Lokakuu kuuluu kauhulle: Sender (1982) aka The Sender

Kuvaus: Nuorehko miehen alku (Zeljko Ivanek) päättää päivänä eräänä päättää päivänsä hukuttautumalla lähistöllä olevaan vesistöön. Yritys kuitenkin epäonnistuu surkeasti ja niinpä kaverin tie vie kiireen vilkkaa paikallisen mielisairalaan seinien sisään. Suljetulla osastolla ollessaan käy ilmi, että pieleen mennyt suicide solutioninsa on mitä ilmeisemmin vienyt häneltä muistin siinä määrin, että nimikin on päässyt siten tyystin unohtumaan. Hoitavan henkilökunnan keskuudessa mies tunnetaankin paremmin lempinimellä Nimetön 83. 

Ihmismielen saloja työkseen tutkiva tohtori Gail Farmer (Kathryn Harrold) ottaa Nimetön 83:sen hellään huomaansa, selvittääkseen mitä mystisen potilaansa pään sisällä on meneillään. Se osoittautuu piakkoin virheeksi, sillä kuuppatohtorimme saa hetikohta nähtäväkseen painajaismaisia kuvajaisia, jotka kauhuntäytteisyydestään huolimatta tuntuvat täydeltä todelta, mutta ihan varmaksi ei kuitenkaan pysty sanomaan. Eikä Farmer suinkaan ole ainoa, joka näitä näkyjä näkee. Muut osastolla olevat potilaat saavat hekin selkäpiitä karmivia maistiaisia näistä kammottavista visioista, joille ei tunnu löytyvän mitään järjellistä selitystä. 

Farmer ei kuitenkaan anna periksi, vaan jatkaa sinnikkäästi tutkimuksiaan. Pian käy ilmi, että mieltä järkyttävät kuvat ovat lähtöisin telepaattisin kyvyin varustetun potilaansa, Nimetön 83:sen, sairaalloisen mielen syövereistä, joita mies sitten levittää muiden nähtäväksi ollessaan itse unten mailla. Farmer havaitsee ohessa myös senkin, että näkyjen ymmärtäminen on avain muistinsa menettäneen miehen menneisyyden oven avaamisen, jonka takaa löytyy karmaisevan kammottava salaisuus...

Tuomio: Hidastempoinen, paikoin ehkä hieman sekavahkon oloinen kauhutrilleri, jossa todellisuuden ja kauhufantasian rajat hämärtyvät lopulta yllättävän tehokkaissa merkeissä, Kolmen tähden arvoinen pätkä, jolla on hyvä avata tämän vuotinen teemakuukausi Lokakuu kuuluu kauhulle.

The Lonely Lady (1983)

Kuvaus: Jerilee Randall (Pia Zadora) on San Fernandon laaksosta kotoisin oleva tytön tyllerö, joka rakastaa kirjoittamista yli kaiken. Ei siis ihme, että haaveenaan on jonakin päivä lyödä isosti läpi Hollywoodissa tehtailtevien liikkuvaan kuvaan ja ääneen perustuvien teosten käsikirjoittajana. Iltana eräänä Jerilee voittaa pystin luovasta kirjoittamisestaan, tavaten sen jälkeen Waltin (Kerry Shale), joka sattuu olemaan taidokkailla käsikirjoituksillaan kuuluisaksi tulleen Walter Thorntonin (Lloyd Bochner) jälkikasvua. 

Waltilla ja Jerileellä lyö yksiin sen verran hyvin, että jälkimmäinen suostuu lähtemään ensimainitun mukaan tämä kotiin. Siellä kun on iso uima-allas, jossa olisi niin kovin mukava pulikoida ja pelehtiä. Samalla autokyydillä altaalle lähtevät myös Joe Heron (Ray Liotta) jatkuvan käpälöintinsä kohteena olevine naisystävineen. Allasbileet päätyvät varsin pian hyvin mollivoittoisesti, sillä Joe osoittautuu varsinaiseksi prssreiäksi yrittäessään maata Jerileen väkisin puutarhaletkun päätä apunaan käyttäen. Jerileen onneksi Walter saapuu juuri sopivasti paikalle, pelastaen hänet valkean ritarin tavoin Joen levottomasti ympäriinsä vaeltavilta käsiltä. Jerilee rakastuu päätä pahkaa Walteriin, eikä aikaakaan kun rakastavaiset suunnitelevat menevänsä keskenään naimisiin. Jerileen äidin Veronican (Bibi Besch) raivokkaasta vastaanpanosta sen isommin piittaamaatta. 

Aluksi kaikki sujuu kuin Strömsössä ikään, mutta sitten Jerilee menee tekemään sen, mitä ei missään nimessä olisi saanut mennä tekemään, eli muokkaamaan Walterin kirjoittamaa kässäriä mielestään entistä ehommaksi, lisäten sinne vain ja ainoastaan yhden dialogiksi luokiteltavan sanan; "Miksi?" Jerileen ja Walterin tiet eroavat, mutta unelma elää yhä. Jerilee on nähkääs valmis tekemään kaikkensa saadakseen kirjoittamansa käsikirjoituksen tuotantoon valmiiksi leffaksi asti. Vaikka sitten makaamaan koko Hollywoodin tuotantokoneiston kanssa pitkäaikaisen haaveensa toteuttaakseen.

Tuomio: 

Lights Out (2016)

Kuvaus: Ollessaan lapsi Rebeccalle (Teresa Palmer) ei koskaan selvinnyt, mikä olikaan se vaara, joka häntä pimeydessä pedon lailla vaani. Nyt, vuosia myöhemmin, pikkuveljensä Martin (Gabriel Bateman) kokee samanlaisia selittämättömiä tapahtumia, jotka aikoinaan laittoivat Rebeccan mielenterveyden kovalle koetukselle. Asiaa pidemmälti tonkiessaan Rebeccalle ilmenee, että äitinsä Sophien (Maria Bello) menneisyyteen liittyy yliluonnolliseksi ilmiöksi luokiteltava hahmohan se on, kun Martinia pimeyden turvissa niin katalasti kyttäilee. Totuutta lähemmäs päästessään Rebecca saa kauhukseen huomata, että myös hänen henkensä, kuten myös häntä lähellä olevien henget ovat nekin suuressa hengenvaarassa...

Tuomio: Useampaan kertaan nähtyjä kikkoja ja jippoja kierrättävä kauhisteluviritelmä, josta uudet ja tuoreemmat ideat uupuvat tyystin, lopputuloksen ollessa näin vähän liiankin varmanpäälle rakennettu tuotos. Samaa voisi hyvinkin sanoa tästä kirjoittamastani arvostelustanikin. Ei tarjoa mitään uutta, ollen ohessa varmanpäälle valittu arvostelun kohde. Syytän siitä elokuvaa, en niinkään itseäni :D

Strait-Jacket (1964)

Kuvaus: Lucy Harbin (Joan Crawford) on viettänyt elämänsä viimeiset 20 vuotta mielisairaalan suljetulla osastolla pilkottuaan pettäjäksi paljastuneen (kuuden miljoonan dollarin) aviomiehensä (Lee Majors) tuhannen palasiksi raivopäissään käsiinsä kaappaamalla kirvehellä. Auts!

Lataamosta vapauduttuaan asunnoton Lucy päätyy kimppakämppäilemään veljensä Bill Cutlerin (Leif Erickson) ja vaimonsa Emilyn (Rochelle Hudson) huusholliin. Samaisessa talossa kortteeraa edellä mainittujen lisäksi Lucyn jo aikuiseksi kasvanut tytär Carol (Diane Baker), josta on aikojen saatossa kehkeytynyt varsin pätevähkö taiteilija ja kuvanveistäjä. Ollessaan kolme vee tytöntyllerö Carol todisti äitinsä (oudohkon verettömän) kirveshipan edesmenneen isänsä kanssa, mutta ei tunnu muistavan näkemästään ja kokemastaan enää sitten niin yhtään mitään.

Aluksi Lucyn ja tyttärensä Carolin jälleennäkeminen sujuu muutamista pikkusnafuista huolimatta hyvin, mutta sitten kuin tyhjästä alkavat karmaisevat kirvesmurhat pilaavat onnistuneesti tunnelman, sillä kaikki merkit viittaavat Lucyn olevan syyllinen kuolemantapauksiin. Lucy koittaa parhaan kykynsä mukaan vakuuttaa olevansa syytön, vaan ihan varma hänkään ei silti asianlaidasta ole. Takaumat menneistäkin piinaavat ja aiheuttavat siten suurta päänvaivaa. Mutta onko Lucy sittenkään murhaaja? Ja jos ei ole, niin kuka hitto se sitten on?

Tuomio: Oheistemppuleffoistaan tunnetun William Castlen luotsaama, ja Psykonkin aikanaan kynäilleen Robert Blochin käsikirjoittama makaaberin puoleinen, mutta samalla mitä sopivimmissa määrin camp-henkinen murhajainen, jota seuratessa katsoja itsekin tempautuu mukaan pohtimaan kuka ihme sitä kirvestä oikein heiluttaa, jos se ei olekaan Joan Crawford. Huba pätkä kaikki tyynni.