torstai 22. tammikuuta 2015

Kukkahattutädin aivopieru II

Ilta-Sanomien jutun voi käydä halutessaan lukemassa täältä.


4 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Koin Picardin ja förstin reaktion kun luin jutun.
Olisi muuten kiva tietää, että pitäisi kyseisen tädin logiikan perusteella sitten lopettaa uutisten aamu- /päivälähetykset kun niissä saatetaan esittää samoja ns. haitallisia uutisia kuin myöhemmissäkin esityksissä. Entäpä jos tapahtuu jokin ihmishenkiä vaatinut tragedia, vaikkapa jokin niin suuri kuin että terroristien kaappaama lentokone ohjataan pilvenpiirtäjää kohtaan, niin pitäisi sen mahdollisesti päiväsaikaan tapahtuvana odottaa uutisoinnin suhteen vaikkapa iltakymmeneen? Toki ymmärrän, että uutisissa voi esiintyä lapsille (miksei myös aikuisille) henkisesti raskasta materiaalia, mutta niin kauan kun uutiset kertovat oikeista, todellisista tapahtumista, hyvistä taikka huonoista, niin tuolloin kaikenlainen rajoitus pitäisi pysyä korkeintaan katsojan omassa harkinnassa. Iästä riippumatta. Lapsillakin on oikeus tietää maailman tapahtumista silläkin uhalla, että ne aiheuttavat ahdistusta. Salatut elämät ahdistaa minua ja siinä esitetään paljon haitallisempaa tavaraa kuin arkisessa uutislähetyksessä, mutta eipä sitä vaan siirretä keskiyöhön K18-leiman alle.

Occo kirjoitti...

"Nää on näitä pahkasiantappojuttuja."

Tuoppi kirjoitti...

Näyttää siltä, että kyseinen kansamme edustaja on joutunut syömään kukkahattunsa...

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1421977516007.html?pos=ok-kmt

Tuoppi kirjoitti...

Nii just.