keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Traileri: Jacob's Ladder (2019)


Oliko tämä(kin) nyt ihan pakko mennä tekemään uudestaan? Ilmankin oltaisiin nimittäin pärjätty vallan mainiosti.

Jotakin positiivista? Noh, ainakin se, etteivät tekijät ole apinoineet orjallisesti kaikkea originaalista, vaan antaneet oman twistinsä tuotannolleen. Josta syystä tämän leffan olisi mielestäni voinut nimetä ihan omaksi teoksekseen, ja jättää koko remake kuvio siten siitä kokonaan pois.

Mites te muut? Mitä olette mieltä vai oletteko mitään? Sana on vapaa tuttuun tapaan tämän tekstin alta löytyvässä kommenttiosiossa. 


5 kommenttia:

...noir kirjoitti...

En katsonut traileria joten en ole vielä oikeutettu juuri muuhun kuin siihen henkilökohtaiseen aiemmasta versiosta pitäneen toteamukseen, että miksi? MIKSI?
Vastaavasti näihin uudelleenversiointeihin on niiden lukumäärän ja arkipäiväistymisen vuoksi jo niin turtunut, että mitä väliä?, kaikki tuntuu olevan vapaata riistaa. Jätän väliin jos ei kiinnosta. Suurin este näiden loppumiselle (mukaanlukien jatko-osat, tms.) onkin nimenomaan se, että uusi sukupolvi näkee ne ennen originaalia ja meidän kaltaiset hyypiöt osaltaan rahoittavat niitä juuri siksi, että pakko nähdä kun näki aiemmatkin ja silkka utealiaisuus katsoa miten nyt klassikko pilataan. Jos vain tosissamme jättäisimme sen ensimmäisenkin kerran väliin.

Traileria en kylläkään katsonut syystä, että tuo stillinä näkyvä kuva on liian ruma liikkuakseen.

Tuoppi kirjoitti...

Kyllähän sitä aina uudelleen lämmittelyjen kohdalla mesoaa isosti, että tuota en kyllä tule ikuna katsomaan. Ja kuitenkin
... kuitenkin sitä jotenkin, ehkä juuri uteliaisuuttaan sortuu niitä katsomaan. Pet Semataryn remaken kohdalla kävi viimeksi niin,ja ei mitenkään kovin yllättäen, paskahan se oli. Varsinkin loppu, joka oli täyttää kuraa käytettyyn paskapaperiin käärittynä. Jacobin tikkaiden kohdalla käy kovasta uhosta huolimatta samoin. Blääh!

corum81 kirjoitti...

Ymmärtäisin remaket sellaisten elokuvien kohdalla jotka eivät ole aivan onnistuneita, mutta joissa olisi kuitenkin potententiaalia kuten joku Red Sonja, mutta miksi tälläinen klassikko pitää lähteä uusimaan? Ei jatkoon...

Tuoppi kirjoitti...

Koska Hollywoodissa ollaan laiskistuttu viime vuosina oikein olan takaa. Uudehkon materiaalin keksiminen on niin työlästä, että tyydytään kierrättämään vanhat jutut uusiksi... huonosti.

Tuossa juuri luin jutun The Mask leffan mahdollisesta rebootista, jossa pääroolia esittäisi nainen. Laiskaa sekin, ja avaa samalla mahdollisuuden politisointiin tarinan kustannuksella. Ei hyvä. Ei ollenkaan.

corum81 kirjoitti...

*facepalm* Eikö olla jo opittu, että aika kehnojahan nuo ovat olleet joissa vanha leffa on tehty uudelleen vain sillä erotuksella, että pääosassa on nainen tai naisia...Ei ilmeisesti.