perjantai 30. marraskuuta 2012

The Wolf Man (1941)


Kuvaus: Amerikkalaistunut brittiherrasmies Larry Talbot (Lon Chaney Jr.) palailee takaisin kotiseudulleen Walesiin isäänsä Sir Johnia tapaaman. Larryn velipoika on näet hiljattain siirtynyt autuamille metsästysmaille, ja Sir John toivookin Larryn ottavan hänen paikkansa valtaisan omaisuutensa perijänä. Larry vastaa isänsä toiveeseen myöntävästi, sillä toisin päättäessään tämä pätkä olisi ollut tässä. Toisaalta, tietäen mitä tuleman pitää, ehkä jälkimmäinen ratkaisu olisi Talbotin kannalta ollut sittenkin se parempi vaihtoehto.

Talbot asettuu taloksi pappansa hulppeaan linnaan, saaden päivänä eräänä kaukoputkeensa kaupungilla käyskentelevän nuoren neitosen, johon tirkistelijä Talbot ihastuu ensi-silmäyksellä. Larry lähtee ottamaan heti selvää kuka tämä kaunotar oikein on, löytäen hänet paikallisesta antiikkiliikkeestä myyjättären roolissa. Gwen Conliffe (Evelyn Ankers) on hänen nimensä ja Talbot ostaa naiselta hopeisella sudenpäällä varustetun kävelykepin. Niin ja pyytää tätä myös ulos. Gwen suostuu ja he lähtevät ensimmäisille treffeilleen. Gwenin lähiystävätär Jenny (Fay Helm) muassaan Aluksi kaikki sujuukin vallan mainiosti, mutta sitten kohtalo puuttuu peliin verenhimoisen suden muodossa.

Aggressiota pullollaan oleva peto raatelee ensin Jennyn hengiltä, käyden sitten tuoreen pariskunnan kimppuun kuin sika limppuun. Talbot onnistuu pääsemään niskan päälle, nuijien Sepen kuoliaaksi vastaostetulla kepillään. Hukka ehtii ennen kuolemaansa kuitenkin upottaa terävät hampaansa Talbotiin, ja sehän ei ole ollenkaan hyvä juttu se. Seuraavana päivänä kuolinpaikalta löytyy kuolleen mustalaismiehen, Belan (Bela Lugosi) ruumis. Talbotia syytetään pian murhasta, miehen väittäessä kivenkovaa tappaneensa kimppuunsa hyökänneen suden. Kukaan ei kuitenkaan usko häntä ja saamastaan puremastakaan ei näy enää jälkeäkään.
Kaiken tämän lisäksi Talbot saa kauhukseen kuulla kuolleen mustalaismiehen äidiltä, Malevalta (Maria Ouspenskaya), ylleen langetetusta kirouksesta, jonka johdosta hän tulisi aina täydenkuun (jota emme muuten näe kertaakaan) aikaan muuntumaan ihmissudeksi. Pedoksi, jonka saalistusvimmalta yksikään kaupungissa asuva ei tulisi olemaan turvassa....

Tuomio: George Waggnerin ohjaama The Wolf Man ei varsinaisesti ole kauhuelokuva. Enemmänkin se on surumielinen, jos kohta psykologinen tragedia miehestä, jonka ylle lankeaa tahtomattaan ikaikainen kirous ihmissudeksi täydenkuun aikaan muuntumisesta. Hyväluontoiselle Talbotille se on kova pala nieltäväksi. Hän kun ei millään muotoa pystyisi tekemään pahaa kärpäsellekkään, ja pelkääkin sisäisen petonsa päästessä valloilleen vahingoittavansa, tai jopa tappavansa jonkun läheisistään. Teko, jonka kanssa hän ei pystyisi elämään alkuunkaan. Psyykkeensä ei yksinkertaisesti kestäisi sitä.

Talbotia hämmentää suuresti myös lähipiirinsä kommentit, ettei mitään kirousta oikeasti olekaan. Kaikki on vain hänen päässään ja parannettavissa monituisilla terapiasessioilla psykiatrin sohvalla maaten. Mustalaisnaisen vastaväitteistä huolimatta. Talbot parka ei oikein tiedä ketä uskoa, ja on tästäkin syystä epätoivon partaalla. Näitä tuskallisia tuntoja Lon Chaney Jr. ilmentää El Hombre Lobossa varsin oivallisesti. Kuuluisan isänsä varjossa koko elämänsä elänyt näyttelijä tekeekin tässä pätkässä uransa parhaimmistoon kuuluvan roolisuorituksen. Muutoinkin näyttelemistyö on laadultaan ensiluokkaisen tasokasta, aina sivurooleja ja pikkuosia myöden.

Käsikirjoituksesta vastanneen Curt Siodmakin älykäs scripti luo hedelmällisen pohjan ihmissusimyytille, ja moni nykyisistä lykantropiaa käsittelevistä elokuvista onkin paljosta velkaa juuri hänelle. Jack Piercen mainio susimaski ja muukin elämäntyö on taasen puolestaan toiminut innoitteena monelle Hollywoodissa näinä päivinä työskentelevälle maskimaakarille. Vaikka Wolf Man jääkin usein Frankensteinin sekä Draculan jalkoihin, se ei silti ole yhtään sen huonompi elokuvallinen tuotos, ja mainitsemistani sekoista johtuen annakin sille tässä kohdin neljä tähtelöä. Uusintaversio näki kuun valon vuonna 2010. Joe Johnstonin ohjauksessa ja Benicio Del Toron sekä Anthony Hopkinsin tähdittämänä.




Koira. Ihmissuden paras ystävä.


2 kommenttia:

Occo kirjoitti...

Mähän en edes muistanut nähneeni tätä ennen kuin lukasin blogauksesi (vaikka Chaneyn näinkin tuossa männäviikolla Spider Babyssa). Uusintakatselu olisi vissiin paikallaan.

Tuoppi kirjoitti...

Muistojen verestely on väliin hyvästä.

Tuo Spider Baby mainittiin tämä Wolf Manin kakkoslevyn dokumenteissa muutamaan eri otteeseen. Puhuivat siitä pelkkää hyvää, joten mielenkiintoni leffa kohtaan heräsi siinä samalla ja lisäsin sen hankitalistalleni...