tiistai 17. heinäkuuta 2012

Dirty Laundry

Ja kukapa pesisikään moista pyykkiä paremmin kuin The Punisher moodissa oleva Thomas Jane. Mukana menossa myös Ron Perlman. Sisältää materiaalia, joka ei välttämättä sovi aivan perheen pienemille....


600 postaus. Onnitteluja ja rahalähetyksiä otetaan vastaan loppuviikon ajan.... jaa niin mutta juu... eihän täällä ketään käy... :D

2 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Olen pitänyt enemmän tai vähemmän kaikista Punisher-leffoista, että yhtäkään en lakaisisi maton alle, mutta hahmoa esittäneistä näyttelijöistä olen pitänyt Thomas Janea sopivimpana jo pelkästään kykyjensä perusteella. Siksi olinkin lievästi pettynyt ettei hän saanut jatkaa roolissa, jossa olisi kuulemma itsekin halunnut itsekin jatkossa esiintyä. Jotain sopimusriitojahan Janen ja Marvelin välillä syntyi, ja ilmeisesti hänen Punisherinsa vain kelvolliset rahalliset tulot saivat tuottajat syyttämään heikosta suosiosta juuri Janea eikä muuta elokuvaa. Eli vähän sama juttu kuin Hulkin kanssa, kun siinä lempataan päänäyttelijät pihalle kun elokuva ei menesty odotetusti. Vaikka Punisherin kohdalla luulisi tuottajienkin tajuavan, ettei siitä mitenkään voi tulla Spider-manin kaltaista koko perheen suosikkia, johan siitä ruumismääräkin kertoo.

Tuoppi kirjoitti...

Itse olen myös samoilla linjoilla kanssasi mitä tulee näihin kolmeen Punisher variaation. Jokainen näyttelijä on tuonut hahmoon jotakin omaansa ja näin ollen tehnyt elokuvista juuri siksi mielenkiintoista katsottavaa.

Mutta kyllähän noista kolmesta Jane on se, jota olisin suonut jatkossa näkeväni enemmänkin. Harmi vain ettei (lukuunottamatta tuota lyhytfilmiä) häntä enää Warzonessa nähty.

Tuosta Janen Punisherista kantsii ehdottomasti etsiä käsiin sen Extended Cut, joka Daredevilin tavoin on huomattavasti parempi kuin teatterilevitykseen laitettu versio. Samaan syssyyn voisin suositella myös Lundgrenin Punisherin workprinttiä, jonka alkuosuus on kuin Lethal Weaponia katselisi, heh.