Strait-Jacket (1964)

Kuvaus: Lucy Harbin (Joan Crawford) on viettänyt elämänsä viimeiset 20 vuotta mielisairaalan suljetulla osastolla pilkottuaan pettäjäksi paljastuneen (kuuden miljoonan dollarin) aviomiehensä (Lee Majors) tuhannen palasiksi raivopäissään käsiinsä kaappaamalla kirvehellä. Auts!

Lataamosta vapauduttuaan asunnoton Lucy päätyy kimppakämppäilemään veljensä Bill Cutlerin (Leif Erickson) ja vaimonsa Emilyn (Rochelle Hudson) huusholliin. Samaisessa talossa kortteeraa edellä mainittujen lisäksi Lucyn jo aikuiseksi kasvanut tytär Carol (Diane Baker), josta on aikojen saatossa kehkeytynyt varsin pätevähkö taiteilija ja kuvanveistäjä. Ollessaan kolme vee tytöntyllerö Carol todisti äitinsä (oudohkon verettömän) kirveshipan edesmenneen isänsä kanssa, mutta ei tunnu muistavan näkemästään ja kokemastaan enää sitten niin yhtään mitään.

Aluksi Lucyn ja tyttärensä Carolin jälleennäkeminen sujuu muutamista pikkusnafuista huolimatta hyvin, mutta sitten kuin tyhjästä alkavat karmaisevat kirvesmurhat pilaavat onnistuneesti tunnelman, sillä kaikki merkit viittaavat Lucyn olevan syyllinen kuolemantapauksiin. Lucy koittaa parhaan kykynsä mukaan vakuuttaa olevansa syytön, vaan ihan varma hänkään ei silti asianlaidasta ole. Takaumat menneistäkin piinaavat ja aiheuttavat siten suurta päänvaivaa. Mutta onko Lucy sittenkään murhaaja? Ja jos ei ole, niin kuka hitto se sitten on?

Tuomio: Oheistemppuleffoistaan tunnetun William Castlen luotsaama, ja Psykonkin aikanaan kynäilleen Robert Blochin käsikirjoittama makaaberin puoleinen, mutta samalla mitä sopivimmissa määrin camp-henkinen murhajainen, jota seuratessa katsoja itsekin tempautuu mukaan pohtimaan kuka ihme sitä kirvestä oikein heiluttaa, jos se ei olekaan Joan Crawford. Huba pätkä kaikki tyynni.

LEGO Psycho Shower Scene

Amicus Productions: The Skull (1965)

Kuvaus: Eletään vuotta 1814. Markiisi de Sade on kuollut ja kuopattu. Mutta sen sijaan, että de Sade saisi levätä rauhassa haudassaan, hän saakin odottamattoman vieraan. Phrenologisti Pierren (Maurice Good), joka varastaa edesmenneen irstailijan pääkallon viimeiseltä leposijaltaan. Pseudotieteen ja tutkimustyön nimissä tietenkin. Kallon kuhmuja tunnustelemalla kun saattaisi selvitä se, oliko de Sade oikeasti mieleltään vikainen. Pierren tutkimukset jäävät kuitenkin kesken, sillä kallon sisällä asusteleva pahuus poistaa hänet tylysti päiviltä. 

Nykyhetki. Eli vuosi 1965. Demonologi Christopher Maitland (Peter Cushing) saa eräänä iltana vieraan. Niljakkeen oloisen antiikki- ja erikoisten esineiden kauppiaan Anthony Marcon (Patrick Wymark), jolla on tarjota Maitlandille esine vailla vertaa. Nimittäin markiisi de Saden pääkallo. Se samainen, joka tappoi tämän tekstin edellisessä kappaleessa esiintyneen Pierren. Tästä tietämättömänä Maitland osoittaa kiinnostuksensa kallon ostamiseen, mutta hintalapussa olevan hinnan ollessa liian hintava lompakolleen, hän jättää tyrkyllä olevan tuotteen hankkimati. Myöhemmin Maitlandille selviää sekin, että kuuppa on kuumaa kamaa. Varastettu hyvän ystävänsä Sir Matthew Phillipsin (Christopher Lee) yksityiskokoelmasta vieläpä. Sir Matthew ei kuitenkaan halua kalloa takaisin. Se kun pitää sisällään suurta pahaa, ollen siksi äärimmäisen  vaarallinen. Maitlandin tulisikin näin ollen pitää näppinsä siitä visusti erossa. 

Mutta sitten Marco kuolla kupsahtaa kämpässään vähintäänkin hämärissä olosuhteissa. Vastavierailulle saapuva Maitland löytää ruumiin, huomaten tilaisuutensa tullen. Hän poistuu asunnosta mystinen luuklubu mukanaan. Eikä aikaakaan kun kallon henki ottaa komennon Maitlandista, ajaen tämän vääjäämättömästi hulluuden rajojen tuolle puolen. Alueelle, josta paluuta ei ole....

Tuomio: Peter Cushing elokuvien sarja jatkuu. Tällä kertaa The Skull nimisen psykologisen horrottelun muodossa. Leffan tarina ottaa pohjansa Psykonkin kirjoittaneen Robert Blochin lyhytstoorista The Skull of the Marquis de Sade. Tuota lyhäriä en ole valitettavasti koskaan lukenut, joten siitä en sano sen kummemmin tässä kohdin mitään, mutta elokuvallisen version näin nähneenä, voin todeta sen olevan yllättävänkin toimiva kokonaisuus, hieman hölmöhköstä lähtökohdastaan huolimatta. 

Lee ja Cushing tekevät takuuvarmaa työtä jälleen kerran, tuoden mukanaan sitä tiettyä uskottavuutta, jota tämän tyyppiset jutut usein kaipaavat. Edukseen erottuu myöskin Patrick Wymark, joka tekee niljakkaana kaupustelijana lyhyen, mutta varsin mehevän roolisuorituksen. Jos nyt jotakin negatiivista pitää sanoa, niin Cushingille kallon aiheuttama painajaisunisessio on venytetty liiaksi asti, ja se käykin melko nopeasti tylsäksi seurattavaksi. 

Leffassa on mukana myös parisen kappaletta kohtauksia, joissa tapahtumien aikana ollaan hiljaa kuin huopatossu tehtaassa. Ei dialogia siis. Lienevätkö nämä kohtaukset ympätty ex tempore mukaan kestoajan lisäämiseksi. Nämä edellämainitut seikat pistävätkin miettimään, olisiko tarina sittenkin toiminut astetta paremmin vaikkapa kauhuantologian osasena, kuin koko pitkänä leffana. Jokainen tehkööt tästä omat johtopäätöksensä elokuvan katsomisen jälkeen. Kolme tähteä minulta, ei enempää eikä vähempää.