Itelläni aikoinaan ensin oli luulo että tästä tulisi ison budjetin Manson family-elokuva, siihen keskittyvä. Mutta Tarantinollahan on tapa parhaimmillaan onnistua tällaisissa ajan, alan ihmisten, ilmiöiden niputtamisessa. Tässäkin (trailerissakin osa)hahmoina mukana mm Charles Manson-Sharon Tate-Roman Polanski, Bruce Lee, Steve McQueen. Traileri jätti ihan kiinnostuneen kutinan.
Minullakin oli se käsitys, että Mansonista tässä oli tarkoitus elokuvaa tehdä. Sittemmin suunnitelmat lienee Tarantinolla muuttuneet, kun mukaan on tosiaan otettu muitakin tuttuja hahmoja, eli nuo jotka jo mainitsitkin. Seuraavaa traileria odotellessa.
9 kommenttia:
Mitä mieltä olet?
En ole ehtinyt vielä kahtomaan itse traileria. Postaamaan vain. Kunhan ehdin kotiin, niin katson sen sitten ja annan palautteeni sitten, heh.
Eiköhän tuo katsotuksi tule, vaikkei ihan täysin minua vakuuttuneksi elokuvan tasokkuudesta saanutkaan.
Itelläni aikoinaan ensin oli luulo että tästä tulisi ison budjetin Manson family-elokuva, siihen keskittyvä. Mutta Tarantinollahan on tapa parhaimmillaan onnistua tällaisissa ajan, alan ihmisten, ilmiöiden niputtamisessa. Tässäkin (trailerissakin osa)hahmoina mukana mm Charles Manson-Sharon Tate-Roman Polanski, Bruce Lee, Steve McQueen. Traileri jätti ihan kiinnostuneen kutinan.
`Olipa kerran Tarantinomaassa...`
Hyvä ja sopiva titteli, heh.
Minullakin oli se käsitys, että Mansonista tässä oli tarkoitus elokuvaa tehdä. Sittemmin suunnitelmat lienee Tarantinolla muuttuneet, kun mukaan on tosiaan otettu muitakin tuttuja hahmoja, eli nuo jotka jo mainitsitkin. Seuraavaa traileria odotellessa.
Minulle tuli vahvoja fiiliksiä Shane Blackin The Nice Guysista.
Olihan tuossa trailerissa tosisan aika paljolti samaa fiilistä kuin The Nice Guysissa.
Lähetä kommentti