sunnuntai 29. syyskuuta 2019

The King of Kong: A Fistful of Quarters (2007)


Kuvaus: Vuonna 1982 Billy Mitchell niminen heppuli tekee uuden maailmanennätyksen Donkey Kongin kolikkopeliversiossa. Ennätyksen ohella Mitchell lunastaa itselleen pelaajien keskuudessa paljolti himoitun "Gamer of the Century" tittelin. Seuraavan 20 vuoden ajan Mitchell on edellä mainitun kolikkopelin kiistaton kuningas, jonka ennätystä ei kukaan tunnu olevan kykeneväinen rikkomaan.

Vuonna 2003 tapahtuu kuitenkin jotakin odottamatonta. Opettajana työskentelevä Steve Wiebe tekee nimittäin sen, mihin kukaan muu ei toistaiseksi ole kyennyt, eli rikkoo Mitchellin ennätyksen, ylittäen samalla maagisen miljoonan pisteen rajan. Kastikkeita työkseen myyvä Mitchell on tapahtuneesta luonnollisesti käärmeissään ennätyksensä rikkomisesta, ollen kykenemätön nielemään tappiotaan Wiebelle. Varsinkin kun Wiebe tekee ennätyksensä omassa autotallissaan pelihallin sijaan. Epäilyt vilpistä ja vilungista lähtevät leviämään kulovalkean tavoin ja pian ainoaksi keinoksi jää järjestää kunnon kisa näiden kahden kolikkopeligladiaattorin välillä...

Tuomio: Hauska ja kaikin puolin hyvinkin viihdyttävä dokumentti kahdesta kolikkopelinörtistä, jotka kumpainenkin ovat valmiita tekemään kaikkensa lunastaakseen itselleen klassisen Donkey Kong pelin maailmanennätyksen. Dokumentin arvoa tosin himmentää hieman tieto siitä, että Mitchellin ennätykset ovat kaikki suoritettu emulaattoria hyväksi käyttäen, eikä niinkään aitoa kolikkoversiota kuten Wiebe. Edellämainitusta syystä videopeliennätyksistä kirjaa pitävä Twin Galaxies onkin täten hylännyt Mitchellin ennätyssuorituksen niin  Donkey Kongissa kuin Pacmanissakin. Eli ei ne huijausepäilyt ihan tuulesta temmattuja tuossa dokumentissakaan näin ollen olleet. Siitäkin huolimatta pakko tälle on neljä tähteä antaa, sillä oli tämä sen verran tasokas dokumentaatio kaikessaan.

4 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Nythän Mitchell on junailemassa oikeusjuttuja joissa haluaa ilmeisesti puhdistaa mainettaan, että olisi mielenkiintoista nähdä King of Kongille jatkoa. Son of King of Kong?

Tuoppi kirjoitti...

Todellakin näin. Aineksia sellaisen tekoon ilmiselvästi kun kerran on.

corum81 kirjoitti...

Tämä on kyllä niin parasta, jatkista odotellessa...:D

Tuoppi kirjoitti...

On toki ja toivottavasti se jatko vielä tulee. Tarina kun on pahasti kesken. 😁