keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Lokakuu kuuluu kauhulle: Sender (1982) aka The Sender

Kuvaus: Nuorehko miehen alku (Zeljko Ivanek) päättää päivänä eräänä päättää päivänsä hukuttautumalla lähistöllä olevaan vesistöön. Yritys kuitenkin epäonnistuu surkeasti ja niinpä kaverin tie vie kiireen vilkkaa paikallisen mielisairalaan seinien sisään. Suljetulla osastolla ollessaan käy ilmi, että pieleen mennyt suicide solutioninsa on mitä ilmeisemmin vienyt häneltä muistin siinä määrin, että nimikin on päässyt siten tyystin unohtumaan. Hoitavan henkilökunnan keskuudessa mies tunnetaankin paremmin lempinimellä Nimetön 83. 

Ihmismielen saloja työkseen tutkiva tohtori Gail Farmer (Kathryn Harrold) ottaa Nimetön 83:sen hellään huomaansa, selvittääkseen mitä mystisen potilaansa pään sisällä on meneillään. Se osoittautuu piakkoin virheeksi, sillä kuuppatohtorimme saa hetikohta nähtäväkseen painajaismaisia kuvajaisia, jotka kauhuntäytteisyydestään huolimatta tuntuvat täydeltä todelta, mutta ihan varmaksi ei kuitenkaan pysty sanomaan. Eikä Farmer suinkaan ole ainoa, joka näitä näkyjä näkee. Muut osastolla olevat potilaat saavat hekin selkäpiitä karmivia maistiaisia näistä kammottavista visioista, joille ei tunnu löytyvän mitään järjellistä selitystä. 

Farmer ei kuitenkaan anna periksi, vaan jatkaa sinnikkäästi tutkimuksiaan. Pian käy ilmi, että mieltä järkyttävät kuvat ovat lähtöisin telepaattisin kyvyin varustetun potilaansa, Nimetön 83:sen, sairaalloisen mielen syövereistä, joita mies sitten levittää muiden nähtäväksi ollessaan itse unten mailla. Farmer havaitsee ohessa myös senkin, että näkyjen ymmärtäminen on avain muistinsa menettäneen miehen menneisyyden oven avaamisen, jonka takaa löytyy karmaisevan kammottava salaisuus...

Tuomio: Hidastempoinen, paikoin ehkä hieman sekavahkon oloinen kauhutrilleri, jossa todellisuuden ja kauhufantasian rajat hämärtyvät lopulta yllättävän tehokkaissa merkeissä, Kolmen tähden arvoinen pätkä, jolla on hyvä avata tämän vuotinen teemakuukausi Lokakuu kuuluu kauhulle.

Ei kommentteja: