin katsoneeksi. Lähinnä arvostelun kirjoittamista ajatellen. Muutoin tuskin olisin uudelleen tätä katsottavaksi ottanutkaan.
PoistaHarvemmin Englundin muita juttuja Freddyjen ulkopuolelta tosiaan vastaan nykyään tulee. Tosin en minä etsimällä kyllä niitä ole etsinytkään, joten saattaa sekin olla yhtenä syynä siihen.