perjantai 31. tammikuuta 2014

Sakura Killers (1987) aka American Killers


Kuvaus: Joukkio ilkeitä pahisninjoja murtautuu yösydännä Los Angelesin keskustassa sijaitsevaan tutkimuslaitokseen, vieden sieltä mukanaan tärkeän näköisen beta-nauhan. Hiukkasen myöhemmin, eli seuraavana päivänä, samaiset ninjat hiippailevat Everstin (Chuck Connors) ranchin tietämissä, aikeinaan ottaa golf-swingiään harjoittava ukkelinpaha hengiltä. Pieleenhän se menee, sillä Eversti ampuu varjosoturit kuoliaaksi laukustaan esiin kaivamallaan haulikolla. Booya! That's what you get, when you try to mess with The Colonel!

Käy ilmi, että varastettu nauha on löytänyt tiensä Taiwaniin, ja jotta se saataisin sieltä takaisin, on jonkun lähdettävä sitä hakemaan. Niinpä Eversti kääntyykin parhaan tuntemansa operatiivin, Dennisin (George Nichols) puoleen. Dennis kun on aiemmin viettänyt paljolti aikaa saarella, tuntien tavat ja ihmiset paremmin kuin omat taskunsa. Ihan ypönä Dennisin ei kuitenkaan tarvitse pahaa Ninja-organisaatiota vastaan taistella. Mies saa nimittäin paikan päällä avukseen ystävänsä Sonnyn (Mike Kelly), kuvan kauniin Manjin (Manji Otsuki), sekä vanhan viisauksia pullollaan olevan Mestarin (Jack Long), jonka omalaatuisen treenimontaasin ansiosta dynaaminen duommekin oppii ninjutsun salat. Sillä vain ninja voi päihittää toisen ninjan...

Tuomio: 80-luvun kuumimman ninjabuumin aikaan tuotettu toimintapökkelöinti, jossa tahaton huumori, kömpelöhkö näyttelemistyö, että myöskin totaalisen överiksi vedetyt taistelukohtaukset lyövät kättä yhteen mitä herkullisimalla tavalla. Täyttä parhautta edustavaa pölhöviihdettä koko rahan edestä siis. Epäsuorille jatkoille päästiin myöhemmin samana vuonna White Phantomin muodossa....

Elokuvana:                 Pölhöviihteenä: 



2 kommenttia: