Kuvaus: Dominique (Jean Simmons) parka. Avioliittonsa miehensä Davidin (Cliff Robertson) kanssa on laakia vaille vainaa. Yhteistä aviovuodetta ei enää jaeta entiseen malliin, vaan kumpainenkin nukkuu yönsä ison talon eri puolilla sijaitsevissa huoneissa. Mielenterveydellisetkin ongelmat piinavat Dominiqueta, eikä asiaa auta yhtään se, että David käyttää tätä seikkaa häikäilemättömästi hyväkseen. Ajamalla rahanahneuksissaan vaimopoloaan kohti hulluuden portteja. Ukon retale nähkääs kehuu olevansa isommankin luokan pisnismies, mutta paksun rahatukon sijasta taskunpohjalta löytyy vain pelkkää nöyhtää. Hyvä, jos väliin edes sitä.
Dominique huomaa vähitellen jonkin olevan pielessä, kääntyen hädissään avun toivossa taloon juuri saapuneen autonkuljettajan, Tonyn (Simon Ward) puoleen. Safööri kuitenkin kieltäytyy auttamasta naispoloa, peläten niin tehdessään menettävänsä työpaikkansa samoin tein. Henkinen terrori jatkuu siis entiseen malliin, mutta ei kuitenkaan kovin pitkään. Taisteluväsymyksestä kärsivä Dominique tekee epätoivoissaan lopullisen ratkaisunsa hirttäytymällä pois päiviltään.
Hautajaiset vietetään Davidin odotellessa kieli pitkällä vaimovainaansa rahojen kilahtamista omalle pankkitililleen. Matkaan tulee kuitenkin pienoinen, mutta silti isohko mutka. Käy nimittäin ilmi, että Dominiquen pyynnöstä testamenttinsa luettaisiin julki vasta hääpäivänään. Fakta, josta David ei jaksa olla järin innoissaan. Rahalle perso leskimies saa pian muutakin pohdittavaa, sillä muutoin niin tyhjäksi jäänen talon käytävillä liikkuu olento, joka ulkoisesti muistuttaa hyvin paljon edesmennyttä vaimoaan. Mutta eihän se ole mitenkään mahdollista. Dominiquehan on kuollut... vai onko sittenkään?
Tuomio: Dominique on kuollut... ja niin saattaa olla osa tämän leffan katsojistakin, joille tuotosta seuratessa on hyvinkin voinut käydä samoin, kuin sille lentokoneessa Ted Strikerin vieressä istuneelle mummolle. Eikä se toisaalta mikään ihme olisi, sillä tämä leffa laahustaa väliin eteenpäin kuin zombie liisterissä, sortuen kummittelukohtauksissaan toistamaan liiaksikin itseään. Loppumetreille sijoitettu tuplatwistikään ei onnistu pelastamaan tätä pätkää uppoamasta keskinkertaisuuden synkkään suohon. Sääli sinänsä, sillä näyttelemispuoli on kaikin puolin tasokasta, eikä tarinassa itsessäänkään sinänsä mitään vikaa ole. Toteutus se on, joka tässä mättää. Ei nyt ehkä totaalisen katastrofaalisesti, muttei juuri toisinkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti