tiistai 27. joulukuuta 2011

Frendit alusta asti.... taas

SubTV se aloittaa tänään Frendien näyttämisen taas vaihteeksi alusta. Samaan syssyyn uusintakierrokselle lähtevät myös jo moneen kertaan nähdyt Will & Grace sekä Miehen puolikkaat. Alusta nämäkin. Täytyy sanoa, että aika mielikuvituksetonta tämä Subin ohjelmapolitiikka. Samoja sarjoja veivataan vuodesta toiseen defaulttina aina kyllästymiseen asti. Pistäkää nyt jumaliste pihalle se ihminen, joka siellä näistä asioista päättää. Tilalle mieluiten joku sellainen, jolla on kanavan ohjelmiston suhteen jotakin uutta annettavaa. Tuoreita ideoita ja rohkeutta ajatella laatikon ulkopuoleltakin. Tältä nykyiseltä immeiseltä kun ei tunnu kumpiakaan löytyvän. Ugh! Olen puhunut...

10 kommenttia:

pippariina kirjoitti...

Samaa mieltä. Minä nautin siitä että "löydän" kiinnostavia uutuuksia, mutta tuntuu että televisio pistää hanttiin ja kunnolla. Odotan parhaimmassa tapauksessa vuositolkulla kiinnostavaa uutta sarjaa (en imuta koneelle, en ikinä) samalla kun frendit uusitaan kerta toisensa jälkeen. Frendit, jotka löytyvät DVDllä.

Ja vielä tuo esitysaika.. parhaaseen katseluaikaan uusintoja. Argh.

junik kirjoitti...

Joku valopää niitä kuitenkin käy toivomassa. Että eikö vielä voisi? Ja ohjelmapäällikkö toteaa että tottakai voi kun ollaan ostettu tällanen paketti hal-val-la missä pitää esittää frendit, sinkkuelämää + muut 10 vuotta vanhat sarjat 120 kertaa uusintana ennenkuin voi haaveillakaan esittävänsä sitä yhtä ainutta sarjauutuutta mikä samaan pakettiin kuuluu.

Tuoppi kirjoitti...

Pippariina: Niin. Aika monelta varmaan löytyy tosiaan Frendit DVDnä, joten siinäkin suhteessa tuon esitysajan voisi hyvinkin käyttää jonkin uutuuden esittämiseen. Vaan ei. Vanhoja pitää veivata vaikka väkisin. Hohhoijaa... ei riitä ymmärrys enää....

junik: Näinhän se taitaa olla. Tämä valopää kun on ilmiselvästi jotenkin onnistunut missaamaan ne viisi tai kuusi aikasempaa uusintakertaa ja on sitten Subin sivuille vinkumaan sarjan perään. Tavan tollo sekin immeinen. Ja siksi emme saa tälläkään kertaa mitään uutta katsottavaksemme... Helvetin kuustoista ja muita eksoottisia kirosanoja....

...NOIR kirjoitti...

Tuo Frendien uusiminen ottaa minuakin päähän.
Itsellänikin on jo vuosia sitten ostetut Frendit-dvd:t, mutta kertaakaan en ole "päässyt" katsomaan niitä, sillä jatkuvat uusinnat pitävät jaksot liian hyvin mielessä jotta olisi tarve katsoa niitä levyiltä. Eikä niitä tarvitse edes katsoa televisiouusintoina, kun pelkkä tieto niiden nonstopsyötöstä aiheuttaa tunteen kuin olisi juuri katsonut kulloisenkin jakson.

Muutenkin juuri tämä tapa uusia liian tuoreita sarjoja on masentava ja sitten kun ne usein uusitaan siten, että heti kun kierros on loppu niin alkaa sama uudestaan. Ihan sama kuinka pirun hyvästä sarjasta on kyse, liikasyöttö saa parhaimmankin tuntumaan huonolta.

Jos joku kanava on ostanut vaikkapa 20 esityskertaa jollekin sarjalle, niin onko ne pakko käyttää heti kerralla.
Uusisivat mielummin vanhoja (vähintään yli 20v) sarjoja, taikka perustaisivat oman Uusinta-kanavan, jonne pistäisivät kaikki "toiveuusinnat."
Kuinka helvetin huono muisti pitää olla, jos on nähtävä uudestaan vasta esitetty sarja. Olemmeko me kaikki Mementossa häh?!

Tuoppi kirjoitti...

Subin mielestä olemme.

Nuo jatkuvat uusinnat aiheuttavat myös sen, että ihmiset eivät enää jaksa odotella niitä mahdollisia uusia jaksoja katsomistaan sarjoista, ja siksi kääntyvätkin sitten netin puoleen. Ei ihme, että piratismi rehottaa kun teevee-kanavat eivät hoida hommiaan tarpeeksi hyvin. Paitsi tietysti uusintojen osalta. Se kyllä osataaan. Vähän liiankin hyvin.

Pia kirjoitti...

Sub varmaan perustelee tekojaan sillä että "Frendit löytää aina uusia faneja uusista ikäluokista" ja onhan sarja toki iätön, voisin kuvitella kattovani sitä vielä mummonaki ellei takana ole 80. uusintakierros telkkarista... Ikävä ois muitaki ysärisarjoja mutta niiden perään taitaa olla turha itkeä. Onneksi uutuuksien(kin) saaminen boxina on nykysin helppoa, Suomen rajojen ulkopuoleltakin... "telkkarin orja" alkaa olla historiallinen käsite xD

...NOIR kirjoitti...

Oletan että tuo uudet fanit uusista ikäluokista on juuri SUBin käyttämiä perusteluja, mutta eikö juuri siksi olisikin loogisempaa pistää uusintojen väliin muutaman vuoden tauko ja sitten aloittaa uusinnat, että niitä uusia ikäluokkia ehtii kasaantumaan.

SUBilla on vain joku Frendejä vihaava töisä, joka haluaa muidenkin vihaavan ja suorittaa tehtävänsä ylisyötöllä.

Tuoppi kirjoitti...

Ilmeisesti Nelosella on sitten töissä joku sellainen, joka vihaa Frasieria ylikaiken. Sen verran monta kertaa sekin sarja on siellä alusta loppuun tässä vuosien varrella pyörinyt....

...noir kirjoitti...

Joo, on Frasierkin uusittu turhan monta kertaa.

Tässä on muuten muutaman vuoden sisän ilmennyt jännä ilmiö, jossa sama kanava ei pakosti uusi montaa kertaa ohjelmaa, mutta vasta esitetty sarja ostetaan toiselle kanavalle ja vaikka se ei oikeasti ole uusinta, koska sitä ei siellä uudella kanavalla ole vielä aiemmin esitetty, niin onhan se silti uusinta.
Frendit siirtyi kolmoselta Subille, joten se ei ole mikään varsinainen muutos ottaen huomioon niiden olevan kuitenkin lähestulkoon sama kanava.
Mutta juuri Frasierin siirtyminen Yleltä neloselle.
Sittenhän sieltä tulee oliko se nyt vitoselta Kellarin Kunkku ja 70's Show jotka taisivat olla molemmat aiemmin nelosella.
Suomi tv:llä pyörii West Wing ja se Julia Louis Dreyfusin komediasarja jotka olivat myös suurinpiirtein viikko sitten toisella kanavalla, etc.
Oh, mercy!

Tuoppi kirjoitti...

Kanavien välinen salaliitto onpi tuo. Muuta selitystä en moiseen venkoiluun tähän hätään keksi. Jos joku keksii, laittaakoon sen näkyville tänne kommenttiosioon....