Sivut

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

The First Power (1990) aka Pentagram aka Transit


"See ya around, buddy boy." - Patrick Channing

Kuvaus: Sadistinen ja muutoinkin erittäin tuhmasti käyttäytyvä sarjamurhaaja Patrick Channing (Jeff Kober) liikkuksii Los Angelesin synkähkön puoleisilla kaduilla, ottaen hengiltä valitsemiaan uhrejaan vanhaa kehnoa siten miellyttääkseen. Murhasarjaa tutkiva rikosetsivä Russell Logan (Lou Diamond Phillips) puolestaan on jo pidemmän aikaa koittanut saada tämän Pentagram-tappajaksikin kutsutun mielipuolen kiikkiin, siinä kuitenkaan sen kummemmin onnistumatta.

Iltana eräänä Logan vastaanottaa puhelun selvännäkijän vikaa omaavalta Tess Seatonilta (Tracy Girffith), joka lupaa paljastaa Channingin seuraavan uhrin nimen, ja paljastaa siinä sivussa tappajan piilopaikan, mutta vain jos Logan vannoo, ettei tätä vangitsemisensa jälkeen teloiteta kuoliaaksi. Logan vannoo ja käy lyhyehkön kyttäyskeikan päätteeksi poimimassa Channingin luolastostaan talteen. Ei ilman kahdenkeskistä nujakointia tosin, jonka tuoksinassa Logan saa puukosta vatsaansa. Tästä suivaantuneena Logan unohtaa toivuttuaan Tessille tekemänsä lupauksen, ja niinpä Channing tuomitaan kaasukammiossa päiviltään poistettavaksi. Virhe, joka osoittautuu varsin pian kohtalokkaaksi, sillä paholainen pitää aina huolen uskollisista palvelijoistaan, eikä Channing muodosta tässä kohdin poikkeusta. Kostoretki helvetin syövereistä on valmis alkamaan...

Tuomio: Rosoinen, yleistunnelmaltaan synkähkö rikospätkä, joka yhtäältä yrittää olla toimintaleffa, ja toisaalta taasen yliluonnolisella elementillä varustettu jännäri, ollen lopulta kumpaakin vähän, muttei kumpaakaan tarpeeksi toimiakseen tavalla, jolla sen alunperin kaiketi oli suunniteltu toimivan.

Lou Diamond Phillips on roolissaan brutaalia sarjamurhaajaa jahtaavana kyttänä kohtuullisen onnistunut tapaus, vaikkakin hänen lapsenkasvoiset piirteensä syövät jonkin verran katu-uskottavuuttaan. Pahista esittävällä Jeff Koberilla taasen tätä ongelmaa ei ole, sillä mies on kolhoine pärstineen kuin luotu tämän tyyppisiin rooleihin, ja aika usein hän on urallaan kaiken maailman konnan ketaleita siksi päätynyt erinäisissä elokuvissa ja televisiosarjoissa esittämäänkin. Tässä pätkässä Kober varastaa mainiolla suorituksellaan koko shown, ja ukolla tuntuukin olevan hauskaa mielipuolista saatananpalvojamurhamiestä esittäessään.

Naiskauneutta saa kunnian edustaa Tracy Griffith, jonka suurin meriitti taitaa lopulta kuitenkin olla se, että hän on Melanie Griffithin nuorempi siskopuoli. Sitten siellä on menossa mukana vielä Lou Diamondin partneria esittävä Mykelti Williamson, joka roikkuu aikansa kuvioissa, kunnes häntä ei enää tarvita, ja hahmonsa kirjaimellisesti tallotaan pois leffasta. Kokonaisuutta ajatellen Pentagram - pahan syleily saapi meikältä tässä kohdin kaksi tähtykäistä, sillä olisihan siinä aineksia parempaankin ollut, mutta se potentiaali tuntuu hukkuvan melkolailla siihen, ettei elokuva tunnu oikein missään vaiheessa tietävän, mikä sen lopulta haluaisi olla. Skitsofreenista sanoisin ja sanonkin.


A Good Marriage (2014) aka Stephen King's A Good Marriage


Kuvaus: Darcy Anderson (Joan Allen) on viettänyt viimeiset 25 vuotta onnellisessa avioliitossa harvinaisia kolikkoja harrastuksenaan keräävän Bobin (Anthony LaPaglia) kanssa. Kolme lastakin heillä on. Aikuisia jo jokainen ja vieläpä valitsemillaan urillaan menestyksekkäitä sellaisia. Elämä siis hymyilee Darcylle leveästi, eikä tuota tyytyväistä virnettä pyyhi pois kauniilta kasvoiltaan edes väliin kuulemansa uutiset lähistöllä mesoavan Beadie-nimisen sarjamurhaajan viimeisimmistä veritöistä. Eräänä iltana Darcy kuitenkin kokee elämänsä järkytyksen, kun autotallista pattereita etsiessään löytää rakkaan aviomiehensä sinne piilottaman kätkön, jonka karmaisevan puoleinen sisältö särkee Darcyn unelmaelämän kertaiskusta tuhannen säpäleeksi...

Tuomio: Kauhun kuninkaan Stephen Kingin samaa nimeä kantavaan tarinaan pohjautuva trilleriväsäys, joka metkasta ideastaan huolimatta jää kuitenkin kokonaisuutena lopulta varsin tasapaksuksi ja pliisuhkon oloiseksi tuotokseksi. Sinänsä pätevät näyttelijät kulkevat leffan läpi autopilotti päällä, eikä heidän suorituksistaan voi näin jälkikäteen oikeastaan sanoa juuta eikä sitä jaatakaan. Jaa niin noh.... onhan siellä se Stephen Langin esittämä yksityisetsivähahmo, jonka mukana oloa on pakko hieman ihmetellä, sillä tarinan kuljetuksen kannalta ilmankin tätä kaveria olisi mainiosti pärjätty. Mutta onhan se mukavaa, että Langillakin on hommia. oli esittämänsä karaktääri sitten turhake tahi ei. Kaksi tähteä, sillä enempää tämä puolivillainen tekele ei millään muotoa osakseen ansaitse.

Päivän pokkaribongaus: First Blood


Jo pidemmän aikaa tuo Rambon kirjallinen versio ehti olla etsintälistani kärkikymmenikössä, kunnes tänään se sitten vihdoin löytyi lähes puolivahingossa, kun kirpparilla jälleen kerran aikaani kävin kuluttelemassa. Olin nimittäin jo läksiä sieltä pois, vaan sitten äkkäsin vielä yhden hyllykön, jossa oli iso läjä erinäisiä pokkareita. Niitä siinä läpi plaratessani kätöseeni osui lopulta tuo Ajojahti, jonka olisin kyllä Ramboksi tunnistanut ilman kannessa olevaa mainintaakin siitä, mutta kiitos nyt kuitenkin pokkarin painattajalle varmistuksesta. Ja vaikka minulla edelleenkin se penteleen Hohto kesken, niin ajattelin josko lukaisisin Rambon pois siinä välissä kuleksimasta. Ei ole meinaten paksuudella pilattu tuo pokkari.

Delta Force Commando (1988)


Kuvaus: Luutnantti Tony Turner (Brett Baxter Clark) on huippuunsa koulutettu sotilas, joka toimii osasena eliittikommandoista koostettua joukkiota, jota Delta Forceksikin kutsutaan. Iltana eräänä ryhmittymä vapaustaistelijoita murtautuu omin luvin Puerto Ricossa sijaitsevaan tukikohtaan, anastaakseen sieltä matkaansa tuhoa tehokkaasti kylvävän atomipommin. Keikan edetessä tunkeutujat tekevät tietämättään elämänsä suurimman virheen, ottaessaan tukikohdassa komennuksella olevan Turnerin lasta odottavan vaimon tylysti hengiltä. Ilkimykset!

Moinen veriteko saa lutin luonnollisesti näkemään punaista, ja veristä kostoa janoten mies lähtee armottomaan ajojahtiin, jonka tuoksinassa lyijy tulee sanomattakin puhumaan suuta enemmän. Aisaparikseen kostoretkelleen Tony saa jatkuvasta sadattelusta yli kaiken pitävän kapteeni Samuel "Black Eagle" Beckin (Fred "The Hammer" Williamson), lentäjistä parhaimman, jolla tuntuu kuitenkin alati olevan jotakin hampaankolossaan Turneria vastaan. Keskinäisestä torailustaan huolimatta epäsuhta kaksikko löytää tulitaistelujen siivittämän tiensä Nicaraguaan, ja siellä olevaan vapaustaistelijoiden piilopaikkaan, jonka uumenissa käydään viimeinen taisto Turnerin, sekä Mark Gregoryn esittämän, nimettömäksi jäävän pommin pöllijän kesken. Keinoja kaihtamatta, armoa antamatta....

Tuomio: Mistä on pölhöviihteeksi luokiteltava toimintaelokuva tehty? Räjähdyksistä, ammuskelusta, lähitaistelulajeihin pohjautuvista nujakoinneista, sekä erinäisilla ajoneuvoilla - niin maalla kuin ilmassa-  suoritetuista takaa-ajoista. Niistä on pölhöviihteeksi luokiteltava toimintaelokuva tehty. Huonosta näyttelemisestä, kamalasta dubbauksesta, ja juonenkuljetuksen typeryydestä. Myös niistä on pölhöviihteeksi luokiteltava toimintaelokuva tehty. Täyttääkö Delta Force Commando pölhöviihteeksi luokiteltavan toimintaelokuvan edellämainitut tunnusmerkit? Totta hitossa täyttää, ja juuri siksi se onkin pölhöviihdettä parhaimmillaan, kuten antamistani tähdistä voipi hyvin päätellä. Jatkoille päästiin parisen vuotta myöhemmin Delta Force Commando 2:sen muodossa. Sitä leffaa en valitettavasti kuitenkaan omista, joten arvostelu siitä jää siten näillä näkyminen tekemäti.

Elokuvana:                Pölhöviihteenä:


torstai 24. syyskuuta 2015

A Picture Filled With Public Floggings, Saucy Tarts, Looney Lords, Outrageousness, Offensiveness, Even a Stuffed Crocodile and Sheep!

Aamun mieltälämmittävien uutisten jälkeen päätin palkita itseäni muutamalla kirpparilta/divarista löytämälläni VHS-nauhalla...
Alarivi vas. oik: JesusNight ShiftYellowbeard

Noista ylärivin nauhoista kahdesta ensimmäisestä maksoin muuten yhteensä kymmenen senttiä, joten niissä oli kyllä hinta mitä parhaimmin kohdallaan. Tosin samaan hengenvetoon on sanottava sekin, että olisin minä niistä enemmänkin (en paljon, mutta vähän kuitenkin) kyllä suostunut pulittamaan, sillä aika vähissä ovat ne kerrat olleet, kun noihin olen missään reissuillani törmännyt. Mutta hyvä se on näinkin, eli turha tuosta sen isompaa numeroa tässä kohdin ruveta tekemään. Nauhat ovat minun, ja se ei ole ollenkaan huonompi juttu, vaan se on hyvä juttu se.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Cease Fire (1985)


Kuvaus: Sota Vietnamissa on ohi, ja siellä rähinöineet amerikkalaissotilaat palailevat kukin takaisin kotikonnuilleen jatkaakseen elämäänsä siitä, mihin sen vihanpidon alkaessa jättivät. Solttujen joukossa paluun siviiliin suorittaa myös Tim Murphy (Don Johnson), jota kotona odottaa vaimonsa Paula (Lisa Blount) kahden lapsen kera.

Normielämään sopeutuminen ei kuitenkaan suju aivan niin, kuin Tim ehkä alunperin tuumaili. Työnvälityksestä työtä ei saa, mutta armotonta, ihmisarvoa alentavaa pompotusta sitäkin enemmän. Yöllisissä painajaissaan Tim taasen palailee takaisin 'Namin pusikkoihin, eläen siellä kokemansa kauhunhetket turhankin eläväisesti yhä uudestaan ja uudestaan. Tuskansa turruttaakseen Tim tarttuu pulloon, ja yhteiset ryyppyreissunsa veteraanikaverinsa Luken (Robert F. Lyons) sujuvatkin varsin viinanhuuruisissa merkeissä.

Jatkuva viinan kittaaminen nostattaa Timpan sisällä ruman räyhänhengen, joka saa hänet käyttäytymään väkivaltaisesti Paulaa kohtaan. Tapahtunut saa mieleltään järkkyneen Murphyn viimein tajuamaan, ettei hän tulisi selviämään ongelmistaan ilman ammattiapua, eli veteraaneille tarkoitettua terapiaa. Hetken pienen elämä näyttää jälleen hymyilevän Timille, mutta sitten tapahtuu jotakin sellaista, joka järisyttää tervehtymiseen matkalla olevan ex-sotilaan haurahkoa psyykettä entisestään. Vaimonsa hylkäämä Luke poistaa nimittäin itsensä päiviltään oman kätensä kautta, ja tuo itsekäs teko on vaarassa syöstä Timin lopullisesti hulluuden syövereihin, josta paluuta selväjärkisten maailmaan ei enää olisi...

Tuomio: Intensiivinen, ajatuksia herättävä, ja muutoinkin kaikin puolin pätevähkösti toteutettu pienimuotoinen psykodraamakuvaus sodankäynnin mielettömyydestä, sekä sen aiheuttamista mielenterveydellistä ongelmista kotiutuvien sotilaiden keskuudessa. Näyttelijät tekevät kaikkinensa pätevähköt roolisuoritukset, varsinkin Don Johnson, joka osoittaa tässä pätkässä kykenevänsä muuhunkin, kuin ajelemaan muotikuteisiin sonnustautuneena Ferrarillaan pitkin Miamin (jossa tämäkin leffa on muuten kuvattu) öisiä katuja, posautellen pahiksia hengiltä In the Air Tonightin tahtiin. Synkkä pätkä, mutta silti positiivinen, kolmen tähden arvoinen katselukokemus.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Everything You Ever Wanted In A Woman And More... A Lot More

Edellisen postauksen Alien ei suinkaan ole ainoa kirpputori/divarihankitani...



Ylärivi vas. oik: ScarecrowsCease FireSteal the Sky
Alarivi vas. oik: Aliens Special Edition, Voices Within - The Lives of Truddi Chase

Ja sitten olisi vielä nämä....


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Päivän avaruusotusbongaus: Alien

Aamusella poikkeilin Keskustorilla järjestetyllä peräkonttikirppiksellä, saaden sieltä kaverikseni itsensä Alienin...



Kerrottakoon tässä kohdin vielä sekin, että tämän veijarin kuvaaminen osoittautui varsin haasteelliseksi tehtäväksi. Meinannut pentele pysyä millään jaloillaan, kun kuvia siitä koitin ottaa. Pitkällisen asettelusession jälkeen onnistuin kuitenkin kuvat napsaisemaan, jonka jälkeen kaveri suoritti köydettömän benji-hypyn pöydän päältä lattialle. Ei mennyt edes rikki, eli kovaa tekoa onpi siis hän. Mutta niin kait Alienin olla pitääkin, sillä eihän siitä muutoin avaruudessa pärjäisikään.

Never Made Movies: Spider-Man - The Movie (1986)


Kultaisen 80-luvun puolivälissä Cannonin johtokaksikko Golan-Globus saivat päähänsä idean, että nyt ruvetaan tekemään elokuvallista variaatiota Marvel Comicsin suosituimmasta supersankarihahmosta, Spider-Manista. Oikeudetkin olivat sopivasti saatavilla, sillä ne olivat vastikään siirtyneet Roger Cormanin omistuksesta takaisin Marvelille, ja niinpä serkukset iskivät pätäkkää tiskiin 225,000 dollarin verran, lunastaen siten itselleen mahdollisuuden leffan tekoon. Loputtomiin asti Cannonilla ei kuitenkaan olisi aikaa projektinsa kanssa vatuloida, sillä mikäli elokuvaa ei tultaisi tekemään vuoden 1990 huhtikuuhun mennessä, oikeudet siirtyisivät takaisin Marvelin omistukseen.

Ohjaajaksi Hämyhäiskän valkokangasseikkailuun kiinnitettiin Teksasin moottorisahamurhista kertovan iloittelun tirehtööri Tobe Hooper, kun taas käsikirjoitusta palkattiin rustaamaan The Outer Limits-scifisarjan luoja Leslie Stevens. Näin siksi, että jostakin käsittämättömästä syystä Golan-Globus kuvittelivat Hämähäkkimiehen olevan kuten Universalin Susimies, ja siksi Stevensin treatmentissä Peter Parkerista tulikin radioaktiivisille substanssille altistuttuaan karvainen, kahdeksan kättä omaava olio, jonka pääkopan sisällä liikkui vain ja ainoastaan itsetuhoisia ajatelmia. Parker taisteli myös muutoksestaan vastuussa olevaa tiedemiestä vastaan, sillä tällä oli suunnitelmissaan valloittaa maailma huippuunsa jalostettujen mutanttiensa avustuksella. Synkkä, ja alkuperäisideastaan liian kauaksi harhaillut kyhäelmä ei ymmärettävästi ollut Stan "The Manin" mieleen, joten hän tarjosi Ted Newsomin ja John Brancaton kynäilemää origin-stooriversiota Stevensin työstämän hahmotelman tilalle.


Tässä uudemmassa varioinnissa tohtori Otto Octavius toimi Peter Parkerin, nuoren tieteestä innostuneen opiskelijanörtin opettajana ja henkilökohtaisena mentorina, josta karmaisevan kammottavan Cyclotroni-onnettomuuden (kaikkihan me tiedämme miten pahoja sellaiset onnettomuudet voivat pahimmillaan olla) seurauksena tulee hämmennystä kulmakunnilla aiheuttava Hämähäkkimies. Osansa tästä kohtalokkaasta äksidentistä saa myös Tri. Octavius, jonka ulkoinen olemus kokee karuhkon puoleisen muodonmuutoksen, ja hänestä tulee lonkeroinen Doc Ock, eli kansanomaisemmin Tohtori Mustekala.


Sanomattakin lienee selvää, että Octavius menettää samassa hötäkässä lopullisesti järkensä valon, ryhtyen itsepintaisesti etsimään todistetta Viidennen Voiman olemassa olosta. Rikkoutuneen Cyclotroninkin hän kokoaa uudestaan, aiheuttaen sen käynnistettyään erinäisiä teknobabblella ilmaistuja ongelmia, joista suurimpana New Yorkin (ja myöhemmin koko maapallon) mahdollinen tuhoutuminen. Hui kauhia, mitä menoa ja meinikiä!

Tässä vaiheessa jännittävää tarinaamme Tobe Hooper on jo ehtinyt poistua kuvioista, ja hänet on korvattu Joseph Zitolla, jonka meriittilistalla löytyvät sellaisetkin merkkiteokset, kuten Friday the 13th: The Final ChapterMissing in Action sekä Invasion U.S.A.  Remmiin astunut Zito palkkasi Barney Cohenin, Forever Knightin luojan muokkaamaan kässäriä toiminnallisesti räväkämpään suuntaan. Cohen kehitti Doc Ockille ohessa vielä ratkiriemukkaan oloisen catch-phrasen, "Okey-Dokeyn", jota konnanketale olisi sitten viljellyt koko elokuvan ajan lähes ärsyttävyyksiin saakka. Mustekalan päämääriinkin saatiin pieni muutos, sillä Cohen nakkasi Viidennen Voiman plasista mäjelle, korvaten sen tohtorin halulla keksiä anti-gravitaatio, jota sitten käyttäisi omien katalahkojen rötössuunnitelmiensa toteuttamiseen. Samaan aikaan toisaalla ohjaaja Zito käytti aikansa mahdollisten kuvauspaikkojen löytämiseen, ja saatinpa leffan budjettikin siinä ohessa määriteltyä rahallisesti sinne jonnekin 15-20 miljoonan viherselkäisen välimaastoon. Vain näyttelijät enää uupuivat, ja mahdollisesta kastingista olisikin tarkoitus puhua muutama sananen seuraavaksi.

Hämähäkkimiehen rooliin Zito halusi Hollywoodissa stunt-miehenä tuolloin toimineen Scott Levan, jolla oli roolista jo alustavaa kokemusta. Enimmäkseen hahmoa promoavien valokuvien, että myöskin The Amazing Spider-Man sarjakuvan kansikuva heppulina. Leva ei kuitenkaan ollut ainoa rooliin haviteltava, sillä nuori, uransa alkutaipaleella oleva Tom Cruise kävi myös pikaisesti Ziton mielessä. Ideasta kuitenkin luovuttiin nopeasti Top Gunin tapahtuessa.

Dock Ockiksi Zito kaavaili brittinäyttelijä Bob Hoskinsia, May-tädiksi puolestaan Lauren Bacallia tai vaihtoehtoisesti Katharine Hepburnia. Sympaattista tiedemiestä tulisi Ziton mielestä esittämän Hammerin kauhistelupätkistä tutuksi tullut Peter Cushing, ja Adolph Caesar taasen saisi rikosetsivän roolin esittääkseen. Stan Lee itse ilmaisi halunsa ottaa Daily Buglen suulaan päätoimittajan J. Jonah Jamesonin roolin hoitaakseen.

Ziton suunnitelmat ottivat tässä kohdin kuitenkin budjetillista takapakkia. projektinsa kannalta kohtalokkain seurauksin. Cannon päätti nimittäin sijoittaa rahansa kahteen muuhun valmisteilla oleviin tuotantoihinsa, eli Christopher Reeven tähdittämään Superman IV:seen ja Dolph Lundgrenin pääosittamaan Masters of the Universeen, sillä seurauksella, että Spider-Manin budjetti pudotettiin kertalaakista alle 10 miljoonan dollarin. Tästä Zito veti omat johtopäätöksensä, otti pallonsa, ja lähti leikkikentältä tältä pettyneenä poikana takaisin kotiinsa murjottamaan. Ziton poistumisen jälkeen Golan-Globus toi kehiin useita eri käsikirjoittajia hiomaan Hämistä pienemälle rahamäärälle sopivammaksi tuotannoksi. Kykyjään pääsivät näyttämään vuorollaan niin Shephard GoldmanDon Michael Paul sekä Ethan Wiley. Ziton korvaavaksi ohjaajaksi kiinnitettiin Albert Pyun, joka hänkin sormeili kässäriä mieleiseensä suuntaan.


Ziton poistuttua kuvioista, oli Leva edelleenkin menossa vahvasti mukana, saaden luettavakseen jokaisen liikkeellä olevan kässäridraftin. Innostuksensa kuitenkin hiipui pikkuhiljaa huomatessaan käsikirjoitusten tason laskevan kuin lehmänhäntä uusien kirjoittajien mukaan tulon myötä.

Cannonin rahalliset vaikeudet nostivat tässä kohdin myös rumaa päätään. Proggikseen upotetut 1.5. milliä olivat haihtuneet kuin tuhka tuuleen, ilman isompia tuloksia, joten ei mikään ihme, että tuotanto pistettiin tämän vuoksi jäihin. Asianlaitaa mutkisti vielä sekin, että vuonna 1989 Pathé osti persaukisen Cannonin, aiheuttaen siten serkusten välien rikkoutumisen. Globus jäi Pathén leipiin. Golanin ottaessa 21st Century Film Corporationin  johtotehtävät omalle vastuulleen. Ohessa Golan vei mukanaan oikeudet Spider-Manin tekoon, jatkaen sopimustaan Marvelin kanssa aina tammikuuhun 1992 saakka.

Saadakseen lärvätsalolleen päistikkaa rähmähtäneen Hämiksen takaisin jaloilleen, Golan pakkasi kapsäkkinsä ja suuntasi tiensä vuoden 1989 Cannesin leffafestivaaleille, mainostaen siellä isoon ääneen, että samaisen vuoden syyskuussa kuvaukset olisi tarkoitus vihdoinviimein aloittaa, ja että pätkän pohjana toimisi se samainen Newsomin, Brancaton ja Cohenin kirjoittama skripti, josta elokuva piti alunperinkin tehdä. Ohjauksesta tulisi tällä erää vastaamaan Stephen Herek. Rahoituksen Golan järjesti myymällä edelleenkin tekemättömän tuotteensa televisio-oikeudet Viacomille, ja kotivideolevityksen vastaavat taasen Columbialle. Kaikesta tästä sähläämisestä huolimatta mitään valmista mistään ei kuitenkaan koskaan tullut, ja niinpä Golanin oli lopulta pakko myöntää tappionsa sen suhteen. Taru Hämähäkkimiehen valkokankaalle saamisesta ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Vuonna 1990 kuvioihin astui nimittäin Carolco Pictures ja Terminatorin, että myöskin Aliensin taidokkaasti tirehtöröinyt James Cameron. But that is a story for another time....



Tekstin lähde: Wikipedia
Muokkaus ja suomennos: Double Featuren Tuoppi

Optinen illuusio

Ei varsinaisesti liity elokuviin, mutta siltikin aikasta hauska juttu. Laittakaas kokeillen...

torstai 17. syyskuuta 2015

Shalako (1968)


Kuvaus: New Mexico, vuosimallia 1880. Paskantärkeistä euroaristokraateista koostuva metsästysseurue etenee läpi karun erämään johtajansa Bosky Fultonin (Stephen Boyd) vanavedessä, saapuen pian apassi-intiaaneille määrätylle reservaattialueelle. Joukossa mukana oleva ranskalaiskreivitär Irina Lazaar (Brigitte Bardot) saa päähänsä loistavan idean lähteä hetkellisesti omille teilleen, eikä aikaakaan, kun tyttöpolo on jo kiukusta kihisevien ja sihisevien apassien saartama. Irina on kyllä aseistettu, muttei kovinkaan vaarallinen. Kutinsa kun ovat tyystin ehtyneet, joten tilanne näyttää auttamattoman surkealta kuvankauniin siniverisen kannalta katsottuna.

Loukkuun jääneellä Irinalla käy kuitenkin flaksi eli mäsis, sillä paikalle osuu asevoimista jokin aika takaperin eläköitynyt eversti Moses Zebulon Carlin (Sean Connery), joka paremmin vaihtoehtoisnimellä Shalako tunnetaan. Sisällissodan veteraani pistääkin heti hösseliksi, pelastaen kreivittären pahat mielessään olevien alkuperäisasukkaiden kynsistä, myrkyttäen heidät kuoliaaksi ukkoskepistään äkäisesti ulos syöksemillä kuolettavan tappavilla lyijyhauleillaan.

Tilanteen normalisoiduttua Shalako lähtee saattamaan laumastaan erkaantunutta lammasta takaisin kaltaistensa joukkoon, vain törmätäkseen niukkasanaiseen apassipäällikkö Chatoon (Woody Strode), hiljaisine heimolaisineen. Chato on ymmärrettävästi kärmeissään siitä, että Shalako otti hengiltä hänen veriveljiään, mutta vielä enemmän häntä kyrsii se, että Chaton maa on saanut riesakseen sinne kuulumattomia tunkeilijoita, joiden olisi syytä poistua paikalta välittömästi tai muutoin ei hyvä heille heiluisi. Shalakon onnistuu kuitenkin neuvotella seurueen poistumiselle lisäaikaa aamunkoittoon asti, luvaten ohessa, että pitäisi itse huolta siitä, että harmia aiheuttava poppoo poistuisi alueelta sovittuun aikarajaan mennessä. Irina tekee saman lupauksen.

Brennerin autioituneelle ranchille päästyään Shalako kehottaa pikaista poistumista retkuetta johtavalle paroni Frederick von Hallstattille (Peter van Eyck). joka kuitenkin osoittautuu varsinaiseksi asshatiksi, jo pelkästään siksi, että heidän poppoonsahan ei jotakin sivistymättömiä villi-ihmisiä pelkää, ja että pakenemisen sijasta, he tulisivat puolustamaan itseään viimeiseen mieheen apassien hyökkäystä vastaan. Muut seurueesta komppaavat paronin puheita, ja niinpä Shalakon on päätökseen tähän tyytyminen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hän itse voisi tehdä asialle jotakin, ja hetken levättyään Shalako poistuu leirialueelta, aikeinaan hakea kolmen päivämatkan päässä olevaa armeijaa apuun. Tai niinhän väittää tekevänsä, sillä oikeasti hän jää lähistölle tilannetta tarkkailemaan ja fundeeraamaan, kuin antaakseen siten tyhmästä päästä kärsiville snobeille opetuksen, jota he eivät hevillä tulisi unohtamaan.

Aamun sarastaessa apassit hyökkäävät, eikä veren vuodatukselta ja ihmishenkien menetykseltä vastarinnasta huolimatta vältytä millään. Asianlaitaa mutkistaa entisestään vielä sekin, että oppaanaan toiminut Bosky Fulton apureineen pettää porukan, vieden kaiken arvoesineistön, kuin myös Fultoniin rakastuneen Lady Daggettin (Honor Blackman) muassaan. Tiluksille palaavan Shalakon ei auta muu, kuin yrittää johdattaa taistossa rähjääntynyt sakki ulos reservaattialueelta, ja sitä kautta turvaan armottomilta, vereen makuun päässeiltä apasseilta. Metsästäjistä on näin ollessa tullut metsästettäviä...

Tuomio: Louis L'Amourin samaa nimeä kantavaan opukseen pohjautuva, tylsähkön puoleinen ja väliin liiankin löysästi etenevä länkkäri, jossa olisi ideansa puolesta ollut ainesta vauhdikkaampaankin tuotokseen. Kuriositeettina silti ihan katsottava pätkä, sillä tämä jäi Westerneistä omien sanojensa mukaan pitävän Sean Conneryn ainoaksi sellaiseksi. Juuri tästä syystä sen olisikin suonut olevan laadultaan tasokkaampi, mutta kun aina ei voi voittaa, niin minkäs sille sitten teet.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Nightmare Sisters (1988) aka Sorority Sisters aka Sorority Succubus Sisters


"What is that? The Yellow Pages to
The Twilight Zone?" - Duane

Kuvaus: Melody (Linnea Quigley), Marci (Brinke Stevens) ja Mickey (Michelle Bauer) ovat kolme nörtin oloista ja näköistä opiskelijatyttöä, joilla on ulkoisen ja sisäisen olemuksensa vuoksi vaikea päästä treffeille vastakkaista sukupuolta edustavien uroiden kanssa. Iltana eräänä tytöt päättävät huvittaa itseään kutsumalla muutoin tyhjillään olevaan asuntolaansa miespuoliset vastakappaleensa Kevinin (Richard Gabai), Duanen (William Dristas) sekä Freddyn (Marcus Vaughter), jotta he voisivat yksissä tuumin pitää pienet partyt, ja ottaa siinä ohessa myös yhteyttä Marcin kirpparilta löytämän kristallipallon avustuksella rajan taa tuonpuoleiseen.

Istunto menee tottakai karmealla tavalla poskelleen, ja nörttisiskokset päätyvät yksitellen ja erikseen pahansuopan succubuksen riivaamiksi. Hissukan oloiset tyttöset muuttuvat silmänräpäyksessä yläosattomissa kulkeviksi, vaahtokylpyjä ottaviksi, seksikkään seksinnälkäisiksi vampeiksi, jotka viettelevät ensin valitsemansa uhrin seksuaaliseen kanssakäymiseen, vain ottaakseen tämän tylysti, mutta nopeasti hengiltä. Kuten talolle vakoilupuuhiin saapuneet urheilijanuorukaiset saavat pian kauhukseen huomata.

Uhriluvun kasvaessa vässykän sankarikolmikkomme ei auta muu, kuin soittaa paikalle manaaja Lancaster Perrin (Joe Culver), joka kehuu itsensä olevan Van Helsingin jälkeen kakkosmies yliluonnolisten jutskien kanssa sähläämisessä. Perrinin on tytöt pahan hengen pauloista pelastaakseen suoritettava voimia vaativa manausrituaali, jollaista ei kuuna päivinä ole kauhuelokuvissa ennen nähty...

Tuomio: Taskupohjalta löytyneillä kolikoilla rahoitettu, neljässä päivässä kuvattu lievästi eroottinen kauhisteluhykertely, joka kaikessa kehnoilussaan onnistuu olemaan omalla persoonallisella tavallaan hauskempi tapaus, kuin vaikkapa yksikään Scary Movie ikinä. Pakkohan moista suoritusta on siis jotenkin palkita, ja kun en muulla tapaa osaa arvostustani osoittaa, niin annanpa tässä kohdin tälle pätkälle tähtiä kolmen kappaleen verran. Positiivista palautetta pukkaa myös  Linnea Quigleylle, Brinke Stevensille sekä Michelle Bauerille, joita ilman tämä pätkä olisi ollut huomattavasti tylsempi läpikatseltava.







It Enters a Hundred Incredible Worlds Where the Camera Has Never Gone Before!

Edellisten hankintojen esittelystä on ehtinyt jo tovi vierähtää, joten otetaas tähän kohtaan pikainen katsaus siihen, mitä viimeksi onkaan tullut hommattua...


Rivi vas. oik: DaybreakCircle of PainDeath Ring

Jokunen vhs-nauhakin onnistui löytämään tiensä meikäläisen hyllyille pölyttymään...


Niin ja sitten olisi vielä tämä...


Surviving the Game (1994)


"Allow yourself to feel the purity
of your primal essence!" - Doc Hawkins

Kuvaus: Rastapäinen Jack Mason (Ice-T) on jo pidemmän aikaa elellyt Seattlen karujen katujen kaltoin kohtelemana kasvattina, lähimpinä ystävinään vanhempi herrasmies nimeltään Hank (Jeff Corey) veikeine lemmikkikoirineen. Yhdessä kolmikko hankkii ruokansa sieltä mistä sen kulloinkin vain irti saa, koittaen ohessa selvitä vaarojen täytteisillä kulmilla hengissä päivästä toiseen.

Mason kokee kuitenkin pian kurjahkonpuoleisen elämänsä shokkijärkytyksen, kun kumpainenkin tovereistaan päättää maallisen vaelluksensa vähän ajan sisään, ja siinä ohessa sammuu myös Jackin oma halu jatkaa taivaltaan elon kärsimysten täytteisillä poluilla. Henkiseen umpisolmuun ajautunut Mason näkeekin ainoaksi vaihtoehdokseen lopettaa olemassa olonsa heittäytymällä vauhtiaan kiihdyttävän rekan alle. Käy kuitenkin niin, että viime hetkellä henkiriepunsa pelastaa soppaa slummialueella vapaaehtoisesti jakava Walter Cole (Charles S. Dutton), jolla on hihassaan Jackille täysin odottamaton ehdotus: työpaikka, josta maksettaisiin ihka oikeaa palkkaa. Jobin saadakseen Masonin tulisi tavata Thomas Burns (Rutger Hauer), menestyksekäs liikemies, jolla on tarjolla avoinna oleva metsästystä harjoittavan seurueen mukana kulkevan eräoppaan paikka. Aiempaa kokemusta alalta homma ei vaadi, sillä työ tekijäänsä opettaa. Eräoppailusta ja metsästyksestä mitään tietämätön Mason saa paikan, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan elämä tuntuu hymyilevän katujen karaisemalle rastapäälle.

Jokin aikaa myöhemmin Mason löytää itsensä istumassa lentokoneesta, matkalla kohti pohjoisessa sijaitsevaa ikiaikaista korpimaata, jonka siimeksessä riistan metsästystä tultaisiin piakkoin harrastelemaan. Etäisellä eräämaamökillä Mason tutustuu illallisen yhteydessä muihin eräretkelle tälle osallistuviin isorikkaisiin, kuten kuuppatohtori Doc Hawkinsiin (Gary Busey), jonka aikoinaan tekemästä ehdotuksesta tämän tyyppisiä retkiä ryhdyttiin järjestämään. Sitten siellä on Teksasista kotoisin oleva öljybaroni John Griffin (John C. McGinley), varakas toimitusjohtaja Derek Wolfe (F. Murray Abraham) poikansa Derek juniorin (William McNamara) kera, ja tietysti Masonin jo ennestään tuntema Walter Cole. Jokainen heistä on pulittanut 50,000 dollaria ennakkoon päästääkseen leikkiin tähän mukaan, eli varsin ekslusiivisesta poppoosta tässä selvästikin on kyse.

Aamun valjetessa Mason havahtuu siihen, että Cole heiluttelee asettaan uhkaavasti naamansa edessä, paljastaen siinä samalla reissun todellisen luonteen. Tässä mitään elikkoja lähdetä jahtaamaan, vaan Masonia itseään. Etumatkaa Mason saisi sen ajan, joka jahtaajiltaan kestää aamiaista syödessä. Karmaisevan herätyksen saanut Jack Mason pakenee henki kurkussaan tuhannen ryyd-loikaa metsän siimekseen, saaden verenhimoiset metsämiehet piakkoin kannoilleen. Ihmisjahti on valmis alkamaan....

Tuomio: Hard Targetin vanavedessä tarpova, Richard Connellin kynäilemään The Most Dangerous Game- lyhyt tarinaan löyhästi pohjautuva metsähenkinen testosteronihippailu, joka nimekkäästä kastistaan ja osaavasti toteutetuista toimintakohtauksistaan huolimatta jää kokonaisuutena helposti unohdettavaksi katselukokemukseksi.

Räppärinä uransa aloittanut JääTee istuu leffan pääosaan yhtä huonosti kuin sana fantastinen Jyrki Kataisen suuhun, ja niinpä kunnia tämän pätkän parhaista roolisuorituksista lankeaakin Rutger Hauerin, sekä Gary Buseyn leveille harteille. Buseysta pakko mainita tässä kohdin vielä sekin, että tällä kertaa miehen sisäinen hulluus pääsee oikeutetusti valloineen, ei pelkästään esittämänsä monologin ansiosta, vaan muutoinkin päästään täysin flipanneen psykopaattipsykiatrin aidosti järjiltään olevan mielipuolen hulluna hillumisen vuoksi. Buseyn ja Hauerin suoritukset nostavatkin tämän tuotoksen osakkeita korkeammalle kuin se oikeasti ansaitsee, ja siksi se saa minulta kumpaisenkin noista sille antamistani tähtykäisistä.





sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Hell Squad (1986) aka Commando Girls aka Commando Squad


"Hell Squad, Hell Squad, we're the best,
don't ever put us to the test.
We're a hell of a fighing machine,
we're tough and goddamn mean!" - Hell Squad

Kuvaus: Nythän on niin, että amerikkalaiset tiedemiehet ovat menneet ja kehitelleet nerokkaissa mielissään uudenlaisen neutronijytkyn, joka tuhoamisvoimakkuutensa vuoksi ristitään mielikuvituksekkaasti Ultra-neutronipommiksi. Räjähtäessään se pyyhkäisee tylysti kaiken elollisen ympäriltään suoraa huitsin helkuttiin, jättäen talot, autot sekä muut elottomaksi luokitellut esineet ehjiksi.

Stereotypismistä kärsivät arabiterroristit ovat luonnollisesti saaneet vihiä tällaisen superaseen olemassa olosta, ollen valmiita tekemään vaikka mitä sellaisen itselleen saadakseen. Kuten kaappaamaan USA:n Lähi-idän lähettilään Mark Stewartin (Jace Damon) sodanvastaisuutta äänekkäästi julistavan Jack-poikasen (Glen Hartford) aivan lähetystön edestä suoraa '71 Plymouth Furyn takapaksiin. Se, miksi amerikkalaisia syvästi inhoavat arabiterroristit ajelevat jenkkiraudalla, sitä tarina ei meille valitettavasti kerro. Omat arvauksensa tästä voi halutessaan käydä kirjaamassa arvostelun alta löytyvään kommenttiosioon. Parhaan selityksen keksinyt saa palkinnokseen luvan käydä ostamassa omilla rahoillaan jotakin kivaa itselleen lähimarketistaan.

Jack passitetaan tyrmään ja ketjutetaan kiinni siellä pönöttävään kiviseinään. Sitten terroristijohtaja esittää puhelimitse ultimaattuminsa lähettiläs Stewartille. USA:n hallituksen tulee toimittaa uutukaisen pomminsa kakkosvaiheen polttoaineen kaava heille 30 päivän sisällä, tai muutoin Jaska ostaa itselleen farmin. Lähettiläs Stewart on tietysti uhkauksesta tästä huolesta soikeana, eikä liioin tiedä mitä pitäisi tehdä. Niinpä Stewart kääntyykin henkilökohtaisen avustajansa Jim Ratherin (Walter Cox) puoleen, jolta löytyy hihastaan vallan erikoinen aatos tilanteen ratkaisemiseksi. Huippuunsa koulutettu, kuolettavan tappava iskuryhmä, joka koostuu täysin Las Vegasissa muodokkaita takapuoliaan lavalla sheikkaavista tanssijattarista.

Ideastaan innoissaan oleva Jimmy lähtee oikopäätä Sin Cityyn, etsien siellä käsiinsä Janin (Bainbridge Scott) uhkeine ystävättärineen. Jim tekee Janille tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä, ja pian tyttelit löytävät itsensä keskellä aavikkoa olevalta boot campilta, jossa heistä ryhdytään yhdessä ja erikseen tekemään tiukan Kessun (Frank Romano) alaisuudessa miestä. Vaativa apinarata sekä itseään toistava treenimontaasi erottaa pian jyväset akanoista, ja tappavan tehokas joukkio saa näin lopullisen muotonsa.

Tiukan koulutussession jälkeen Jan tyttöineen lähetetään Lähi-itään, jossa heidän on määrä suorittaa kaksijakoinen tehtävänsä: tanssia iltaisin raharikkaille öljysheikeille, ja etsiä sitä kaapattua diplomaatin poitsua sitten aamuisin. Niin ja jossakin välissä pitäisi vielä ehtiä käymään kimppakylvyssäkin hotellihuoneessaan olevassa jättiammeessa. Ei oo helppoa heilläkään...

Tuomio: Kömpelöhkön pökkelöhkö, mutta kaikessa loistokkaassa kehnoudessaan erinomaisesti viihdyttävä toimintaspektaakkeli, jota katsoessa aivot on syytä kytkeä heti kättelystä off-asentoon. Tätä pätkää seuratessa kaikenlainen aivotoiminta on nimittäin enemmälti häiriöksi kuin hyödyksi. Ehtaa pölhöviihdettä parhaimmillaan...

Elokuvana:                 Pölhöviihteenä:


lauantai 5. syyskuuta 2015

The Name is Bond, James Bond


Lähikirppareista toinen onnistui jälleen kerran yllättämään positiivisissa merkeissä. Star Wars-aiheisten lehtykäisten sijasta mukaani kulkeutui tällä kertaa läjä Bondeja, James Bondeja sarjakuvallisessa muodossaan. Ei ollenkaan hassumpi kaappaus, vaikka itseäni toistaen niin sanonkin.



perjantai 4. syyskuuta 2015

torstai 3. syyskuuta 2015

In Memoriam

Simo Salminen
1932 - 2015

The Devil's Spear (Assassin's Creed: Black Flag Fan Film)



Bonus: Real Pirate Adventure! - Making of The Devil's Spear

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

The Crush (1993)


Kuvaus: Sanomalehteen juttuja työkseen kirjoitteleva Nick Eliot (Cary Elwes) etsiskelee itselleen rauhaisaa asuinsijaa, jossa työskennellä ilman isompia häiriötekijöitä. Sellainen sopukka löytyy lopulta Forresterin perheen vuokralle laittamasta vierasmajasta, johon Nick päättää sen pidemmittä pohdinnoitta asettua taloksi.

Nick tapaa ohessa myös Forresterien ainoan lapsen, 14-vuotiaan Adrianin (Alicia Silverstone), joka ihastuu salskean komeaan sanaseppoon heti ensisilmäyksellä, eikä siksi suostu jättämään miestä rauhaan alkuunkaan. Herrasmiehenä Nick kuitenkin torjuu järjestäen hullaantuneen teinitytön jatkuvat lähentely-yritykset, vedoten välillään vallitsevaan isohkoon ikäeroon. Adrian ei kuitenkaan anna periksi, vaan piinava piiritys jatkuu entistä kiivaampana. Vielä silloinkin, kun Nick tuo näytille tuorehkon naisytävänsä (ja työtoverinsa) Amyn (Jennifer Rubin). Pakkomielteinen Adrian on nimittäin pienessä päässään päättänyt, että jos hän ei voi saada Nickiä omakseen, niin ei häntä saa sitten kukaan muukaan...

Tuomio: Kaavamainen ja ennakkoon arvattava trillerikyhäelmä, jonka jaksaa kahlata lävitse sen yhden ja ainoan katselukertansa, eikä yhtään sen enempää. Hieman sääliksi käy myös mukana olevia näyttelijöitä, joiden ilmeestä väliin näkee, että jossakin muualla, tekemässä jotakin ihan muuta olisi parempi, mutta kun syödäkin tarvii, niin tässä sitä nyt ollaan ja näytellään, vaikkei kyllä yhtään huvittaisi. Alicia Silverstonen leffadebyytti, josta syystä kaiketi tuo toinen tähtykäinen. Jostakin hänenkin elokuvallinen uransa oli aloitettava, vaan olisi sen mieluusti suonut olevan parempi leffa kuin tämä Ihastus.



tiistai 1. syyskuuta 2015

The Meanest Mitchum Movie Yet!

Koska seuraava leffa-arvosteluni on tällä hetkellä keskellä tuotantohelvettiä, niin piipahdetaas pikaisesti vielä divarilöydösten ihmeellisessä maailmassa. Tuossa aamusella kävin nimittäin ostamassa itselleni uudet housut, ja sen tehtyäni poikkesin sitten tarkistamassa, josko leffaliikkeen hyllyiltä löytyisi jotakin minulle sopivaa. Noh, hyllyiltä ei löytynyt, mutta vhs-nauhoja sisällään pitävistä laatikoista sitäkin enemmälti, kuten alla olevasta kuvasta voi hyvin havaita...

Alarivi vas. oik: Mad BullUnmasked Part 25

Samalla reissulla bongasin ohi ajavan ja viereeni parkkeeraavan rekka-auton, jonka kyljessä komeili Conan The Barbarian aiheinen taidepläjäys. Pakkohan siitä oli kuva ottaa, kun kuskiltakin siihen luvan sain...