torstai 3. helmikuuta 2011

Rambo vähemmän väkivaltaisena


Tuossa aamusella poikkesin Anttilassa. Sieltä mukaan lähti muutama DVD-levynen, kuten melkein joka kerta siellä käydessä tuppaa käymään. Yksi näistä ostamistani läpysköistä on tuo tuossa vasemmalla näkyvä. Neljännen Rambon pidennetty koostumus.

Jännä leffa. Se on todellakin teatteriversiota pidempi, mutta samalla myös vähemmän väkivaltainen. Stallone kun on leikannut siitä pois sellaisia kohtauksia, jotka hänen mielestään ovat olleet vähän liiankin rankkoja ihmisten katsottavaksi. Esim. naisiin ja lapsiin kohdistuva brutaalius on heitetty syystäkin kuuluisaan ö-mappiin.

Lisäksi päiden räjähdyksiä yms. on trimmattu niin, etteivät ne ole enää ihan yhtä karmaisevia kuin alkuperäisessä julkaisussa. Ei silti, kyllä se Rambo laittaa ukkoa läjään tässäkin inkarnaatiossa ihan kiitettävästi. Hieman rauhallisempaan tahtiin vain.

Noiden mainittujen lisäksi leffa sisältää muitakin muutoksia. Osa kohtauksista on vaihtanut paikkaa, alunperin poissa olleita kohtauksia on ympätty mukaan ja dialogiakin on tullut lisää. Myös Rambon ja Sarahin välinen suhde on syvempi. Tässä versiossa nainen onkin Rambolle paljon tärkeämpi ihmisenä kuin originaalissa. Ja näin ollen Rambon into pelastaa Sarah burmalaisten sotilaiden kynsistä välittyykin nyt aiempaa paremmin.

Onko tämä Extended Cut sitten parempi kuin Theatrical Cut? Sitä en tässä rupea ruotimaan sen kummemmin. Totean vain, että vaihtoehtoja kyseisen filkan kohdalta löytyy kaksin kappalein. Ultraväkivaltainen ja sitten tämä vähemmän sellainen. The choice is yours!

2 kommenttia:

VINNIENNA kirjoitti...

rambosta mulle tulee mieleen aina muinainen commodorepeli jossa rambo oli suurinpiirtein neliskanttinen palikka jolla oli punainen raita (huivi) päässä ja kun se käveli eteenpäin äänitehoste oli jotakuinkin kosh kosh kosh kosh.. ja taustalle hieno tittidittidii musiikki.. Himpan on pelit pienessä ajassa lopunperin kehittyneet.. ihan kuin elokuvaa katsoisi.. liiankin eläviä..

Tuoppi kirjoitti...

Sitä peliä tuli muuten jonkun kerran tahkottua silloin aikoinaan. Ja jos en ihan väärin muista, niin taisin mennä sen muutamaan otteeseen ympärikin. Peli kun ei koskaan loppunut. Paitsi tietysti silloin kun koneesta nappasi virran poikkee... :D

Kehitys kehityy kato :D