torstai 30. tammikuuta 2014
Escape from L.A. (1996)
Kuvaus: Los Angeles vuosimallia 2000. Voimakas maanjäristys irroittaa enkelten kaupungin Kalifornian osavaltiosta. Veden ympäröivästä saaresta muodostetaan rikollista elementtiä edustaville rötöstelijöille oma oleskelupaikkansa. Sanomattakin selvää, ettei alue ole mikään rattoinen country-klubi, vaan siellä vallitsee viidakon sana ja laki. Silmä silmästä, lammas lampaasta ja niin päin pois.
Kolmetoista vuotta myöhemmin Yhdysvaltain presidentin (Cliff Robertson) silmäterä, tyttärensä Utopia (A.J. Langer), varastaa hetken mielenhäiriössä isänsä hallussa olevan mustan laatikon, joka pitää sisällään vempeleen, jolla maapallon sähköt saadaan yhdellä napinpainalluksella lopullisesti katkaistuksi. Laatikko muassaan Utopia katoaa mutkaista tietä näkymättömiin, kohti Los Angelesin vankisaarta. Presidentti on luonnollisesti tyttärensä touhuiluista hyvin hyvin vihainen, peläten ohessa tuomiopäivän aseen joutumista vääriin käsiin. Laatikko pitää siis saada takaisin. Mitä pikimmin, sen parempi.
Lootaa noutamaan pakotetaan silmälappuinen Snake Plissken (Kurt Russell), jolla on ruhtinaalliset kymmenen tuntia aikaa tehtävän suorittamiseen. Muutoin suonissaan kiertävä myrkky (johon presidentillä on vasta-aine) tappaa hänet hengiltä. Armoton taistelu aikaa vastaan on jälleen kerran valmis alkamaan...
Tuomio: Surkeahkoa mainettaan ehdottomasti parempi toimintaseikkailu, joka ei aivan yllä loistokkuudessaan originaalin tasolle, ollen silti erinäisistä pikkufiboistaan huolimatta äärimmäisen äijämäinen viihdepläjäys. Olisi tämän suonut paremminkin aikoinaan menestyvän, sillä lippuluukkufloppauksen takia emme koskaan tule näkemään Snaken Pakoa maapallolta. Sääli sinänsä sekin...
Tunnisteet:
arvostelut,
dvd,
elokuvat,
John Carpenter,
Kurt Russell,
scifi,
Snake Plissken,
toiminta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Täähän on yllättävän jepa, pilke silmäkulmassa tehty variointi alkuperäisestä. Lopetuksesta plussaa!
Nimenomaan näin.
Viimeistään se lopetus jossa Morriconemainen musiikki soi ja Snake sammuttaa maapallon vakuuttaa siitä, että elokuva oli varsin hyvä.
Snake's Uniform. Ei ollenkaan hassumpi kipale, vaikka turhan lyhyt onkin... :D
Lähetä kommentti