Kuvaus: Eletään vuotta 1959. Lexintonissa sijaitsevan, William Dawesin nimeä kantavan, ala-asteen lapset hautaavat maahan aikakapselin. Sisältönään piirrustuksia siitä, miltä matonen maailma heidän mielestään saattaisi tulevaisuudessa näyttää. Eräs mukaan ympätyistä piirrustuksista kuitenkin poikkeaa huomattavasti muista. Lucinda Embryn (Lara Robinson) liitetiedosto kun muistuttaa ulkonäöltään enemmän lottokuponkia kuin robotteja, avaruusraketteja tai lentäviä autoja käsittävät taiteellisemmat kanssakumppaninsa.
Vuonna 2009, samaisen koulun 50-vuotisjuhlapäivänä, kapseli kaivetaan jälleen esiin, ja sen sisältö jaetaan tasapuolisesti sen hetkisten oppilaiden kera. Lucindan rustaaman Sudoku-lomakkeen päätyessä (Chandler Canteburyn esittämän) Caleb Koestlerin hyppysiin.
Caleb toimittaa Bingo-läpyskän kotiinsa, jossa hänen astrofyysikko (ja osapäivä-alkoholisti) isänsä, John (Nicolas Cage), onnistuneesti käyttää sitä liian täysinäisen viskilasinsa alusena. Kuivatessaan paperia rätillään, hän havaitsee jotakin uskomatonta. Siinä esiintyvät numerot ovatkin oikeasti täysin järkeenkäyviä. Ne ovat nimittäin päivämääriä. Vieläpä ennusteellisia sellaisia.
Käy ilmi, että viimeisten 50-vuoden aikana, jokaisena lappuun merkittynä päivänä, on jossakin päin maailmaa tapahtunut jokin isompi katastrofi, jossa ihmishenkien menetyksiltä ei ole voitu välttyä. Tästä todisteena on päivämäärien lisäksi lappuun liitetyt uhriluvut kuin myös kartalliset koordinaatit. Eikä siinä vielä kaikki. Ei lähimainkaan. John nimittäin huomaa kauhukseen, että viimeiset kolme Lucindan merkkaamaa päivämäärää ovat vasta tuloillaan....
Tuomio: Alkuun mielenkiintoinen scifijännäri, joka menettää tehonsa lähinnä älyvapaiden juonenkäänteiden sekä äärimmäisen idioottimaisen loppuhuipennuksensa vuoksi...
4 kommenttia:
Leffassa oli todella hyvät lähtökohdat ja alku tosiaan toimi, lopun typeryyttä ei voi sanoin kuvata.
Se loppu oli todellakin jotain ihan muuta kuin odotin. Hyvä etten viskannut töllöä plasista mäjelle sitä katsellessani. Oli se vaan jotakin niin pöljää että...
...mutta mä pidin siitä. Saanko mä kuitenkin pitää siitä vaikka te ette pitäny? Ku koiranpentukatse kuoli. Taas. Niinku risuaitamiehessäkin. Eka jalat poikki ja polvet paskaks, sitte poltettiin. Tässä se jopa vielä haihdutettiin kosmiseen tyhjyyteen ja mikäs sen mukavampaa...
Tottahan toki sinä saat siitä pitää. Meillä kun ei ole valtuuksia moista oikein kieltääkään... :D
Olisi minulla mielipide tuosta risuaitamiehestäkin, mutta jääköön se nyt tässä kohtaa sanomati. Painokelvottomaksi sen sisällön voisi kuitenkin hyvinkin luokitella...
Lähetä kommentti