Kaksi leffablogin pitäjää. Kaksi arvostelua. Kaksi mielipidettä. Samasta leffasta. Eeppistä!
...noirin arvostelun The Screaming Skullista voipi käydä lukemassa täältä.
Kuvaus: Tarinamme saa alkunsa elokuvan tuottaneen henkilön pahaenteisellä varoitusilmoituksella. Ylidramatisoidulla TV-Shop hostin äänellään hän elämöi pian nähtävän kertomuksen olevan sieltä pelottavimmasta päästä, ja onkin hyvin mahdollista, että se vie kauhuntäytteisyytensä vuoksi katsojansa ennenaikaiseen hautaan. Samaan hengenvetoon tuottaja pehmentää äskeistä lausuntoaan, tarjoutuen auliisti maksamaan mahdollisten uhrien hautajaiskulut perheenjäsenten sijasta. Well, gee whiz, Mr. Producer. That's awfully nice of you, mutta katselin tuossa juuri Valepukujen mestarin, ja selvisin siitäkin kammotuksesta hengissä maaliin, joten enköhän minä klaaraa Kirkuvan kallonkin läpi lentävin värein.
Vastavihityt Eric (John Hudson) ja Jenni Whitlock (Peggy Webber) saapuvat ensinmainitun omistamalle kartanolle, aloittaakseen rakkauden ja auvoisuuden täyttämän yhteisolonsa. Kartano heittää kuitenkin tuoreiden rakastavaisten ylle oman synkän varjonsa, sillä Ericin aiempi vaimo menehtyi siellä vähintäänkin hämäräperäisissä olosuhteissa, eli friikin onnettomuuden seurauksena.
Pian taloksi asettumisensa jälkeen Jenni, jolla on oma historiikkinsa mielenterveydellisten ongelmien parissa, ryhtyy näkemään ympärillään kaikenlaista kummalista ja ehkä jopa järjellisesti selittämätöntäkin. Niinkuin nyt esimerkiksi ylt ympäriinsä paikasta toiseen valtoimenaan poukkoilevan pääkallon, joka saattaa hyvinkin olla naisen sairastuneen mielikuvituksen esiin loihtima tuotos, tai vaihtoehtoisesti markiisi de Saden murhanhimoa ja hulluutta viljelevä irtopääkoppa.
Epäilykset outojen tapahtumien aiheuttamisesta lankeavat lopulta kartanon mailla omaa Huvila & Huusi projektiaan pyörittävän, henkisesti muista jälkeen jääneen puutarhurin Torgon... äsh.. eikun siis Mickeyn (Alex Nicol) harteille. Mickey kun suorastaan jumaloi Ericin edesmennyttä vaimoa yli kaiken muun. Aina hamaan mustasukkaisuuteen saakka. Mutta onko Mickey sittenkään syyllinen? Vai voisiko olla niin, että Ericin ajasta ikuisuuteen siirtynyt morsio olisikin nyt tehnyt paluun rajan takaa. Kummittelemaan.... kosto mielessään...
Tuomio: Umpitylsä, yliluonnollisilla elementeilläkin varustettu trillerikyhäelmä, joka hukkaa kaiken positiviisen potentiaalinsa luokattoman kehnon toteutuksensa vuoksi. Harmi sinänsä, sillä kaikki ainekset parempaan tässä todellakin olisi ollut. Noh, ehkä se jossakin kohtaa lähitulevaisuudessa eteemme tuleva riimeikki sitten korjaa originaalin puutokset kertaheitolla. Tai noh... en menisi kyllä vannomaan sitäkään.
Jotakin positiivista? Noh, onhan tuo leffan alussa esitetty varoitus aikasta hauska veto, jollaisia ei tähän maailman aikaan enää näe. Niin ja ilman tätä pätkää meillä ei olisi Mystery Science Theatre 3000:sen naureskeluepisodiakaan, joten jos ette sitä ole nähnyt, niin etsikääpä se käsiinne Youtubesta. Tekee nääs tämänkin leffan katsomisesta huomattavasti hauskemman katselukokemuksen.
Elokuvana: MST3K versiona:
4 kommenttia:
Wha-what-what? Umpitylsä?
Nykyään ei näköjään enää tehdä pelottavia kauhuelokuvia, kun eivät enää varoittele niiden tappavuudesta. Koteloihin tarvittaisiin enemmän varoituksia siitä kuinka elokuvan katsominen voi olla vaarallista sydänvikaisille ja raskaana oleville.
No minusta se oli tuntui vain jotenkin pitkäveteiseltä. Tiedä sitten onko sillä mitään vaikutusta, että en ole pariin viimeyöhön nukkunut juuri muutamaa tuntia enempää, joten ehkä hoksottimenikin ovat siinä suhteessa myöskin umpitylsät :D
Ehdottamasti samaa mieltä noiden varoitusten suhteen :D
Olin hieman toivonutkin, että vastaan tulisi elokuva josta olisimme eri mieltä. Aiemmat valinnat ovat olleet ehkä hieman liian turvallisia. Tosin minäkin oletin alunperin, että pitäisin tätä elokuvaa joko täysin kakkana, taikka täydellisen huonon hyvänä. Joten yllätyin hieman.
Ehkä tosiaankin olemme pelanneet valintojemme suhteen liiaksikin varman päälle, joten siinä suhteessa tämä oli äärimmäisen hyvä arvostelun kohde. Täytyy ottaa tulevaisuudessa lisää tämän tyyppisiä pätkiä kehiin mukaan. Sillä kurin pysyy mielenkiintokin näitä juttuja kohtaan paremmin yllä ja niin pois päin...
Lähetä kommentti