Sivut

maanantai 29. helmikuuta 2016

Fifty/Fifty (1992) aka 50-50


Kuvaus: Ei, tämä ei ole se komedia syövästä, vaan tämä on toiminnallinen spektaakkeli kahdesta palkkasoturista, Sam Frenchistä (Robert Hays) ja Jake Wyeristä (Peter Weller), joista ensin mainittu palkataan Tengaran saaren kapinallisjoukkion toimesta kaatamaan valtaa hallussaan diktaattorin elkein pitävän kenraali Bosavin (Dom Magwili) hallinto nurin, ja joista jälkimmäinen taasen on ottanut vastaan jobin hirmuhallitsijan turvallisuuspäällikkönä. Kun sitten kumpaisenkin ukon duunit menevät pahemman kerran reisille, ei jäljelle jää muuta vaihtoehtoa kuin lyöttäytyä yksiin, mikäli mielivät palata hengissä takaisin ihmisten ilmoille.

Käy kuitenkin niin, että CIA:n johtomies Martin Sprue (Charles Martin Smith) haluaa Bosavin pois valtaistuimeltaan, ja niinpä hän lähettääkin tuoreeltaan muodostetun kaksikon tekemään likaisen työn puolestaan. Aivan kaksistaan Frenchin ja Wyerin ei tehtävää kuitenkaan tarvitse suorittaa, sillä avukseen he saavat Akhantarin (Kay Tong Lim), Tengaran syrjäytetyn johtomiehen kapinallisineen. Tiukan koulutussession jälkeen lopullinen rähinä kahden toisiaan tasapuolisesti inhoavan tahon välillä on valmis alkamaan...

Tuomio: Epätasainen ja vain satunnaisesti hauska toimintareippailu, josta käteen jää katsomisen jälkeen vain soittimen kaukosäädin, ei juuri muuta.

Tai noh, turhaa tietoa jäi hitunen säätimen lisäksi, eli joskus kauan sitten (80-luvulla) Sylvester Stallone oli kiinnostunut tekemään tämän leffan. Aisaparikseen kaavailtiin tuolloin moottoriturpa Eddie Murphyä. Murphyn jälkeen roolia tarjottiin seuraavaksi Kurt Russellille, joka muistelee käyneensä keskusteluja elokuvan tiimoilta Stallonen kanssa tämän kämpillä. Sly olisi esittänyt Wyeria ja Russell taasen Frenchiä. Kumpainenkin jätti projektin lopulta väliin, mutta tekivät yhdessä myöhemmin Tangon & Cashin, joka noihin aikoihin tunnettiin työnimellä The Set-Up.

Cannonin ostaessa käsikirjoituksen rooleihin kaavailtiin Chuck Norrisia ja Michael Dudikoffia. Norris ei halunnut kuitenkaan tehdä leffaa, sillä oli siinä vaiheessa uraansa rymynnyt viidakossa liiaksikin asti, eikä häntä siksi liioin kiinnostanut lähteä ryteikköön enää kuvaamaan. Viimein roolit menivät sitten Wellerille ja Haysille, lopun ollessa historiaa kuten sanonta kuuluu.


2016 Golden Rasberry Award Winners

Oscareiden ohella myös Kultaiset vatut pistettiin jakoon. Seuraavassa listaus voittajista, jos ehdolla olleita sellaisiksi nyt edes voi kutsua...



Worst Picture
Fantastic Four
Fifty Shades of Grey
(tasapeli)


Worst Actor
Jamie Dornan (Fifty Shades of Grey)


Worst Actress
Dakota Johnson (Fifty Shades of Grey)


Worst Supporting Actor
Eddie Redmayne (Jupiter Ascending)


Worst Supporting Actress
Kaley Cuoco-Sweeting (Alvin and the Chipmunks: The Road Chip & The Wedding Ringer)


Worst Remake, Rip-Off or Sequel
Fantastic Four


Worst Screen Combo
Jamie Dornan & Dakota Johnson (Fifty Shades of Grey)


Worst Director
Josh Trank (Fantastic Four)


Worst Screenplay
Kelly Marcel (Fifty Shades of Grey)


Worst Redeemer Award
Sylvester Stallone (Creed)


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Deceived (1991)


Kuvaus: Taiderestauroija Adrienne Saunders (Goldie Hawn) on viettänyt viimeiset kuusi vuotta elämästään auvoisalta tuntuvassa avioliitossa miehensä Jackin (John Heard) kanssa, ja onpa heille siunaantunut jälkikasvuakin pienen tyttären hahmossa. Adriennen täydelliseltä tuntuva maailma kuitenkin romahtaa iltana eräänä, kun poliisi ilmestyy ovensuulle ilmoittamaan Jackin menettäneen henkensä vakavan puoleisessa auto-onnetomuudessa.

Tämä kaikki on kuitenkin vasta alkua, sillä Adriennen selvitellessä edesmenneen miehensä asioita, käy ilmi ettei Jack ollutkaan se Jack, jonka hän niin kovin hyvin kuvitteli tunteneensa, vaan jotakin aivan muuta, jotakin paljon paljon kammottavampaa. Paljastuvien petosten ja valheiden sarja kuljettaa Adriennea vastatusten verenjanoista murhaajaa, jonka kohteeksi Adrienne on itsensä altistanut...

Tuomio: Keskivertoinen Hitchcock apinointi, joka edetessään sotkeutuu lopulta omiin sukkiinsa, loppuratkaisunsa ollessa enimmäkseen nauruja kirvoittava hiuksianostattavan jännittävän sijasta. Ei kovinkaan hyvä juttu, kun kuitenkin trilleristä on kyse.



perjantai 26. helmikuuta 2016

Brother Firetribe - For Better or For Worse

Ei liity leffoihin mitenkään. Kunhan vaan popittelen menemään...



Yllä kuultavissa oleva kipale löytyy Veli Paloheimon vuonna 2014 ilmestyneeltä Diamond in the Firepit alpparilta, jonka kansi näyttää ulkoiselta habitukseltaan seuraavalta...


Mikäli moinen musatyyli iskee sinuun Korkeajännityksen tavoin kuin miljoona volttia, niin suosittelen reissua lähimpään hyvin varustettuun levykauppaan ostoksille. Brother Firetriben omakustanteinen mainosbuffi päättyy tähän.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Up From the Depths of Hell Comes the Ultimate Horror!

Oli tarkoitus esitellä erinäisiä leffalöydöksiäni joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta se suunnitelma lentää nyt roskiin kertaheitolla, sillä tulin tänään tehneeksi muutaman mukavan VHS-hankinnan, joita suorastaan palan halusta päästä esittelemään. Pitemmittä puheitta ei kun asiaan...

Alarivi vas. oik: FearScared Stiff

Tuommoisia nauhakkeita lähti siis tänään divarista matkaani, ja jos nyt sallinette, niin vetäydyn vähin äänin takavasemmalle kirjoittamaan itsenäistä jatko-osaa tuolle Desert Kickboxerille. Nimenkin sille jo bussimatkan aikana kehittelin, eli Swamp Kickboxerihan siitä tulee. Juonikuviosta en vielä osaa sanoa muuta, kuin että suolla ja suossa siinä ollaan, ja sitten tietysti jossain kohtaa myös kickboxataan. Vaatii hieman kehittelemistä tuo ideani, mutta takuuvarma hitti siitä tulee, sen voin jo tässä kohdin taata. Sillä välin kun minä pähkäilen scriptini kanssa, niin pankaas te aikanne kuluksi katsoen alta löytyvä Desert Kickboxerin traileri. Hurja onpi meininki päällänsä nimittäin siinä.

Carnival of Souls (1962)


Kuvaus: Mary Henry (Candace Hilligoss) ystävättärineen nauttii rauhaisasta päivästään autolla suoritettavan retkeilyn merkeissä. Jostain paikanpäälle pälähtävät pojannaskalit pilaavat mainitun rauhan haastamalla tytöt kisaamaan varttimailin herruudesta, johon ratin takana istuva tytöntyllerö toteaa vienosti hymyillen, jotta challenge accepted, täysin tietämättömänä siitä, että kyseinen kisa tulisi hetkeä myöhemmin päättymään sillalta alla kimmeltävään jorpakkoon suistumiseen.

Viranomaisten käydessä läpi vesistöä onnettomuuden uhrit löytääkseen, ilmestyy Mary yllättäen hieman sekavan, mutta muutoin hämmästyttävän hyväkuntoisen oloisena rannalle tepastelemaan, ainoana hengissä tapahtuneesta rytäkästä selviytyneenä.

Onnettomuudesta toivuttuaan Mary päättää vaihtaa maisemaa, ottaen vastaan urkurin toimen Utahissa sijaitsevasta pikkupitäjästä. Matka sinne on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavanomainen. Autonsa radio soittaa hetkellisesti vain ja ainoastaan oudohkoa orgaanimusiikkia, ja hetkeä myöhemmin ajoneuvonsa sivulasiin ilmestyy aavemmaiset, alla olevassa kuvassa näkyvät (ohjaaja Herk Harveyn krediitittömät) kasvot. Samaisen miehen kasvot, jotka Mary tulisi vielä näkemään useammin kuin kerran.


Uuteen kotikaupunkiinsa saavuttuaan Mary asettuu taloksi rouva Thomasin (Frances Feist) ylläpitämään asuntolaan. Rakennuksessa majailee toinenkin asukki. Niljakkaan oloinen nuorimies John Linden (Sidney Berger), joka niin kovin haluaisi tehdä lähempää tuttavuutta viehättävän tulokkaan kanssa, Maryn jatkuvista estelyistä huolimatta. Oudot tapahtumatkin saavat jatkoa. Väliin Marystä nimittäin tuntuu siltä, ettei häntä ole olemassakaan. Kanssaihmiset kun eivät tunnu noteeravan häntä millään muotoa, ja työpaikallaan kirkossakin soittamansa hengellinen musisointi muuttuu kuin taikaiskusta paholaisen masurkaksi, josta pastori (Art Ellison) tykkää isosti kyttyrää. Kaiken kukkuraksi kaupungista löytyy hylätyksi tuomittu huvipuisto, joka tuntuu mystisesti vetävän Marya puoleensa....

Tuomio: Aavemmaisen painajaismaista tunnelmaa sisällään kosolti pitävä, pienen budjetin psykologinen kauhupätkä, joka amatöörimäisestä toteutuksestaan, paikoin pökkelöstä dialogistaan ja kesäteatterimaisesta näyttelemistyöstään huolimatta onnistuu olemaan kokonaisuutena erittäin nautittava katselukokemus. Ilman tätä pätkää Adrian Lynen Jacobin painajainen olisi luultavasti jäänyt tyystin tekemäti, eikä meillä liioin olisi siten Silent Hill aiheisia pelejäkään pelattavaksi. Niin ja onhan Helvetilliset toiminut jossain määrin vaikutteena myös sellaistenkin elokuvantekijöiden kuten David Lynchin tai vaikkapa Elävien kuolleiden yöllä ihmisiä onnistuneesti pelotelleen George A. Romeron tuotannoissa. Tehtiin uudestaan vuonna 1989 Wes Cravenin esittämän Kuolleiden Karnevaalin muodossa.



sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lisäys

Double Featuren toimituksen tyhjäntoimittajan inhimillisen virheen vuoksi edellisestä postauksesta jäi muutama elokuvallinen tuotos esittelemättä. Toimitus pahoittelee tapahtunutta ja suorittaa niin sanotun lisäyksen mainitun möhläyksen korvatakseen...

Keskirivi vas. oik: To The LimitSkyscraper



perjantai 19. helmikuuta 2016

In Their World, You Can't Buy Freedom, But You Can Steal It

Tässä kohtaa lienee syytä luoda pikainen katsahdus viimeaikaisiin leffahankintoihini...


Alrivi vas. oik: Fear No EvilJohn Wick, Classics Collection 1

Ja sitten olisi vielä nämä...


Killer's Kiss (1955)


Kuvaus: Pugilistisen uransa ehtoopuolella oleva välisarjan boksaaja Davey Gordon (Jamie Smith) valmistautuu kotonaan viimeiseen matsiinsa Kid Rodriguezia vastaan. Vastapäinen naapurinsa Gloria Price (Irene Kane) puolestaan valmistautuu töihin lähtöön klubille, jossa toimii tanssijattarena. Davey on jo pidemmän aikaa ollut ihastunut viehättävään naapurinsa, ja kun he sitten viimein kohtaavat, niin  romanssiahan se välilleen pukkaa välittömästi.

Glorian pomo Vincent Rapallo (Frank Silvera) huomaa tämän ja heittäytyy raivoisasti väkivaltaisen mustasukkaisuuden valtaan. Neiti Price on hänen, vain yksin hänen, ja siihen on turha kenenkään muun tulla nokkaansa väliin työntämään, varsinkaan jonkun eläköityvän otsaan lyöjän, jonka tulevaisuuden näkymät ovat kehnohkon puoleiset. Kaksikko pitää erottaa toisistaan, ja Frank onkin valmis tekemään kaikkensa näin tehdäkseen. Jopa tappamaan...

Tuomio: Mestariohjaaja Stanley Kubrickin toinen kokopitkä, pieni budjettinen ($ 40,000) elokuvallinen tuotos, jonka rahoitus kerättiin kokoon tirehtöörin omien sukulaisten toimesta. Ja hyvä niin, sillä vaikka Tappavaa suudelmaa ei yleisesti muistella Kubrickin parhaimmistoon kuuluvana, on se siltikin varsin nauttittava rikospätkä, jonka ohjaksissa ohjaajalegenda lämmittelee oivallisesti tulevaa varten.

Valoilla ja varjoilla leikitään film noirille ominaisella tyylillä ja tunnelma on väliin painostavan ahdistavakin. Lopussa nähtävä yhteenotto mallinukkien täyttämässä varastossa on tasokkaasti toteutettu, ja jäin sitä katsoessa pohtimaan ottiko Pray for Deathin käsikirjoittanut James Booth vaikutteita tuosta välien selvittelystä Sho Kosugin ja itsensä tähdittämää ninjailua kirjoittaessaan. Ehkä otti, ehkä ei, mutta aikalailalla samankaltaisessa ympäristössä senkin elokuvan viimeinen taisto käydään.

Kokonaisuutena Killer's Kiss on varsin pätevähkö tapaus, vaikka näyttelijäsuoritukset kautta linjan ovatkin hieman jähmeitä, ja kestoltaankin se on jossain määrin alimittainen. Tutustumisen arvoinen elokuva se puutteistaan huolimatta siltikin on, sillä se antaa mahdollisuuden kurkata millainen Kubrick oli aikana, jolloin sellaiset merkkiteokset kuin 2001: Avaruusseikkailu tai vaihtoehtoisesti vaikkapa Hohto olivat vielä kaukana edessäpäin. Kolme tähteä. Ei enempää, eikä liioin vähempää.

A Good Man Always Knows His Limitations









Dirty Harry pokkarikokoelmani on saanut lähes vuoden kestäneen tauon jälkeen lisäystä sarjan neljännen läpyskän hahmossa. Vielä pitää muutama kipale jostakin löytää, jotta tämäkin kolleksööni on edes jotakuinkin täynnä. Helppoa se ei tule olemaan, mutta luovuttaakkaan en aio.











Bonuksena mukaan lähti ohessa myös pari Surmaaja nimikkeen alla kulkevaa Remo Williams seikkailua.


lauantai 13. helmikuuta 2016

Survival Game (1987)


Kuvaus: Michael "Mike" Hawkins (Mike Norris) organisoi työkseen eloonjäämisleirityksiä jännitystä ja vaarallisia tilanteita elämäänsä janoaville ihmisille, ollen ohessa paras alallaan. Pomonsa (ja Miken isän vanha Vietnam buddy) 'Sugar Bear' (Ed Bernard) on Mikesta luonnollisesti ylpeä, mutta uskoo samalla miehestä olevan paljolti muuhunkin, patistaen alaistaan palamaan takaisin koulunpenkille tutkintoa suorittamaan. Samaa hokemaa hokevat yhteen ääneen myös Miken vanhemmat, mutta kuuroille korville kaikuvat kaikkien kolmen hyvää tarkoittavat sanat. Survival Game is the name of the game for Mike, ei jonkun hikisen opinahjon kuppaisessa pulpetissa päivästä toiseen nököttäminen.

Samoihin aikoihin toisaalla tohtori David "Doc Dave" Forrest (Seymour Cassel) vapautuu vankilasta lusittuaan siellä viimeiset 17 kulunutta vuotta elämästään. Kukkaislasten kuuskytluvulla Forrest kehitteli laboratoriossaan Forrestin tulen, viimeisintä huutoa olevan narkoottisen nautintoaineen, joka sitten levisikin kulovalkean tavoin flower poweria turuilla ja toreilla isoon ääneen julistavan kansan keskuuteen. Pahat kielet kertovat Forrestin tahkoneen itselleen miljoonaomaisuuden, mutta tohtori itse väittää tämän olevan täyttä huikukukkua... vai onko sittenkään?

Forrestilla on jälkikasvunaan Celestial Jewel (Deborah Goodrich) niminen tytär, joka ajautuu pienoiseen auto-onnettomuuteen tien päällä samaan aikaan olleen Miken kanssa. Kumpikin osapuoli poistuu ehjänä paikalta, päätyen muutaman mutkan kautta ilkeiden ganstereiden jahtaamaksi. Nämä kun elävät edelleenkin siinä luulossa, että C.J.:n isällä on jossakin iso läjä tuohta jemmassa, ja että ne rahat kuuluvat heille. Kun roistot sitten kidnappaavat niin Doc Daven kuin tyttärensäkin, on vain yksi mies, joka voi pelastaa heidät ilkimysten kynsistä: selviytymisexpertti Mike Hawkins... pomonsa Sugar Bearin lievästi avittamana...

Tuomio: Kömpelöhkön pökkelöhkö ja pitkäveteisen tylsä toimintarypistely, jossa mainittua äksöniä on auttamattomasti aivan liian vähän, jotta leffan jaksaisi haukotelematta loppuun saakka katsoa. Ainoaksi huvin aiheeksi jääkin taustalla väliin soivan syntsamusan kuuntelu, joka muistuttaa Harold Faltermeyerin säveltämää Axel Äffää siinä määrin, että on suuri ihme, ettei minkäänlaista oikeusjuttua sen suhteen koskaan, ikinä, milloinkaan liikkeelle asian tiimoilta viritelty. Sen keissin Harold olisi nimittäin voittanut alta aikayksikön.



torstai 11. helmikuuta 2016

Thunder Run (1986)


Kuvaus: Charlie Morrison (Forrest Tucker) on eläkkeelle rekkakuskin toimesta vetäytynyt Korean sodan veteraani, joka louhii kobolttia kaivoksestaan vaimonsa Maggien (Marilyn O'Connor) ja lapsenlapsensa Chrisin (John Shepherd) avittamana.

Päivänä eräänä Charlie saa kaivokselleen odottamattoman vieraan, vanhan Korean sodan aikaisen asetoverinsa George Adamsin (John Ireland), jolla on tuomisinaan rahakas tarjous, johon Ykä toivoo Jaskan tarttuvan. Tarjolla olisi 250.000 dollaria ja sen saadakseen Charlien tulisi kuskata lootallinen radioaktiivista plutoniumia Nevadasta Arizonassa sijaitsevaan valtion omistamaan tukikohtaan. Iisi piisi, Pikku-Liisi, paitsi että sitähän se ei todellakaan tulisi olemaan, sillä Carlos (Alan Rachins) tuhmine terroristeineen haluaa Charlien kuljettaman lastin itselleen, ollen valmiita tekemään vaikka ja mitä ilkeyksiä sen itselleen saadaakseen.

Charliella on kuitenkin hallussaan salainen ase, josta tuhmat terroristit ovat täysin tietämättömiä, eli vanteisiin asti raskaasti aseistettu, Thunder nimellä kulkeva rekka-auto, jonka massiivisuus lyömättömine tulivoimineen saa kovemmankin karjun puntin pelosta tutisemaan.

Tuomio: Kulttisuosiota yleisesti nauttiva, legendaarisen Cannon Filmsin tuottama bensan katkuinen toimintatörähdys, joka ottaa liiaksi viipyilevän alkunsa vuoksi osumaa nokkaansa, päästen kunnolla vauhtiin vasta toisella puoliskollaan. Kokonaisuus jää näin aikalailla valjuksi ja käteen jää lopulta köyhän miehen ruutupaitainen Road Warrior klooni, jossa kaikki ainekset parempaankin olisi ollut käytettävissä, mutta eipä niitä sitten näköjään kukaan osannut tekovaiheessa oikein hyödyntää. Riimeikeistä en juurikaan perusta, mutta tässä olisi sellainen pätkä, jonka mieluusti tahtoisin osaavimmissa käsissä uudelleen tehtävän.

Drive Hard (2014)


Kuvaus: Peter Roberts (Thomas Jane) on entinen kilpa-ajaja, joka työskentelee nykyisin autokoulun opettajana. Päivänä eräänä Peter saa asiakkaakseen Simon Kellerin (John Cusack), vankilasta vastikään vapautuneen varkaan, jolla on suunnitteilla isohkon puoleinen keikka kostoksi niitä vastaan, jotka hänet ison taloon aikoinaan toimittivat. Keller kidnappaa Robertsin ryöstöautonsa kuljettajaksi, eikä aikaakaan, kun kaksikko saa peräänsä niin poliisit kuin rosvotkin. Huima takaa-ajo Australian Kultarannikon upeissa maisemissa on valmis alkamaan...

Tuomio: Kansikuvan perusteella sitä voisi helposti kuvitella, että tässäpä sitä on nyt semmottis kaahailupätkä, jossa kumi palaa ja peltiä ryttääntyy oikein olan takaa ja urakalla. Harmittavasti totuus on kuitenkin tämän leffan kohdalla toinen, sillä vaikka tässä takaa-ajamista harrastellaan, niin aika vähissä määrin sitä lopulta sittenkin nähdään. Harvemmin olen nähnyt sellaisia ajopelejä kuin 351 Mach 1 Ford Mustangia ja Ford Falcon GT:tä käytettävän niinkin väärin, kuin tässä leffassa niitä käytetään. Leffan tekijät hävetkää, jos edes siihen olette kykeneväisiä.

Päätähtien Jane ja Cusack välille yritetään rakentaa kovastikin huumoripitoista vastakkainasettelua. Ei toimi sekään, sillä kässärin väsänneet Chad ja Evan Law eivät kumpainenkaan ole Shane Black. Naurattaa vain satunnaisesti, jos edes sittenkään. Tarina itsessään junnaa jatkuvasti tyhjäkäynnillä paikallaan, ja lopun Shyamalan (lue: twisti) on kaikin puolin täysin tarpeeton. Hukkapätkä, jolle napsahtaa meikältä yksi ainokainen tähtönen.



perjantai 5. helmikuuta 2016

Poista kirjain leffan nimestä

Ideana on jättää elokuvan (suomennoksesta tai originaalista) nimestä yksi kirjain jostakin kohtaa pois, ja kirjoittaa sen jälkeen kuvaus uudelleen nimetyn leffan juonesta, mikäli sellaisen siihen vain keksii. Osallistua saa oman bloginsa puolella, mutta pakko ei tietenkään niin ole tehdä, jos ei tahdo. Mutta joo, tässä tulee muutama meikän ideoima kaikelle kansalle ihmeteltäväksi.

Ari Kyttää - Hersyvän hauska komedia Arista, äärimmäisyyksiin menevästä kerrostalokyylästä, jolle muut asukit päättävät yksissä tuumin antaa antsaitsemansa opetuksen. Ohjauksesta vastaa Timo Koivusalo.

Keskiön Pako - Tour de Francelle sijoittuva jännityselokuva pyöräilijästä, jonka menopeli uhkaa hajota tuhannen kappaleiksi kesken kiihkeimmän kilpailun. Pääseekö miekkonen maaliin asti, vai onko hänen lopullinen kohtalonsa keskeyttäminen teknisen vian vuoksi. Katso ja hämmästy!

Raisin Arizona - Traaginen tarina kahdesta arizonalaisesta rusinoita ovelta ovelle kauppaavista kaveruksista, jotka alati kiihtyvän keskinäisen kilpailun tuoksinassa huomaavat ajautuneensa toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen, josta vain toinen voi kävellä hengissä ulos.

Casio Royale - Kahdeksan tunnin mittainen erikoisdokumentti jääkiekko-ottelujen katkoilla kosketinsoitintaan soittavasta Ranesta ja kiehtovan jännittävästä elämästään jäähallien lehtereillä. Ohjauksesta vastaa jälleen kerran Timo Koivusalo.

Että tämmöisiä irtosi meikältä tähän kohtaan. Eivät nuo nyt kovin kaksisia ole, mutta antaapahan se teille muille varaa pistää paljolti paremmaksi, joten ei muuta kuin näppäimistö laulamaan. Mielenkiinnolla jäänen odottelemaan aikaansaannoksianne...


torstai 4. helmikuuta 2016

Arkistojen kätköistä

Kävin tuossa läpi vanhoja ottamiani digikuvia, törmäten niitä katsellessani lähes kymmenen vuoden takaisin otoksiin, joita tuolloin kävin napsimassa urbaanin seikkailijan ominaisuudessa hylätyllä teollisuusalueella. Jälkeenpäin talletin kuvat cd-levylle, jonka jälkeen samainen läpyskä onkin sitten enimmäkseen maannut tuolla laatikon pohjalla toimettomana ja pölyä keräämässä. Nyt kun tässä taasen näitä photoja katsastelin, niin tuumailin josko muutaman niistä tännekin näytille pistäisin. Kun ei aina jaksa noista leffoistakaan höpistä ja silleen...


















Olisihan noita ollut lisääkin, mutta postauksesta olisi tullut sitä luokkaa pitkähkö, etten tohtinut kaikkia kuvia kehiin tässä kohdin laittaa. Ehkä joku toinen kerta laitan näytille ne uupuvat otoksetkin, ehkä en...

maanantai 1. helmikuuta 2016

Traileri: Cabin Fever (2016)

Vuoden 2016 turhin uudelleen lämmittely... Cabin Fever...

R.I.P D. (2013)


Kuvaus: Bostonilainen narkkikyttä Nick Walker (Ryan Reynolds) saa surmansa erään epäonnisen huumeratsian yhteydessä. Siirtyessään ajasta ikuisuuteen Nick havaitsee, että kuoleman jälkeen on elämää, sillä hänet värvätään osaksi lusikkansa nurkkaan viskanneiden lainvalvojien joukkiota, jota Rest In Peace Deparmentiksi kutsutaan.

Mainitun osaston tehtävänä on metsästää maankamaralla mellestäviä Raatoja, joista jokaikinen koittaa parhaan kykynsä mukaan välttää viimeiselle tuomiolle joutumistaan. Aisaparikseen Nick saa 1800-luvulla henkensä heittäneen Roycephus "Roy" Pulsipherin (Jeff Bridges), kiveäkin kovemman liittovaltion sheriffin, joka vastentahtoisesti ottaa märkäkorvaisen tulokkaan siipensä alle. Pian tälle epäsuhdalle kaksikolle selviää, että Raadoilla on ihmiskunnan kohtalon kannalta katalahkonlainen suunnitelma, jonka toteutuminen tulisi pysäyttää heti eikä viidestoista päivä...

Tuomio: Hengetön, sieluton ja kaikin puolin tylsä Men In Black apinointi, joka ei pääse lähellekkään maineikasta esikuvaansa, ja jonka ainoana valopilkkuna häärii veteraaninäyttelijä Jeff Bridges. Antamani yksi tähtönen menee siis Bridgesille, ei itse elokuvalle. Pohjautuu Peter M. Lenkovin luomaan Rest In Peace Department nimiseen sarjakuvaan.