tiistai 12. maaliskuuta 2013

Mansquito (2005) aka Mosquitoman


Kuvaus: Tohtori Jennifer Allen (Musetta Vander) on kovan paikan edessä. Hänen kun pitäisi kehitellä toimiva vastalääke Gillianiksi ristittyä tautia vastaan. Mahdollisimman nopeasti vieläpä, sillä Gillian, vaikka muistuttaakin ulkoisesti paljolti Länsi-Niilin virusta, on kaimaansa huomattavasti kuolettavampi tapaus. Niinpä Allen onkin kolleegoineen ottanut kiinni muutaman virusta kantavan moskiiton, tarjoten ötöille annoksen radioaktiivista säteilyä, uskoen siten löytävänsä parannuksen tappavaan tautiin.

Tutkimukseen ottaa osaa myös elinkautisvanki Ray Erikson (Matt Jordon), jonka tehtävänä on toimia kehitteillä olevan lääkkeen ihmiskoepupujussina. Tai niin hän on kaikille sujuvasti valehdellut. Reiskalla kun on mielessään aivan muita suunnitelmia. Alta aikayksikön mies tiirikoikin kahleensa auki, riisuen siinä ohessa vartijansa aseestaan. Hallussaan olevan tuliaseen turvin Erikson nappaa erään labratyötekijän panttivangikseen ja pakottaa koelaboratoriossaan olevan tri Allenin avaamaan heille sen oven. Eräs turvamiehistä puolestaan avaa tulen ja sitten räjähtää. Allen ja Erikson saavat kumpainenkin niskaansa aimoannoksen erityyppisiä kemikaaleja sekä ryppään radioaktiivisia inisiöitä. Kaiken tämän hässäkän keskellä Ray onnistuu jotenkin pakenemaan paikalta.

Ray joutuu kuitenkin maksamaan paostaan kovan hinnan. Hän läpi käy kammottavan muodonmuutoksen (josta Seth Brundlekin olisi ylpeä) ihmisestä jättimäiseksi, verelle persoksi ihmismoskiitoksi. Pian olennon kuivaksi imettyjä uhreja putkahteleekin jo esiin eri puolilla kaupunkia. Juttua tutkimaan ryhtyneet rikosetsivät Thomas Randall (Corin Nemec) sekä partnerinsa Charlie Morrison (Patrick Dreikauss) eivät tiedä mitä ajatella asiasta tästä, ja kun heille sitten viimein selviää missä mennään, on Jenniferin vuoro ryhtyä mutatoitumaan....

Tuomio: 


Elokuvana:                   Pölhöviihteenä:




2 kommenttia:

Occo kirjoitti...

Synopsista lukiessani tuli tosiaan ekana mieleen Brundlen edesottamukset.

Tuoppi kirjoitti...

Samankaltaisia ja silti niin erilaisia. Tämä ja The Fly....