Pettyyneenä Shirlee suuntaa tiensä takaisin kotiin, kohdaten siellä poikaystävänsä Steven (Michael Madsen), joka ilmoittaa välittömästi lähtevänsä kaljalle paikalliseen pubiin, vaikka jääkaapistakin tuota samaista nestettä löytyisi. Steven häipyessä omille teilleen kaksikon suhde lopahtaa samoin tein. Suivaantunut Shirlee pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa Mr. Blondelta varastamaansa keilakassiin, ja eikun heikunkeikun kohti Windy Cityä eli Chicagoa.
Kaupunkiin päästyään Shirlee ryhtyy napsimaan hengiltä Chicago Outfitin jäsenistöä, nousten ropisten paljon pelätyn rikollisorganisaation johtoon.... no ei vaiskaan... kunhan koitin vaihteenvuoksi hieman jipottaa teittiä. Vaikkakin täytyy kyllä myöntää, että olisihan se ollut mielenkiintoisempaa katsella Dollya listimässä mobstereita käsiveskaansa piilotetulla Magnum 44:sellaan, kuin tätä lässynläpäläätä. Vaan kun edelleenkään ei aina voi voittaa. Ei edes joka kerta.
Se, mitä oikeasti tapahtuu, on että Shirleen kahdenkymmenen dollarin seteli karkaa tuulen mukaan. Sen perässä ryntäillessään nainen tutustuu väärinkäsityksen ansiosta toimittajana työskentelevään Jack Russelliin (täysin väärässä elokuvassa oleva James Woods). Kohtaaminen sujuu kaikkea muuta kuin herttaisissa merkeissä, mistä johtuen kummatkin osapuolet eroavat hampaitaan kiristellen. Tietämättään mitä heidän kohdallaan vielä tuleman pitää.
Hän joka ei syö, ei myöskään työtä tee...vai miten nyt oli... ja niinpä perähikiän kurvikas giltsikin lähtee rohkeasti työnhakuun. Päätyen erehdyksen kautta chicagolaisen radioaseman naispuoleiseksi Frasier Craneksi. Sillä erotuksella, että Frasierilla on tutkinto, Shirleellä taas... not so much. Hostaamastaan showsta tulee tohtorisdiplomin uupumisesta huolimatta julmetun iso hitti. Populaation keskuudessa mistään muusta juuri puhutakkaan. "Tohtori" Kenyonin rakettimainen nousu suosionsa huipulle saa myös lehtimies Jackin kiinnostumaan tästä lähemmin. Ammattimielessä tosin, sillä hän haluaa kirjoittaa valetohtorista paljastusjutun lehteen. Mutta tuleeko artikkelin kirjoittamisesta sittenkään yhtään mitään Jackin huomatessa omaavansa positiivisia tunteita rempseää Shirleetä kohtaan...
Tuomio: Heppoista höpönlöppöä enolesejokaväitänolevani kliseellä varustettuna. Liekö tehty vain pönkittämään Dollyn levymyyntiä, sillä hänen kipaleitaan kuullaan tämän elokuvan aikana useampikin kuin yksi. Päätähtien lisäksi mukana menossa Griffin Dunne, Jerry Orbach ja hätäisesti paikanpäällä piipahtava Teri Hatcher....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti