Sivut

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Leffamusa - Born to be Alive - Patrick Fernandez

Kyseinen kipale löytyy Chevy Chasen tähdittämän Vegas Vacationin soundtrackilta.




maanantai 29. joulukuuta 2014

I See What You Did There

Joo, tiedän. Edellisessä postauksessa totesin palaavani blogin pariin vasta ensi vuoden puolella. Mutta kun nyt kävi niin, että tuo Blood Stone oli sisällöltään oli sisällöltään sitä luokkaa lyhyehkö, että sen läpi pelaamisessa ei kauaa nokka tuhissut. Kaksi iltaa sen parissa meni, vaan halutessani olisin sen voinut läpäistä illassakin. Sen verran tyrmistynyt olin, ja olen edelleenkin, etten sitä toista peliä tohtinut edes aloitella. Lisää tyrmistystä aiheutti myöskin kaupassa bongaamani, ja tätä blogipostausta varten ostamani sarjakuvan kansi....


Hmmm... tuossa kannessa jotakin tuttua. Aivan kuin olisin nähnyt vastaavanlaisen ilmentymän joskus ennenkin. Mutta eihän se voi olla mahdollista. Eikait nyt kansitaiteen tekijä ole voinut sortua helppoon, kierrättäen jotakin aiemmin tehty. Vai onko sittenkin....


En pahemmin meemeistä perusta, mutta nyt on kyllä ihan pakko heittää kehiin yksi sellainen...


lauantai 27. joulukuuta 2014

You Know The Name...


Meno täällä blogiastaniassa on tällä hetkellä sen verran hiljaista, että käytän tilaisuutta hyväkseni, ja vetäydyn hetkeksi pelailun ihmeelliseen maailmaan.

Paluu blogin pariin tapahtuu, jahka 007 on saanut tehtävänsä suoritettua. Eli näillä näkymin ensi vuoden alkumetreillä. Että näin. Ei mulla muuta tähän hätään. :D




torstai 25. joulukuuta 2014

Lahjaksi saatua: Star Trek Pop-ups

Joulua edeltäneellä Trek-teemalla jatketaan. Sain nimittäin lahjaksi Star Trek aiheisen Pop-ups kirjan, joka pitää sisällään - hieman yllättäenkin - Star Trek aiheisia Pop-uppeja. Kirjan kannen näette itse ottamassani otoksessa tuossa alla, mutta niitä Pop-uppeja en onnistunut taltiomaan kovinkaan tasokkaasti, joten joudutte tyytymään netistä löytyneisiin korvikkeisiin.




"Resistance is futile" 

"The Trouble with Tribbles"

"Faith of the Heart"

Luulempa hyvinkin, että saitte jo juonen päästä kiinni, joten en postaile tuon enempää kirjasta löytyviä kuvajaisia. Opuksen lisäksi sain joulupukilta myöskin lahjakortin leffadivariin, jonka tuhlaamista tässä jo malttamattomana odottelen. Niistä löydöksistä sitten enemmälti myöhemmin, jahka korttini olen törsännyt. Watch this space! :D

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Dominique is Dead (1979) aka Dominique aka Avenging Sprit


Kuvaus: Dominique (Jean Simmons) parka. Avioliittonsa miehensä Davidin (Cliff Robertson) kanssa on laakia vaille vainaa. Yhteistä aviovuodetta ei enää jaeta entiseen malliin, vaan kumpainenkin nukkuu yönsä ison talon eri puolilla sijaitsevissa huoneissa. Mielenterveydellisetkin ongelmat piinavat Dominiqueta, eikä asiaa auta yhtään se, että David käyttää tätä seikkaa häikäilemättömästi hyväkseen. Ajamalla rahanahneuksissaan vaimopoloaan kohti hulluuden portteja. Ukon retale nähkääs kehuu olevansa isommankin luokan pisnismies, mutta paksun rahatukon sijasta taskunpohjalta löytyy vain pelkkää nöyhtää. Hyvä, jos väliin edes sitä.

Dominique huomaa vähitellen jonkin olevan pielessä, kääntyen hädissään avun toivossa taloon juuri saapuneen autonkuljettajan, Tonyn (Simon Ward) puoleen. Safööri kuitenkin kieltäytyy auttamasta naispoloa, peläten niin tehdessään menettävänsä työpaikkansa samoin tein. Henkinen terrori jatkuu siis entiseen malliin, mutta ei kuitenkaan kovin pitkään. Taisteluväsymyksestä kärsivä Dominique tekee epätoivoissaan lopullisen ratkaisunsa hirttäytymällä pois päiviltään.

Hautajaiset vietetään Davidin odotellessa kieli pitkällä vaimovainaansa rahojen kilahtamista omalle pankkitililleen. Matkaan tulee kuitenkin pienoinen, mutta silti isohko mutka. Käy nimittäin ilmi, että Dominiquen pyynnöstä testamenttinsa luettaisiin julki vasta hääpäivänään. Fakta, josta David ei jaksa olla järin innoissaan. Rahalle perso leskimies saa pian muutakin pohdittavaa, sillä muutoin niin tyhjäksi jäänen talon käytävillä liikkuu olento, joka ulkoisesti muistuttaa hyvin paljon edesmennyttä vaimoaan. Mutta eihän se ole mitenkään mahdollista. Dominiquehan on kuollut... vai onko sittenkään?

Tuomio: Dominique on kuollut... ja niin saattaa olla osa tämän leffan katsojistakin, joille tuotosta seuratessa on hyvinkin voinut käydä samoin, kuin sille lentokoneessa Ted Strikerin vieressä istuneelle mummolle. Eikä se toisaalta mikään ihme olisi, sillä tämä leffa laahustaa väliin eteenpäin kuin zombie liisterissä, sortuen kummittelukohtauksissaan toistamaan liiaksikin itseään. Loppumetreille sijoitettu tuplatwistikään ei onnistu pelastamaan tätä pätkää uppoamasta keskinkertaisuuden synkkään suohon. Sääli sinänsä, sillä näyttelemispuoli on kaikin puolin tasokasta, eikä tarinassa itsessäänkään sinänsä mitään vikaa ole. Toteutus se on, joka tässä mättää. Ei nyt ehkä totaalisen katastrofaalisesti, muttei juuri toisinkaan.

The Dead of Night is Alive With the Dead

Otetaas tähän kohtaan tämän vuoden viimeiset leffahankinnat...


Das Cabinet Des Dr. Caligari aka The Cabinet of Dr. Caligari: Saksalainen mykkäpätkä, jossa yhdistyvät selkäpiitä karmiva kauhu ja ekspressionismi mitä parhaimmalla tavalla. Ehta klassikkohan se tämä on.

The Ed Wood Collection - A Salute To Incompetence: Pitää sisällään seuraavat Ed Woodit: Glen or GlendaJail BaitNight of the GhoulsPlan 9 From Outer SpaceBride of the MonsterThe Violent Years.

The Bad Seed: Ei haisua harmaintakaan tästä leffasta, mutta kansi lupailee sen olevan isomman luokan shokkeri, joten eikait se silloin huono voi olla.

Metallimania: Metallica aiheinen hupidokumentti, jossa nähdään haastateltavina vaihteleva kirjo Metallicasta innostuneita faneja, Eli toisin sanoen pilleripäissään tai kaljoissaan olevia hiippareita, joista itse Erkkikkään ota mitään selvää.

Air Guitar Nation: Ilmakitaroinnista kertova dokumentti. Ei sen kummempaa.

Bloodfist: No nyt löytyi tämä ykkösosakin. Siellä se oli divarin hyllyssä, mutta aivan alimmaisella hyllyllä ja kaikkien muiden leffojen taakse piilotettuna. Lieneekö joku sen sinne jemmannut siinä toivossa, että voisi myöhemmin sen sitten käydä lunastamassa pois. Noh, se on myöhäistä nyt.


Return of Sabata aka È Tornato Sabata... Hai Chiuso Un'altra Volta!: Sabata tekee paluun.

Lethal Force: Kotikutoista ja pienibudjettista toimintaa Tarantinon ja John Woon tyyliin.

The Long Riders: Legendaarisen äksönohjaajan Walter Hillin luotsaama länkkäri, jonka erikoistuutena voidaan pitää sitä, että sen pääosissa nähdään yhteensä nelisen kipaletta veljespareja. Quaidit, Keachit, Carradinet ja Guestit.

Downhill Racer: Talviolympialaisiin ja laskettelun kiehtovaan maailmaan sijoittuva draama, jonk pääosissa heiluvat Robert Redford ja Gene Hackman.

Return to Sleepaway Camp: Angela is back... with a vengeance!

The Legacy: Rikki menneen VHS-nauhan korvaava versio. ...noirin kirjoittaman arvostelun voipi käydä halutessaan lukemassa täältä.


Dead Space - Downfall: Dead Space videopelin animaatiollinen esiosa.

Barbarella - Queen of the Galaxy: Jane Fondan tähdittämä avaaruusseikkailu, josta olen kyllä kuullut paljon, mutta jota en kuitenkaan koskaan ole katsonut. Turhana tietona mainittakoon, että Duran Duran sai nimensä tässä leffassa esiintyvän hahmon mukaan. Pienoisen modifoinnin läpikäyneenä tosin.

Pandorum: Ei kovinkaan kaksinen pätkä, mutta kun tässä versiossa on mukana kommenttiraita, niin tulin sen hommanneeksi lähinnä sen vuoksi.

The Mark of Zorro: Tämä pätkä tulikin jo tuossa arvosteltua.

Meltdown - Days of Destruction: Palasiksi räjäytetyn asteroidin palaset uhkaavat tuhota planeettamme. Ja vain Casper Van Dien voi meidät tältä devastaatiolta pelastaa. Nyt näyttää siltä, ettei hyvältä näytä.

Street People aka Gli Esecutori: Edellise Moore bongauksen suhteen kävi huono paperi, Siitä kun hävisi puolivälissä äänet kokonaan. Toivottavasti nyt ei käy niin.


tiistai 16. joulukuuta 2014

Olemattomia Yöjuttuja

Tylsyyttä tappaakseni tulin jälleen kikkailleeksi kuvankäsittelyohjelmalla. Tällä kertaa väsäilin parisen kipaletta oikeasti olemattomien Yöjuttujen kansilehtykäisiä. Alta voitte pällistellä millaisia niistä lopulta tuli.


The Mark of Zorro (1940)


Kuvaus: Espanjassa tappamisen jaloja taitoja harjoittava Don Diego Vega (Tyrone Power) saa isältään Don Alejandrolta (Montagu Love) kiireisen viestin, jossa tämä pyytää poikaansa palaamaan mitä pikimmin takaisin kotikonnuilleen Los Angelesiin. Don Diego tekee työtä käskettyä, tarjoten kuitenkin ennen lähtöään tovereilleen kierroksen paikallisessa pystybaarissa. Reilu miekkonen kun on.

Los Angelesiin saavuttuaan Don Diego huomaa jonkin siellä olevan vialla ja pahasti. Isäpappansa Don Alejandro, joka toimi pueblon jalomielisenä alcaldena, on väkipakolla syrjäytetty toimestaan, ja vallan ovat kaapanneet käsiinsä läpeensä mätä capitán Esteban Pasquale (Basil Rathbone), sekä lierohko pormestari Don Luis Quintero (J. Edward Bromberg). Kumpainenkin tästä katalasta kaksikosta kohtelee pueblon asukkeja kuin saastaa, riistäen heiltä armotta vaivalla ja tuskalla ansaitsemansa roposet jatkuvasti nousevien verojen muodossa. Don Diego ei moista meininkiä sulata, ja hän päättääkin ruveta välittömiin vastatoimiin pahoin korruptoitunutta eliittiä vastaan. Ei kuitenkaan omana itsenään, vaan naamioituna, mustiin pukeutuvana Zorrona, jonka tehtävänä on puolustaa miekallaan niitä, jotka itse eivät siihen kykene...

Tuomio: Harmiton ja hyväntuulinen entisaikojen seikkailupätkä, jonka parasta antia ovat ehdottomasti taidokkaasti toteutetut miekkailusessiot. Niitä tosin olisi saanut olla hitusen enemmänkin, samoin kuin muutakin äksöniä, mutta en minä silti valita, sillä kyllähän tämä näinkin toimi varsin viihdyttävästi. Uudelleen lämmitelty versio Douglas Fairbanksin tähdittämästä samaa nimeä kantavasta mykkäfilmistä. Pohjautuu Johnston McCulleyn kirjoittamaan tarinaan The Curse of Capistrano.            


torstai 11. joulukuuta 2014

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Päivän boksibongaukset


Kirpparireissu osoittautui jälleen kerran löytöjen kannalta erittäin hedelmälliseksi. Mukaan tällä erää lähti kaksikin kipaletta klassikkopätkistä koostuvia bokseja. Seuraavassa pienimuotoista infon tynkää kummankin lotjun sisälmyksistä linkkeineen päivineen....

Die Bela Lugosi & Boris Karloff Edition (Saksajulkaisu, englanninkielisellä ääniraidalla varustettuna.)

1. The Black Cat 2. The Raven 3. Tower of London 4. Black Friday 5. The Invisible Ray

15 Horror Movies

1. Night of the Living Dead 2. House on Haunted Hill 3. Carnival of Souls 4. I Bury the Living 5. Blood Tide 6. Fangs of the Living Dead 7. Bloody Pit of Horror 8. The Undertaker and His Pals 9. Nightmare Castle 10. Dementia 13 11. Count Dracula and His Vampire Bride 12. The Last Man on Earth 13. The Pyx 14. Dominique is Dead 15. The Ghost

Noilla luulisi yhdet joulunpyhät menevän varsin nohevissa merkeissä, sillä onhan tuossa aika läjällinen mielenkiintoista katsottavaa. Mutta joo. Tämmöisiä bokseja tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taasen tuttuun tapaan jotakin ihan muuta.

Tape 407 (2012) aka Area 407


Kuvaus: On uudenvuoden aatto. Siskokset Trish (Abigail Schrader) ja Jessie (Samantha Lester) istuvat kumpainenkin reittilennolla New Yorkista Los Angelesiin. Kesken reissun kone joutuu keskelle voimakasta turbulenssia, ja niinhän siinä lopulta käy, että tonttiinhan sieltä tullaan isoa lujaa. Onnettomuudesta hengissä selvinneet löytävät itsensä keskeltä ei mitään. Yksin he eivät kuitenkaan ole, sillä yön pimeydessä heitä vaanii tuntematon, verenhimoinen saalistaja, jolta armoa ja ymmärrystä on turha odottaa...

Tuomio: Villisti sinne tänne heiluva kamera. Äärimmäisen ärsyttäviä henkilöhahmoja. Huutamista ja päätöntä ryntäilyä, ja hirviö jota emme edes kunnolla pääse näkemään. Loppuun kalutun found footage genren mitään uutta tarjoamaton tekele, jota ilmankin olisimme varmasti pärjänneet vallan mainiosti. Jatko-osan piti ilmestyä vuonna 2013, mutta ilmeisesti jotakin on sen suhteen mennyt vikaan, kun sitä ei ole pahemmin missään näkynyt. Saatan tosin olla väärässäkin, joten jos joku tietää paremmin, niin sana on kommenttiosiossa tuttuun tapaan vapaa.





Samannäköiset:


maanantai 8. joulukuuta 2014

Traileri: Terminator - Genisys (2015)

Liikkuvan julisteen voipi halutessaan käydä katsastamassa täältä.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

There Is No Known Cure.....for MURDER

Muutama löytö tähän väliin...


The Ice Pirates: Eli kansanomaisemmin Jäävuoren ryöstäjät. Tämä on joskus kauan sitten tullut viimeksi nähtyä, joten nyt kun se kohdalle osui, niin pääsen verestelmään muistojani sen parissa.

Dreamscape: Tokihan tämä jo hyllystä ennestäänkin löytyi, mutta koska satun pitämään Drew Struzanin kansitaiteesta, olin pakotettu tämän variaation ostamaan.

Attack of the 50ft Woman: Silkkaa pölhöyttä ja tietysti jättimäinen Daryl Hannah tallomassa kaiken mahdollisen littanaksi. Että näin.

Martin: George A. Romeron tirehtöröimä, hieman erilainen vampyyritarina,

Suddenly: Tuossa taannoin tulin hommanneeksi Uwe Bollin Assault on Wall Streetin. Noh, nyt se leffa sai sitten kaverikseen saman heppulin luotsanneen Suddenlyn. Riimeikki Frank Sinatran aikoinaan tähdittämästä, samaa nimeä kantavasta filmatisoinnista.

Bad Dreams & Visiting Hours: Ekassa leffassa nähdään pahoja unia. Jälkimmäisessä taasen William Shatner ja Michael Ironside hillumassa hulluna psykoveneenä.

Sokerina pohjalla muutama soundtrack....




perjantai 5. joulukuuta 2014

I've Seen Enough Horror Movies to Know Any Weirdo Wearing a Mask is Never Friendly







Otin hieman ennakkoa ensi keskiviikkona kohdalleni osuvan syntymäpäivän suhteen, ja ostin itselleni lahjuksen. Veikeä kapistus, eiköstä vain?

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Mielensä pahoittanut

Aamusella poikkesin keskustassa, ja siellä sijaitsevissa liikkeissä, joissa myös liikkuvaan kuvaan ja ääneen perustuvia tuotoksia myydään. Eli toisin sanoen divareissa ja kirppareilla. Mukaan lähti yhtenä tuo vieressä näkyvä rogermooreilu. Muutakin tuli hommattua, mutta niistä sitten enemmälti joskus toiste, Keskitytään nyt tällä erää Pahan kasvoihin.

Aikani keskustassa kierrettyäni palasin sitten lopulta kotiin. Ajattelin, jotta katselen heti Mooren pois, ja sitten jos jaksan, niin jotakin muutakin. Noh, Moore lävähti levylautaselle. Playta painettiin. Mukava asento etsittiin ja eikun katselemaan. Aluksi kaikki sujui loistavasti. Vähän liiankin loistavasti, jolloin hälytyskellojen olisi pitänyt olla valmiudessa siihen, että jotakin menee vielä pieleen.

Chapter ysin kohdalla jotakin sitten meni pieleen. Leffasta nimittäin katosi äänet tyystin. Kuva kyllä näkyi, tekstityskin. Mutta ei ääniä. Mykäksi män hän. Ensin tietysti ajattelin, että olin vahingossa painanut säätimelläni äänen pois. Vaan sepä ei ollut mahdollista, sillä säädin ei ollut sillä hetkellä hallussani. Seuraavaksi tuumailin, että kyseessä on jokin hetkellinen häröily, ja skippailin pari chapteria eteenpäin tätä nerokasta teoriaani testatakseni. Se teoria ammuttiin nopeasti alas mykkyyden jatkuessa edelleenkin. Aina leffan loppuun saakka. Kyllä minä niin mieleni kuulkaas tästä pahoitin. Tässä nyt sitten mietin, että mitä minä tuon osittaisen mykkäleffan kanssa teen. Vienkö sen takaisin divariin, ja otan tilalle jotakin muuta, vai uhraanko sen Suurelle Cthulhulle. Jotenkin tuo jälkimmäinen vaihtoehto kiehtoo minua, vaikka hyvin tiedän, että mitään hyvää moisesta tempauksesta tuskin seuraa. Sen verran tarkkaan olen Lovecraftini nääs lukenut.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

He's the Ultimate Killer, She's the Perfect Weapon

Muutama viimeaikainen leffahankinta tähän kohtaan...


The Longest Yard: Burt Reynolds joutuu vankilaan ja kokoaa siellä sitten ympärilleen joukkueen isoja ukkoja, jotta voivat pelata amerikkalaista jalitsua vartioita vastaan. Ei ollenkaan hassumpi urheillullinen pläjäys.

Jaded: Ei haisua harmaintakaan tästä pätkästä. Kannen perusteella voisi päätellä sen kuitenkin kertovan tyttöjen välisestä ystävyydestä.

For the Cause aka Final Encounter: Dean Cainin ja Thomas Ian Griffithin tähdittämä scifipökkelöinti, jonka parissa tulee luultavasti hörähdeltyä enemmän kuin laki sitä sallii.

Ghost Lake: Järvi joka kummittelee... tai jotain. Kansi on hiano. Elokuva luultavasti ei.

Betrayal: Kannen perusteella luvassa on jälleen jonkin sorttista tyttöjen välistä ystävyyttä.

Fear X: Tanskalaisohjaaja Winding Refnin ensimmäinen Hollywood pätkä, jonka ainakin muistelen olevan ihan kohtuullisen kelvollista katsottavaa.


Poison Ivy & Poison Ivy 2 - Lily: Tuon ykkösen olen joskus kauan sitten nähnyt, mutta tämä Alyssa Milanon kakkososa onkin sitten täysin uusi tuttavuus meikäläiselle. Kuten olisivat myös kakkosen jälkeen tehdyt jatkeetkin, joita en kuitenkaan tässä kohdin omista.

Devils of War: Natsizombiepätkä, jonka kansitaiteessa on jotakin niin kovin tuttua.

Hard to Kill: Vaikeasti tapettavan aasialaisjulkaisu. Kun halvalla sain, niin ostin pois.

The Dark Crystal: Viimeksi nähnyt tämän kakarana, joten ajattelin hieman verestellä muistoja katsomalla sen uudestaan. Kahdenlevyn erikoisversio, jossa mukana ihan kiitettävästi ekstrojakin.

City of Fear: Gary Danielsin tähdittämä turpaanmättöooppera. Ei sen kummempata.


Witch Crow: Mark Dacascosin lyhytikäiseksi jääneen The Crow televisiosarjan kahdesta peräkkäisestä jaksosta koostettu elokuvalliset mitat täyttämä edesottamus, joka ei tasoltaan pahemmin päätä jaksa huimata, mutta menee mukana taustahälynä jotakin muuta puuhaillessa.

Demons Underground aka The Burrowers: Kauhuelementeillä höystetty länkkäri, jonka näköjään eräs toinenkin bloginpitäjä on kokoelmiinsa hankkinut.

The Boogeyman: Ulli Lommelin paras elokuva?

Blade: Ennestään jo tuolla hyllyssä, mutta tässä versiossa on parempi kansi. Niin ja ekstrojakin taitaa löytyä enemmän, kuin siitä aiemmin hankkimasta julkaisusta.

Soylent Green: Soylent Green is made of... jaa enpäs sanokaan mistä.

The Last Temptation of Christ: Viimeksi nähnyt tämän vissiin silloin, kuin se vuokravideona ulos pukattiin. Pieni kertaus ei liene tämänkään leffan kohdalla pahitteeksi.

Ja sokerina pohjalla:



Hmm... Samurai Ninja? Mutta eihän se voi olla mitenkään mahdollista. Sitä ollaan joko Samurai tai sitten ninja, mutta ei molempia yhtäaikaa. Eihän Mick Jaggerkaan ole samaan aikaan Rollari ja Beatle. Mitään logiikkaa taas tuossakaan tittelissä... :D

perjantai 28. marraskuuta 2014

Portaali Helvettiin


Klikkaa kuvaa tietääksesi enemmän.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Bruce Lee Has Done the Impossible... ...HE'S SURPASSED HIMSELF!!!

Muutamat hankinnat tähän kohtaan...


Look, Up in the Sky: The Amazing Story of Superman: Teräsmiehen historiikki dokumentaariseen muotoon sovitettuna. Kertojana Lex Luthoriakin näytellyt Kevin Spacey.

Sherlock Holmes Collection: BBC:n tuottama ja Peter Cushingin tähdittämä Sherlock Holmes kokoelma. Pitää sisällään seuraavat jaksot: The Hound of the Baskervilles (Osat I ja II), A Study in Scarlet, The Boscombe Valley Mystery, The Sign of Four sekä The Blue Carbucle.

Last Man Standing: Ei, tämä ei ole se Bruce Willisin Yojimbo variaatio, vaan Jeff Wincottin vuotta aiemmin (1995) ilmestynyt turpiinmättöpätkä. En muista aiemmin tätä nähneeni, mutta oletan sen olevan etukäteisesti aikasta kehno tuotos. Voin toki olla väärässäkin, vaan tuskinpa sittenkään.

Bloodfist II & Bloodfist III: Ykkösenkin olisin ostanut, mutta eipä sitä sieltä divarin hyllyltä valitettavasti löytynyt. Sama pätee myös noiden kahden jälkeen tehtyihin jatkeisiinkin. Mutta nuo sentäs löysin, joten onhan sekin jo jotain se.

Assault on Wall Street: Uwe Bollin parempaa tuotantoa edustava elokuva, josta sekä ...noir, että myöskin Movie Manian Jessus ovat kumpainenkin kirjoittaneet omat arvostelunsa. Ehkä joku päivä minäkin liityn siihen joukkoon.


Sweepers: Dolph Lundgrenin tähdittämä toimintapätkä, jota en kuolemaksenikaan muista aiemmin nähneeni. Miksi sitten tuo kansi tuntuu minusta jotenkin niin hiton tutulta?

The Human Shield: American ninja Michael Dudikoffin tähdittämä terroristipätkä, jota tätäkään en muista aiemmin nähneeni. 

Extramarital: Varmaan aika kakka pätkä, mutta kun tässä näyttäisi olevan mukana niin Tracy Lords kuin myös Jeff Faheykin, niin en tohtinut olla sitä ostamati.

Space Fury: Avaruudessa kukaan ei kuule raivoamistasi. Paitsi Michael Pare.

Game of Death & Fist of Fury: Ei liene vaadi isompia esittelyjä. Kahden levyn erikoisversioita kumpainenkin. Ekstroja katseltavaksi ihan hitokseen kumpaisessakin nääs.

Sokerina pohjalla:

  

The Fly (1986)


"Be afraid, be very afraid." - Veronica Quaife

Kuvaus: Fiksu ja muutoinkin filmaattisen oloinen tiedeheppu Seth Brundle (Jeff Goldblum) keksii varastorakennuksessa sijaitsevassaan labrassa teleportaatiolaitteen, joka julki tullessaan mullistaisi kuljetus ja logistiikka-alan kertarysäyksellä. Mannertenvälisen matkailunkin, muttei ihan heti, sillä Brundlen vempain ei jostain syystä ole kykeneväinen siirtämään elollista materiaa paikasta toiseen ilman karmaisevia seurauksia.

Brundle on kuitenkin pienistä laitteistosnafuista huolimatta ylpeä keksinnöstään, ja täten haluavainen kertomaan siitä jollekulle, koko maailmalle. Aikansa eräissäkin pippaloissa tylsistyttyään Brundle pyytää lehdistöä edustavan toimittajan, Veronica Quaifen (Geena Davis) vierailemaan verstaallaan, jotta Sethin lapa saataisiin iskettyä jääthän ja nimi sen jälkeen lehteen.

Seth ja Veronica rakastuvat tottakai toisiinsa. Ronnien soon to be exän Stathis Boransin (John Getz) suureksi harmiksi vieläpä. Tuore pariskunta osoittaa rakkauttaan toisiaan kohtaan siirtämällä paviaanin kopista toiseen. Tuloksena isohko läjä kuoleman kielissä kirkuvaa jauhelihaa. Kehitystyö jatkuu, kunnes tulee aika yrittää paviaanin siirtoa uudestaan. Tällä kertaa koe onnistuu ja eläin säilyy siirrosta ehjin nahoin. Seth haluaisi juhlia, mutta Veronica taasen ei. Niinpä Seth juhlii ypönä, saaden siinä ohessa päähänsä kokeilla uskaliaasti itsensä teleporttaamista paikasta toiseen. Pöljä Brundle. Jos otat, et teleporttaa. Voi läikkyä.

Päällisin puolin siirtyminen sujuu mainiosti, mutta syvemmälti tarkasteltuna asian laita onkin sitten jotakin ihan muuta. Sethin lisäksi siirtokoppaan on päätynyt jostakin kärpänen, jonka geenit sekoittuvat porttaamisen yhteydessä tiedemiehen vastaavien kanssa. Pikkuhiljaa Seth saa - ensin hämmennyksekseen, sitten kauhukseen - huomata käyvänsä läpi muodonmuutosta ihmisestä kammottavaksi ihmiskärpäkseksi, kiipeillen kirjaimellisesti seinillä tapahtuvan vuoksi. Pian Veronicakin saa kokea omat kauhun hetkensä, sillä hän on pamahtanut paksuksi, biltin ollessa melko varmasti kärpästymisensä juuri aloittaneen Seth Brundlen. Be afraid, be very afraid....

Tuomio: Ne muutamat teistä, jotka ovat jo pitempään seuranneet tätä blogiani, ovat varmastikin huomanneet, etten pahemmin pidä riimeikeistä. Tuppaa olemaan nimittäin niin, etteivät ne juuri koskaan yllä lähellekkään originaaliteoksen tasoa, ja samalla osoittavat sen, että Hollywood on viime vuosina laiskistunut, pykäten moisia pökäleitä ulos pikaisen rahan toivossa, sen sijaan että kehittelisi katsojilleen jotakin originaalimpaa katsottavaksi. Varman päälle peluuta ilman riskin ottoa. Sitähän se on.

Tässä kohdin on kuitenkin todettava se, että riimeikkienkin kohdalla poikkeus vahvistaa säännön. Arvosteluni alla oleva Cronenbergin Kärpänen on tästä erinomainen todiste. Se ottaa pohjansa jo klassikoksi muodostuneesta alkuperäisteoksesta, mutta mikään karboonikopio se ei silti suostu millään muotoa olemaan. Cronenbergin ja Charles Edward Poguen kirjoittama älykkään surumielinen käsikirjoitus päivittää tarinan nykypäivään paremmin sopivaksi, vieden sen ohessa rohkeasti sinne, missä yksikään ihmiskärpänen ei ennen tätä ollut koskaan surissut.

Visuaaliselta puolelta leffa on groteskin karua katseltavaa. Eritoten siinä vaiheessa, kun Brundlen kärpäsmäisyys ottaa isännästään lopullisen otteensa. Muodonmuutos on kauhistuttavaa katsottavaa, mutta kaiken sen inhotuksen ohessa pintaan pyrkii samalla aiemmin mainitsemani surumielisyys, jota Brundlefly kaiken menettäneenä hyvin osoittaa. Cronenbergin ohjaustyöskentely on kaikin puolin tasokasta, erikoisefektit toimivat edelleenkin yllättävän hyvin, eikä näyttelemistyöskentelyssäkään ole mitään valittamista. Goldblum on mainiossa vedossa vasten tahtoaan kärpäseksi muuntatuvana tiedemiehenä, Davis puolestaan kaunis katsella, John Getzin ollessa väliin sen luokan iljetys, että itse kärpänenkin on jäädä hänen rinnallaan kakkoseksi. Ehdottomasti neljän tähden pätkä, ja ehdottomasti yksi parhaista uudelleen lämmittelyistä ikinä. Niin ja tottakait oivallinen kunnianosoitus alkuperäisteosta kohtaan. Turhanpäiväisille jatkoille päästiin kolmisen vuotta myöhemmin kakkoskärpäsen muodossa.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

In Memoriam

Glen A. Larson
1937 - 2014

Underworld (1985) aka Transmutations aka Angel Death


Kuvaus: Mielipuolen vikaa omaava biokemisti Savary (Denholm Elliot) kehittelee kaupungin viemäristössä sijaitsevassa labrassaan uuden muotihuumeen, jota sitten tökkii testimielessä neulakaupalla muihin putkistossa vetelehtiviin sukankuluttajiin. Tämän synteettisen piristekoktailin ansiosta he riippuvaistuvat mainittuun litkuun, mutatoituen siinä sivussa karmaiseviksi, kasvaimia ja muita epämääräisiä ulokkeita täynnänsä oleviksi mottipäiksi. Drugs are bad, m'kay!

Mutanttijoukkio on kuitenkin saanut vihiä mahdollisen vastalääkkeen olemassa olosta. Maan kamaralla elää kuuleman mukaan korkean hintatason ilolintu, Nicole (Nicola Cowper), jonka suonistossa tuo kipeästi kaivattava antidootti kertoman mukaan virtaa.

Iskuryhmä kootaan. Missiokseen se saa tunkeutua Madame Pepperdinen (Ingrid Pitt) pitämään bordellin, ja kaapata Nicole sieltä keinoja kaihtamatta mukaansa. Näin tapahtuukin, mutta ei ilman jälkiseuraamuksia. Rikollispomo Hugo Motherskille (Steven Berkoff) vetää asian tiimoilta pellollisen herneitä nekkuunsa, kihisten raivosta. Tyttö pitää saada takaisin. Heti, eikä viidestoista päivä. Tehtävä Nicolen takaisin hakemiseen lankeaa Roy Bainille (Larry Lamb), entiselle rikolliselle ja kaapatun naisen ex-rakastajalle, joka vastahakoisuudestaan huolimatta lähtee kaappareiden perään. Täysin tietämättömänä siitä, mihin soppaan kauhansa tulikaan iskeneeksi...

Tuomio: Kaikinpuolin kökköpaska kauhuscifiviritelmä, josta Clive Barker itsekään ei jaksanut pahemmin perustaa. Tai noh, perusti sentäs sen verran, että päätti tämän tekeleen nähtyään ohjata tulevan Hellraiser-filmatisoinnin ihan itse. Enkä kyllä yhtään ihmettele miksi näin. Oli tämä nääs sen luokan tuubaa, että oksat pois. Jotain positiivista? Freurin taustalla soivasta synasaxomafoonimusasta tykkäsin. Jotakin kaiketi sekin sentään.

Casualties (1997)


Kuvaus: Hiirulaisen oloinen Annie Summers (Caroline Goodall) asustelee avioliitossa poliisimies Billin (Jon Gries) kanssa. Poliisimies Bill puolestaan on luonteeltaan mustasukkainen ja väkivaltainenkin, pitäen vaimonsa tiukasti nyrkin ja hellan välissä. Tai noh, enimmäkseen nyrkin, sillä Annien ruoanlaittotaidot ovat Billin suureksi harmiksi Trish Murtaughiakin surkeammat. Niinpä Annie onkin saanut mieheltään luvan käydä kokkauskurssilla siinä toivossa, että siellä vaimokkeesta leivottaisiin pätevien oppien avulla uusi Hell's Kitchenin MasterTopChef.

Kurssilla ollessaan Annie tapaa Tommyn (Mark Harmon), hiljaisen, yksinäisen oloisen, mutta muutoin mukavalta vaikuttavan miehen, jonka kanssa jutut tuntuvat käyvän yksiin heti ensi silmäykseltä. Jopa siinä määrin. että pian Annie paljastaa Tommylle olevansa miehensä Billyn henkilökohtainen nyrkkeilysäkki, jota ukko muksii aina silloin kun tarvetta moiseen tuntee. Poliisikaan ei tee mitään, kun Billy itse on kyttä, eikä kytät hakkaa vaimojaan koskaan, ikinä, milloinkaan. Tommy tarjoaa kiperään tilanteeseen omaa lopullista ratkaisuaan, mutta Annie kieltäytyy ottamasta tarjousta vastaan. Muksinnan jatkuessa Annien ei kuitenkaan lopulta auta muu,kuin kääntyä Tommyn puoleen, joka ryhtyykin nopeasti tarvittaviin toimenpiteisiin ongelman poistamiseksi. Kauhukseen Annie saa pian huomata millaisen virheen hän menikään tekemään. Elämänsä pahin painajainen on vasta alkamaisillaan.

Tuomio: Hyvistä asetelemista liikkeelle lähtevä ojasta allikkoon jännäri, joka loppuaan kohden valitettavasti kuitekin hukkaa henkilöhahmojensa väliin ladatun jännitteensä ja painostavan tunnelmansakin slasher-elokuvamaisen verellä lotraamisen vuoksi. Näyttelijät hoitavat annetut roolinsa pätevähkösti, varsinkin Mark Harmon, joka suoriutuu osastaan kylmäverisenä ja sieluttomana tappajana yllättävänkin mainiosti. Enpä olisi ikinä uskonut, että kaverista irtoaa moista laskelmoitua kylmyyttä, ellen sitä itse olisi aitiopaikalta todistanut. Harmon kun edustaa minulle edelleenkin Summer Schoolia, eikä niinkään Liftaria. Anyways, kaksi tähteä itse elokuvalle, kolmannen mennessä bonuksena Harmonille itselleen edellämainituista syistä.