sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Lokakuu kuuluu kauhulle: Fangs (2002)

Kuvaus: Scottsvillen yliopiston laboratoriossa työskentelevä professori Arthur Fuller (Mark L. Taylor) on onnistunut kehittämään geneettisesti muokatun lepakkolajin, jotka ovat liikkeiltään nopeampia, voimakkaapia ja verenhimoisempia. Tavallista älykkäämpiäkin ne tuntuvat olevan, siitä osoituksena yhteistyön tekeminen lajitoverian kera saalistaan jahdatessaan.

Onnettoman sattuman seurauksena professori Fuller menettää henkensä laboratoriossaan, saaden juttua tutkivan rikosetsivä Ally Parksin (Tracy Nelson) epäilemään murhaa. Jutussa mättää vain se, että kaikki jäljet tapahtuneesta, geenimanipuloidut lepakot mukaanlukien, loistavat tyystin poissaolollaan. Ulkona liikkuminen pimeyden laskeuduttua käy hengelle vaaralliseksi, eikä aikaakaan kun koko kaupunki elää hysteerisen kauhun vallassa.

Pelko kasvaa entisestään asukkaiden kerääntyessä koululle jokavuotisiin syystansseihinsa. Juhlaväen täyttäessä salin, sinne livahtaa myös kuolemaa kylvävä lajike verenmakuun päässeitä vampyyrilepakkoja, joiden pysäyttämiseksi etsivä Parksin on liittouduttava yksiin John Winslowin (Whip Hubley), paikallisen eläinlääkärin kanssa. Taistelu elämästä ja kuolemasta on valmis alkamaan...

Tuomio: Kansipaperi lupailee lepakon kokoisin kirjaimin katsojalleen Veristä Toimintaa ! Sellaista en kyllä tästä pätkästä mistään löytänyt, joten epäilenkin moisen lausahduksen päätyneen siihen vahingon kautta. Mainitun sijasta Vamp(p)yyrien yö tarjoilee katsojalleen heppoisen keppoista horror-viritelmää, joka loppujen lopuksi ei oikeasti pelota yhtään ja ketään. Komediallista antiakin löytyy, ilmeten lähinnä henkilöhahmojen useasti toistuvana, epähauskana (ja rasittavana) naljailuna toisilleen, ilman sen isompaa syytä. Sitten siellä on vielä Corbin Bernsen, jonka roolisuoritus nilkkinä kiinteistömogulina on hyvin pitkälti niin rutiininomainen ja moneen kertaan ennen nähty, että palkkapussiahan tässä on hänen osaltaan selkeästi tultu vain hakemaan. Tätä katsoessa kauhua ei näe muualla kuin katsojansa silmissä, tämän tajutessa millaisesta sontapaakusta Fangsissa lopulta on kyse.

4 kommenttia:

Franco kirjoitti...

Mutta vamppyyrit oikein kahdella peellä!!

Tuoppi kirjoitti...

No niinpä. Yksikin p olisi riittänyt vallan mainiosti, heh.

horrendous kirjoitti...

Katselin tämän joskus muutama vuosi sitten Halloweenin aikoihin, enkä kyllä muista siitä mitään muuta kuin että se oli todella huono.

Tuoppi kirjoitti...

Sitähän se tosiaan oli ja on. Näin jälkikäteen olisi pitänyt ottaa joku toinen katsottavaksi. Vaan katsottu mikä katsottu. Takaisin en valintaani voi enää vetää.