Sivut

Down Periscope (1996)



Kuvaus: Monissa liemissä uitettu komentajakapteeni Thomas Dodge (Kelsey Grammer) ei ehkä koskaan tule olemaan sellainen upseeri ja herrasmies, jota ohjekirjanen häneltä edellyttäisi, mutta vaikka hän onkin jonkin sortin erimies, hän on silti varsin loistava merimies, haaveenaan jonain päivänä olevansa oman ydinsukellusveneen komentaja. Moisen uppelusaluksen sijasta Dodge saakin ohjastettavakseen USS Stingrayn, dieselkäyttöisen toisen maailmansodan aikaisen vetenalaisen vehkeen, jonka miehistönä (ja yhtenä naisena) hyörii erinäinen joukkio Poliisiopistoon luultavammin yrittäneitä, mutta sinne pääsemättömiä tunareita (mm. Lauren Holly, Rob Schneider, Harland Williams ja Harry Dean Stanton), joita Dodgen sitten pitäisi paatillaan paimentaa. Ei mikään helppo jobi, mutta jonkun sekin on kaiketi tehtävä.

Panokset kovenevat entisestään, kun Dodgea suuresti vieroksuva amiraali Graham (Bruce Dern) saa päähänsä, että USS Stringray on ottava osaa laivaston järjestämään sotapeliin, jossa tarkoituksena on upottaa Norfolkin satamassa sijaitseva upotuskohde. Graham toivoo USS Orlandon ja tätä kipparoivan Carl Knoxin (William H. Macy) voittavan kisan, jotta pääsisi siten eroon syvästi inhoamastaan Dodgesta lopullisesti. Neuvokas Dodge ei kuitenkaan aio antaa merimailiakaan periksi, unelma ydinsukellusveneen kipparoinnista kun elää ja voi edelleenkin paksusti. Tiivistäkää lastiluukut, sillä tämä "uppoamattoman hauska" elokuva heittää 200 vuoden merisotaperinteet yli laidan!

Tuomio: Poliisiopisto-elokuvien vedenalainen, retardin puoleinen serkkupoika, josta kyllä huokuu tiettyä hyväntahtoisuutta, mutta hauskuutta (muutamaa oivallusta lukuunottamatta) ja omaperäisyyttä (muutamaa oivallusta lukuunottamatta) ei sitten niin nimeksikään. Kelsey Grammerista olen aina jossain määrin pitänyt, eikä hän nyt niin kovin huono tässäkään ole. Sitäpaitsi hän tekee sen, minkä me kaikki olemme halunneet tehdä Rob Schneiderille jo pidemmän aikaa. Tosin ehkä hitusen rankemmalla otteella, mutta kuitenkin. Leffan nähneet tietävät mistä puhun, ja ne jotka taasen eivät ole sitä nähneet, niin Youtube on tässäkin kohtaa ystävänne. Kohdasta 0:32 eteenpäin ja niin poispäin.

Muista näyttelijöistä, varsinkin nimekkäimistä (tiedätte keitä olette) naamoista on pakko vielä sanoa se, että palkkapussin on täynyt olla varsin muhkean oloinen, sillä tuskinpa heitiä muuten olisi saatu tämmöiseen tuotokseen huijattua mukaan. Se, taikka epätoivo. Mitään muita selityksiä en jaksa tähän kohtaan ruveta keksimään. Oli miten oli, yksi tähti. Ei enempää, eikä vähempää.


Perskooppipa hyvinkin joo.

Pettynyt Hercules



Tarina kertoo, että Herculesta esittävä Kevin Sorbo ilmaisee tuossa pätkässä ääneen vuorosanojensa lisäksi myös kässärin ohjeistuksen kuinka sanottavansa pitäisi lausahtaa. Eli pettyneesti. Ei siis mikään ihme, että hänen huudahduksensa vaikuttaa niin kovin paikkaansa kuulumattomalle. Moka mikä moka. Vaan sitten taas toisaalta sattuuhan näitä väliin itse kullekin. Jopa mahtavalle Herculeksellekin... :D

Shades of Blue (1999) aka Two Shades of Blue


Kuvaus: Kirjailijatar Susan Price (Rachel Hunter) julkaisee opuksen "The Dark Side of Judith", joka käsittelee erään naisen halua löytää se äärimmäinen seksuaalinen kokemus. Kirjasta tulee tottakait välitön listahitti, ja sen kirjoittajasta median uusi lellikki.

Pian julkaisun jälkeen Susan kuitenkin löytää itsensä epäiltynä miljonäärimiehensä Jack "Jerk Off" Reynoldsin (Gary Busey) murhasta. Koska poliisi on ilmeisesti jälleen kerran täysin kädetön selvittämään kuka Jackin oikeasti tappoi, on Sue-Suen itse selvitettävä murhaajan henkillöllisyys ennen tuomiolle joutumista. Tämän tehdäkseen Susan omaksuu kirjansa sankarittaren Judith Andersonin kuvitteellisen persoonan, (joka on muuten niinkin kuvitteellinen, että häntä tituleerataan elokuvassa Judy Andersiksi) sillä muutoin hänet saatettaisin hyvinkin tunnistaa. Susan saa kuitenkin kauhukseen huomata pian astuneensa tappavaan seittiin täynnä kovimman luokan petosta, juonittelua - ja murhia...

Tuomio: Hiljaisuus on tappava.... ja niin on tämä paskanpala leffakin. Sen verran tylsästä tuotoksesta on tässä nimittäin kyse. Puhelimessa puhutaan kyllä ahkerasti, mutta ei  juuri muuta. Ja tämän pitäisi sitten olla muka jotenkin jännittävää. Kaninkakat ja muut pikku ulosteet. Pistorasiastakin löytyy enemmän jännitettä kuin tästä leffasta. Tätä tuotosta katsoessa tekee väkisinkin mieli työntää sormet sinne, jotta pysyisi edes jotenkin hereillä. Uuvuttavaa katsottavaa, ennalta arvattavine lopputwisteineen kaikkineen.

Rachel Hunter on varmasti oikeasti ihan mukava ihminen, kauniskin, mutta näytteleminen ei ole alkuunkaan hänen juttunsa. Gary Busey on puolestaan tässä leffassa mukana liian lyhyen aikaa, jotta hänen hulluuteensa pääsisi esille oikeutetulla tavalla, eikä Eric Robertskaan tarjoa mukana olollaan mitään maata mullistavaa, paitsi ehkä seksikkään, naisimmeisiltä jalat alta vievän puhelinäänen. Yksi tähti. Ei enempää, ei vähempää.


Päivän pokkaribongaus: Mustanaamio - Vampyyrien Yö

Sateisesta aamusta huolimatta suoritin pikaisen käynnin keskustaan ja erääseen siellä sijaitsevaan divariin. Mukaan lähti tuossa vieressä näkyvä lapsuusmuisto, joka kustansi kokonaisen egen verran.

Mustanaamio ja Vampyyrien Yö. On meinaten jokunen vuosi siitä ehtinyt vierähtää, kun tuon opuksen viimeksi luin. Lee Falkin kanssa tuolla ei liene muutoin ole tekemistä kuin sankarishahmon verran, eli joku muuhan sen on kirjoittanut. Väliäkö sillä, sillä onhan siinä  Mustis ja verta imeviä yön olentoja. Enempää ei voi, eikä tarvitse pyytää.

Jos nyt jotakin negatiivista pitää tästä löydöstä löytää, niin se on se, että käsittääkseni (ja nyt saatan taasen olla väärässä, joten korjatkaa ihmeessä jos olen) näitä opuksia on muitakin. Eli sama meininki iskee tässäkin, kuten niin Dirty Harry vastaavienkin kanssa. Mistähän niitä tuonne hyllyyn saisi? :D

tiistai 23. kesäkuuta 2015

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Assassin's Creed





Koska ulkona on syksy keskellä kesää ja leffojakaan ei aina jaksa katsella, niin poikkesin tuossa hetki sitten peliliikkeessä hakemassa itselleni hieman pelattavaa.

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa tuli tuossa Jussin aikana (I have no life) tahkottua puhki, ja kakkosen (josta pidin kuin hullu puurosta) jälkeen jäi semmoinen olo, että tätä on saatava lisää. Noh, nyt sitä lisää on sitten saatu, joten jos sallitte, niin vetäydyn tästä pikkuhiljaa pelailemaan tuota Assassin's Creed - Brotherhoodia, ja sen jälkeen sitten noita muita jahka aika koittaa. Blogiakin päivittelen siinä välissä, joten elkää olko sen suhteen alkuunkaan huolissanne. Mutta nyt tieni vie 1500-luvun Roomaan....




keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Traxx (1988)


Kuvaus: Paikka: Jossakin päin Teksasia. Aika: Vuoden 84 alkupuolisko. Teksasin osavaltion poliisisetänä toimivalla Traxxilla (Shadoe Stevens) on sikanautojen suhteen vain ja ainoastaan yksi periaate, ja se on se, että heillä on oikeus kuolla hänen kätensä kautta. Tämmöinen dirtyharrysmi saa pomonsa komissaari R.B. Davisin (Hugh Gillin) niskavillat nousemaan pystyyn, ja kun Traxx sitten ottaa hengiltä eräänkin eläinkaupan ryöstäjän, on Davisin mitta vihdoinkin täynnä, ja mies passittaa säännöistä piittaamattoman alaisensa kilometritehtaalle työtön työtön lappua täyttelemään.

Traxx ei jää kuitenkaan laakereilleen sen kummemmin lepäämään, vaan aloittaa uuden elämän palkkasoturina, posautellen pahiksia pois päiviltä siellä missä aihetta siihen on. Muutaman vuoden kuluttua (vuonna 1987) Traxxin innostus palkkasoturointiin kuitenkin hiipuu. Alalla kun ei hänen mielestään ole tulevaisuutta. Niinpä miekkonen päättää palata takaisin kotiin ja ryhtyä kokopäivätoimiseksi keksinpaistajaksi.

Mutta eipä ne parhaatkaan suunnitelmat aina mene niin kuin haluaisi, ja Traxx havaitsee pian, ettei keksien paisto ainakaan toistaiseksi lyö leiville. Onneksi kotikaupunginsa Hadleyvillen kaduilla rehottaa rikkaruohon tavoin leviävä rikos, joten Traxx saa syyn tarjota kitkemispalveluaan tinanappia rinnassaan kantavalle Emmet Deckerille (John Hancock). Asevelihintaan tietenkin. Kaupungin pormestarinna Alexandria Cray (Priscilla Barnes) tietystikin tuomitsee virallisesti Traxxin oman käden oikeuden käytön, mutta epävirallisesti tukee sitä täysin rinnoin, sillä harrasteleehan hän vällyjen välistä toimintaa katujen kostajan kera.

Aluksi kaikki sujuun vallan mainiosti, mutta sitten paikallinen pikkugangsteri Aldo Palducci (Robert Davi) hermostuu lopullisesti Traxxin puuhasteluihin, kutsuen hätiin pahamaineiset Gruzikin veljekset (Herschel Sparber, Jonathan Lutz, Lucius Houghton). ohjeistaen heitä tappamaan Traxx keinoilla millä tahansa. Viimeinen taisto Traxxin ja psykopaattiveljesten välillä on valmis alkamaan.

Tuomio: Pölhöhkön puoleinen toimintakomedia, joka yhtäältä heittää pilkkakirveellä 70- ja 80- luvun vigilante ja Likainen Harry tuotantoja, ollen kahtaalta samaan hengenvetoon osana juurikin näitä edellämainittuja genrejä. Osansa pilkasta saa myöskin sen aikaiset toimintarymistelyt juustoisine one-linereineen, joita pääosassa heiluva televisiopersoona Shadoe Stevens heitteleekin ilmoille ilkikurinen pilke silmäkulmassaan, ja muikeahko virne kasvoillaan. Niin ja onhan tässä mausteena vielä ripaus westerniäkin, joten onhan tämä pätkä kokonaisuutena melkoinen sekametelisoppa, mutta viihdyttävä sellainen kaikessa kummallisuudessaan.

Robert Davistakin pitäisi kaiketi sanoa jotakin, ja sanon sen verran, että mies lämmittelee tässä tuolloin tuloillaan olevaa Bond-seikkailua varten, ottaen tosin pehmeän laskun sen suhteen. Miten? Noh, pieruhuumorin keinoin tietenkin, kuinkas muutenkaan.



sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Nightforce (1987)


Kuvaus: Hevosen selässä esteitä ylittävällä Christy Hansenilla (Claudia Udy) potkii kohtuu hyvin. Esteratsastus tuntuu kiinnostavalta ja naimisiinkin naisenalun olisi tarkoitus piakkoin mennä. Eikä ihan minkä tahansa pojanklopin, vaan varakkaasta perheestä lähtöisin olevan Robert "Bob" Worthingtonin (Casey King) kanssa.  Mutta tuohan kuulostaa varsin mallikkaalta, joten miksi siis Christyllä potkii vain kohtuu hyvin? Noh siksi, että Bob on varsinainen kävelevä sukupuolielin, ja että se on oikeasti veljensä Steve (James Van Patten), jota Christy niin maan perusteellisesti ja tasaseen rakastaa. El Bobbon tietämättä tottakait.

Päivänä eräänä Christy ja paras ystävänsä Carla (Linda Blair) ovat poistumassa kuntosalilta, kun paikalle pyyhältää jostakin epämääräisen oloinen pakettiauto, jonka sisuksista hyökkii esiin parisen kipaletta San Felipen Anarkistista Armeijaa edustavia retaleita, jotka napsaavat Hansenin flikan väkipakolla matkaansa. Näin siksi, että Christy sattuu olemaan vaikutusvaltaisen senaattori Adam Hansenin (Cameron Mitchell) tytär, josta julma militanttijärjestön johtojuusto (ja taidokas Fidel Castro imitaattori) Estoban (Bruce Fisher) aikoo tietenkin hyötyä rahallisesti, jos ei nyt mitenkään muuten.

Christyn vanhemmat ovat tyttärensä puolesta huolesta soikeana, ja haluavat hänet tietenkin takaisin mitä pikimmin. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä Yhdysvallat ei tunnetusti neuvottele terroristien kanssa, joten koko homma lässähtää pannukakun tavoin kasaan. Steve ei aio kuitenkaan luovuttaa, ja ehdottaakin ystävilleen Eddielle (Dean R. Miller), Mackille (James Marcel) sekä Henrylle (Chad McQueen), että he muodostaisivat pienimuotoisen iskuryhmän Christyn kotiin hakemiseksi. Kaikinpuolin tyhmä idea, sillä kukaan heistä ei omaa minkään valtakunnan kokemusta terroristeja vastaan taistelemisesta, mutta silti sen verran kajahtanut, että se saattaisi hyvinkin toimia. Carlakin halajaa matkaan mukaan. Hän kun osaa puhua muutaman sanan meksikoa ja silleen.

Rajan ylitettyään ryhmä rämä saa vielä yhden lisäjäsenen. Joukkioon nimittäin liittyy mies nimeltä Bishop (Richard Lynch), mystinen, mutta avulias Vietnamin sodan veteraani, jolta löytyy kosolti kokemusta tämän tyyppisistä missioista. Niin ja lisäksi hänellä on sööttiäkin söötimpi marakatti lemmikkinään, joten kaippa sekin jotakin merkkaa. Yksissä tuumin tämä likainen puolitusina lähtee urheasti pelastamaan kiipeelin joutunutta ystäväväänsä, vieden taistelun tuoksinan aivan terroristien kynnykselle saakka. Armoa antamatta, sääliä tuntematta....

Tuomio: Keskiverto toimintareippailu, josta päällimmäisenä katselun jälkeen jäi mieleen Linda Blairin tulkitsema kasaritunnari, enimmäkseen pahiksia esittäneen Richard Lynchin harvinaislaatuinen hyvän heppulin rooli, ja tietysti se vekkuli marakatti, joka oli kyllä sitten niin lutunen otus, että vieläkin hymyilyttää. Paljon muuta ei sitten mieleeni tästä pätkästä oikeastaan jäänytkään, joten en ole ihan varma onko tuo antamani kaksi tähteä tässä kohdin oikeutettu määrä. Sen verran tämä Yöpartio minulta kuitenkin saa, joten siihen saatte luvan te muutkin täten tyytyä.

In Memoriam

Christopher Lee
1922 - 2015

tiistai 9. kesäkuuta 2015

In Memoriam

Mary Ellen Trainor
1950 - 2015

Exists (2014)


Kuvaus: Joukkio kumpaakin sukupuolta edustavia ihmisiä päättää lähteä Teksasin takamailla sijaitsevalle mökkipahaselle viikonloppua viettelemään. Tarkoitus olisi harrastella erinäisiä extremelajikkeita ja tietysti bailata kuin olisi vuosi 1999. Pimeän laskeuduttua metsikön kätköistä kantautuu oudohkoksi luokiteltua älämölöä. Hetkellisen ihmettelyn jälkeen poppoolle selviää myös äänen aiheuttaja, eli legendaarinen Isojalka aka Mr. Sasquatchan se siellä raivokkaasti möyryää. Otus kun ei pidä mailleen tunkeutuneista teinipöljäkkeistä sitten niin yhtään. Ihmisjahti on valmis alkamaan....

Tuomio:

Are You Eating It... Or Is It Eating You?

Kun en oikein muutakaan keksi tähän väliin, niin heitänpä jälleen kehiin muutaman leffalöydöksen...


Journey To The Far Side Of The Sun: Tässäpäs on taasen semmottis leffa, jonka olen joskus kakarana viimeksi nähnyt. Telkkarista taisi tulla, mikäli nyt en ihan väärin muista. Kakarana se tuntui kovinkin jännältä, jopa hieman pelottavaltakin. Saas nähdä mitkä mahtavat olla fiilikset nyt.

Kull The Conqueror: Kasettiversion korvaava tuote. Ei sen kummempaa.

Cutthroat Island: Kasettiversion korvaava tuote tämäkin.

The Stuff: Jälkiruoka, joka syö sinut! Ammoisina aikoina tulin tämän nauhoittaneeksi silloiselta FilmNetiltä. Sen jälkeen en ole tätä sitten nähnytkään, sillä eipä minulla sitä nauhaakaan enää ole. Eli kasettiversion korvaava tuotos se on kaiketi sitten tämäkin.

The Vampire Lovers/Lust For A Vampire: Mukava lisäys alati kasvavaan Hammer elokuvien kokoelmaan. Oikein Double Feature meiningillä vieläpä. Ei ollenkaan pöllömpi bongaus, vaikka itse sanonkin.

Sword of the Valiant - The Legend of Sir Gawain And The Green Knight: No jo on nimellä paiskattu tämäkin pätkä. Mukana menossa Sean Connery ja Krystle Carringtonin hiustyylin omaava Miles O'Keeffe...

Hrgmplh... heh...hehehheeeee... voi jessus sentäs tuota O'Keeffen tukkaa. Ota nyt sitten tuommoinen hahmo tosissaan, kun päässänsä on tuon tyyppinen karvoite.... hehehheee..... Mutta joo... eteenpäin.



King Solomon's Mines/Allan Quartermain And The Lost City of Gold: Heheeheee, vieläkin naurattaa tuo Miles O'Keeffen tukkatyyli. Pysty näistä sen kummemin mitään sanomaan... eikä kaiketi ole niin tarviskaan.

Jason And The Argonauts: Kun olin pienempi kuin nyt, niin tämä pätkä tuli telkkarista, ja minä sitä sitten tietysti katselin. Aina siihen saakka, kunnes iso jättipatsas ilmestyi kiusaamaan Jasonia miehistöineen. Juuri kun tämä mainittu patsas sitten oli tekemässä ratkaisevan liikkeensä, meiltä pätkähti sähköt kesken kaiken poikkee. Katkos kesti niin pitkään, että leffa ehti sillä välin jo loppua, enkä koskaan saanut tietää kuinka Jasonille kavereineen patsaan kanssa kävi. Traumaattinen kokemus oli kuulkaatten se.

King of Kong - A Fistful of Quarters: 



Baaadasssss Cinema: Dokumentaarinen katsahdus blaxploitaatio elokuvien noususta ja niiden tuhosta. Haastatelvien joukossa mm. Fred "The Hammer" Williamson, Pam Grier, Melvin Van Peebles, Samuel L. Jackson sekä Quentin Tarantino.

The Vampires Night Orgy: Ei haisua harmaintakaan, muuta kuin se, että mukana on vampyyrejä yöllisissä orgioissaan. Voi olla hyvä, voi olla että ei ole. Itse kallistun enemmän tuon jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Twice the Terror! Twice the Torment!






Jo pidemmän aikaa ehdin tuossa (enimmäkseen itsekseni, mutta väliin myös R-Kioskin myyjälle) valittelemaan, ettei Howling II:sta meinaa löytyä dvd-levynä sitten niin mistään. Monet kirpparit ja divarit olen nähkäätten sen vuoksi kierrellyt, toivoen ja uskoen sen osuvan jossakin kohtaa kohdalleni. Tänään tuo ihme sitten viimein tapahtui ja löysin kuin löysinkin Ulvonta kakkosen köllöttelemästä leffadivarin hyllyköstä. The search is finally over....






Löysin minä samalla muutakin, sillä mukaan lähti myöskin alla näkyvät merkkiteokset. Scalps siksi, että se korvaa jo parhaat päivänsä nähneen VHS-nauhan, ja Robot Jox taasen siksi, että sain senkin kokoelmaani komistamaan.


Ja sitten vielä tämä...