perjantai 14. helmikuuta 2014

Eyewitness (1981)


Kuvaus: Daryll Deever (William Hurt) työskentelee talonmiehenä yhdessä monista Manhattanilla sijaitsevista toimistokomplekseista. Ollesaan vapaalla mies fanittaa isosti televisiossa esiintyvää reportteria, Antonia "Tony" Sokolowia (Sigourney Weaver), lähes pakkomielteisen omaisesti. Eräänä iltana töitä paiskiessaan Daryll löytää tunnetun timattikauppiaan, herra Longin (Chao Li Chi), toimistostaan kuolleena ja kurkku auki viillettynä. Hetkessä talo täyttyy jutun perässä juoksevista toimittajista. Myös Sokolow saapuu paikalle, ja Deever näkee tilaisuutensa päästä tämän lähelle tulleen. Daryll uskottelee Tonylle tietävänsä murhasta enemmän kuin laki sitä sallii, herättääkseen siten Tonyn mielenkiinnon. Naistoimittaja ei ole kuitenkaan ainoa, joka Daryllista kiinnostuu, sillä viedessään valkoisen valheensa televisiokameran eteen, talonmies saa peräänsä itse murhaajan....

Tuomio: Pätevähkö ja taidokkaasti toteutettu jännityspätkä, joka kuitenkin kärsii hieman paikoittaisesta laiskuudesta etenemisensä suhteen. Lisäksi elokuva pitää sisällään muutaman hieman turhahkon hahmon, jota ilmankin oltaisiin kyllä pärjätty varsin mainiosti. Viostaan ja puutteistaan huolimatta kokonaisuutena kolmen tähden arvoinen suoritus.

3 kommenttia:

Jessus kirjoitti...

Hassu juttu, ostin nimittäin tämän leffan juuri eilen Anttilasta :D

Tuoppi kirjoitti...

Taisi lähteä mukaani divarista, mutta ihan varmaksi en mene sanomaan :D

Jessus kirjoitti...

Itse nappasin tosiaan tuolta Anttilan alennuslaarista huikeaan kahden euron hintaan. Tarvitsee varmaan katsastaa tuossa lähiaikoina.